Uutisten mukaan sotilaan sooloilu toi Suomen valtiolle puolenmiljoonan kulut. Suomen laista ei löydy kuulemma pykälää, jonka perusteella voisi rahat panna perintään.
Melkoinen matka yhteiskunnan piikkiin.
puolen miljoonan matkalasku
12
255
Vastaukset
- pilkkaako
Farssia...
- hyvät ihmiset
Onneksi se Omanin ukko sentään maksoi ne 10 miljoonan dollarin lunnaat heistä.
Siinä onkin esimerkkiä, kuinka lähimmäisiä autetaan rotuun katsomatta.
Täälläkin vain haukutaan köyhiä taikkuja, ei puhettakaan, että joku kävisi heille keräämässä vähän marjoja avuksi. - gfumty
Kyllä suomellakin on sormet pelissä..lunnaat maksettu
- laskun maksaja
Tämän sotilaan sooloilu maksoi Suomelle, vähintään 10 milliä. Lunnaat maksetaan muodossa tai toisessa.
Tottakai oli hyvä, että saatiin hengissä Suomeen.
Virkamiehet ja ministerit ovat rampanneet sinne ja tänne, asian vuoksi.
Sitten pylvästellään tidotustilaisuuksissa, kuinka erinomaisia on oltu. - mikä ruilutus taas ?
Onko tämä Kemijärven erikoisuus, vai tyhmien tapa ? Aina ollaan jälkiviisaana arvostelessa ja märisemässä verovaroin tapahtuneesta toiminnasta.
Kuitenkin Kemijärven alueelta ei löydy ketään varsinaisesti huomattavaa veronmaksajaa. En ole koskaan kuullut missään mediassa, esim Antti Herlinin tai Walhroosin valittavan verorahojen puolesta, vaikke he maksavat hiukan eri tahtiin veroja, kuin tavallinen palkkatyöläinen.
Asia on ennenkaikkea kahden ihmisen elämästä kyse. Valtion budjetissa tuo menee kuluihin ja sillä selvä. On alhaista märistä tuollaista.
Täälläkin persut tuo aina esiin, kuinka omien kustannuksella "sutkimaihin" kärrätään rahaa, nyt oli omat pelissä, niin ei niitäkään olisi saanut pelastaa.
Vi...tu mitä p...ka porukkaa.- Koran
Eihän ne omia ollut luultavasti kokoomuslaisia.Näinhän se pitäisi sanoa jos olis tyypillinen Kemijärveläinen avustuksilla toimeen tuleva.
- kenen omat mitäkin ?
Ahaa, siis kyse onkin "omista" käsitteenä. Persujen omat ei siis ole suomalaiset, vaan tietyt suomalaiset ryhmät.
Usein siinä omien jättämisessä on esimerkkinä tuotu populistisesti ne leipäjonot esiin.
Eli omilla tarkoitetaan nähtävästi näitä leipäjonolaisia. Ne on kyllä aikas sekalaista seurakuntaa, kun esim. Hurstin leipäjonossa alettiin kysymään Kela-korttia, niin yli 30% vakiasiakkaista häipyi muualle. Olivat ulkolaisia.
Minulla on yksi sukulainen myös leipäjonolainen, hän päätyi sinne vanhuuttaan.
Oli tehnyt pimeitä hommia viimeiset 30 vuotta, ja joskus muista isän käyneen asiata keskustelua hänen kanssaan. Aihe oli eläkkeen kertyminen, ei näyttänyt ukkoa juuri kiinnostan. Sanoi että "Heinäluomalle mitään ala maksamaan" taisi Heinäluoma olla silloin valtiovarainministeri.
Silloinen leveä leipä on nyt vaihtunut, leipäjonon leipiin.
On siellä tietysti vaikka minkämoisia kohtaloita, mutta aika laajapohjainen on tuo "omien" ryhmä siellä leipäjonossa. Vähän kuin nykyhallituskin. - Suomi Rappiolla
Joopasejoo, uutiset ovat Suomessa valetta ja ketkähän ovat asialla. Itävallassa uutisoidaan samasta asiasta, MUTTA rehellisesti! Kertovat Suomen olevan ylimielisiä siis Tuomioja taas kerran niinkun thaimaan uutisoinnissa. Isäntä vaan jatko lomailua ja oli ylimielinen.
Suomen takia peruntui aikasempi vapausnäille kolmelle, kertovat Itävallan uutiset.- omat kyykyssä
Koska Suomi on omia auttanut? Maailmalla huserataan josjonkin maan hyvinvoinnin eteen. Ei taija olla etes montakaan maata mihin ei millit lähe.
- mallia meillekin
jahas, taitaa tässäkin asiassa olla paljon sellaista, jota ei huudella iltauutisissa, joten viisaammat kommentoivat varovasti asiaa.
Oman nyt taitaa kuitenkin olla se maa, joka on lunnaat maksanut, joten isoa kiitosta voi sinne sheikille lähettää. - tyhmyydestä kertoo
Niin mitä se kertookaan meistä ihmisistä. Kun asiasta tiedotetaan meikäläisen virallisen tahoan toimesta ja toisaalta ulkomaisen sensaatiolehden toimesta, niin uskotaan ensiksi sitä sensaatiohakuista tahoa ?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad611189- 42891
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että332664- 51651
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116626- 51618
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38605- 93600
- 75576
- 56564