Olen yrittänyt olla positiivinen henkilö

Olen myöskin siinä kehittynyt mielestäni hyvin. Suvaitsevaisuuteni on lisääntynyt ja yleinen positivismi on jokapäiväistä. Tosin aika usein joudun toteamaan että kun keskustelee henkilöiden kanssa niin hyvin paljon on negativismia ihmisissä. Ei tahdo huvittaa kyläilläkään kun ihmisillä on kuitenkin kaikki suht hyvin. Kuitenkin liian useat päivittelevät ja ovat negatiivisia. Sellaista yleistä marmatusta tulee koko ajan joka ei kyllä korvia miellytä. On toisaalta harmi että kun suvaitsevaisuus lisääntyy niin samalla lisääntyy kyllästyminen päivittelijöihinkin.
2135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

NO minulla on kyllä käsitys että ihmiset pikemminkin peittelee ikäviä asioita ja kertovat vain positiivista asioista ulospäin. Tämä aiheuttaa sitten niissä kanssa ihmisissä, joilla elämässä ei mene hyvin, katkeroitumista.

Myös tuo suvaitsevuus sanan kylväminen aiheuttaa mielipahaa. Moni väittää olevansa "avoin ja suvaitsevainen" mutta tavatessaan tälläisen suorapuheisen ihmisen pahoittavat mielensä eivätkä voi hyväksy minua ystäväkseen. Mitäs suvaitsevuutta sellainen on?

Äänestä

Väitätkö että positiivisuutta olisi meitä ympäröivissä ihmisissä enemmän kuin negatiivisuutta? Eiköhän asia ole toisin päin. Kyllä valtaosaa ihmisistä on negatiivisia. Tarkoitan että kun kuuntelee aikansa sellaisten juttua niin alkaa olla pikkuhiljaa niinkus täynnä sitä marmatusta. Minä en tahdo jaksaa kuunnella sellaista ..motkotusta oikeen kauan . Sitä tarkoitin. Elämässä on ihan tarpeeksi harmia ite kullakin mutta että oikeen lähtisi kyläilemällä sitä hakemaan?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


harmittaakin kirjoitti:

Olen myöskin siinä kehittynyt mielestäni hyvin. Suvaitsevaisuuteni on lisääntynyt ja yleinen positivismi on jokapäiväistä. Tosin aika usein joudun toteamaan että kun keskustelee henkilöiden kanssa niin hyvin paljon on negativismia ihmisissä. Ei tahdo huvittaa kyläilläkään kun ihmisillä on kuitenkin kaikki suht hyvin. Kuitenkin liian useat päivittelevät ja ovat negatiivisia. Sellaista yleistä marmatusta tulee koko ajan joka ei kyllä korvia miellytä. On toisaalta harmi että kun suvaitsevaisuus lisääntyy niin samalla lisääntyy kyllästyminen päivittelijöihinkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu