Olen 22v mies ja tapailin 10kk ihaninta naista kenet olen koskaan tavattunnut elämäni aikana. Nainen halusi lopettaa suhteen koska vain jokin puuttui eikä hän osannut sitä sen tarkemmin selittää, välimatka myös piinasi häntä todella paljon. Minussakaan ei ollut mitään vikaa tai moitittavaa päin vastoin. Ennen tapailujemme alkua molemmilla oli pitkä suhde takana. Itselläni 4 vuotta on-off suhteessa joka vei kaikki mehut ja päättyi karmivalla tavalla. Hänellä 3vuotta ja loppui vain tunteitten puuttumiseen. Molemmat erosimme samoihin aikoihin ja elimme noin 4kk sinkkuina kunnes tapasimme.
Suhteemme oli aivan mahtava vaikka se 10kk vain kesti. Meillä oli aina yhdessä todella mahtavaa vaikka välimatkaa oli 300km ja sinne pääseminen kesti 3,5h. Välillä emme nähneet kuukauteen mutta yleensä 2-3 viikon välein. Välimatka ei ollut minulle ongelma koska olin muuttanut yksin asumaan ja pidin siitä kovasti koska halusin tutustua itseeni paremmin ja löytää onnen itsestäni. Naiselleni tämä välimatka oli aivan ylitse pääsemätön este ja sanoi suhteen alussa että edellisen suhteen päättyttyä voisi enään ikinä mennä kaukosuhteeseen (edellinen suhde muuuttui kaukosuhteeksi opiskelujen takia). Meillä oli maaimankatsomuksessa tietynlaisia erilaisuuksia ja ne ilmeni lähinnä kun puhuimme puhelimessa tai facebookissa/skypessä. Eivät mielestäni niin isoja asioita. Yhdessä ollessamme ei koskaan minkäänlaisia riitoja seksikin oli aivan fantastista. Intohimon liekki roihui. Juttelimme toistemme kanssa joka päivä.
Nyt tuntuu järkyttävän pahalta koska en olisi halunnut tämän loppuvan. Tiesin että nainen ei pysty jatkamaan tätä etäsuhdetta ikuisesti koska on sen luonteinen että kaipaa fyysisyyttä hirveän paljon. Kysyin 3kk sitten häneltä haluaako hän seurustella kanssani ja ei sillon halunnut / osannut vastata kysymykseen. Pelotti ajatus siitä että joutuisimme 2,5v elämään kaukosuhteessa ennenkuin hänen koulunsa päättyisi. En kuukausi sitten ajatellut muuttoa hänen luokseen millään mahdollisena. Olin 3 viikon lomalla kaakkois-aasiassa ja ymmärsin hänen merkityksenä elämässäni. Rupesin harkitsemaan muuttoa hänen luokseen vaikka minulla valmistuu uusi asunto syyskuussa ja vakituinen työpaikkakin löytyy vaikka en siitä hirveästi tykkää. Asiat olisi ollut järjestettävissä täällä. Välimatkan aikana nainen ahdistui tästä kaikesta ja pää meinasi hajota omilla ajatuksilla. Pakotin hänen tekemään päätöksen lopulta koska oma olonikin alkoi olemaan sen verran huono toisen epävarmuuden takia. Lopulta hän jätti minut tekstiviestillä heti kun tulin takaisin kotiin. Lähdin seuraavana päivänä hänen luokseen hirveässä jet lagissa koska ei tälläistä suhdetta lopetata tuolla tavalla. Sinne lähteminen oli hyvä ratkaisua vaikka mitään emme lopulta muuttaneet. Kerroin hänelle että reissun aikana ymmärsin rakastavani häntä ja kuinka muuttaminen hänen luokseen voisi olla mahdollista. Halusin hänen pitävän päätöksensä siitä että emme jatka enään yhdessä koska sillä hetkellä se olisi helppoa kun toinen on vierellä ja taas kerran on super ihanaa. Jätimme takaportin kumminkin auki jos hän tunteekin poissa ollessani että olisinkin hänella se oikea ja hän haluaisi jakaa elämänsä kansssani. Itse en elä kumminkaan toivossa vaikka haluaisin hänet hirveästi. Parempi jatkaa eteenpäin.
Rupesin ajattelemaan tämän jälkeen miksi ihmeessä hän halusi lopettaa niin toimivan suhteen missä ei ollut oikein mitää ongelmia ja elämä yhdessä oli aivan mahtavaa. Asuimme 3 viikkoa yhdessä kun hän oli työharjottelussa täälläpäin ja siinäkään ei mitään ongelmaa ollut päin vastoin rakastimme sitä molemmat. Pienet erilaisuudet veivät hänet tähän päätöksen mutta miksi pitää niitä pikku asioita ajatella kun kokonaiskuva on täydellistä hipova ? Mitä se tarkoittaa kun nainen sanoo "Jotain vain puuttui" ? en voi ymmärtää tuollaista käsitettä jos tunnumme niin rakastuneilta toisiimme. SOMEBODY PLEASE TELL ME !!! Eikö nainen ole löytänyt onneaan itsestään aina kun lähdin kotiin hänen luotaan tai toisinpäin hän kadotti sen tunteen mikä oli aina läsnä ollessani ?
Onko minun parempi vain antaa hänelle nyt aikaa ja itse keskityn vain omaan itseeni koska pari ekaa päivää oli tosi pahoja mutta nyt alkaa helpotttamaan ja tuntuu että olen ihan onnellinen vaikka asunkin yksin ?
Jos hän pyörtäisn päätöksensä en silti lähtisi soitellan sotaan koska hän epäili koko 10kk kestävän suhteemme ajan. (emme siis seurustelleet niinkuin aiemmin mainitsin) En tiedä mitä hän lopulta epäili ? liian korkeat kriteerit hänellä tuntui olevan. Hän tuntui aina itsevarmalta, mutta nyt näyttääkin siltä että itsekseen ollessaan hän ei ollutkaan onnellinen. Toinko vain minun läsnä oloni hänelle hetkittäisen onnen tunteen ? Onko jollain samanlaisia kokemuksia kuin minulla ?
Tiedän että elämä tästä muuttuu iloksi ja kesä taas tulossa. Hän vain tuntui minulle niin oikealta ja tuntui että hänen kanssaan voisin elää loppu elämäni.
Suhteemme oli aivan mahtava vaikka se 10kk vain kesti. Meillä oli aina yhdessä todella mahtavaa vaikka välimatkaa oli 300km ja sinne pääseminen kesti 3,5h. Välillä emme nähneet kuukauteen mutta yleensä 2-3 viikon välein. Välimatka ei ollut minulle ongelma koska olin muuttanut yksin asumaan ja pidin siitä kovasti koska halusin tutustua itseeni paremmin ja löytää onnen itsestäni. Naiselleni tämä välimatka oli aivan ylitse pääsemätön este ja sanoi suhteen alussa että edellisen suhteen päättyttyä voisi enään ikinä mennä kaukosuhteeseen (edellinen suhde muuuttui kaukosuhteeksi opiskelujen takia). Meillä oli maaimankatsomuksessa tietynlaisia erilaisuuksia ja ne ilmeni lähinnä kun puhuimme puhelimessa tai facebookissa/skypessä. Eivät mielestäni niin isoja asioita. Yhdessä ollessamme ei koskaan minkäänlaisia riitoja seksikin oli aivan fantastista. Intohimon liekki roihui. Juttelimme toistemme kanssa joka päivä.
Nyt tuntuu järkyttävän pahalta koska en olisi halunnut tämän loppuvan. Tiesin että nainen ei pysty jatkamaan tätä etäsuhdetta ikuisesti koska on sen luonteinen että kaipaa fyysisyyttä hirveän paljon. Kysyin 3kk sitten häneltä haluaako hän seurustella kanssani ja ei sillon halunnut / osannut vastata kysymykseen. Pelotti ajatus siitä että joutuisimme 2,5v elämään kaukosuhteessa ennenkuin hänen koulunsa päättyisi. En kuukausi sitten ajatellut muuttoa hänen luokseen millään mahdollisena. Olin 3 viikon lomalla kaakkois-aasiassa ja ymmärsin hänen merkityksenä elämässäni. Rupesin harkitsemaan muuttoa hänen luokseen vaikka minulla valmistuu uusi asunto syyskuussa ja vakituinen työpaikkakin löytyy vaikka en siitä hirveästi tykkää. Asiat olisi ollut järjestettävissä täällä. Välimatkan aikana nainen ahdistui tästä kaikesta ja pää meinasi hajota omilla ajatuksilla. Pakotin hänen tekemään päätöksen lopulta koska oma olonikin alkoi olemaan sen verran huono toisen epävarmuuden takia. Lopulta hän jätti minut tekstiviestillä heti kun tulin takaisin kotiin. Lähdin seuraavana päivänä hänen luokseen hirveässä jet lagissa koska ei tälläistä suhdetta lopetata tuolla tavalla. Sinne lähteminen oli hyvä ratkaisua vaikka mitään emme lopulta muuttaneet. Kerroin hänelle että reissun aikana ymmärsin rakastavani häntä ja kuinka muuttaminen hänen luokseen voisi olla mahdollista. Halusin hänen pitävän päätöksensä siitä että emme jatka enään yhdessä koska sillä hetkellä se olisi helppoa kun toinen on vierellä ja taas kerran on super ihanaa. Jätimme takaportin kumminkin auki jos hän tunteekin poissa ollessani että olisinkin hänella se oikea ja hän haluaisi jakaa elämänsä kansssani. Itse en elä kumminkaan toivossa vaikka haluaisin hänet hirveästi. Parempi jatkaa eteenpäin.
Rupesin ajattelemaan tämän jälkeen miksi ihmeessä hän halusi lopettaa niin toimivan suhteen missä ei ollut oikein mitää ongelmia ja elämä yhdessä oli aivan mahtavaa. Asuimme 3 viikkoa yhdessä kun hän oli työharjottelussa täälläpäin ja siinäkään ei mitään ongelmaa ollut päin vastoin rakastimme sitä molemmat. Pienet erilaisuudet veivät hänet tähän päätöksen mutta miksi pitää niitä pikku asioita ajatella kun kokonaiskuva on täydellistä hipova ? Mitä se tarkoittaa kun nainen sanoo "Jotain vain puuttui" ? en voi ymmärtää tuollaista käsitettä jos tunnumme niin rakastuneilta toisiimme. SOMEBODY PLEASE TELL ME !!! Eikö nainen ole löytänyt onneaan itsestään aina kun lähdin kotiin hänen luotaan tai toisinpäin hän kadotti sen tunteen mikä oli aina läsnä ollessani ?
Onko minun parempi vain antaa hänelle nyt aikaa ja itse keskityn vain omaan itseeni koska pari ekaa päivää oli tosi pahoja mutta nyt alkaa helpotttamaan ja tuntuu että olen ihan onnellinen vaikka asunkin yksin ?
Jos hän pyörtäisn päätöksensä en silti lähtisi soitellan sotaan koska hän epäili koko 10kk kestävän suhteemme ajan. (emme siis seurustelleet niinkuin aiemmin mainitsin) En tiedä mitä hän lopulta epäili ? liian korkeat kriteerit hänellä tuntui olevan. Hän tuntui aina itsevarmalta, mutta nyt näyttääkin siltä että itsekseen ollessaan hän ei ollutkaan onnellinen. Toinko vain minun läsnä oloni hänelle hetkittäisen onnen tunteen ? Onko jollain samanlaisia kokemuksia kuin minulla ?
Tiedän että elämä tästä muuttuu iloksi ja kesä taas tulossa. Hän vain tuntui minulle niin oikealta ja tuntui että hänen kanssaan voisin elää loppu elämäni.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Haista sää p i i i t - k ä ä v i t t u!!!
Anteeksi ?
Äläpä välitä tuosta haistattelijasta. Luulen että tässä oli kyse siitä, että tarpeeksi vahvaa tunnesidettä ja halua sitoutumiseen ei sittenkään syntynyt välillenne. Ei kannata murehtia, kaikista jutuista ei vain tule kauhean pysyviä luonteeltaan. Olet vielä nuori ja jos pärjäät ja olet tyytyväinen elämääsi omillasi, löydät kyllä pian tytön joka haluaa olla kanssasi! Monesti onnistuminen vaatii suotuisat olosuhteet ja ajoituksenkin, nuorena nuo tilanteet muuttuu nopeasti ja kaukosuhteeseen voi olla hankalaa sitoutua.
Taidat olla oikeassa ja ajattelinkin tuota asiaa noin jälkeenpäin. Hän lähetti minulle pari viestiä eromme jälkeen ja tunsin että ehkä olin hänelle vain semmoinen kenen kanssa oli hyvä olla ja osasin antaa hänelle huomiota. Ei jättäjän pitäisi lähettää viestiä missä kertoo surevansa jätettyä ? Mutta ne syvimmät tunteet juuri puuttuivat mikä harmittaa mutta en voi asialle mitään. En pidä itseäni epäkiinnostavana ja tiedän ettei hän pitänyt minua epäkiinnostavana. Kysyin häneltä miksi hän pitää minusta ja lista oli pitkä en edes aikasemmin ollut kuullut semmoisia kehuja aiemmin. Ei hän olisi niitä tuulesta temmannut. Kiitos Vasta haistettelija kannustavasta vastauksesta. Life goes on ei auta jäädä tuleen makaamaan.
"koska vain jokin puuttui" = et ollut tarpeeksi kiinnostava
älä jää tuleen makaamaan! ja hoida uus vähän lähempää ;)
saisko tiivistyksen
Sä olet rakastunut, likka ei. Jatka eteenpäin.
Tiedän että olen rakastunut. Sehän tässä harmittaa että tunteeni syvenivät niiin paljon vaikka yritin olla välittämättä ja pitämättä toisesta niin paljon koska pelkäsin myös eroa siitä lähtien kun hän kieltäytyi seurustelemasta kanssani. Tiedän että hän ei myöskään rakastanut minua. pari kertaa sanoi minua rakkaakseen mutta hän tunsi sitä vain sillä hetkellä. Ei hän valehdellut minulle. Se tunne ei vaan ollut pysyvä.
Ei auta muu kuin jatkaa eteenpäin murtuneella sydämmellä. Aika auttaa vaikka se sattuu. Ilo on revittävä nyt vain omista jutuista.
Nuorelle (kauniille?) naiselle kaukosuhde voi olla käytännössäkin hankala, kun kaikenlaisia tarjouksia voi tulla vaikka päivittäin, ja sinä olet poissa. En tarkoita seksuaalista kiusausta, vaan sitä, että päivittäin saa muistutuksen siitä, että joku toinen voisi olla lähellä joka päivä.
Siihen, löytääkö onnellisuuden yksin ollessaan itsestään, vaikuttaa paljon millaisessa perheessä on kasvanut. Et kerro, tutustuitko hänen perheeseensä, oliko se täysin erilainen kuin sinun.
Hänellä on tarjontaa vaikka kuinka paljon. sen tiedän todella hyvin. Voit olla oikeassa siinä että hänenlaisensa löytää kyllä varmasti lähempääkin mukavan miehen. Outoa silti että silti jaksaa 10kk nähdä vaivaa tämmöisen eteen vaikka tarjontaa olisi lähempänäkin vaika millä mitalla ? Tapasin hänen perheensä kolmisen kertaa ja vietin viikonlopun heidän luonaan. tulimme mahtavasti toimeen ja hänellä oli uskomaton perhe. Perheemme ovat kyllä aivan erillaiset. Isälläni ja äitilläni on aivan erillaiset käsitykset elämästä ja osaltani olen ominut näitä myös itselleni. En ole kuitenkaan kuin he. En kumminkaan nää että loppu peleissä sillä asialla olisi niin paljon merkitystä koska on esimerkiksi ihmisiä joilla on uskonnolinen näkökanta ihan toisenlainen. Silt voidaan olla onnellisia yhdessä välittämättä omasta taustoista. Eihän elämässä kyllä mitään voi voittaa jos ei uskolla kokeilla, pelko painoi häntä monta kuukautta ja hän puhuikin siitä minulle. Hänen perheessään ei oteta elämässä hirveästi mitään riskejä vaan tehdään asiat enemmän turvallisesti. Hän oli omaksunut nuo asiat todella syvästi. Esimerkiksi raha asiat olivat yksi asia mistä ajattelimme eritavalla. Mutta varmasti nuo taustat merkitsivät hänelle paljon ja puhuimmekin siitä asiasta todella avoimesti ja rehellisesti. En kuitenkaan nää sitä itse syynä siihen miksi suhde piti lopettaa. Kai nämä asiat vaan saivat niiin ison mittakaavan hänen sisällään että rupesi vain miettimään miten olemme erilaisia. Jos toinen ei edes halua katsoa asiaa niin että "kuinka voisimme saada tämän toimimaan" niin ei itselläni hirveästi ole tehtävissä. Ei kannata edes yrittää tai luoda toivoa toiselle.
Suosittelen, että annat hänen olla täysin rauhassa, jätät hänet ilman mitään kontaktia vaikka hän itse ottaisikin yhteyttä. Kuulostaa ehkä julmalta, mutta silloin on ainakin se pieni mahdollisuus, että hän vähän myöhemmin ottaa vielä yhteyttä toisessa moodissa.
Ei kannata vastata, vaikka hän haluaisi selvitellä tai keskustella mistä vaan. Anna aikaa kulua useampia viikkoja ihan rauhassa. Ellei hänestä juhannuksen tienoilla mitään kuulu, voit paiskata huolettomalla viestillä jossa kysyt vaan lyhyesti kuulumisia.
Jos enää koskaan alatte uuteen suhteeseen (älä jää elättelemään toivetta siitä mutta mieti asia valmiiksi), sinä jätettynä asetat ehdot jatkolle. Mukavaa yhdessäoloa ja keskinäistä luottamusta, ei enää yhtään tilaa epävarmuudelle ja hänen pelolleen. Ne pitää jättää pois. Suhteeseen tulee muita ongelmia kyllä tilalle, vanhoja ei tarvitse tuoda mukanaan.
Olet C aivan oikeassa ja näin juuuri aion tehdä ! Olen elänyt aiemminkin epävarmuudessa ja se sattui ihan julmetusti. En kestänyt sitä painetta. Itseäni en enäään koskaan pistä samaan tilanteeseen. Kyllä jokaisen sydän tietää mitä itse haluaa. Olen vahva ja selviän : ) kiitos C vastauksesta. tuo piristi paljon jo valmiiksi loistavaa päiväni !
Uskon vahvasti siihen että juhannukseen mennessä olen päässyt yli vaikeimmasta enkä ajattele ihmistä ihan kokoaikaa. Välillä tottakai tulee taas se olo että on ikävä mutta se on ihan luonnollista ja annan sen itselleni anteeksi vaikkakin yritän heti sen ajatuksen pois päästäni. Välillä haaveilen yhteenpaluusta mutta en tulevaisuudessa halua tehdä mitään hätiköityä. Näitä asioita ei pidä katsoa sinisten lasien läpi. Minulla on täällä kotona kumminkin asiat niin hyvin loppujenlopuksi että ei kannata urhata tätä ihmisen takia joka ei tiedä varmasti mitä haluaa.
Hankalinta tässä on elää sen ajatuksen kanssa "JOS". Vihaan sitä sanaa yli kaiken. Olen vielä niin pohdiskelija tyyppi että en osaa heittää aivojani narikkaan ja vain olla ajattelematta asiaa. Ajattelen häntä kokoajan ! Tämä on ihan järjetöntä ja haluan vain päästä irti siitä JOS tunteestaa. Miksi edes kiusaan itseäni kun tiedän ettei hän halua minua enään enkä itse edes tiedä olisinko valmis yrittämään uudelleen koska ne eron syyt olivat niin käsittämättömät ??? Voisipa joku auttaa minua..