Joskus tuntuu että deitissä etsitään vastakkaisen sukupuolen kopiota itsestään. Rakastatteko niin itseänne? Mitä hienoa on seurustella oman itsensä kanssa? eikö pienet kivat eroavaisuudet ole hienoa?
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ihan kaikissa on varmasti eroavaisuuksia. On selvää, että tietyissä asioissa on pakostakin oltava samanlaisia, että suhteesta tulee molemmille osapuolille miellyttävä ja tyydyttävä.
Tietenkin itseään pitää rakastaa. Se on lähtökohta, että toisiakin voi rakastaa.
Pienet kivat joo :), on hauska kuulla eri työpaikoista, harrastuksista jne.. mutta jos ollaan täysin eri maailmoista, niin kyllähän se jossain vaiheessa näkyy. On aika ikävää, jos ei löydy mitään yhteistä sitten, kun ihastusvaihe on ohitse. Käy helposti niin, että jaetaan sänky, mutta muut elämät ovat täysin erillään toisistaan. Minä taas tykkään siitä, että voidaan jutustella edes jostain kunnolla ja niin, että molemmat ovat siitä innostuneita.
Ei kyse ole siitä että rakastaisi vain itseään, vaan siitä että elämään ja parisuhteeseen kuuluu muutakin kuin seksi. Jos miehen kanssa ei pysty puhumaan yhtään mistään asiasta milloinkaan, eikä yksikään harrastus osu yksiin niin että voidaan viettää aikaa yhdessä edes harrastuksen parissa, niin aika ontoksi menee suhde. Eikä edes siinä seksissäkään ole erityisen kivaa jos toinen on täysin eri linjoilla ja tuntuu pervommalta tai rajoittuneemmalta kuin itse on.
Minusta tuntuu että noin 50 % erilaisuutta on maksimimäärä. Ehkä vähän vähempikin. Tai eniten sitä eroavuutta kaipaa ulkonäön suhteen, kun en itseni näköistä miestä kylläkään halua... xD
Olkoon sitten live tai nettideitti, nii oikeesti.... oletko itseesi niin rakastunut, että etsit vastakkaisen sukupuolen kloonia itsestäsi? Olisitko onnellinen sellaisen ihmisen kanssa?
Itseneensä rakastuneet eivät kyllä etsi yhtään mitään. Heillähän on jo täydellisin mahdollinen ihminen, se oma itse!
Mikä ihmeen paha siinä on jos ns. rakastaa itseään ja hyväksyy itsensä juuri sellaisenaan? :) Ja kyllä, olisin onnellinen takuulla edes n.80% itseni kaltaisen kanssa.. arvoni ovat kohdillaan mielestäni eikä tarttis sydänsuruja kärsiä kaltaiseni kanssa.
Kun on vaikkapa jo toisella kierroksella niin sanotusti on täten oppinut, että parisuhteessa tarvitaan PALJON muutakin kuin seksuaalista vetovoimaa.. toki joillekin sopii vain yhdessä asuminen silloin tällöin moikaten toista ja välillä paneskellen.
Mulle ei taas se riitä.. pitää olla jotakin yhteistä ja mieluiten enempikin. Joten kyllä, tavallaan haen kloonia itselleni vastakkaista sukupuolta olevasta! Varmasti on toisenlaisia joille on myös itsensä kaltaisia sopivia kumppaneita.
On yleensä itsestäänselvyys arvojen, harrasteiden( edes ymmärtäminen toisen mielenkiinnon kohteisiin), seksuaalisten mieltymysten ja viriiliyden (!!) sekä ylipäätään asioiden joista tykkää yhteensopivuus toisen kanssa. :) juu poikkeukset rikkoo säännön, mutten osaisi kyllä nähdä itseäni jonkun ns.raskaansarjan nyrkkeilijän tai liimaletin kanssa pitemmän päälle. Ei oltais samoista maailmoista.. eikä joku hyvin akateemisuuttaan korostava humanistikaan olisi mua varten. Molemmat kärsisi pitemmän päälle..
On huomaavaista ajatella suhdetta vuosien päähän, jos toinen sitä ei osaa nähdä. Tämä on yleensä "vikana" vähemmän parisuhdekokemusta omaavilla ja näin on ok tietysti.. kunhan mun ei tarvii olla enää mukana sellaisessa räpeltämisessä ja yhdessä elon opettelussa.. oon liian vanha sellaiseen.
Erinomaisesti sanottu tuo "on huomaavaista..." Olen niin totaalisen kypsä kaikkiin jäkättäjiin ja vänkyttäjiin joiden mielestä ihmisessä on jotain vikaa jos se ei aloita väkinäisesti suhdetta ensimmäisen vastaan saapastelevan kanssa. Vaikka kohtaisi tuhat tarjokasta ja niistä yksikään ei tunnu sopivalta, vaikkapa juurikin liiallaisen eroavaisuuden takia, niin onhan se sen toisenkin etu ettei ala väkisin suhdetta josta tulee vaan paha olo.
Ei kai sekään ihminen lopulta tyytyväinen ole joka on se osapuoli jonka toinen huoli "tyytyäkseen" - toteuttaakseen siis tuikituntemattomien tahdon, muttei omaansa.
Minä en ainakaan olisi tippaakaan onnellinen mykkätautisen miehen kanssa. Ja tulee myös muistaa että menee se toisinpäinkin. Ei mies välttämättä jaksa puheliasta naista, jos itse on mieluiten koko päivän pääasiassa vaiti.
Olisiko joku onnellinen minun kanssani jos hän olisi totaalisen erilainen kuin minä? Enpä jaksa uskoa. Jos ei mies halua keskustella mistään asiasta, niin se ei sitten vaan halua ja piste. Tai jos hän vihaa musaa josta pidän, niin en minä jaksa kuunnella jotain vittuilua kokoajan että pidän sitä mistä pidän. Tietenkään en edes soita toisen kuullen sellaista kamaa mistä hän ei pidä, mutta joillekin miehille edes tämäkään huomioonottaminen ei riitä, vaan edellyttävät että pitää olla kaikki juuri niin kuin he haluavat olevan.
Kysymys useimmiten tuntuukin olevan että jos ollaan kovin erilaisia, mies alkaa odottamaan että nainen muuttuu sellaiseksi kuin hän on. Kaiketi jotkut naisetkin moista ukoltaan vaativat. Mitä järkeä tuossa on? Jos ollaan jo alunperinkin edes jonkin verran samanlaisia, niin ei tarvitse kokoajan olla tyyytymätön sen takia ettei saa toiselta minkäänlaista ymmärtämystä osakseen missään asiassa.
Ei kai se mikään ihme sitten ole jos kavereista tulee lopulta tärkeämpiä kuin kumppanista, jos ollaan eri maailmoista lähtöisin. Itselleni on ollut aina vaikea ymmärtää miten joku voi arvottaa kaverit etusijalle, mutta ehkä se sitten johtuu paskasta parisuhteesta.
En etsi täydellistä kloonia, mutta jotain samaa saisi olla. Seurustelin miehen kanssa joka oli täydellinen vastakohtani. Ei siitä tullut koinkaan pitkä suhde. Vastakohdat eivät täydennä toisiaan, jos kumpikaan ei pysty muuttamaan tapoja tai ottaa oppia toisen tavoista.
Niiin,no kyllä sitä pitää olla jotain samaa henkeä toisessakin kuin on itsessäkin.Ja siis nimenomaan henkeä esim.huumorintaju ja elämän arvot.Jos neiti ei pahemmin nauraisi tai osaisi katsoa elämää hieman jopa koomisesti vaan olisi enemmänkin vakavatyyppi niin ei hommasta tulisi minun kanssa yhtään mitään.Samoin ei haluaisi lapsia taikka osaisi puhua asioista avoimesti,homma kaatuisi siihen.
Kyse on yleensä suurista ja tärkeistä asioista itselleen.Niin käytännöntasolla kuin henkiselläkin.