pelkästään suhteen takia. Olen nyt pitkän tauon jälkeen törmännyt naiseen, joka on edes hieman kiinnostunut minusta. Muutamia kertoja tapailtu. Hän haluaisi alkaa suhteeseen kanssani, mutta itse en ole varma. Tuntuu, että jos alan suhteeseen hänen kanssaan teen sen vain itsekkäistä syistä, pääasiassa sen takia, että saisin koettua edes hieman parisuhdetta. En ole seurustellut kymmeneen vuoteen, enkä harrastanut seksiäkään kokoainaka ennen häntä.
Hän on kropaltaan juuri sitä mitä naisesta olen toivonut; pyöreä, melko pienirintainen ja leveä lanteinen. Eli ei todellakaan mikään yleinen ihannenainen, mutta juuri sellainen mikä minua mielyttää. Kasvoiltaan hän on todella söpö.
Mutta minua epäilyttää? Hän on huomattavasti nuorempi kuin minä, lähes 10 vuotta. Hän ei ole saanut edes ammattikoulua loppuun, vaan tekee työkseen vähän niitä ja näitä satunnaisesti. On kylläkin kuulemma hakenut nyt opiskelemaan. Henkisellä puolella osittain meillä kyllä natsaa, mutta hyvin paljon on eriäväisyyksiä. Luultavasti johtuen suuresta ikäerosta. Suurin ero on ehkä koulutuksen ja työelämän arvostuksessa. En kyllä vaadi akateemista koulutusta, mutta haluaisin kyllä että mahdollinen puolisoni omaisi edes jonkinnäköisen ammatin ja kävisi töissä tai opiskelisi.
Toisaalta olen ihastunut häneen ja haluaisin vain antaa mennä, osakseen vain siitä syystä, että saisin kokemuksen seurustelusta. Mutta rationaalinen puoleni sotii kokoajan vastaan. En pysty (ainakaan vielä) täysin antautumaan suhteelle ja uskomaan, että olisimme pitempään yhdessä. Pelkään, että jossain vaiheessa huomaan, että seurustelusta ei nyt mitään vain tule ja joutuisin satuttamaan häntä pahemmin kuin siten, että nyt pistäisin pelin poikki.
Puhtaasti itsekkäästi ajatellen tästä suhteestahan ei olisi kuin etua: pääsisin kokekeilemaan seurustelua, saisin nauttia kauniin naisen läheisyydestä ja saisin parisuhde CV:ni paljon kaivattua täytettä. Mutta en pysty ajattelemaan tilannetta vain omasta näkökulmastani, pakko toisenkin tunteita.
Hän on kropaltaan juuri sitä mitä naisesta olen toivonut; pyöreä, melko pienirintainen ja leveä lanteinen. Eli ei todellakaan mikään yleinen ihannenainen, mutta juuri sellainen mikä minua mielyttää. Kasvoiltaan hän on todella söpö.
Mutta minua epäilyttää? Hän on huomattavasti nuorempi kuin minä, lähes 10 vuotta. Hän ei ole saanut edes ammattikoulua loppuun, vaan tekee työkseen vähän niitä ja näitä satunnaisesti. On kylläkin kuulemma hakenut nyt opiskelemaan. Henkisellä puolella osittain meillä kyllä natsaa, mutta hyvin paljon on eriäväisyyksiä. Luultavasti johtuen suuresta ikäerosta. Suurin ero on ehkä koulutuksen ja työelämän arvostuksessa. En kyllä vaadi akateemista koulutusta, mutta haluaisin kyllä että mahdollinen puolisoni omaisi edes jonkinnäköisen ammatin ja kävisi töissä tai opiskelisi.
Toisaalta olen ihastunut häneen ja haluaisin vain antaa mennä, osakseen vain siitä syystä, että saisin kokemuksen seurustelusta. Mutta rationaalinen puoleni sotii kokoajan vastaan. En pysty (ainakaan vielä) täysin antautumaan suhteelle ja uskomaan, että olisimme pitempään yhdessä. Pelkään, että jossain vaiheessa huomaan, että seurustelusta ei nyt mitään vain tule ja joutuisin satuttamaan häntä pahemmin kuin siten, että nyt pistäisin pelin poikki.
Puhtaasti itsekkäästi ajatellen tästä suhteestahan ei olisi kuin etua: pääsisin kokekeilemaan seurustelua, saisin nauttia kauniin naisen läheisyydestä ja saisin parisuhde CV:ni paljon kaivattua täytettä. Mutta en pysty ajattelemaan tilannetta vain omasta näkökulmastani, pakko toisenkin tunteita.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Analysoit asiaa liikaa. Anna mennä vaan, meni vaikka metsään. On pelkuruutta vedota, johonkin ikäeroon tai koulutuksenpuutteesee tms. Kuitenkin 10 vuotta ikäeroa on vielä suht kohtuullinen ikäero. Lisäksi jos tyttö kuitenkin käy töissä ja miettii opintoja ei peli ole vielä menetetty. Jos hänellä on huonoja kokemuksia opiskelusta tai kaipaisi vaan kannustusta asiassa, niin sinä voit olla hänen tukenaan. Katsos, kun ihminen muuttuu ja kehittyy koko elämänsä ajan, sinä mukaanlukien :)
Jos olet ihastunut tyttöön, niin mitä häviät, jos pistät negatiiviset ajatuksesi ja analyyttisyytesi hetkeksi narikkaan? Nauti tytöstä ja hänen seurastaan niin kauan
kun hyvältä tuntuu. Oli se sitten kesän verran tai vaikka loppuelämä. Kukaan kun ei suhteen alussa tiedä johtaako suhde mihinkään vai ei? Tämä on elämää ja siitä kannattaa nauttia silloin, kun mahdollisuuksia on tarjolla!
Niin, enhän siinä mitään häviä. Pitäisi vain antaa mennä eikä ylianalysoida tilannetta. Taidan vain pelätä tilannetta, että joku pääsisi minua lähelle. Olen tainnut elämäsdäni aikaisemminkin kaataa mahdollisen suhteen ylianalysoimalla mahdollista tulevaisuutta.
Jos jo aiemmin olet päästänyt tilaisuuden käsistäsi, niin ei kannata toistaa samaa virhettä uudelleen. Menetetyt tilaisuudet kaduttavat enemmän kuin tehdyt virheet!
Sitä voi varovasti ja pikkuhiljaa päästää toisen lähelleen. Keskustella ja kuullostella omia ja toisen tunteita. Nauttia läheisyydestä ja jakaa kivoja hetkiä yhdessä.
Seurustelun perustarkoituskin tutustua toiseen ja testata yhteensopivuus.Sitä ei oikein muuten pysty päättelemään tai analysoimaan!
On ymmärrettävää, että jos on pitkään ollut yksin niin tuntuu vieraalta ja oudoltakin laskea ketään lähelleen. Kaitpa se on vaan ihan normaalia itsesuojeluvaistoa, ei halua tulla satutetuksi tai hylätyksi. Suojelee itseään pettymyksiltä, joten ei uskalla riskeerata.
Yksinollessaan sitä analysoi ja miettii ehkä ihan turhiakin asioita. Kannattaa vaan rohkeasti katsoa mitä tulevaisuus tuo tullessaan :) Onnea matkallesi!