avopari yhdessä 5vuotta.minä olen miehen mielestä aina se syy pää kaikkeen.minä kuulemma aina aloitan riitelyn.osaa toi itekin sanoa pahasti.aina vetää sen esille että kun olen otse työtön niin miten hän maksaa kaiken meidän elämisen.että minä jos olisin töissä nin se tietää jo etukäteen että minä en kuulemma maksaisi mistään mitään.eikö tuo ole jo loukkaavaa.eikös ukon kuulu elättää perhe jos toisella ei ole töitä.eikös se ole päivän selvä asia.valittaako teidän miehenne aina kun riitelette.musta toi on jo vittuilua.sitten sanoo että mä oon kuulemma kuin piru ollu sille muutaman päivän.ei saisi niinkuin olla hermostunut pienen lapsen äiti ollenkaan.mä en saisi koskaan olla hermot kireellä,en koskaan.vähintään mun pitäs kuulemma selvittää pääni ja sanoo että onpas mulla paha olla.miten tollasen kanssa voi onnistua jos ei yhtään saa näyttää tunteitaan.sitten vähänkin jos käskee tekeen jotain niin mä olen äksyllä päällä.esim.jos käskee laittaan pussin kakkavaippaan niin mä piruilen kuulemma koko ajan.ei jumalauta ei tästä tuu mitään.onko muilla samalainen ukko joka ei kestä negatiivisuutta yhtään.
ainaista riitaa
pilo
3625
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
hei.olen eronnut nyt, mutta muistan kyllä,
että edes kuukautisten alla ei saanut olla kiukkunen. ei koskaan mikään syy ollut tarpeeksi hyvä syy naisen hermostua tai valittaa. Miehen elämää piti kyllä tasotella ja pehmentää, että se kaiken kestäs, eikä kotona ainakaan hermostua tarttis. mietin usein, mikä homma se vaimon homma oikein on. no, enää ei tartte.
Koittakaa puhua rauhallisesti joskus, se joillakin auttaa kuulemma. meillä ei.
sitä miestäs niin hirveesti, ne kun ei oikeen pidä siitä....olen ite opetellu pyytämään että voisitko ja olisi ihanaa jos viitsisit jne.
Mies on aina tehnyt kun olen näin nätisti pyytänyt.
Mutta joo, mehän ei saada ikinä olla vihasia mutta kummasti ainakin meillä ollaan pikkuhiljaa alettu ymmärtämään mielialan vaihteluja ja juuri silloin mun mieheni kyllä onneks on avuksi ilman pyytämistäkin.
Ollaan asuttu yhdessä 3,5 vuotta ja alussa oli kyllä vaikee ymmärtää etä kotityöt on molempien. Mutta kerran ilmotin, että koti EI ole mikään hotelli ja jos hän aikoo asua kanssani niin kotityöt kuuluvat yhtä lailla hänelle että minä en aio olla mikään kodin hengetär.
Hyvin on sujunut siitä asti ja olen ylpeä miehestäni joka on avuksi varsinkin nyt pienen vauvan hoidossa :)
Vähän samanlaistahan se tuntuu monessa parisuhteessa olevan, varsinkin jos on pieniä lapsia... Minä ja mieheni olemme täysin erilaisia luonteeltamme ja minä olen yleensä se joka menettää hermonsa herkemmin ja "kälättää" usein vähän turhastakin. Nykyään olen sen itsekin huomannut mikä on helpottanut parisuhdettamme suunnattomasti... pitäisi siis aina yrittää keskustella asioista rauhallisesti, huutamisesta tulee vain paha mieli.. siis puolin ja toisin... =)