Käyn pari kertaa viikossa hoitamassa yhtä 27-vuotista ponia. Pari päivää sitten huomasin että kavion yläosa oli lämmin (kaikissa kavoissa sama juttu). Poni liikkui samalla tavalal kun ennen, ei arastellut kavioita tai mitään. Voiko kyseessä olla kaviokuume? Ponilla ei ole koskaan ennen kyseistä ongelmaa ollut. Ponin kaviot huolletaan ensi viikolla ja otetaan kengät pois kesäksi; voisiko johtua liian pitkistä kavioista?
Kaviokuume?
1
995
Vastaukset
Kavion lämpeneminen on kyllä yksi kaviokuumeen oireista, mutta ei se silti välttämättä tarkoita, että kyseessä olisi juuri kaviokuume. Jos sitä kuitenkin epäilee, kannattaa soittaa eläinlääkärille, ja kun tulee ajankohtaiseksi, niin jutella kengittäjän kanssa. Kaviokuumehevosen kengitys on erilainen normaaliin verrattuna.
Meillä oli vuosia sitten lievä kaviokuume ponilla, mutta se meni ohi sillä, että kavioita kylmetettiin vedellä pari kertaa päivässä noin puolen tunnin ajan (per kavio). Kaviot tuntuivat lämpimiltä, mutta lisäksi se siirteli painoaan jalalta toiselle tavallista useammin. Liikkumiseen se ei ehtinyt vaikuttaa eikä poni myöskään alkanut seistä takanojassa mikä myös on tyypillistä kaviokuumeelle jos se ehtii pahentua.
Mutta vaikka meillä meni ohi kylmetyksellä, kaikilla ei välttämättä mene.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1721147
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132857- 84793
- 51738
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37551Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55549Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä296538Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t216500Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45492- 49487