Onko ero ainut ratkaisu tässä ja nyt?

Ongelmani on, että tunteet on vähän laimennut nykyisessä liitossani (2v naimisissa). Täpäsin nyt keväällä erään mihen, jonka kanssa olen tiiviisti pitänyt yhteyttä eri tavoin. tapaamme noin kerran viikossa. Joskus jään viikonloppuisin yöksikin. Olen ajatellut, että pitäisin nykyisen mieheni ja uuden mieheni. Kyseessä olisi eräänlainen salassa oleva vakisuhde. Jos suhde paljastuu, niin voidaan sitten erotakin, ihan sama. miehelläni on nemmän omaisuutta, joten en ainakaan häviölle nykytilanteeseen verrattuna erossa jäisi.
Onko kenelläkään kokemuksia tällaisesta pitempiaikaisesta salasuhteesta ja sen toimivuudesta? miten olette saaneet pidettyä molemmat suhteet toiminnassa. en panisi pahaksikaan,jos suhteita olisi useampikin, mutta yksi näin alkuun, jolla lähteä liikkeelle. Kokemuksia kaivataan näiden toimivuudesta.
5208
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Jos tämä on tosikirjoitus, niin ehdotan, että hakeudut johonkin hoitoon. Ja lisäksi otat eron heti, jotta nykyinen miehesi saisi mahdollisuuden täyspäisen kumppanin löytämiseen. Sinkkuna saisit touhuta vapaasti ja sotkisit vain omaa elämääsi.

Äänestä

Muistatko mitä se pappi teidät vihkiessä kysyi? Kysyikö, että ootte yhdessä kunnes tunteet laimenee? Vai kysyikö se, että tahdotko osoittaa rakkautta myötä ja vastoinkäymisissä?


Ensin petät puolisoasi ja sitten olet vielä valmis riistämään hänen omaisuuttaan? Mistä tällaisia ihmisia sikiää?

Äänestä
  • Miulla on paljonkin kokemuksia suhteista. Itselläni oli vain yksi mies kerrallaa säätönä. Ensin siitä eroon ja sitten toinen kuvioihin. Ei ikinä 2 kerrallaan.
    Olen edelleenki naimisissa, 8 vuotta takana, ja naimisisssa aion pysyäkin.
    Miehet eivät mitään aavista jos hoidat asiat taiten. Uuden säädön kanssa kannattaa aina sopia pelisäännöt etukäteen, miten menetellään missäkin tilanteessa.
    Mielestäni jokaisella on oikeus omaan elämään ja onneen. Tiedän tuttavapiiristäni moniakin naisii, joilla on vastaanavalainen järjestely. Hiukan jännitystä tylsään elämään:)

    Äänestä

Haluat pettää miestäsi, siis itsellesi salasuhteen, mutta samalla pitää miehesi hänen omaisuutensa ja varallisuutensa vuoksi. Hyvin itsekästä, sinulle itsellesi siis kaikki hyvä tässä maailmassa, mutta omalle puolisollesi et soisi että anna mahdollisuutta samaan. Haluatko oikeasti paha, itsekäs ihminen? Luuletko että tulisit onnelliseksi salasuhteillessasi samaan aikaan kun hyväksikäytät miehesi rahoja?

Oma exäni yritti tuota samaa,minä olen erittäin varakas, hän ei ollut. Mutta eipä exäni ei ollut onnellinen, vaan jatkuvasti, pitkäaikaisesti hän oli itse suuresti ahdistunut. Minä en ymmärtänyt mistä hänen masennuksensa ja ahdistus johtui, kun kysymyksiinin sen syistä sain valheita työstressistä ja muusta ei-oleellisesta. Oikeasti, ne johtuivat omista valheista ja omasta valinnasta elää valheen ja petoksen avulla kaksoiselämää. Kaikki läheiset saivat osansa hänen piktäaikaisista valheistaan, sillä paitsi puolisolle, myös työssä,lapsille, ystäville ja sukulaisille pitää jatkuvasti valehdella, kun salasuhteilee.

Äänestä

jännytys raukeaa, kun kaikki paljastuu ja se on menoa, siinä kärsii puolison mielenterveyskin.
Saahan sitä itselle jännitystä hakea, mutta oikeutta toisen musertamiseen:ei ole!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


salatoimii kirjoitti:

Ongelmani on, että tunteet on vähän laimennut nykyisessä liitossani (2v naimisissa). Täpäsin nyt keväällä erään mihen, jonka kanssa olen tiiviisti pitänyt yhteyttä eri tavoin. tapaamme noin kerran viikossa. Joskus jään viikonloppuisin yöksikin. Olen ajatellut, että pitäisin nykyisen mieheni ja uuden mieheni. Kyseessä olisi eräänlainen salassa oleva vakisuhde. Jos suhde paljastuu, niin voidaan sitten erotakin, ihan sama. miehelläni on nemmän omaisuutta, joten en ainakaan häviölle nykytilanteeseen verrattuna erossa jäisi.
Onko kenelläkään kokemuksia tällaisesta pitempiaikaisesta salasuhteesta ja sen toimivuudesta? miten olette saaneet pidettyä molemmat suhteet toiminnassa. en panisi pahaksikaan,jos suhteita olisi useampikin, mutta yksi näin alkuun, jolla lähteä liikkeelle. Kokemuksia kaivataan näiden toimivuudesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu