Olemme noin 30 vuotias pari. Yhdessä toista vuotta.
Mies käy kursseilla ja minä olen ollut työtön todella pitkään. Lapsia ei luojan kiitos ole.
Meille molemmille maistui nuo alkon tuotevalikoimat, mies joutui lopettamaan ajettuaan ratin. Minulla senkun homma jatkui. Ja kun en käy töissä niin tilaisuuksia on. Ajattelin, että noin vaan päätettyäni lopettaa, lopetan, ei onnistunut.
Mies on nyt alkanut itsekkin otetella viikollakin, kun ei tarvitse aa-seurannassa juosta. Ok, se on hänen asiansa onko mielestään alkoholisti vai ei. minä olen ja sillä siisti.
Keväällä tuli nyt vuosi täyteen. Ja siitä lähtien olen kokenut todella ikäviä tunteita. Mies sanoi vuosipäivänä minun olevan viinahuora ja että naiminen kanssani on ok, mutta minua hän ei rakasta. Olin kun halolla päähän lyöty!
Emme tämän vuoden puolella ole seksiä harrastaneet kuin viitisen kertaa, niistä kaksi taisi peräti onnistua. Viinat hän maksaa etupäässä, koska on liiton rahoilla, itse maksan tavallisesta päivärahasta niin paljon kun voin. Asun "omassa" asunnossa, sekin Luojan kiitos, joten vuokra sinnekkin hoidettava.
Olen jumiutunut tähän tilanteeseen. Haluaisin lähteä, mikä estäisi?
Olen aina ollut parisuhteessa, (jos nyt ei muutamaa kk lasketa mukaan), en osaa asua yksin, vaikka minulla on iso, ihana koti ja töitäkin ajatellen hyvä, kattava koulutus.
Tunnen itseni täysin nollaksi.
En tiedä, johtuuuko se siitä, että olen niin monessa suhteessa epäonnistunut? Väkivaltaisia, viinalla höystettyjä suhteita. Nyt on täysin rikkinäinen olo.
Toivoisin jossakin sydämeni sopukoissa, että tähän ihmiseen vielä löytyisi kipinä---molemminpuolin-- ja että voitaisiin elää harmoonisesti ilman alkoa.
Mutta noita sanoja tuskin unohdan koskaan mitä sanoi vuosipäivänä kolmen oluen jälkeen. Ja seksin ajatteleminenkin tuon miehen kanssa oksettaa. Sekin taitaa olla molemminpuolista, vaikka vihjaileekin.
Sen riidan jälkeen emme ole uskaltaneet puhua koko asiasta. Hän on laimean anteeksipyynnön esittänyt, mutta mitä tuota pyytelemään jos niin minusta ajattelee.
Näitä eroyrityksiä on ollut useita. Hän saattaai keskellä yötä riidan aikana sanoa, että kerää kamppees ja lähde tai soitan poliisit. Kerran soittikin. Olen kun marionette nukke, tule,jää tai ole tulematta.
Ikänä hän ei ole tule minun luokse, koska alue on vaan vuokralla oleville (siis huonompaa), joten kun olemme hänen luonaan, hän saa määrätä tottakai kotinsa ja kuka siellä on.
Ja kun huoritteli, kaadoin keittiön pöydän ja hän kävi sitten hiuksiin käsiksi niin että tuppo jäi käteen..joten alkavaa pahoinpitelyä?!
Että olenko sitä täysin läheisriippuvainen kun vielä ajattelee, että suhde roihahtaisi ja paranisi? Melkein jo vastaan itse itselleni, että no hope.
Mitäs sitten kun ero tulee, mitä sanon tai teen sellaista, joka olisi niin uutta, ettei perään soittelisi?? Ihan oikeesti, mitä sanoisin sellaista, että tajuaa ohi olleen?
Yhteinen koiranpentu (10kk) meillä on, mutta toistaseksi sen hoidosta ja kotipaikasta ollaan päästy yhteisymmärrykseen. Voi olla, että tulevaisuudessa saan rahaa sen verran kasaan , että voin koiran ostaa pois (siis miehen osuuden).
Tarvisin ripeitä neuvoja, en haukkumisia enään. Saan huomenna rahaa, oliskohan aika maksaa tuolle viimekuun velat, viimesen kerran ja nostaa kytkintä? Voiko juoppo sen tyylikkäästi tehdä ylipäätään?
Mies käy kursseilla ja minä olen ollut työtön todella pitkään. Lapsia ei luojan kiitos ole.
Meille molemmille maistui nuo alkon tuotevalikoimat, mies joutui lopettamaan ajettuaan ratin. Minulla senkun homma jatkui. Ja kun en käy töissä niin tilaisuuksia on. Ajattelin, että noin vaan päätettyäni lopettaa, lopetan, ei onnistunut.
Mies on nyt alkanut itsekkin otetella viikollakin, kun ei tarvitse aa-seurannassa juosta. Ok, se on hänen asiansa onko mielestään alkoholisti vai ei. minä olen ja sillä siisti.
Keväällä tuli nyt vuosi täyteen. Ja siitä lähtien olen kokenut todella ikäviä tunteita. Mies sanoi vuosipäivänä minun olevan viinahuora ja että naiminen kanssani on ok, mutta minua hän ei rakasta. Olin kun halolla päähän lyöty!
Emme tämän vuoden puolella ole seksiä harrastaneet kuin viitisen kertaa, niistä kaksi taisi peräti onnistua. Viinat hän maksaa etupäässä, koska on liiton rahoilla, itse maksan tavallisesta päivärahasta niin paljon kun voin. Asun "omassa" asunnossa, sekin Luojan kiitos, joten vuokra sinnekkin hoidettava.
Olen jumiutunut tähän tilanteeseen. Haluaisin lähteä, mikä estäisi?
Olen aina ollut parisuhteessa, (jos nyt ei muutamaa kk lasketa mukaan), en osaa asua yksin, vaikka minulla on iso, ihana koti ja töitäkin ajatellen hyvä, kattava koulutus.
Tunnen itseni täysin nollaksi.
En tiedä, johtuuuko se siitä, että olen niin monessa suhteessa epäonnistunut? Väkivaltaisia, viinalla höystettyjä suhteita. Nyt on täysin rikkinäinen olo.
Toivoisin jossakin sydämeni sopukoissa, että tähän ihmiseen vielä löytyisi kipinä---molemminpuolin-- ja että voitaisiin elää harmoonisesti ilman alkoa.
Mutta noita sanoja tuskin unohdan koskaan mitä sanoi vuosipäivänä kolmen oluen jälkeen. Ja seksin ajatteleminenkin tuon miehen kanssa oksettaa. Sekin taitaa olla molemminpuolista, vaikka vihjaileekin.
Sen riidan jälkeen emme ole uskaltaneet puhua koko asiasta. Hän on laimean anteeksipyynnön esittänyt, mutta mitä tuota pyytelemään jos niin minusta ajattelee.
Näitä eroyrityksiä on ollut useita. Hän saattaai keskellä yötä riidan aikana sanoa, että kerää kamppees ja lähde tai soitan poliisit. Kerran soittikin. Olen kun marionette nukke, tule,jää tai ole tulematta.
Ikänä hän ei ole tule minun luokse, koska alue on vaan vuokralla oleville (siis huonompaa), joten kun olemme hänen luonaan, hän saa määrätä tottakai kotinsa ja kuka siellä on.
Ja kun huoritteli, kaadoin keittiön pöydän ja hän kävi sitten hiuksiin käsiksi niin että tuppo jäi käteen..joten alkavaa pahoinpitelyä?!
Että olenko sitä täysin läheisriippuvainen kun vielä ajattelee, että suhde roihahtaisi ja paranisi? Melkein jo vastaan itse itselleni, että no hope.
Mitäs sitten kun ero tulee, mitä sanon tai teen sellaista, joka olisi niin uutta, ettei perään soittelisi?? Ihan oikeesti, mitä sanoisin sellaista, että tajuaa ohi olleen?
Yhteinen koiranpentu (10kk) meillä on, mutta toistaseksi sen hoidosta ja kotipaikasta ollaan päästy yhteisymmärrykseen. Voi olla, että tulevaisuudessa saan rahaa sen verran kasaan , että voin koiran ostaa pois (siis miehen osuuden).
Tarvisin ripeitä neuvoja, en haukkumisia enään. Saan huomenna rahaa, oliskohan aika maksaa tuolle viimekuun velat, viimesen kerran ja nostaa kytkintä? Voiko juoppo sen tyylikkäästi tehdä ylipäätään?
Vastaukset 7
Vanhimmat
jotkut tajuavat vasta kun et ole moneen kk heidän soittoihinsa, viesteihinsä ja sähköposteihinsa vastannut
Todella surullista kuultavaa :( Onko paikkakunnalla kriisikeskuksta? Ystävälläni oli samantyyppinen ongelma joskus. Hän sai apua sieltä. Käyntejä riitti pitkään, mutta nyt hän on vahva ja eheä nainen. Suhde narsistin kanssa.. Tämä kuulostaa hieman samalle. Alistamista ja ylivaltaa. Itsetunto menee nolliin ja voimat pois. Suosittelen että otat yhteyttä kriisikeskukseen jos mahdollista
Kirjoitat fiksusti, et todellakaan ole mikään nolla!
Ansaitset ihmisarvoista ja kunnioittavaa kohtelua eli lähde pois tuollaisesta hyväksikäyttösuhteesta. Sinun pitää myös päästä eroon alkoholista, koska se altistaa sinut noille huonoille suhteille. Et ehkä halua sitä kuulla, mutta se on totuus. Jos aiot ottaa koiran hoidettavaksesi, sinun on pakko ottaa vastuu itsestäsi ja eläimestä - ethän voi pettää viattoman eläimen luottamusta?!
Muista, että sinulla on oikeus haluta terve, tasapainoinen ja onnellinen parisuhde.
Kerrot miehelle, kun olette molemmat selviä, että haluat siistin eron ja keskustella koiran ostamisesta häneltä pois. Voisitko sanoa miehelle niin kuin asia on; suhteenne ei ole kummallekaan hyväksi eikä tosiaan ole hänenkään etunsa roikkua ihmisessä, jota ei rakasta ja siten tuhlata mahdollisuus onnelliseen suhteeseen. Yhtä lailla mies tuhlaa aikaansa sinun kanssasi, kun ei "tarvitse" etsiä uutta.
Kun kerran olet huora miehen mielestä, niin et ole kyllä mitään rahojakaan sille velkaa.
Sinulla on siis useampi ongelma. Liian iso potti yksin hoitaa, hae apua kun sitä kerran on saatavissa. Ei ole mitään häpeämistä missään ongelmassa. Siinä on häpeämistä jos ei yritä tehdä jotain asialle eikä hae apua.
Ehdottoman tärkeää naiselle on elää ilman parisuhdetta, edes joskus. Moni tekee itsensä heikoksi olemalla aina jonkun kanssa. Nyt olis aika alkaa elää. Vai mitä?
Suomessa ei ole "AA-seurantaa". Eikä mitään muutakaan seurantaa rattijuopoille. Kun rangaistus (usein ehdollista) on kärsitty niin se on siinä. Alkoholinkäyttöä ei valvota mitenkään rangaistuksen aikana eikä sen jälkeen.
Eli se uskottavuudestasi.
Kyllä on seurantaa. Kortin menettämisen jälkeen käydään n. kerran kuussa A-klinikalla hoitajan juttusilla ja hän määrää verikokeet, joissa seurataan mm. maksaarvoja. Jos ne ovat korkealla, on aihetta epäillä ihmisen edelleen juovan. Tätä siihen asti kun hlölle voidaan antaa korttinsa takaisin.
Tiellä on molemmilla vaan se alkoholiongelma ja siitä johtuvat monet muut ongelmat. alkoholi on yhdistänyt teitä, jos lopettatte juomisen niin siitä vasta alkaa molemmille pitkä toipumisen tie, ja suosittelen ettei yritä olla toisen "terapeutti" kun hän alkaa juomista lopettelemaan.
Hyvä että miehelläsi on jo tie auki reitteihin, mistä hän voi halutessaan hakea apua.
suosittelen että otat yhteyttä lähimpään a-klinikkaan, siellä on terapiaa tarjolla myös niille jotka eivät ole vielä puliukko -asteella juomisessaan, mutta alkoholin kanssa onglema tavalla tai toisella.
Itse sain sieltä apua mm. siihen kun mieheni alkoholisoitui, ei siellä syytetä ketään eikä pakoteta mihinkään ja kaikki on luottamuksellista.
Auta itseäsi tuossa asiassa hakemalla apua, se on ratkaisu moneen muuhunkin ongelmaan, voi selvitä se suhdekiemurakin samalla:) sitten aika näyttää mikä on yhteinen tulevaisuus. pääasia että molemmilla on tulelvaisuus niin ei tarvitse samassa tilanteessa nykiä vuosikausia. ei se ainakaan mitään haittaa jos jotain tekee asioille.
Minunkin ongelma oli alunperin se, että mietin niin kovasti "jätänkö miehen vai en"..
lopulta kävi ilmi että asiat ovat paljon yksikertaisimpia, en minäkään enää mieti muuta kuin nykyhetkeä, ei asiat olekaan niin suuria että pitää heti joko jättää tai ei.
Keskittyy siihen seuraavaan olueen tai viinaryyppyyn,ja miten sen voi jättää ottamatta, ja uteliaana vain odottaa mitä seuraavaksi tulee huomattua ja niin ne pikkuhiljaa isotkin asiat ratkeaa..
Toisaalta, kun alkaa itse toipumaan niin voihan se olla hyvä että on oma asunto jossa ei ole joku toinen juomassa ja saa etäisyyttä tappeluihin ja asioihin. Sitten varsinkin on tilaa selvittää, että rakastaako sitä vielä toista ja rakastaako toinen mua enää, jos ei ole enää pakko olla yhdessä 24/7 vaan pitää puhelimessa sopia tapaaminen ja se että tapaa selvinpäin.