Nähtyjen otteluiden ja clippien perusteella Tanska on saavuttanut Suomen tasoa merkittävästi. Selkeää etua tanskalaisille oli havaittavissa pelinopeudessa, taklaustaidossa ja blokaamisessa. Miksi näin on päässyt käymään ja mitä pitäisi tehdä liitto/ seura/ junnutasolla jotta asioita saataisiin paremmalle tasolle?
Jos liittoon palkattaisiin pätevä henkilö tekemään muutoksia jotta suomella olisi edellytykset olla johtava Pohjoismaa jenkkifudiksessa, niin mitä hänen tulisi tehdä?
Siis mikä on syy että tilanne on mikä on, mistä se johtuu ja ideoita miten se korjataan?
Suomen taso
55
644
Vastaukset 55
- MUUTOS--NYT
joku jenkki coachaamaan junnuja ni pitkäjänteisellä työllä tulisi tuloksia ja sarja pitäsi sulkea ulkomaalaisilta. Saataisiin Suomeen enemmän hyviä pelinrakentajia, kuten oli 90-luvulla ja ennemmän peliaikaa suomalaislle. Näin paranisi pelin taso Suomessa. Nyt kaikki tusina vahvistukset vie pelipaikan vuosia treenaanelta junnulta ja kehitys loppuu seinään. HERÄTYS SIELLÄ LIITOSSA!! KOHTA ME OTELLAAN JONKUN BULGARIAN KANSSA Ö-SARJASSA
- 12+15
Näin se on. Tämä jenkkien roudaaminen Suomeen on syönyt terävimmän kärjen taitopaikoilta. On täysin selvää ettei pelinrakentajaksi halua kukaan urheilija kun tämän pelipaikka jää kakkos- ja kolmosdivariin. Penkillä kun ei kukaan viihdy. Ykkönen on pilattu jenkeillä kuten vaahteraliiga. Tämä tasonromahdus on nyt seuraus tästä. Samalla seurojen talous on mennyt kuralle näihin pelaajahankintoihin. Jenkkien käyttö ei nosta muiden pelaajien tasoa. Ei minun autoni taso nouse pätkääkään siitä jos maahan tuodaan Rolsseja ja muita luksusautoja - sama pätee tähän jenkkipelaajien tasoa nostavaan vaikutukseen. Kupla koko väite. Mielummin tuotetaan laadukkaita valmentajia ja parannetaan harjoitusympäristöä sekä nostetaan vaatimuksia seuratasolla harjoitteluun.
Seuraava ongelma onkin treenaamisen taso, joka on tänä päivänä surkeaa. Jengit treenaa lajia kaksi - kolme kertaa viikossa ja hyvällä säkällä jopa neljä. Tämä ei vain riitä mihinkään. Lisäksi lajien oheisharjoitteet kuten juoksutekniikka ja kondistreenit ovat minimissään puhumattakaan voimaharjoittelusta. Pelaajien motivaatio ja sitoutuminen on pääsääntöisesti heikkoa, eikä tähän liitto eikä seura voi mitään muuta kuin purkaa tuo jenkkiturismi.
Liitto voi panostaa valmentajien koulutukseen ja asettaa seuroilla kriteeristöjä valmentajien tasosta ja koulutustasosta eri sarjatasoilla. Nuorissa valmentajien taso täytyy olla erittäin hyvä - hyvät ja huonot tavat opitaan siellä. Vaatimuksia tänne. Liitto pitäisi kehittää sarjatasoja siten että pelejä olisi enemmän ja pidemmän aikaan kaudella. Nyt junnusarjat ovat onnettomia kuukauden kahden rykäisyjä, kun heillä juuri tulisi olla lähes ympäri vuoden pelillistä toimintaa. Aikuisten sarjoissa pelejä tulisi lisätä. Runkosarjat 6 - 8:lla pelillä ovat pelleilyä eivätkä kehitä mitään. Kaudessa tulisi olla 12 - 15 ottelua, vähintään 5kk kestoiset sarjat. Nyt ei tosin pelaajien määrät eivätkä fyysiset kyvyt siihen riitä mutta joskus. Pelien määrää tulee lisätä reilusti. Nyt puuhastelemme sarjamme htäisesti läpi ja thats it.
Liiton tulisi panostaa pelaajavalmennukseen myös maajoukkueen ulkopuolella. Maajoukkueessa ei tosin mennä perustekniikoihin eikä pidäkkään, mutta tuon joukkueen koulutusryhmiä/joukkueita tulisi olla jatkuvasti työn alla. Tässä tehdään todella huonoa työtä.
Liiton materiaali valmentajille? Lajia on harrastettu yli 30 -vuotta, mutta missä on liiton julkaisemaa valmennusmateriaalia? Ei ole olemassa. Pitäisikö seurojen vihdoin alkaa vaatimaan materiaalia. Pitäisi.
Eikä nyt kannata tänne viisastella Seurat = Liitto, kun näin ei ole. Liitossa on palkattua henkilökuntaa, jolle voidaan tehtäviä osoittaa tehtäväksi. Pitää vaatia seurojen puheenjohtajia vaatimaan sitä mitä tarvitaan. Ei se täällä vinkumalla parane. Nyt meiliä sinne puheenjohtajalle ja asiaa esiin. Jos et edes sitä saa aikaiseksi, niin voit liittyä mutisijoiden klubiin ja yhdeksi oleelliseksi syyksi miksi tasomme on sitä mitä se on. Mutise tai kehitä!
Omistajat ja Pomot = Seurat. Duunarit = Liitto!- 2+1
Helvetti mikä aasi!
Ensin tämä saatanan juntti kirjoittaa, et jenkit vie pelipaikat ja seuraavas lausees et harjoittelun taso on suomalaisilla on surkeeta, no vitun einstein ehkä niitä importteja tuodaan just siks, et treeni ei maistu.
Jefun pelinrakentaja on joukkueurheilun vaativin pelipaikka, kuka suomalaisista harjoittelee sillä tasolla?
Vedä käteen.
Kymmenen jenkin sääntö vaahteraan. - 3+18
Terävin kärki on mennyt taitopelipaikoilta, mutta viime aikoina on kuitenkin ollut jatkuvasti näitä miehiä jenkkisarjoissa, viimeisimpänä Jussila UNLV. Joku ei nyt täsmää.
Minkä seuran talous on kuralla? Kerro meille, niin ehkä ko. seura voi kumota tai vahvistaa väitteen. - Nössösössöö
Viddu mitä skedukkaa koko postaus. Jäitkö ilman pelipaikkaa? Eikö raha kelvannut?
- Anonyymi00055UUSI
Ihan kuka tahansa pääsee Vaahteraliigaan. Pelkkää pelleilyä.
- ROOkers
Tässähän tämä taas tuli ilmi.
Olet eri mieltä lajin kehityksestä enemmistön kanssa ja saat vihat päällesi.
Täällä ei kyetä rakentavaan keskusteluun eri mielipidettä edustavien kanssa, mikä on harmi, koska olisi mielenkiintoista keskustella lajista ilman haistattelua. Uskoakseni täällä uhkailevilla ei todellakaan ole SM-tason kokemusta lajista. Tunnen muutaman pelaajan ja he eivät haistattele, jos kyselen lajista ja olen eri mieltä eivät he - 6+17
Tossa postauksessa olikin se suurin syy miksi Suomessa yleinen taso ei ole pysynyt kehityksen mukana. Eli pelaajat ei treenaa tarpeeksi! Jostain syystä lajin pariin ajautuu paljon sellaisia "urheilijoita" joita ei kiinnosta itsensä kehittäminen. Tai jos muka kiinnostaa ei kuitenkaan olla valmiita näkemään vaivaa sen eteen kun saattaa vaikka tulla hiki tai seuraavana päivä olla jalat kipeenä. Suurella osalla porukasta ainut motivaatio pelata lajia on että pääsee saunailtoihin ja kesällä pelireissuilla kännäämään...
Tästä toki löytyy niitä poikkeuksiakin, Roosters todisti tämän viime vuonna hyvinkin selvästi. Vaahteraa ei voiteta pelkästään jenkkijen avulla vaan joukkueen Suomalaisen rungon pitää myös olla kunnossa. Välillä pitäsi miettiä mitä me tehdään, miksi tehdään voitaisiinko se tehdä ehkä jotenkin toisin jopa paremmin?
Monesti kuulee puhuttavan vertailua pitkistä ja lyhyen aikavälin tähtäimistä. Muistakaa että ne lyhyen aikavälin tähtäimet on siinä mielessä tärkeitä että jos hommaa ei saada vietyä läpi seuraavana kesänä niin se on paljon hankalampaa ens vuonna tai kolmen vuoden päästä. Molemmat ovat tärkeitä ja kulkevat käsi kädessä!- yanks no qbs
"Roosters todisti tämän viime vuonna hyvinkin selvästi. Vaahteraa ei voiteta pelkästään jenkkijen avulla..."
Huomaatko itsekin ironian. Roosters ilman Rojoa on aika keskinkertainen tapaus. Roosters ratkaisi Vaahteramaljan Rojon heitolla Peytonille. On siellä hyviä yksilöitäkin mutta niin on kaikissa joukkueissa. Jokaisen jenkin täytyy olla paras pelaaja joukkueessa omalla pelipaikallaan jolloin paketti on valmis menestymään.
Pelipakkkakohtainen rajoitus (QB) on ainoa asia jolla vallitseva sairaalloinen kehitys saadaan katkaistua. Ja kun rajoitus koskisi eteepäinsyöttöä niiltä joilla ei ole suomen passia, ei tarvisi kuunnella sheissea mistään vapaan työvoiman siirtymisen estämisestä.
Ja kyllä, vuoden tai pari olisi peli melkoista puuroa ja juoksudominanssia, kunnes sääntö alkaisi purra. - 15+17
yanks no qbs kirjoitti:
"Roosters todisti tämän viime vuonna hyvinkin selvästi. Vaahteraa ei voiteta pelkästään jenkkijen avulla..."
Huomaatko itsekin ironian. Roosters ilman Rojoa on aika keskinkertainen tapaus. Roosters ratkaisi Vaahteramaljan Rojon heitolla Peytonille. On siellä hyviä yksilöitäkin mutta niin on kaikissa joukkueissa. Jokaisen jenkin täytyy olla paras pelaaja joukkueessa omalla pelipaikallaan jolloin paketti on valmis menestymään.
Pelipakkkakohtainen rajoitus (QB) on ainoa asia jolla vallitseva sairaalloinen kehitys saadaan katkaistua. Ja kun rajoitus koskisi eteepäinsyöttöä niiltä joilla ei ole suomen passia, ei tarvisi kuunnella sheissea mistään vapaan työvoiman siirtymisen estämisestä.
Ja kyllä, vuoden tai pari olisi peli melkoista puuroa ja juoksudominanssia, kunnes sääntö alkaisi purra.Mites toi sisälukutaito? Ei PELKÄSTÄÄN jenkkien avulla. Joukkueen Suomalaisen rungon pitää MYÖS olla kunnossa. Väitätkö, että noi ei pidä paikkaansa, vai ottiko vaan liian koville kun joku sano jotain positiivista Roostersista?
Btw, mikä tahansa joukkue ilman hyvää pelinrakentajaa on maksimissaan keskinkertainen tapaus, sen ymmärtää kuka tahansa lajia tunteva. - B. Curie
15+17 kirjoitti:
Mites toi sisälukutaito? Ei PELKÄSTÄÄN jenkkien avulla. Joukkueen Suomalaisen rungon pitää MYÖS olla kunnossa. Väitätkö, että noi ei pidä paikkaansa, vai ottiko vaan liian koville kun joku sano jotain positiivista Roostersista?
Btw, mikä tahansa joukkue ilman hyvää pelinrakentajaa on maksimissaan keskinkertainen tapaus, sen ymmärtää kuka tahansa lajia tunteva.Jos suomalaisten jenkkifutareiden treenimotivaatio, kunto, nopeus ja lajiosaaminen ovat kaikkien aikojen pohjalukemissa, niin kuinka on mahdollista, että yhdysvaltalaisissa yliopistoissa ei koskaan ole ollut yhtä montaa suomalaispelaajaa?
Puhumattakaan siitä, että parhaalla yliopistotasolla on samaan aikaan kolme suomalaista?
Jos kaikki menee hyvin, lisää menestystarinoita on luvassa. Ei kai tämä nyt pelkkää sattumaa kaikki ole?
Tai ehkä pelin taso jenkeissäkin on vain dramaattisesti laskenut sitten glory days -päivien...
- 17+19
Maajoukkueissa eron näkee parhaiten, Suomalaiset häviävät joukkue nopeudessa esim ruotsalaisille, kyllä se on treenipuute, siihen ei auta jenkkien kieltämiset. Kaikkien pitäisi treenata fysiikkaansa ja olla nopeampia ja vahvempia.
- 1+1
Paskassakin on vähemmän paskaa kuin tässä paskassa, ihan helvetinmoista skeidaa koko topic
- 10+1
1+1 kirjoitti:
Paskassakin on vähemmän paskaa kuin tässä paskassa, ihan helvetinmoista skeidaa koko topic
No hyvä että tulit kuitenkin kommentillasi nostamaan tasoa huomattavasti.
- 2+23
Kyll toi postaus osuu naulan kantaan. Muutama kaveri UNLV:ssä ei kesää tee vaik onkin kovan tason joukkue. Noi kundit on tuolla omista ansioista. Muita ei sitten olekkaan lähelläkään jonossa täältä kotimaasta.
Allekirjoitan ton jenkkiroudailun olevan lajin tasolle haitallinen monella tasolla.
Yleensä tällaisesta kilahtaa pelaajat jotka ovat tehneet liian vähän kuvitelleen muka harjoitelleensa paljonkin. Roosters eikä mikään mukaan seura ole todistellut yhtään mitään. Pelaajat sitäkin vähemmän.- 4+3
Älä?! Että pelaaja päässy joukkueeseen ihan OMILLA ANSIOILLA?!! Ihanks totta?! Hei, tulkaa kattomaan, täällä kirjottelee todellinen JENKKIFUDISORAAKKELI!!
(kun tosiasiat ei tue omaa näkemystä, tosiasiat täytyy muuttaa)
- 5+13
Roosters todisti sen että jos voi ensimmäisenä vuonna suunnitelmallisen fysiikka treenaamisen jälkeen nousta liigan viimesiltä sijoilta kärkeen, niin ei muiden vaahtera jengien taso tällä osa-alueella kovin korkea...
- 2013-2
Roosters näytti sen, että jos kolmen pskan jenkin tilalle valitse kolme hyvää jennkiä niin mahdollisuutena on voittaa mestaruus.
- 3+5
2013-2 kirjoitti:
Roosters näytti sen, että jos kolmen pskan jenkin tilalle valitse kolme hyvää jennkiä niin mahdollisuutena on voittaa mestaruus.
Ei kolme hyvää jenkkiä yksin mitään tee. Kotimainen pelaajarunko täytyy olla kunnossa.
- 20+20
3+5 kirjoitti:
Ei kolme hyvää jenkkiä yksin mitään tee. Kotimainen pelaajarunko täytyy olla kunnossa.
Paitsi että kun Rocky Ciasulli loukkaantui niin oli Roosters kusessa JOPA Wolvojen kanssa
- 19+4
20+20 kirjoitti:
Paitsi että kun Rocky Ciasulli loukkaantui niin oli Roosters kusessa JOPA Wolvojen kanssa
Eli skooras tasaseen tahtiin joka neljänneksellä. Mun kirjoissa voittaminen ei oo kusessa olemista, mutta ihan omaan tyyliis vaan.
- 2+19
19+4 kirjoitti:
Eli skooras tasaseen tahtiin joka neljänneksellä. Mun kirjoissa voittaminen ei oo kusessa olemista, mutta ihan omaan tyyliis vaan.
Noniin, johan punanuttujen propagandakoneistokin heräsi. Wolvot vei tokan puoliajan 16-12 kun Roostersin lihavat siirtopelaajat alkoivat linjassa hyytymään. Viikon kuluttuahan tuo todellinen kunto nähdään kummaltakin joukkueelta niin siinä kukonpoikia viedään niin että kivesheltta väpättää.
- 5+19
2+19 kirjoitti:
Noniin, johan punanuttujen propagandakoneistokin heräsi. Wolvot vei tokan puoliajan 16-12 kun Roostersin lihavat siirtopelaajat alkoivat linjassa hyytymään. Viikon kuluttuahan tuo todellinen kunto nähdään kummaltakin joukkueelta niin siinä kukonpoikia viedään niin että kivesheltta väpättää.
Niin, totesin nyt vaan, että yleensä pyrkimyksenä on voittaa matsit. Kumpis tän kyseessä olevan matsin voitti? Aika harvoin se voittanu joukkue on kusessa, etenkin kun johtaa koko matsin. Paitsi tietty sun propagandakoneistossa. Göbbels ois varmaan ollu sulle hyvä oppipoika, sä peittoot jopa natsit paskan puhumisessa. Ja mitä tohon sun ennustuksees tulee, niin kyllä ne matsit pelataan kentällä, eikä täällä suoli24:ssa.
- 10+6
"joku jenkki coachaamaan junnuja ni pitkäjänteisellä työllä tulisi tuloksia"
Eikös u19 mj päävalmentaja ollut jenkki? Ja tuloksena?
Ei se valmentajan kansalaisuus tai mikään muukaan tekijä tee hänestä automaattisesti hyvää valmentajaa tai edes valmentajaa.- 9+7
2 pajulahden leiriä ja imatran leiri varmaan saakin ihmeitä aikaan. Ei ne oppinu ku runkkaamaan huomaamatta koulumajotuksessa joka sekin opetetaan intissä
- 5+11
Eikä hyväkään valmentaja saa olemattomasti leiritetystä vajaalukuisesta pelaajajoukosta ihmeitä irti. Ihan sama mikä passi kaverilla on.
- 8+5
No kesällähän tuo nähään millaisen voittavan joukkueen Coach D jenkkinä on Lahdessa saanut aikaan.
- Simo Vaatehuoneelta
Laji kaipaa näkyvyyttä, jonka kautta saadaan nuoria lajin pariin. Sitten pitäis olla ammattitaitoisia valmentajia, jotka ymmärtää mitä nyky jenkkifutis on.
Pelaajien tulis myös kehittää fysiikkaansa enempi, ja lajitreenien tulisi olla suunnitelmallisempia ( monelle seuralle hankalaa kun pelaajia on treeneissä sen 10-15 )
Itse ainakin kasaisin mieluummin seuran sellaisista pelaajista joilla on fysiikka kunnossa ja ei hajuakaan kuvioista vs möhömahoista jotka on hionu ainoastaan kuvioita eikä treenannu ollenkaan.- 14+11
No mutta liittohan on hoitanut ton näkyvyyden hyvin vai miten se nyt oli?
- 1+1
Suomen taso on samaa kuin Suoli24:n kirjoittelun taso!
- 13+18
Pelien määrän lisääminen ei auta mihinkään. Liigassa tälläkin hetkellä 10v pelanneita tyyppejä joiden perustekniikat aivan kuralla, joten eiköhän se valmennus ja etenkin fysiikkavalmennus ole se missä seurojen pitää parantaa. Moni saattaa harrastaa vuosia eikä fysiikkahommista mitään käryä ellei ite ota paljon selvää.
- 5+1
EIköhän toi nyt lähde pelaajista itsestään. Jos joku kavereitten kanssa terassilla istuminen on tärkeämpää kun treenaaminen tai että pitää joku frendin, frendin, mutsin kaiman muuttoapuna olla just ne treenihetket niin kertoo varmaan jotain siitä asennepuolesta. Valitettava kierre tulee siitä että kun huiput on paskoja niin ei tartte muidenkaan treenata kun ollaan samalla tasolla muutenkin.
- 2+19
suosittelen aika monelle pelaajalle ihan uutta harrastusta. pelikentillä kun näytöt on vähän sitäsuntätä
http://www.hs.fi/kulttuuri/Pikkuponit hurmaavat nyt nuoria miehiä/a1340188057878 - odjfpoj
Jenkkiongelma on ennemminkin seuraus kuin syy. Se on seuraus siitä faktasta, että pelaajia on liian vähän. Enkä tarkoita puhtaasti lisenssimäärää vauvasta vaariin, joka käsittääkseni on kasvanut hyvin, vaan tarkoitan sitä, että joukkueen X treeneissä käy 20-30 tyyppiä kun siellä pitäisi käydä 50-60. Vaikka näistä osa olisi niitä hängaroundejakin, niin silti pelipaikasta tosissaan kilpailemassa olisi sen 40 ukkoa. Nykyään ollaan tilanteessa, jossa pelaajat tahkoavat kahteen suuntaan ja vieraspeliin lähtee juuri ja juuri rosteriminimin ylittävä määrä ukkoja ja näistäkin kenties pari loukkaantuneita. Ei tässä tilanteessa ole toivoakaan saada kunnon kilpailua ja huippu-urheilijoita jokaiselle pelipaikalle.
- 12+2
Hyvä - kaikilla sama mielipide että taso Suomessa on huono.
Fysiikka surkea, tekniikka surkea, treenimäärä luokaton, laatu surkea, sitoutuminen surkeaa. Aika surkeaa kaikin puolin. Nyt tarvitaan motivaatiopsykologi tänne suoli24:een kertomaan miten homma hoidetaan.
Varmaan seuraava postaaja kertoo kaiken. - 8+20
Tärkein asia on oma asenne treenaamiseen, jos haluaa niin jokainen voi treenata kovempaa ja kehittyä. jos yksilöt kehittyy niin kehittyy koko joukkue myös.
Jos joukkueessa on eri tasoisia pelaajia , niin peli voi näyttää melkoisen huonolta ja sekavalta.
Nyt jokainen itseään pelaajaksi kutsuva ottaa itseänsä niskasta kiinni ja nostaa treenimääriä.
Jos ei pysty siihen niin sitten voi tehdä muuta, harrastaa vaikka noita little poneja kuten joku ehdotti.- 15+16
Halu on tietenkin kaiken lähtökohta, mutta sitten pitäisi vielä OSATA treenata oikein. Lajinomaisen voiman, nopeuden (sopivan lihasmassan) ja ketteryyden hankkiminen ei ole ihan simppeli juttu. Näihin ei välttämättä seurasta saa mitään tietoa ja sitten vedetäänkin klassista bodausta ja ollaan kentällä hitaita ja kankeita vaikka hauikset onkin kunnossa ja nämäkin vähät tulokset katoaa kauden aikana kun ei osata ylläpitää..
- 9+6
15+16 kirjoitti:
Halu on tietenkin kaiken lähtökohta, mutta sitten pitäisi vielä OSATA treenata oikein. Lajinomaisen voiman, nopeuden (sopivan lihasmassan) ja ketteryyden hankkiminen ei ole ihan simppeli juttu. Näihin ei välttämättä seurasta saa mitään tietoa ja sitten vedetäänkin klassista bodausta ja ollaan kentällä hitaita ja kankeita vaikka hauikset onkin kunnossa ja nämäkin vähät tulokset katoaa kauden aikana kun ei osata ylläpitää..
Kyllä. Voima pitää saada muutettua kentällä myös nopeudeksi. Maajoukkueen EM2014 projektin tavoite on kenttänopea joukkue. Tietoa on kyllä jaettu mutta otetaanko sitä käyttöön?
Tykkäsin tästä Roon videosta. Ihan vauhdikkaan näköistä menoa ja kaikki vetävät täysillä niin rissut kuin linjamiehetkin.
https://www.facebook.com/photo.php?v=4396437241122&set=vb.43173245434&type=3&theater - poiu8
9+6 kirjoitti:
Kyllä. Voima pitää saada muutettua kentällä myös nopeudeksi. Maajoukkueen EM2014 projektin tavoite on kenttänopea joukkue. Tietoa on kyllä jaettu mutta otetaanko sitä käyttöön?
Tykkäsin tästä Roon videosta. Ihan vauhdikkaan näköistä menoa ja kaikki vetävät täysillä niin rissut kuin linjamiehetkin.
https://www.facebook.com/photo.php?v=4396437241122&set=vb.43173245434&type=3&theaterThänks Roope...
- lkhlhlh
Se täytyy kuitenkin muistaa, että jenkkifutis on joukkuepeli, jossa vieläpä joukkueessa pitää olla aika paljon pelaajia. Vaahteraliigajoukkueessa pitäisi olla n. 40 pelaajaa vähintään ja tästä loogisesti seuraa, että Helsingissä pitäisi olla 120 SM-tason huippu-urheilijaa lajin parissa. No mikäs siinä. Yleisurheiljat ovat tunnetusti kovia treenaamaan, mutta mitenköhän kovaa mahtaa treenata stadin 120. paras kuulantyöntäjä? Tai 90. paras pikajuoksija? Pointtina siis on se, että tällä harrastajamäärällä joukkueissa toimii väistämättä niitä motivoituneita huippuyksilöitä (vrt. top-20 yleisurheilijat) ja sitten niitä harrastelijoita (track and field sijat 80-120). Siinä vaiheessa kun stadissa on 1200 aikuista jenkkifutaajaa voidaan alkaa odottaa, että vaahterajoukkueissa olisi pelkästään huippu-urheilijoita. Tietysti toivoa sopii jo aikaisemmin, mutta realiteetit saattavat kuitenkin tulla vastaan.
- sdgadsgadfa
Pieni kysymys millä Itävalla sarjan taso ja pelaajien taso saatiin nousemaan?? rajoittamalla vai sillä että omat kaverit rupesivat reenaamaan ja pelasivat parempia pelaajia vastaan!!!
- 9+9
Aluksi siellä ei ollut mitään rajoituksia pelaajien kansallisuuden suhteen.
Vasta muutama vuosi sitten muuttivat nykyiseen järjestelmäänsä mikä vastaa pitkälti yleiseurooppalaista käytäntöä.- 23+2
Eli Itävallassa alettiin rajoittamaan jenkkituristien määrää. EU pelaajat ovat ihan hyvä juttu joka joukkueessa, mut ei nuo jenkit, joilla on ihan eri pohja taustallaan ljin suhteen.
Toinen iso asia on harjoitteluolosuhteiden merkittävä parantuminen. - fuckittttt
23+2 kirjoitti:
Eli Itävallassa alettiin rajoittamaan jenkkituristien määrää. EU pelaajat ovat ihan hyvä juttu joka joukkueessa, mut ei nuo jenkit, joilla on ihan eri pohja taustallaan ljin suhteen.
Toinen iso asia on harjoitteluolosuhteiden merkittävä parantuminen.Kolmas pointti on että Itävallan liigan näkyvyyteen panostettiin kunnolla. Unohdettiin maajoukkue hetkeksi ja keskityttiin saamaan tuote kuntoon.
Tämän jälkeen lajiin olikin jo imua sekä pelaajia että katsojia.
Ei nämä yhdellä tempulla parane, vaan useilla valinnoilla ja visioilla.
- yhdeksänplusnelja
Loppupeleissä kaikki lähtee lajin tunnettuudesta ja valtayleisön kiinnostuksesta lajia kohtaan.
Jos halutaan parantaa pelin tasoa tarvitaan enemmän rahaa, jotta voidaan maksaa urheilijoille korvausta pelaamiseen ja harjoitteluun kuluvasta ajasta. Jotta saadaan enemmän rahaa tarvitaan enemmän katsojia.
Suurin syy ns "heikkoon tasoon" ja harjoittelun puutteeseen on se, että valtaosa liigapelaajista on täysipäiväisessä työssä ja pelaaminen maksaa -sen sijaan, että siitä maksettaisiin. Vaikea on myös kilpailla tasossa sellaisen tuontipelaajan kanssa, jolle maksetaan palkkaa ja joka ei tee muuta kuin lepää ja harjoittelee, kun puolestaan suomalainen pelaaja tekee töitä tai opiskelee 40-70 h/vk tullakseen toimeen ja pystyäkseen rahoittamaan "harrastustaan".
Pelin taso on tällä hetkellä vaahterassa riittävä siihen, että henkilö joka ymmärtää lajista jotain voi mielenkiinnolla seurata pelejä ja on varmasti halukas maksamaan pääsylipun hinnan pari kertaa kesässä. Suurin ongelma on siinä, että katsojat ovat käytännössä aina entisiä tai nykyisiä pelaajia tai heidän lähipiiriään. Nämä ovat pienet piirit. Monet suomalaiset eivät oikeasti edes tiedä, että suomessa pelataan jenkkifudista liigatasolla ja että joillekin pelaajille jopa maksetaan palkka. Ei myöskään tiedetä mistä pelissä on kyse. Rehellisesti sanottuna jefua on hyvin tylsä seurata jos ei tiedä mitä kentällä tapahtuu. Kuka haluaisi mennä katsomaan kahta joukkuetta, josta kummastakaan ei tiedä mitään, jotka pelaavat peliä josta itse ei ymmärrä mitään? Ja kuka vielä maksaisi tällaisesta huvista?
Jos jefun tasoa halutaan suomessa nostaa on
a) lisättävä joukkueiden tunnettuutta normaalikansan keskuudessa (500-1000 facbook likeausta per joukkue kertoo aika paljon miten huonolla tasolla tässä ollaan)
b) saatava ihmiset/valtayleisö kiinnostumaan lajista
B-osa tarkoittaa etenkin sitä, että tiedotusta on parannettava ja näkyvyyttää saatava lisää. Kuitenkin melkein tärkein asia olisi saada ihmiset ymmärtämään mistä pelissä on kyse. Pelkkä lyhyt sääntöjen kertaaminen 300-päisen yleisön edessä muutaman kerran kesässä ei riitä kovin pitkälle. Tätä lajia harrastavat tahtovat usein unohtaa miten täysin käsittämättömältä peli näyttää sääntöjä ja taktiikkaa ymmärtämättömän henkilön silmissä. "Miksi ryntäillään 5 sekuntia ja sitten puhalletaan pilliin ja taas odotellaan 30 sekuntia? Tyhmä laji!"
Seurat voisivat osaltaan tehdä enemmän töitä näkyvyytensä eteen (tyyliin Vaasa Royals) ja samalla liitto ja seurat voisivat oikeasti yrittää saada lajia näkyviin urheilumediassa. Sitten kun vielä saataisiin joku lyhyt ja toimiva opastusvideo siitä mikä on pelin idea ja mitkä ovat säännöt esim Youtubeen, niin tätä voisivat sitten pelaajat ja lähipiiri jaella muille kavereilleen niin, että hekin ymmärtäisivät Jefun päälle eikä se kentällä tapahtuva toiminta enää olisi täysi mysteeri.
Oman arvioini mukaan näillä melkoisen edullisilla toimilla saisi aikaan sellaisen nousun katsojamäärissä, että se maksaisi toimet takaisin seuroille/liitolle melko nopeasti.
Tämä on mainio laji ja paljon kiinostavampi kuin jääkiekko tai jalkapallo! Nyt pitää vain saada tieto tästä valtayleisön ulottuville! - 13+11
YouTube-videolla katsojamäärät nousuun. Huokaus. Tuollaisia pitäisi tottakai olla, mutta ei se mitään isoa muutosta tee. Kyllä seurojen pitää tehdä markkinointinsa eteen ihan eri lailla työtä kuin nykyinen puuhastelu. Ja ottelutapahtumien palvelu pitää olla parempaa kuin nykyinen makkaragrilli ja lämmin limu.
- 1+2
Jenkkifutis tulee aina olemaan semipro touhua suomessa, vaikka meillä kymppitonni katsojia joka matsis ei se riittäis kattamaan 50.n ihmisen palkkakuluja, otteluja on liian vähän.
- 15+8
1+2 kirjoitti:
Jenkkifutis tulee aina olemaan semipro touhua suomessa, vaikka meillä kymppitonni katsojia joka matsis ei se riittäis kattamaan 50.n ihmisen palkkakuluja, otteluja on liian vähän.
Näinpä. Tähän kommenttiin saadaan lisää perspektiiviä kun ajatellaan, että vielä 1970-luvulla tyypillinen NFL-pelaaja kävi off seasonilla päivätöissä. Pro Football elää ja kuolee television mukana.
- DreamBig
Ensimmäinen juttu, täältäkin näkee että ideoita on ja periaatteessa jengi tietää mitä pitäisi tehdä, mutta puuttuu ne tekijät jotka käärii hihat ja alkaa tosissaan painamaan duunia näiden asioiden eteen. Jokainen osoittaa sormella jonnekin muualle.
Toinen juttu, en halua mitenkään väheksyä sitä että ihmisillä on perhettä ja töitä, mutta kyllä kyse on viime kädessä asioiden priorisoinnista ja valinnoista. Treenaamaan ehtii jos haluaa. Jos ei pääse joukkuetreeneihin jotka on tiettynä aikana tietyssä paikassa, se on ymmärrettävää ja ehkä sitten ei vaan voi harrastaa joukkuelajia. Mutta esim. punttisaleja on auki 24h7.
Tavoitteet täytyy jollain tavalla saada korkeammalle kuin "pääsen kentälle ja pärjään Suomessa" tai edes "voitamme matseja Suomessa". Roosters näyttää aika hyvää mallia tällä hetkellä muillekin ja pakottaa muita seuroja kehittymään jos haluavat pysyä kelkassa. Rahalla voi kompensoida omia puutteita jonkun aikaa, mutta ei kaiken aikaa. - 2+3
DreamBig kirjoitti:
Ensimmäinen juttu, täältäkin näkee että ideoita on ja periaatteessa jengi tietää mitä pitäisi tehdä, mutta puuttuu ne tekijät jotka käärii hihat ja alkaa tosissaan painamaan duunia näiden asioiden eteen. Jokainen osoittaa sormella jonnekin muualle.
Toinen juttu, en halua mitenkään väheksyä sitä että ihmisillä on perhettä ja töitä, mutta kyllä kyse on viime kädessä asioiden priorisoinnista ja valinnoista. Treenaamaan ehtii jos haluaa. Jos ei pääse joukkuetreeneihin jotka on tiettynä aikana tietyssä paikassa, se on ymmärrettävää ja ehkä sitten ei vaan voi harrastaa joukkuelajia. Mutta esim. punttisaleja on auki 24h7.
Tavoitteet täytyy jollain tavalla saada korkeammalle kuin "pääsen kentälle ja pärjään Suomessa" tai edes "voitamme matseja Suomessa". Roosters näyttää aika hyvää mallia tällä hetkellä muillekin ja pakottaa muita seuroja kehittymään jos haluavat pysyä kelkassa. Rahalla voi kompensoida omia puutteita jonkun aikaa, mutta ei kaiken aikaa."Roosters näyttää mallia"
Niin millähän lailla Roosters näyttää muille mallia? - 9+4
2+3 kirjoitti:
"Roosters näyttää mallia"
Niin millähän lailla Roosters näyttää muille mallia?No jos et ole huomannut, niin voittamalla!
- jenni888888888
9+4 kirjoitti:
No jos et ole huomannut, niin voittamalla!
Roosters veti toissakaudella 1-9, eli jos kerran voittaa säkällä niin kaikkien pitää ottaa mallia.
Minkähänlainen malli ammattimaisuudesta on Roosters, pelaajien täytyy maksaa itte jopa jenkkipelaajat, kotimatsit pelataan naapurikaupungissa, entäs medianäkyvyys, siis oikeesti kuka vittu tästä haluaa ottaa mallia?
Jos et huomannu niin Porvoo voitti kuus mestaruutta putkeen, yrittäkää nyt hoitaa edes puolet siitä, tulkaa sit huuteleen.
- 23+3
Aivan. Ei perhe, koulu eikä duuni ennen haitanut kovaa treenaamista. Miksi haittaisi nyt? Tai eihän ne haittaa, kun asiat sovittaa kunnolla kohdalleen. Tämä vaatii aika paljon sopimista, mutta ei pitäisi olla kuuin tahdon asia. Suomeksi nimenomaan priorisointia. Pelaat kuitenkin vain lyhyen aikaa - pelaa ja nauti siitä täysillä. Jälkeenpäin ei kannata surkutella kun ei silloin tehnyt asioitaan kunnolla. Sellainen tekeminen tarttuu kaikkeen muuhunkin tekemiseen eikä mistään tule oikein yhtikäs mitään.
Ei se Nike ole niin väärässä: Just Do IT! - Pohjanmaaaaa
No joo.. Onhan se niinkin sen tason kanssa, ku täällä pohjanmaalla oma jenkkifutis seura on muuttunut Cheerleading seuraksi (Crocodiles). Kaikki panostus menee siihen ja jenkkifutis vetää alamäkeä. Päätin etten nyt sitten mene enään katsomaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 681076
- 641052
- 58833
- 93827
- 42678
Jasmin vauhdissa
Kyllä pitää Jassulla kiirettä, kun yhtenään menoa mun äidin, isäpuolen ja Markon kanssa Ossianin ollessa tietysti sulois226659- 50598
- 40580
- 66575
Nainen joka haluaa miehen
Näyttää sen selvästi. Hommaa minihameet, pitkät hiukset, laihduttaa ja on iloinen sekä aktiivinen.79563