Ihan mielenkiinnosta kyselen, herättääkö jatkuvasti surullinen ym. nainen miehissä millasia tunteita, vai häilyykö tällaset tyypit kokonaan taustaan ettei niitä huomata?
Mitä mieltä alakuloisista/masentuneista naisista?
utelias -
32796
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 32
Vanhimmat
tuskin ainakaan mitään hyviä/puoleensavetäviä fiiliksiä
Ehkä semmoinen primitiivinen paijausvietti saatta herätä, jos on muutenkin ihan avuttoman mussukan kaltainen (nainen).
Muulloin korkeintaan närää, koska naisilla ei oikeastaan ole mielestäni MITÄÄN aihetta olla alakuloisia Suomessa, näin maailmaa nähneenä...
No voihan ne naiset olla masentuneita muistaki ku taloudellisista, yhteiskunnallisista tai muista sellasista syistä. Ihmiset on usein surullisia just niiden henkilökohtasten asioiden/ongelmien takia. Ja sydänsurut on globaali ilmiö. Yhtä hyvin suomalainen nainen voi surra menetystä siinä missä joku muukin, vaikka tällä muulla olis yhteiskunnallinen asema tuhat kertaa huonompi.
Myönnetään että en ymmärrä sanaa jatkuva ja menetyksistä parantuu, mutta mä en myöskään usko et ihminen jonka maassa on asiat huonosti on koko elämäänsä pelkästään sen takia onneton. Se onnettomuus/surullisuus liittyy yleensä sillon pelkoon lähimmäisten ja omasta puolesta. Ja se sama pelkohan on Suomessakin, ei tosin yhtä pinnalla. Samalla tavalla ihmiset suree vaikka menetettyä siskoa, asu ne sit Suomessa tai ei (ellei sitä siskoa nyt suorastaan inhoa).
Ja alottajalle: surullinen ihminen herättää mussa suojelevia, lohduttavia tunteita sitä surullista kohtaan, ainaki jos ihminen on mulle tärkeä. Mut pidemmän päälle en jaksais elää ihmisen kaa joka ois jatkuvasti surullinen.
Lisään vielä, että monet joiden taloudellinen tilanne ei oo hyvä, ei välttämättä välitä siitä, ne voi olla onnellisia ja nauttia elämästä. Se on kyllä tyhmää ja pinnallista jos suomalainen, keskituloinen ihminen, alkaa valittamaan varallisuudestaan ja siitä kuinka haluaisi kaikkea lisää. Varsinkin kun otetaan huomioon, on ihmisiä joille tasainen, perustarpeet täyttävä kuukausipalkka ei ole itsestäänselvyys.
Ei se raha ole ainoa asia josta voi masentua. Esim perheväkivaltaa on suomessa paljon. Ja monet naiset ja lapset voivat huonosti. Suomessa on kamalaa olla köyhän perheen äiti kun muiden lapset ympärillä saavat paljon enemmän kaikkea.
Ei ihminen voi sille mitään, jos on masentunut tai surullinen tai alakuloinen. Jos on murheita mielen päällä, niin ei sitä jaksa naama virneessä kuljeksia. Vakavat asiat omassa elämässä vetävät mielen vakavaksi, ei sitä silloin edes ajattele mitä jotkut hänestä ajattelevat. Kiertäkööt kauempaa ne masentuneet, jos niin paljon ärsyttää sellasia katsella. Masentuneet eivät itse välttämättä piittaa mitä toiset hänestä ajattelevat, kun on hällä väliä kaikesta fiilikset päällä. Itse olen masentunut läheiseni sairaudesta, johon ei ole parannuskeinoa olemassa, eipä tee mieli pahemmin rallatella ja hymyillä, kun tietää että kohta joutuu toisesta luopumaan =(. Aikoinaan kun olin mieli maassa töitten loppumisen jälkeen, yks tuttava kysy, ett mikä sua vaivaa, ootko sä muka masentunut. Hänellä itsellään meni hyvin, niin ei voinut ymmärtää, ett toisella voikin olla oikeasti vaikeaa.
No mitä nyt katselee ihan noita väkivalta- ja seksuaalirikostilastoja, niin kyllä minun mielestä tällä hetkellä Suomessa elää hyvin monta naista, miestä ja lasta jolla on paljonkin aihetta alakuloon, suruun ja heikentyneeseen mielenterveyteen.
Puhumattakaan siitä että ihan "normaaleillekkin" ihmisille voi iskeä työuupumus, masennus tai päihdeongelma.
Oho, tämän oli tarkoitus mennä 19 2 -nimimerkille. Pahoittelen.
Se, että välillä on alakuloinen, on eri asia kuin, että on oikeasti masentunut. Aloittaja, tarkoititko naista, joka on vakavamman puoleinen vai oikeasti surullinen ja masiksissa?
Olen muuten itse huomannut, että mitä paskemmin menee, sitä enemmän nauran. Siinä ei ole kyllä mitään järkeä, mutta näin vaan on.
Tarkotin lähinnä sitä, että nainen on esim tosi yksinäinen/elämä ei suju aivan suunnitelmien mukaan ja sen takia tosi surullinen, eli ei välttämättä sellasta tosi vakavamman puoleista masentunutta (eihän niitä kai kauheest ulkona edes näe ku ne jämähtää monet kotiin).
Itsekin jossain määrin mielialaongelmista kärsineenä ja empaattisena miehenä tunnen sympatiaa ja halua piristää naisen mieltä.
En syrji masentuneita, mutta en myöskään ala jokaiselle kainalosauvaksi.
Jos ihmisellä on asiat todella huonosti ilman omaa syytä, saatan tuntea sympatiaa ja yrittää auttaa jos osaan.
Sitten taas jos on itse asiansa sössinyt tyhmyyttään tai välinpitämättömyyttään niin yritän jatkossa välttää koko ihmistä, koska sellaiset ihmiset ovat vaarallisia ympäristölleen.
Sellaiset naiset ei kiinnosta, ei sen enempää ystävänä kuin seksuaalisessa mielessäkään.
Luulen, että tämä ei ole negatiivinen eikä positiivinen asia. Se voi toki tehdä kiinnostavasta kiinnostavamman ja vähän kiinnostavasta vielä vähemmän kiinnostavan.
Mitkä asiat tekevät ihmisestä kiinnostavan ja mitkä ei-kiinnostavan?
Ihmisen persoona eli kokonaisolemus liitettynä hänen historiaansa.
Esimerkiksi Indiana Jones: komea, miehekäs, professori, älykäs, osaavainen, seikkailunhaluinen, seksikäs ja hurmaava sekä selvästi myös empaattinen oman tiensä kulkija :)))
Taitavasti kulkee omaa tietään hän: hyppää murskautuvasta lentokoneesta lapsen kanssa kumiveneellä, laskettelee hetken kuluttua yhtä sujuvasti vuorta alas samaisella kumiveneellä, tippuu alas jyrkänteeltä, minkä seurauksena matkanteko muuntuu koskilaskuksi, kohtaa viimein joella viisaan; onneksi hän osaa kaikkia eläviä ja kuolleita kiveen raaputettuja kieliä, niin syntyy heti keskusteluyhteys siihenkin viisaaseen. Kyllä minä vaan lapsena ajattelin, että olis se makeeta olla arkeologi.
Minun poikaystäväni on pysynyt vierelläni, vaikka kerroin hänelle heti alkuajoillamme, että minulla on vähän tai vähän enemmänkin ongelmia. Silti hän on ollut kanssani koko ajan ja nähnyt pahimmat ja parhaimmat kauteni. Nyt asustelemme yhdessä, ja hän sanoo, ettei asia häntä, eihän sille voi mitään ja parempaan päin ollaan menossa. Yritän olla kasaamatta hänelle likaa ongelmiani, mutta en silti piilota tunteitani tms.
eihän kukaaan halua katsella alakuloisia naisia eikä miehiäkään. Olisi kiva piristää tuollaisia naisia ja tehdä heistä iloisia ihmisiä
Ei anisetkaan halua miestä joka on hiukan masentunut tai vaikka työtön
Itselläni riippuu siitä että onko nainen oikeasti halukas pitämään huoltaan itsestään. Jos on vaikkapa masennus todettu ja viitsii popsia lääkkeet ja käydä hoidossa niin mikäs siinä? Kaikista pahinta on jos ihmiseltä on kaikki toivo jo mennyt eikä keksi enää mitään mikä piristäisi eikä halua edes tehdä asialle mitään. Se on sellainen merkki että se vie naiselta pisteitä aika tavalla pois.
Jos masennus johtuu kunnollisen ihmisen puutteesta, se paranee nopeasti rakkaudella.
Rakkaudella on ihmeellinen parantava voima.
Allekirjoitan :))
Antin kanssa onlen samoilla linjoilla.
Itse olen alakuloinen mies, ja olen miettinyt samaa omalta kohdaltani; mitä naiset ajattelevat.. Ainakin kuvittelen että tulisin suhteessa paremmin toimeen nimenomaan masennuksesta kärsineen naisen kanssa koska luulen olevani samalla aaltopituudella sellaisen ihmisen kanssa joka on kokenut ja ymmärtää kokemiani asioita ja niiden vaikutusta persoonallisuuteeni että käytökseeni.
Jopa etsin ei niin pirteää/iloista naiskumppania..
En esimerkiksi ole kova seuraihminen ja menijä; tykkään kyllä rupatella pienrllä porukalla mutta inhoan baareja, matkoja turistirysiin ynnä muista mistä sosiaalisemmat ovat kiinnostuneita. Luonnossa tykkään liikkua, harrastaa sopivasti kuntoilua, askarrella kotona töitten jälkeen.. Nykyään naiset tuntuvat vain pitävän hurvittelusta, rahan tuhlauksesta leveällä elämäntavalla ja kiivaasta reissaamisesta. Jatkuvaa menoa ja juhlintaa..
En minä jaksaisi. Enkä jaksakaan.
Haluaisin muuttaa takaisin korpeen ja touhuta pihapiirissä ollen tyytyväinen arjen perusasioista.
Usko pois, eivät kaikkinaiset tykkää huvitteluista ja reissauksesta yms. tunnen useita sellaisia.
Mun mielestä alakulosten ihmisten tulis ettii just pirteempää (ei kuitenkaan vältestään mitää superilopillerii tai jtn. bilettäjää), koska kuitenkin ihminen tekee kaltaisekseen. Ainakin joissain tapauksissa voisin uskoa, että alakulosissa ihmisissä on ne parhaimmat ihmiset, koska he ovat kokeneet sen kun "maailma tulee päin kasvoja", osaavat arvostaa elämän pieniä iloja. Siksi ihmettelen, miksi tällaset ihmiset yleensä jää yksin (miehetkin,..), tai päätyvät sitten jonnekkin alkoholistin kanssa.. Tosin, jos on lapsuus ollu tosi huono ja siit on tullu traumoja, niin ymmärtää kyllä et sellanen ihminen ei itekkään oo varmaan halukas oikeen panostamaan parempaan tulevaisuuteen.
Kiitos hei kuitenkin kaikille vastauksista, ihan hyvää keskustelua ja näkökulmaa on jo tullu. :)
Ärsyttävää, niinkuin sekin jos on aina negatiivinen tms..
Ei miehet kestä sitä, että niiden pitäis hoivata naista. Ne haluu, että kaikki huomio on jatkuvasti niissä. Täysin empatiakyvyttömiä olentoja.
Moniko nainen sitten haluaa sellaisen herkän miehen joka itkeskelee joka päivä yms.?
Mulla on ollut semmonen tyttöystävä. Onneksi ei ole enää. Hirmu huonoja kokemuksia sain.
Alakuloisuus ja ruikutus on yleensä ihmisen oma vika, vaikka kuinka yritetään syyllistää muita.
Avauksessa kuvatun ilmeisemminkin vähintäänkin piilomasennuksen omaava henkilö olisi todella riippakivi parisuhteessa.
Ahdistunut ja jatkuvasti elämää eri tavoin hienovaraisestikin ja sanattomastikin tumppaava, sekä rajoittava henkilö olisi merkittävä elämänlaadun laskija.
Toisen sisäisten ongelmien ulkoa päin jatkuva tukeminen ja pönkittäminen saattaisi lopulta uuvuttaa ja sairastuttaa taspainoisenkin henkilön.
Lapsien henkiselle kehitykselle ja tulevalle taspainolle sellainen vanhempi luomineen ilmapiireineen olisi vahingoksi.
Masentuneen ja piilomasentuneen tulisi koettaa selvitää mitkä kasvuprosessin "möröt" ovat edelleen jarruttamassa elämäänsä, miksi ei osaa antaa itselleen lupaa olla onnellinen ja nauttia elämästä.
Melko usein tastalla on lapsuudessa eri tavoin tapahtunut tukahduttaminen, hienovarainenkin ja sitten sen siirtäisi omillekin lapsilleen. Tarvittaessa olisi hyvä hakea ulkopuolista ammattiapua.
Vain kaksi itseensä terveellä tavalla tyytyväistä ja tasapainoista henkilöä voi luoda tasapinoisen parisuhteen.
Kaikki alkaa itsestä ja onnea ei voi kantaa tyhjään kaivoon ulkoapäin.
Huoh,.. kai se sitten on pakko myöntää, että alakulosena ihmisenä ( muuta "kivaa") saa elää yksin koko loppuelämän. :( Ei miehet sellasta naista halua lähestyä, ellei sitten satu olemaan kuvankaunis, enkä syytä heitä siitä. Paljon töitä joutuis parisuhteessa varmaan tekemään, helpompiakin kohteita löytyy vaikka millä mitoin. Kaipa se on parempi olla ottamatta riskiä lastenhankinnankin suhteen. Vaikka kuinka haluaisin lapsia (ja partnerin) ja uskon voivani rakastaa heitä tasapainoisesti, eivät omat ongelmat tuosta vaan katoa vaan tulevat välillä esiin. Siinä sitten muut kärsisivät kanssa. Parempi kuolla martyyrinä, i was doomed from the start...
Alakuloisuus lähtee rakkaudella pois.
Sinkkuus aiheuttaa masennusta.
Suomi on masentuneiden sinkkujen maa...
Koittakaa löytää toisenne ja kohdelkaa kumppania hyvin.
Sillä se alakuloisuus lähtee tätä kylmää maailmaa kohtaan kun on joku josta pitää kii ja rakastaa.