Missä kaikki ujot ja kiltit naiset/tytöt on?

En ole tyypillinen s24-ruinaaja, minulle ei ole mikään ongelma tai hankaluus lähestyä itseäni kiinnostavaa ihmistä tai tehdä aloitetta mukavalta tuntuvalle naiselle, mutta ongelmaksi on käynyt iskettäväksi tehtävien kohteiden ''hälveneminen''.

Olen vasta parikymppinen mies, mutta opiskelupiirien vaihtuessa enemmän vakiintuneisimpiin ammatti -ja alanpiireihin työelämässä itseäni kiinnostavien vapaalla olevien naisten - juuri sellaisten suloisten ja söpöllä tavalla ujojen/kainojen - määrä on ollut havaintopiirissäni ikävässä laskussa.

Baareissa en juuri käy muutakuin kavereiden kanssa ja kavereiden vuoksi, enkä muutenkaan kokisi kovinkaan ujoksi sellaista naista, joka siellä olisi vastassa vähänväliä.
Aivan varmasti vielä omassa ikäluokassani on itseään ujoksi ja mukavaksi itseään kuvailevia naisia, mutta tavatessa sellaisen ollaan joko ympäristössä jossa lähemmän tuttavuuden teko/iskeminen ei ole ollenkaan soveliasta tai sitten tapaaminen tapahtuu niin nopeasti että aloitteentekeminen ei olisi kovinkaan kannattavaa, koska liian ujot naiset menevät helposti hämilleen sellaisesta ja ensivaikutelma menee täysin pilalle.

Mistä sitten heitä löytyy? Älkää vastatko että ''kaikkialta: busseissa, kouluissa, tyopaikoilla, kaupoissa...'' -- nimenomaan itseäni kiinnostaviin, näitä hiljaisiin ja vienoihin tyttöihin on pahamaineisen hankala saada yhteyttä arkisen elämän tavanomaisissa tilanteissa ja ympäristöissä!

Nettideittailun suhteen olen liian skeptinen, enkä aio aloittaa mitään harrastusta ainoastaan tämän ajamana.

Joku oli ehdottanut kirjeenvaihtoa, mutta eikös sellaista harrasta vähän liian nuoret tytöt, ja muutenkin kaverimielessä?

Ei perkele tästä tuli nyt pitkä, toivottavasti edes joku jaksaa lukea loppuun ja antaa rakentavia neuvoja.
291100
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Noh, mä olen hiljainen nainen;) Joo totta. Voisit vaikka ömm... Anteeksi nyt en kyllä keksi. Ainoa asia on se, että niitä voit nähdä noh, kaikkialla!

Äänestä
  • ujo =/= hiljainen, vaikka ne usein onkin toisiinsa sitoutuneita.

    Äänestä

Ne on kaikki kotona 24/7. Sun pitää mennä niitä sieltä hakemaan.

Äänestä

Päivisin iskeminen Pleieri blogin oppien mukaan on ratkaisu http://pleieri.blogspot.com/2013/04/miten-saada-tuntemattoman-naisen.html

Karsi myös rajoittavat uskomuksesi kuten " tavatessa sellaisen ollaan joko ympäristössä jossa lähemmän tuttavuuden teko/iskeminen ei ole ollenkaan soveliasta tai sitten tapaaminen tapahtuu niin nopeasti että aloitteentekeminen ei olisi kovinkaan kannattavaa, koska liian ujot naiset menevät helposti hämilleen sellaisesta ja ensivaikutelma menee täysin pilalle."

Ja yksinkertaisesti ymmärrä, että http://pleieri.blogspot.com/2013/05/torjunta-kuuluu-pelin-henkeen.html

Äänestä
  • Eikös roskasivustojen linkittäminen riko sivuston käyttösääntöjä?

    Äänestä

  • Urafuckin'luser kirjoitti:

    Eikös roskasivustojen linkittäminen riko sivuston käyttösääntöjä?

    Eikö turhien viestien lähettäminen ole idioottimaista?

    Kyseiset linkit vastaa täydellisesti kysyjän tarpeisiin eli ei oo mitään v*tun roskasivustoa.

    Äänestä

  • Dino Rex kirjoitti:

    Eikö turhien viestien lähettäminen ole idioottimaista?

    Kyseiset linkit vastaa täydellisesti kysyjän tarpeisiin eli ei oo mitään v*tun roskasivustoa.

    Ei ole kilttiä käyttää muitten ihmisten nimimerkkejä, hyvin tahditonta ja iljettävää.

    Äänestä

  • Ja läpinäkyvää kirjoitti:

    Ei ole kilttiä käyttää muitten ihmisten nimimerkkejä, hyvin tahditonta ja iljettävää.

    Niinpä! Mulle tulee paha mieli kun joku kirjottaa tosta http://pleieri.blogspot.com/ mun nimellä :(

    PAHA MIELI! :(

    Äänestä

Eiköhän joku mies ole jo iskenyt valtaosan ujoistakin naisista. Ujous ei kuitenkaan ole naiselle läheskään niin pahasti parisuhteen muodostamista estävä ominaisuus kuin miehelle.

Äänestä
  • Kysymys kuuluikin ''missä'', ei kuka?

    Äänestä

  • + 5 + + kirjoitti:

    Kysymys kuuluikin ''missä'', ei kuka?

    Pointti on, ettei niitä vapaana juurikaan ole, toisin kuin vastaavilla ominaisuuksilla varustettuja miehiä, joista varmasti 95% on yksin.

    Toisin sanoen siis ujon naisen iskeminen ei ole sen helpompaa kuin "normaalin" naisen, koska sinkkuus ujojen naisten osalta ei ole merkittävästi suurempi kuin ei-ujojen.

    Äänestä

Samaa olen itsekin miettinyt, itseä viehättää eniten naisista juuri ne ujot, kiltit, hyväsydämiset. Tuntuu, että valtaosa katseenkestävistä naisista on varustettu ihan päinvastaisella luonteella.

Äänestä
  • Mietipä vähän. Jos uskallat katsoa pintaa syvemmälle, saattaa ujokin tyttö tulla kuorestaan ulos ja haluta panostaa pukeutumiseen ym. enemmän ja näin on enempi sun mielees. Itsensä kuumiksi havainneet misut ovat yllensä niin itseään täynnä, ettei heiltä heru sympatiaa, kuten olet jo itsekin todennut.

    Äänestä

  • äidillinen neuvo kirjoitti:

    Mietipä vähän. Jos uskallat katsoa pintaa syvemmälle, saattaa ujokin tyttö tulla kuorestaan ulos ja haluta panostaa pukeutumiseen ym. enemmän ja näin on enempi sun mielees. Itsensä kuumiksi havainneet misut ovat yllensä niin itseään täynnä, ettei heiltä heru sympatiaa, kuten olet jo itsekin todennut.

    Sehän se viehätys mitä ujoissa tytöissä on -- se, että saa kaivettua naisen esille sieltä hiljaisen ja kiltin esiripun takaa ja nauttimaan tämän hyvän työn hedelmistä.

    ...Kai pitkälti samanlainen viehätys mikä rentuilla on naisille: kukapa nainen ei kokisi itsetunnolleen pönkitystä jos voisi sanoa että ''mun vuoksi toi henkirikoksia tehny, narkoottinen pitkäaikaistyötön on ny täysin sisäsiisti ja osaa lukea aakkoset...''

    Äänestä

mitä seevettiä

Äänestä

Itse olen ujo nainen/tyttö ja tapasin poikaystäväni sattumalta netissä (ei deittisivustolla).
Olen kyllä nettideittailuakin kokeillut, mutta kaikki kaatui siihen, että olin liian ujo tapaamaan ketään oikeassa elämässä. Muutenkaan nettideittailu ei sovi minulle, sillä en pidä siitä että pitäisi tapailla niin monia ihmisiä samaan aikaan jotta tietäisi sopiiko kenenkään kanssa yhteen. Haluaisin itse netissä tutustua ihmiseen ennen tapaamista, mutta nettitreffailijoilla on aina hirveä kiire.

En oikeastaan tiedä mistä ujoja naisia löytyy. Itse olen sen verran introvertti, että viihdyn yksinäni suurimman osan ajasta, kesäisin lähinnä puistoissa lukemassa, kävelyllä tai kirjastossa, mutta kaikki ujot ei tietenkään pidä lukemisesta tai kävelemisestä mitenkään epäujoja enempää. Hankaluushan ujojen naisten tapaamisessa on nimenomaan se, ettei heitä tunnista päältäpäin (tietenkään kaikkein hutsahtavin tyttö ei todennäköisesti ole sinulle, jos kainoutta haet). Toisinsanoen en osaa vastata kysymykseesi. :)

Äänestä
  • ''...Toisinsanoen en osaa vastata kysymykseesi.''

    No kiitosta vaan, kun kuitenkin jaksoit aiheesta kirjoittaa.

    Äänestä

  • Miten tapasit poikaystäväsi ''netissä''? Facebookin, foorumin, jonkun muun kautta?

    Äänestä

Täällä on yksi ujo nainen ja on mukava lukea, että jotkut pitävät ujoutta viehättävänä.

Äänestä
  • Oletkos vielä sinkkukin?

    Äänestä

  • asdfghjk0 kirjoitti:

    Oletkos vielä sinkkukin?

    Kyl se on 100% varattu, ei muuten täällä remuaisi.

    Äänestä

Vissiinkin kirjastoista löytyy. Lukutoukat ovat usein hiljaisia ja söpöjä.

Äänestä
  • Mutta kirjastoissa on muitakin kuin luonteeltaan hiljaisia naisia, jotka sattuvat olemaan hiljaisia vain sillä hetkellä, ympäristön pakosta.

    Plus siellä on myös mahdotonta silmämääräisesti erottaa, kuka on hc lukutoukka ja kuka vaan käymässä lukaisemassa tai silmäilemässä lehtiä...

    Äänestä

Itse olen ainakin sen verran ujo, että minua tapaa lähinnä vain työpaikalla, kirjastossa tai ruokakaupassa. Muualla minua ei usein näekään. Usein ulkopuoliset sanovat minua itsevarmaksi, jos eivät ole olleet vielä kanssani tekemisissä, mutta aika usein minä olen se hiljainen, joka änkyttää, punastuu joka ottaa aina vähän etäisyyttä muihin.

Sanon sen vielä, että jos ujoa naista metsästät niin en usko, että tulee helposti sitä "oikeaa" hetkeä iskeä, mutta tutustumalla lähestyt helpommin. Kokemuksesta sanon, koska välillä on joku yrittänyt iskeä, eikä siitä ole tullut muuta kuin hämmennystä ja todella kiusallisia tilanteita kummallekin osapuolelle.

Äänestä
  • Noh, missäs ujoon naiseen voi ''tutustua'', kun suljetaan pois koulu, työ/ammattipaikka ja harrastusten toimintapisteet?

    Ei missään, eli *#¤%&!

    Äänestä

  • Karmiva avimrak kirjoitti:

    Noh, missäs ujoon naiseen voi ''tutustua'', kun suljetaan pois koulu, työ/ammattipaikka ja harrastusten toimintapisteet?

    Ei missään, eli *#¤%&!

    Tämä on aika lailla totta. Omassa suvussa on muuta ujon puoleisempi nais henkilö eikä heitä oikeastaan voi mistään tavoittaa henkilö joka ei tunne häntä jo etukäteen. Että koulu aikoina pitäisi jo yrittää "tutustua" sillä myöhemmin mahdollisuudet tähän ovat hyvin heikot paitsi jos työskentelet sattumalta alalla missä on naisia miehiä enemmän.

    Eikä ihme että näistä oman suvun ujoista naisista on moni yksin eläjiä sillä eivätpä he itse ole mistään miestä löytääneet paitsi pari työpaikan kautta.

    Äänestä

  • Karu totuus kirjoitti:

    Ei siellä *naisten aloilla* välttämättä niitä ujoja ja/tai mukavia naisia ole...

    Äänestä

Ehkä jostain netistä voisi löytyä, muttei kuitenkaan Suoli24:sesta sentään...

Äänestä

Eli haluat naisen, jota voit alistaa? Just.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Lamarkos91 kirjoitti:

En ole tyypillinen s24-ruinaaja, minulle ei ole mikään ongelma tai hankaluus lähestyä itseäni kiinnostavaa ihmistä tai tehdä aloitetta mukavalta tuntuvalle naiselle, mutta ongelmaksi on käynyt iskettäväksi tehtävien kohteiden ''hälveneminen''.

Olen vasta parikymppinen mies, mutta opiskelupiirien vaihtuessa enemmän vakiintuneisimpiin ammatti -ja alanpiireihin työelämässä itseäni kiinnostavien vapaalla olevien naisten - juuri sellaisten suloisten ja söpöllä tavalla ujojen/kainojen - määrä on ollut havaintopiirissäni ikävässä laskussa.

Baareissa en juuri käy muutakuin kavereiden kanssa ja kavereiden vuoksi, enkä muutenkaan kokisi kovinkaan ujoksi sellaista naista, joka siellä olisi vastassa vähänväliä.
Aivan varmasti vielä omassa ikäluokassani on itseään ujoksi ja mukavaksi itseään kuvailevia naisia, mutta tavatessa sellaisen ollaan joko ympäristössä jossa lähemmän tuttavuuden teko/iskeminen ei ole ollenkaan soveliasta tai sitten tapaaminen tapahtuu niin nopeasti että aloitteentekeminen ei olisi kovinkaan kannattavaa, koska liian ujot naiset menevät helposti hämilleen sellaisesta ja ensivaikutelma menee täysin pilalle.

Mistä sitten heitä löytyy? Älkää vastatko että ''kaikkialta: busseissa, kouluissa, tyopaikoilla, kaupoissa...'' -- nimenomaan itseäni kiinnostaviin, näitä hiljaisiin ja vienoihin tyttöihin on pahamaineisen hankala saada yhteyttä arkisen elämän tavanomaisissa tilanteissa ja ympäristöissä!

Nettideittailun suhteen olen liian skeptinen, enkä aio aloittaa mitään harrastusta ainoastaan tämän ajamana.

Joku oli ehdottanut kirjeenvaihtoa, mutta eikös sellaista harrasta vähän liian nuoret tytöt, ja muutenkin kaverimielessä?

Ei perkele tästä tuli nyt pitkä, toivottavasti edes joku jaksaa lukea loppuun ja antaa rakentavia neuvoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu