Kaikkihan nykyään netissä tapaa, jos ei baarissa juokse... Mutta kun parissakin deittipaikassa netissä olen ns. valikoimaa katsonut, ei kukaan oikein kolahda. Tai jos joku vaikuttaa hyvältä, hän asuu todella kaukana. Yleensäkin aika vähän kunnollisia miehiä sieltä löytyy, vaikka varmasti tilastollisesti ajatellen esimerkiksi toisella kierroksella on paljonkin kunnollisia miehiä. Missä he ovat? Siellä baarissako? Itse saan aika harvoin tilaisuuden yöelämässä käydä.
Olen kahden lapsen äiti, eikä minua lainkaan haittaa, jos miehelläkin on lapsia. Päinvastoin. Mutta ehdottomasti en halua elämääni alkoholiongelmia, väkivaltaa, omituista säätämistä, narsisteja, pelkkiä tyhjiä seksisuhteita tms. Miehen tulisi myös olla kohtuullisesti koulutettu, siistin näköinen ja huumorintajuinen tyyppi. Ja tietenkin ehdottomasti vapaa.
Ystävien kanssa olen miettynyt, missä olisi hyviä paikkoja tavata ihmisiä. Olen pitänyt silmät auki kyllä lasten tapahtumissa (jos olisi niitä yh-isiä) tai jopa kassajonossa, heh. Tiedän että minulla on paljon annettavaa hyvälle tyypille, ja uskon vakaasti, että jossakin sellainen pyörii...
Tuttu ehdotti, että pitää aloittaa joku ns, miehinen harrastus (vaikkapa Judo tai kalastus tms) niin tulisi enemmän pyörittyä miesten maailmassa. Heh. Olisiko teillä parempia ehdotuksia?
Olen kahden lapsen äiti, eikä minua lainkaan haittaa, jos miehelläkin on lapsia. Päinvastoin. Mutta ehdottomasti en halua elämääni alkoholiongelmia, väkivaltaa, omituista säätämistä, narsisteja, pelkkiä tyhjiä seksisuhteita tms. Miehen tulisi myös olla kohtuullisesti koulutettu, siistin näköinen ja huumorintajuinen tyyppi. Ja tietenkin ehdottomasti vapaa.
Ystävien kanssa olen miettynyt, missä olisi hyviä paikkoja tavata ihmisiä. Olen pitänyt silmät auki kyllä lasten tapahtumissa (jos olisi niitä yh-isiä) tai jopa kassajonossa, heh. Tiedän että minulla on paljon annettavaa hyvälle tyypille, ja uskon vakaasti, että jossakin sellainen pyörii...
Tuttu ehdotti, että pitää aloittaa joku ns, miehinen harrastus (vaikkapa Judo tai kalastus tms) niin tulisi enemmän pyörittyä miesten maailmassa. Heh. Olisiko teillä parempia ehdotuksia?
Vastaukset 20
Vanhimmat
Ei baarissa kyllä jaksa juosta kovin pitkään. Tulee pian todettua että no joopa joo.
Lasten tapahtumat voi olla luontevin paikka. Lisäksi ne isät jotka siellä lapsiaan kuljettaa, ei minun havaintojen mukaan ole sitä kaikista kuspäisintä kaljankittaajaporukkaa. Ainakin kuvittelisin että en ole, mutta voihan sitä olla väärässäkin.
Itse harrastan kalastusta ja tykkäisin jos löytyis mulle nainen joka tykkää kalastaa kesäisin. Eihän se välttämättömyys ole mut kuitenkin. Lapsia ei ole. Kaljaa en kittaa läheskään joka viikonloppu.
Eipä minua varmaan paljon muualta voi edes iskeä kuin töistä tai kuntosalilta.
Käyn välillä salilla, siis ihan oman kuntoni vuoksi. Mutta olen tainnut valita salin väärin miesten tapaamista jos ajattelee, kun siellä miehet ovat aina jo alle 25 tai yli 60.;) Toki ehkä vaikuttaa sekin, että ehdin salille vain klo 9 maissa aamulla...
Monikohan töissä käyvä 30-40 vee pystyy käymään salilla aamupäivisin?
Niinpä. Mutta minulle se on sopivin aika. Käytän siihen toisinaan aikaisen lounastauon ennen kuin töissä on kiirettä. Sali ei ole siis mulle hyvä vaihtoehto etsiä miehiä...
"Yleensäkin aika vähän kunnollisia miehiä sieltä löytyy".
Väärin. Nettitreffeillä on vaikka kuinka paljon hyviä ja kunnollisia miehiä. Sinä vain rankkaat heidät kaikki pois esim. ulkonäön tai pituuden takia. Siihen sinulla on tietysti oikeuskin, mutta ei se tee niistä miehistä huonoja tai ei-kunnollisia, jos he eivät satu olemaan Neiti SieväJaKiva33:n ihannemiehen kaltaisia.
Nimenomaan ne kiltimmät ja kunnollisemmat miehet jäävät yleensä yksin, jos eivät satu olemaan pitkiä komistuksia.
Olen pituuden rajana pitänyt sitä, että on minua pidempi. Vakavin miessuhteeni oli 171cm pitkä, vain pari senttiä minua pidempi, joten hujoppi ei ole pakko olla.
Poikamaiset kiiltokuvapojat eivät minua erityisesti miellytä, vaan haluan miehen näyttävän mieheltä. Painavankin mieluusti enemmän kuin 70 kiloa... Eli toki minulla on oma makuni, ja kyllä haluaisin oman makuni mukaan komean miehen. Mutta toisaalta eikös sen niin pidä ollakin? En ainakaan itse haluaisi miehen aloittavan suhdetta minun kanssani, jos hän ei pitäisi minua viehättävänä.:)
Mutta siis mitään kohtuuttomia vaatimuksia mulla ei ole. Ehkä jopa sillä siisteydellä (pukeutuminen, puhtaus, tyylitaju...) on suurempi merkitys mulle kuin sillä, onko pari kiloa liikaa painoa tai kaljuuntuva päälaki. Ne ovat samantekeviä asioita. Silmääni miellyttää itsestään huolehtiva mies.
Ehkä olet osittain oikeassa, ja joku kunnon tyyppi on varmasti ulkonäön takia mennyt ohi, mutta haluan saada koko paketin, ja olla jollekin yhtä sopiva koko paketti.:)
No täällä olisi yksi kriteerisi täyttävä 37 v mies, Hgissä asustelen. Naiset joihin olen viime aikoina törmäillyt, ovat kaikki olleet jotenkin epäkelpoja tai epäkypsiä. Mustasukkaisia raivohulluja, ahdistavia ripustautujia tai sitten niitä huomionkipeitä prinsessoja, jotka ovat jakaneet per5ettään koko läänin äijille.
Jos todella olet sievä ja kiva niin ei sinulla pitäisi olla ongelmia löytää kunnollista miestä.
Kuten aloituksessa kirjoitin, yksi ongelma usein onkin sitten se kaukana asuminen... Oulusta Helsinkiin on pitkä matka.;)
Hyvän kuvaelman kyllä annoit yleisistä naisten ongelmista! Uskon hyvin. Miehillä vastaavia ovat ehkä uskomaton kyky ja sitkeys olla ymmärtämättä mitä "Meitä ei ole pariksi luotu, toivotan sinulle hyvää jatkoa" tarkoittaa vaikka rautalangasta vääntäisi, seksin ehdottaminen HETI mitä härskimmillä tavoilla, uskomattoman paksu suojamuuri ja show miehen esitys, ja sitten tietysti Suomalaiseen tapaan viinan kohtuuton humalahakuinen juonti. Mustasukkaisia raivohulluja myös naisten lisäksi miehissä.
Toivottavasti löydät sinäkin jonkun vähemmän ongelmaisen kumppanin.:)
Kiitos, samaa toivon sinulle sinne peräpohjolan pääkaupunkiin Ouluun!
Itsekin tunnustaudun hieman suojamuurin taakse piiloutuvaksi. Olen hieman erakkoluonteinen ja kaipaan välillä omaa rauhaa. Tämä tuntuu olevan mahdoton ajatus eräille naisille, vaikka heillä on omia lapsiakin.
Mene vaikka isoon autoliikkeeseen katsomaan uutta autoa itsellesi. Siellä ainakin pyörii miehiä pilvin pimein. Mikäli kuitenkin etsit Donald Trumpin lompsalla varustettua Brad Pittiä, suosittelisin vaihtamaan maata...
En etsi monimiljonääriä, vaan ihan tavallista ihmistä. Toki toivon että mies tulee omillaan toimeen, ja koska itsellänikin on edes jonkin sortin tavoitteita uran suhteen, olisi mukavaa jos miehelläkin olisi. Mutta siis jalat maassa ja järki kädessä tässä miestä olen etsimässä.:)
Kokeileppa mennä käymään autoliikkeessä, siellä saatat tavata juuri sellaisen kunnianhimoisen ja urallaan edistyneen miehen. Voit vaikka lähestyä miehiä siten, että kysyt neuvoa auton valinnassa. Ole myös valppaana, että millaista autoa mies itse etsii, tila-auto-osastolta tuskin löydät sinkkumiestä. :) Parhaassa tapauksessa jopa itse autokauppias sattuu olemaan sinkku. Tiedän parikin tapausta, missä nainen ja mies ovat tavanneet autoliikkeessä.
YYYYYYYYYYYYHHHHHHHHOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO!!!!
Varokaa, äpärävaara!
YYYYYYYYYYYYYYYYYYHHHHOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO!!!!!
YYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYHHHHOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO!!!!!!
Varsin kypsä kommentti.;)
En halua enempää lapsia. Miehellä saa lapsia olla.
Parhaat 30 miehet tapaa tietysti suomi24:ssa.
Täällä ollaan.
Kakolan porteille odottelee niin sieltä löytyy hyviä miehiä
Itse kans miettinyt samaa..Missä ne kaikki hyvät ja kunnolliset miehet on???
EI AINAKAAN BAAREISSA!!
Siellä en jaksa pyöriä.Liikaa epätoivosia yhden yön metsästäjiä.Ni no thanks. :)
Ja joku huuteli että salilla tai töissä.Tai sitten tuut tapaamaan hänet ihan missä vaan....vaikkapa kauppareissullasi... ;)
Harrastusten parista...