Reilupeli on perseestä?

Joskus on vaikea ymmärtää asioiden tarkoitusta. Tammikuussa avovaimo halusi pitkän seurustelun jälkeen kihloihin "ehtona" oli että se on sitten avioliittolupaus! Ostettiin mm. uusi auto yhteisen turvallisuuden vuoksi. Tuli yllättävä sairastuminen ja raha tilanne tiukkeni.. minkäs teet?. Kulkupelistä ei kuulema voitu luopua kun hävettäisi niin paljon. Kesä läheni kovaa vauhtia ja toinen pystyin menemään piten halusi sl takia. Suhde rupesi oireilemaan. Avovaimo ehdotteli ""taukoa"" ja miettimis aikaa. Ei kuulema haluaisi minua menettää, enhän minä ollut mihinkään menemässä!! Kuulin alkukesästä toisesta miestä ja molemmat kiistivät asian, kavereita vain. Vietimme kuitenkin paljon aikaa yhdessä ja asiat tuntuivat olevan niin kuin ennenkin. Aika ajoin kyselin tästä toisesta ihmisestä kun tuntui että jokin mättää. Mutta kun ihminen jota rakastaa ylikaiken ja itse on valmistekemään suuriakin "uhrauksia" toisen / suhteen eteen, katsoo sinua syvälle silmiin ilme värähtämättä ja sanoo että sinä olet ainut mies hänen elämässään.. miten voi olla uskomatta?? Loppu kesä meni todella hyvin!! avovaimokin puhui asioista monikossa (me kaksi).. Olin uskoa täynnä!! elokuussa kaikki meni riekaleiksi, yhden vkon lopun jälkeen asiat muuttuivat oudoiksi. Toisesta näki jo kauvaksi että jokin mieltä painaa! Sanoin että en jaksa enään jos tilanne on mennossa samaksi kuin alkukesästä ja mun pitää viettää lomaa yksinäni vaikka oli suunniteltu ihan muuta! keskustelun yhteydessä hän ilmoitti minulle että ei halua enään olla minun kanssa. Kunnollista syytä ei meinannut tulla mitenkään. Sanoin että joko olen niin oksettava ihminen tai sinulla on toinen! muutaman tunnin asiaa selviteltäessä hän sitten "tunnusti" että on "ihastunut" siihen samaan mieheen jota epäilinkin. Heillä oli kuulema ollut peliä jo n 3 kk. Rupes tuntumaan aika pahalta!! tunteet meni aivan sekasin, miten toinen voi kohdella toista näin? mitä oon tehnyt että rakastamani ihminen valehtelee koko kesän? Vastahan hän itse ehdotti kihloista!! Näinkö palkitaan että tukee toista läpi vaikeiden aikojen kaikella mahdollisella tavalla. Olen aina pitänyt toista ensimmäisellä sijalla ja itse siinä rinnalla tai kakkosena. Elämä muuttuu ihan täysin, ei ole enään mahdollisuutta nukahtaa ja herätä Rakkaansa vierestä. Sen paikan täyttää toinen?? Tavallaan asia ei minulle kuulu, mutta tuntuu pahalta kun iltaisin asiaa ajattelee, nukkumaan menen vasta kun olen todella väsynyt niin uni tulee väkisinkin. Toisen perään ei saisi ruikuttaa, mut jokainen voi sitä sitten miettiä jos sattuu omalle kohdalle. Tulevaisuus on mysteeri, ei paljon tee mieli suunnitella mitään isompia. kumpa pääsis tän asian yli, pelottaa tosin kun haluaisi toisen vielä takaisin! Onneksi on ystäviä joille voi asiasta puhua, yhdelle ihmiselle tää ois liikaa!! "Tarinan opetus voisi olla, että älä koske toisen omaan ennen kuin toinen on selvittänyt omat asiansa"