Saako sairaalle ystävälle puhua suoraan?

ystävällä on suorastaan velvollisuus sanoa mitä ajattelee!

mitä muutenkaan teet "ystävällä" jonka kanssa ette voi suoraan puhua?

Ajattelisin, tietäähän en voi, että osuit vaikeaan asiaan juuri vaikeana ajankohtana.
Ystäväsi oli varmasti melko "vereslihalla" kokemansa jälkeen, onhan se valtava kriisi kenelle tahansa yhtäkkiä joutua sairaalaan hengenvaarassa josta embolian kohdallakin todella on kyse.
Varmasti lääkäri häntä oli jo asiasa vakavasti valistanut, joten uutta se ei ollut. Tilanne oli vain liian "päällä" vielä, mieli on valtavan herkkä tuollaisessa tilanteessa. Sitä ottaa kaiken, niin hyvän kuin pahan valtavan vahvasti ja raskaasti tuossa vaiheessa. Se on tuo ihmisen psyyke niin kumma rakennelma, että ota siitä selvä!
Tiedä kokemuksesta esim. tätini, joka oli aktiivinen uintia ja liikuntaa ja matkustelua ym paljon muuta harrastava rouva, ja sai yllättäen toispuoleisen halvauksen. No, kepin avulla nyt liikkuu, mutta entiselleen ei tullut. Vielä kuukausien jälkeen hänen mielensä oli käsittämättömän herkkä, pienikin neuvo tai erimielisyys sai itkemään ja pahoittamaan mielensä! Onneksi hoitavalta lääkäriltä saimme infoa asiasta, ja osaamme käsitellä häntä nyt hieman hienotunteisemmin, pumpuliin käärimättä.
Uskoisin, että kyllä se iho kasvaa ja paksuuntuu vähitellen. Siihen asti voisit kokeilla sellaista hienotunteista ja hyvin huomioon ottavaa lähestymistapaa. Jos ja kun kyseessä on ystävä, en kehota missään tapauksessa jättämään yksin, se olisi pahinta nyt! Mutta pidä myös huoli ettet itseäsi joudu uhraamaan, etkä olemaan muuta kuin olet.
Sairastuminen on ollut hirvittävä shokki, samoin lähellä kuolemaa käyminen. Se vaikuttaa väkisinkin, ja vie aikaa työstää. Ole tukena mutta älä kanna. Huolehdi myös omasta jaksamisestasi ja hyvinvoinnistasi!
Tässä mun mietteitä, en väitä tietäväni, mutta en luule aivan hakoteilläkään olevani! Hienoa lämmintä kesää sinulle kuten myös yst¨v¨llesi!

Ihan asiallisesti ottaen kyllä jos on noin nuorena saanut keuhkoembolian, sille on kaksi mahdollista syytä: perinnöllinen herkkyys ja/tai e-pillerit (joskus myös muu hormonaalinen seikka). Vaikka ois syönyt mitä sipsejä niin ei elimistö vielä tuossa iässä siitä niin pahasti kärsi. (Vedän sanani takaisin, jos ystäväsi on todella 150-kiloinen, mutta epäilen.) Toki ystäväsi olisi pitänyt mennä lääkäriin aiemmin. Osittain kuitenkin haukut väärää puuta. Keuhkoembolia taisi olla Eva Wahlströmilläkin (saattoi olla joku toinenkin embolia, en muista), siis sillä nyrkkeilijällä, eikä taida sen elintavoissa olla kauheasti vikaa...

Ymmärrän, että olet suuttunut ystävällesi, koska olit huolissasi ja pelkäsit että hän kuolee. Mutta kyllä hänelläkin on syynsä suuttua sinulle. Onhan hän itsekin pelästynyt varmasti, että oli hengenlähtö lähellä! Samoin varmasti syyttää itseään, ettei mennyt aiemmin lääkäriin! Minä ainakin syyttäisin itseäni jo valmiiksi, ilmankin että tullaan sairasvuoteen ääreen vielä "sanomaan suorat sanat" asenteella "mitäs mä sanoin"! Asetupa hetkeksi hänen näkökulmaansa ja mieti asiaa.

Jos olisin sinä, lähettäisin ystävällesi kauniin kirjeen ja anteeksipyynnön. Kerro, että olit hänelle vihainen koska pelkäsit menettäväsi hänet. Pyydä anteeksi, että loukkasit häntä vaikealla hetkellä ja tee selväksi, että olet todella huojentunut, että hän voi paremmin.

Eli saarnasit hänelle, että hänen sairastumisensa oli itse aiheutettua? Mistä olet saanut tämän tiedon? Tiedätkö mitä on keuhkoembolia? Jätä terveyskasvastus lääkärille ja muille ammattilaisille. Tuon ikäinen ei voi saada keuhkoemboliaa pelkistä sipseistä.

Minun mielestäni ongelmani on se, ettet osaa pysyä omalla tontillasi vaan lähdet leikkimään asiantuntijaa. On eri asia olla yleisesti huolissaan kuin väittää, että välttämällä karkkeja ja sipsejä hän olisi välttänyt embolian. Se on huuhaata ja minuakin ärsyttäisi.

Lopputulos: sano vaan mitä ajattelet, mutta ajattele vähän paremmin ja tunne ajattelusi rajat. Nyt sulta puuttuu tietoa ja päsmäröit kuin mikäkin puoskari.

Olisi ehkä riittänyt, että olisit maininnut, että olit ollut hänen terveydestään huolissasi, mutta nythän on kaikki taas hyvin. Tsemppiä.

Syyllistämistä on aina vaikea kestää. Huonokuntoisena sairaalan sängyssä ei todellakaan ole ilo kuulla, että JOS olisit syönyt, kuten sanoin, JOS olisit reippaillut kuten sanoin, JOS olisit uskonut...

Eii pidä maallikkona tehdä diagnooseja toisen sairaudesta, se pitää jättää ammattilaisille.

Jos haluat saada ystäväsi takaisin, pyydät anteeksi. Se on ihan ok tuossa tilanteessa. Varmasti hän on osittain ainakin itsekin tuon aiheuttanut, mutta sinä olet toiminut epäempaattisesti ja väärin. Olet ajatellut vain itseäsi, sinua kiinnosti enemmän kertoa asia suoraan ja purkaa omaa huolestumistasi vaiheessa, missä hän on sairastunut. Sinä olit kyllä nyt aivan väärällä ajoituksella liikenteessa ja toimitkin väärin.

Olet oikeassa, ihmisten pitäisikin huolehtia omasta terveydestään ja ystävien kanssa pitää pystyä keskustelemaan. Mutta olet väärässä siitä, että saisit sanoa miten sattuu ne asiat tai missä sattuu.
Lisäksi joskus on hyvä olla tietämättä ja ymmärtää se että siinä kun sinä teet virheitä, tekee muutkin. Erilaisia. Sinä menet sairaalaan saarnaamaan ja loukkaat ystävääsi, hän syö väärin. Molemmat tekee virheitä. Niin, huomaatko, kenelle sinun siis pitäisi saarnata?

Sinä voisit jutella asioista (nyt et enää) kun kaveri on päässyt sairaalasta, tyyliin mitä neuvoja hän on sieltä saanut, pystyykö hän estämään asian... Ja jos hän elää edelleen huonosti, voisit kannustaa, vaikka olisitte tehneet lenkkidiilin, että käytte yhdessä lenkillä... Tai sitten sen jälkeen päästää irti. On asioita mitä sinä et tajua, kuten diplomaattisuus, empatia, ajoitus, ja on asioita mitä ystäväsi ei tajua, kuten lääkäriin meno ajoissa tästä eteenpäin, ja paremmat elämän tavat. Jatkossa ehkä voisit kysellä enemmän ja tietää vähemmän, se auttaa, ja muistaa sen että et sinäkään kaipaa virheitä tehdessäsi (etenkään kun meinaat kuolla niihin) kaikkitietävyyttä ensimmäiseksi (ainakaan sairaalanvuoteelle).

Saiko ystäväsi sanoa sinulle mitä hän ajattelee ja ymmärsitkö sinä siitä mitään? Haet täältä nyt oikeutusta, sen sijaan että olisit ymmärtänyt loukanneesi vaikka tarkoititkin hyvää.
Joten, käsitä tämä asia, mieti sitä, mieti miten olisit voinut toimia paremmin.
Pyydä ystävältäsi anteeksi ja selitä, että et tarkoittanut, vaan olit vaan huolissaan, et halua menettää häntä suuttumukselle etkä sairauteen, ja luulit olevasi kannustava ja luulit että autat: kerro että tarkoitusperäsi oli hyvä vaikka lopputulos oli huono.
Kerro että sinä olet säikähtänyt ystävienne kuolemaa ja olit huolissaan, kun hän ei suostunut edes lääkäriin menemään.
Sitten sanot, että et jatkossa asiaan puutu... Mutta toivoisit silti, että hän parantaa itsensä.

Älä ole siis pahoillasi siitä, että olet huolestunut ystäväsi terveydestä, vaan siitä että typerällä ajoituksella ja huonolla ilmaisutavalla loukkasit häntä ja rikoit ystävyytenne. Korjaa asia. Kuten ystäväsikin pitäisi korjata elintapansa. Et voi odottaa muilta mitään mitä et itseltäsi.
Ja muista jatkossa, että ei, aina ei ole syytä sanoa mitä ajattelee, ja kannattaa joskus miettiä ainakin kaksi kertaa miten. Koska joskus asia on oikea, mutta putkahtaa ulos vaan aivan väärin. Uskon että tarkoituksesi oli hyvä, en sano sillä.

Reilua?