Voiko kukaan kuvitella että puolustusvoimien 50miljoonaa maksanut palkanmaksujärjestelmä takkuilee vieläkin?! Onko vika järjestelmässä vai henkilöissä, se ei ole selvinnyt vielä tähän päivään mennessä. Kuitenkin toukokuun 2013 vuorotyölisät jäivät taas saamatta suurelta osaa työntekijöitä ainakin omassa joukko-osastossa. Ja yhä on maksamatta jopa vuoden takaisia lisiä!! Voiko puolustusvoimat velvoittaa henkilöstöä tekemään ylitöitä, jos ylityö- ym lisiäkään ei makseta välttämättä edes samana vuonna? Henkilöstö joutuu itse joka kuukausi laskemaan oman palkkansa ja vuorotyölisänsä tarkistaakseen onko palkat maksettu oikein. Jos ei itse tarkista, voi jäädä satoja ja tuhansiakin euroja saamatta, niitä ei kukaan muu tarkista jollei itse virheitä huomaa! Mitenkä tällaiseen suhtauduttaisiin yksityissektorilla? Näin tänäpäivänä.
Puolustusvoimien palkanmaksu takkuilee jo kolmatta vuotta
10
419
Vastaukset
- akavan_erityisalat
Hei!
Myös puolustusvoimien tulee maksaa ylityökorvaukset virka- ja työehtosopimuksen mukaan. Ylitöiden tekeminen edellyttää virkamiehen suostumusta. Ainostaan silloin, jos ylityön tekeminen on työn laadun ja erittäin pakottavien syiden vuoksi välttämätöntä, ei virkamies saa siitä kieltäytyä.
Ystävällisin terveisin
Akavan Erityisalat- tuohtunut
Valitettavasti ylitöitä teetetään meillä vain ja ainoastaan pakottavista syistä. säästöjen takia niitä ei muuten saisi teettääkään. Mutta palkanmaksujärjestelmät / niitä hoitavat henkilöt aiheuttavat jatkuvia virheitä. Haittatyökorvaukset ja ylityötunnit maksetaan jatkuvasti virheellisesti. Samoin korjaukset tulevat useimmiten virheellisesti. Näin soppa on valmis. Ja siitä kärsivät työntekijät.
- akavan_erityisalat
Hei
Vielä lisäyksenä aiempaan vastaukseen: jos työnantaja ei hoida palkanmaksuvelvollisuuksiaan, kannattaa ehdottomasti olla yhteydessä omaan ammattiliittoon!
Terveisin
Akavan Erityisalat- Tuohtunut
Tähän asiaan oma ammattiliittokaan ei ole auttanut. Sanahelinää vaan. Paljon puhetta tekojen sijaan. Itse kun on tarpeeksi kovana, saa jotain aikaiseksi!
- kysyn vaan
Miksi puolustusvoimat ei ole maksanut korkoa palkkasaatavista?
Tornin huhun mukaan PV.n ei ole itse syyllinen ongelmiin vaan ulkopuolinen taho.
Kummalata kuulostaa- Tuohtunut
Älä usko sitä mitä herrat antaa ymmärtää....syy on juurikin pv:n sisällä!! Mihinkään ei voi luottaa. En ole kyllä koskaan kuullut muista firmoista että henkilöstö joutuisi itse tarkistamaan ja laskemaan vuorolisänsä ja ylityökorvaukset saadakseen ne oikein tililleen!!! Ja näkemään ihan helvetillisesti vaivaa saadakseen korjaukset oikein !! Todella turhauttavaa ja stressaavaa.
- Nimimerkki varattu
SAP, vähemmän yllättäen, on ainakin uutisten mukaan syyllinen ongelmiin.
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/puolustusvoimissa-palkat-sekaisin-jo-vuoden---kuukausipalkkaa-1-sentti/2012/06/1569527 - Tuohtunut
Nimimerkki varattu kirjoitti:
SAP, vähemmän yllättäen, on ainakin uutisten mukaan syyllinen ongelmiin.
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/puolustusvoimissa-palkat-sekaisin-jo-vuoden---kuukausipalkkaa-1-sentti/2012/06/1569527Ja myös henkilöt jotka sitä käyttää tai tekee siirrot sapilta Logicalle.....
- Tuohtunut
Nimimerkki varattu kirjoitti:
SAP, vähemmän yllättäen, on ainakin uutisten mukaan syyllinen ongelmiin.
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/puolustusvoimissa-palkat-sekaisin-jo-vuoden---kuukausipalkkaa-1-sentti/2012/06/1569527Ja virheet koodien käytössä jotka eivät ole ihan loogisia....mutta niitä on saatu harjoitella jo 3 vuotta...pitäisi plla jo hanskassa ja palkkojen kanssa työskentelevien pitäisi olla huolellisinta porukkaa niinkin tärkeästä asiasta kyse!
- Tuohtunut
Tuohtunut kirjoitti:
Ja virheet koodien käytössä jotka eivät ole ihan loogisia....mutta niitä on saatu harjoitella jo 3 vuotta...pitäisi plla jo hanskassa ja palkkojen kanssa työskentelevien pitäisi olla huolellisinta porukkaa niinkin tärkeästä asiasta kyse!
Tarkemmin siis 2,2 vuotta ovat saaneet harjoitella. Ja minä valitan juurikin niin kauan kun kuulen että palkoissa on virheitä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sannan kirja USA:n bestseller!
"Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä4310593Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa
Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on12610142- 227937
Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki
Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h1776344Metsäalan rikolliset
Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.324943- 564743
Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"
Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..1174076Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"
Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris1253429- 623147
Adonikselle
Kuvittelitko oikeasti, että ootan sua? Kuvittelitko, että voit noin vain vetäyttä ja kun tulet takaisin, kaikki on niin2263095