hyvä bubi! mutta siitä keihäästä.
tero pitkämäki on vinaalissa viides, esko mikkola on yhdeksäs ja närhi viimeinen, koska vammat vaivaavat. tämähän on tiedetty jo noin kuukauden verran. itse olisin laittanut parviaisen närhen tilalle, sen verran pitäisi herrojen tarkastaa kilpailijoiden kuntoa ja terveystilannetta. onhan kyseessä kuiteski keihäänheitto.
meedia on hehkuttanut närheä, jolla on tällä kaudella vain yksi kunnon kisa takana.
pitkämäen varmuus on ollut kova sana, ja pientä piikkiäkin sen tuloksiin pukkaa.
esko mikkola on yllättävän varma mies. mitä isommat kisat sen paremmin keppi lentää.
aika kova juttu, että 3 finskiä on 12 joukossa, jossakin olympialajissa. turha puhua, että keppiä viskotaan vain muutamassa maassa, kisoista kuitenkin löytyy lukuisia muita lajeja, joita harrastetaan vain ns. rikkaissa länsimaissa tai muissa vielä pienemmissä piireissä.

Vastaukset 3
Vanhimmat
jos on yxkään 8 san joukossa !
Pitkämäki heittää ehkä 83 metriä, Närhi vähän yli 80 ja Esko vähän alle 80m.
pahast meni pieleen. jokaisen sijoitus nousee 1-2 pykälää, sillä siellä on doping-miehiä yläpuolella. sori.