Uskallanko ja saanko rakastua "asiakkaseen"... oon ihan hermona, työviikko alkaa taas. Töissä oon kuntouttavassa työtoiminnassa ohjaajana. Luulin ettei elämääni enää tule miestä, oon kohta 5-kymppinen ja lapsetkin maailmalle kasvattanut nainen, joka luuli jo olevansa immuuni kaikille kaiksilahkeisille. Kunnes- eräänä päivänä töissä ovi aukeaa ja Hän astuu sisään. Maailma heittää häränpyllyä. Joskus oon vaan naureskellut jutuille joissa ihminen kohtaa toisen ja vie jalat alta, vaan nyt tiedän että sitä voi tapahtua.
Jotenkin kaikki on niin luonnolista Hänen kanssaan. En ollenkaan edes koe että kyseessä on tavallaan hoitosuhde ja Hänhän lähtee jakson päätyttyä pois . Oikeastaan odotan jo sitä aikaa... ja sitten en.
On omat syynsä miksi Hän siellä on, ja niistä en tietenkään saa kertoa . Viime viikolla; olin toisen instannsin leivissä kolmena päivänä. Työkaverit kertoi että Hän oli käynyt joka päivä kyselemässä missä minä olen. Kun sitten palasin entisiin hommiin hän oli odottamassa tuntia ennen sovittua tapaamista siellä.
Niin isoa riskiä en voi ottaa että tapaisimme / soittelisimme työajan ulkopuolella. Sattumalta törmäämisen mahdollisuus on toki olemassa, jotain yhden suhde tuhanteen...
Kaikista "pahinta" tässä on vielä se että vaikka todellakin haluaisin hänen jäävän niin edistän hänen lähtemistään , ammattitasolla. Jopa toiselle paikkakunnalle.
Viime viikolla olin hänen kanssaan useita tunteja yhtäsoittoa ja hän heitti läppänä että kohtahan meitä pidetään jo pariskuntana. Ja pitkä katse sen päälle.
Hermostuttaa tuleva viikko, osaanko pitää pääni kylmänä, vai repeänkö jossain tilanteessa tai päinvastoin. Apua !
Meidänväliset kemiat on liian vahvat, tuntuu että ruusutkin puhkeavat kukkaan kun kohtaamme.
Jotenkin kaikki on niin luonnolista Hänen kanssaan. En ollenkaan edes koe että kyseessä on tavallaan hoitosuhde ja Hänhän lähtee jakson päätyttyä pois . Oikeastaan odotan jo sitä aikaa... ja sitten en.
On omat syynsä miksi Hän siellä on, ja niistä en tietenkään saa kertoa . Viime viikolla; olin toisen instannsin leivissä kolmena päivänä. Työkaverit kertoi että Hän oli käynyt joka päivä kyselemässä missä minä olen. Kun sitten palasin entisiin hommiin hän oli odottamassa tuntia ennen sovittua tapaamista siellä.
Niin isoa riskiä en voi ottaa että tapaisimme / soittelisimme työajan ulkopuolella. Sattumalta törmäämisen mahdollisuus on toki olemassa, jotain yhden suhde tuhanteen...
Kaikista "pahinta" tässä on vielä se että vaikka todellakin haluaisin hänen jäävän niin edistän hänen lähtemistään , ammattitasolla. Jopa toiselle paikkakunnalle.
Viime viikolla olin hänen kanssaan useita tunteja yhtäsoittoa ja hän heitti läppänä että kohtahan meitä pidetään jo pariskuntana. Ja pitkä katse sen päälle.
Hermostuttaa tuleva viikko, osaanko pitää pääni kylmänä, vai repeänkö jossain tilanteessa tai päinvastoin. Apua !
Meidänväliset kemiat on liian vahvat, tuntuu että ruusutkin puhkeavat kukkaan kun kohtaamme.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Ei kuulosta todellakaan ammatilliselta toiminnalta.
Hoitosuhteessa asiakas on AINA asiakas, piste! Seikka jonka sinäkin tiedät (ja jos et tiedä, niin on syytä vaihtaa ammattia).
Sehän on aika tavallista että, koska hoitajat ja hoidettavat ovat hyvinkin intensiivisessä vuorovaikutuksessa keskenään, niin erilaiset tunteet nousevat pintaan ja siinä voi syntyä myös romanttisia tuntemuksia. MUTTA siitäkin huolimatta hoitajan ammatillisuuteen kuuluu, että hän osaa säilyttää sen ammatillisen etäisyyden. Eräs hoitajan ammatillisuuden mittari on se, että hän osaa käsitellä tunteita sekä asiakkaan että myös omiaan. Sinun kohdalla tuo jälkimmäinen ei näy toteutuvan.
Jotain tään tapaista kommenttia odotinkin tulevan. Mutta minkäs teet kun asia on niikuin on. En minä / me tätä tarkoituksella tee.
Eikä ole kyse ammattietiikan puutteesta, saan toki suoria ja epäsuoria ehdotuksia koko ajan muiltakin. Henkilökohtaisessa elämässä on paljon ystäviä, sosiaalista tomintaa ja aktiviteettejä.
Työhönohjausta, pakollisena joka toinen viikko psykiatrin juttusilla ryhmäksekusteluissa.
Niin kyllä minä tarkkaan tiedän nämä tunteiden vuoristoradat esim sairaaloissa.
Yleensä menee niinpäin että autettava ihastuu auttajaan, koska kokee hänet "pelastajana" vaikka ihmisiä mekin ollaan.
Tuttava fysioterapeutti löysi myös puolisonsa työn kautta ja ovat erittäin onnellisesti yhdessä .
Missä on sallittua kohdata- se asia ei aina taida olla meidän hanskassa. Luulen että jos oisin kohdannut hänet vaikka kaupan kassajonossa reaktioni oisi ollut sama.
En nimittäin esikerralla edes tiennyt että on kyse asiakkaastamme vaan luulin uudeksi työntekijäksi.
Hän on meillä vapaaehtoisesti eikä minkään pakon sanelemana ja kyse ei ole mistään laitoksesta.
No jokin ratkaisu asiaan löytynee viimeistään sitten kun olen saanut työni hoidettua hänen osaltaan. Toivottavasti .
En tajua mikä estää sen jälkeen, kun hän ei enää ole asiakas.
Kai sitä sitten voi törmätä toiseen vaikka muka "sattumalta", jotta kenellekään ei jää mitään epäilyksiä.
Niin, tätä minäkin ajattelin. Siihen asti on vaan pidettävä pää kylmänä. Mitään fyysistä ei ole tapahtunut tähän mennessä. Pelottaa vaan ne tilanteet joissa ollaan kahden kesken, pitääkö pokka. Loistavia keskusteluita ollut ja se että me koko ajan siinä tehdään kuitenkin jotain liittyen mun työhön ja liikuntaan ylipäätään.
Jotenkin vaan jos ajattelee; nyt tunnen ne ihmisen "matalat" puolet. Ei ole kyse mistään baarituttavuudesta eikä netin kautta tavatusta tyypistä. Itse asiassa tulikin loiva rytmihäiriö siinä kun hän astui eteeni eka kerran prätkäkamppeissa, ojensi kättä ja hymyili.
En tiiä sit onko tullut tähän mennessä törmättyä aivan vääriin tyyppeihin, oltu yhdessä ihan vääristä syistä tai ilman tunnetta.
Nythän tämä elämä menee silleen että viikot tuntuu liian lyhyiltä ja viikonloput pitkiltä kun nälkävuosi.
Ja ehkä romanttisinta mitä kukaan on sanonut: mä rakennan itse sulle sen talon (on ikuinen haave) jossa saat olla pahalta piilossa.
Yhenä päivänä hyräilin Suvi Tersäniskaa töissä. Pahalta Piilossa.
Riippuu tietysti vähän siitä, millainen hoitosuhde on kyseessä, mutta ainakin minun mittapuullani ammattietiikka jää toiseksi, jos on kyse tarpeeksi isoista tunteista. Tilannetta tuntematta vaikea arvioida. Jos on mahdollista menettää työpaikka, kannattaa miettiä onko sen arvoista.
Missä maailmassa eletään? Kuka olisi oikeasti koskaan saanut potkuja, kun on ollut ihastunut asiakkaaseensa? Seksi on eri asia, mutta ihastuminen on täysin sallittua. Ei ihmiset mitään koneita ole, vaan eläviä olentoja.
Suosittelen hoitosuhteen loputtua kysymään miestä vaikka ulos. Siinä ei ole mitään väärää.
tuota asiaa työnantajaltasi? turhaa se on netissä hakea sympatiaa.
Kuulostaa hieman siltä kuin olisi varastanut tikkarin kaupasta ja anoo sen jälkeen ujosti anteeksiantoa kun "mähän varastin vaan yhden tikkarin eihän se oo iso rikos eihän eihän..."
Työnantaja on itse aika vaikeassa tilanteessa (sairaus) joten en halua enempää kuormittaa vaan mielummin tukea häntä. Enkä kerjää mitään ujoa anteeksiantoa vaan enneminkin keskustelu / vertaistukea. Mitään lakien ei sallimaa siis ei ole tapahtunut. Tämähän on keskustelupalsta.
Teen töitä kahdessa eri firmassa, joten aikatauni saan suunnitella itse kunhan teen tarvittavat työt ja tunnit kaikkien osapuolten etujen mukaisesti.
Viime aikoina olen kyllä sanonut miehelle milloin en tosiaankaan ole edes talossa, niin ettei turhaan odottele sitten.
Huomenna on taas maanantai ja viisi ihanaa arkipäivää edessä !
Kyllä minunkin mielestäni hoitosuhteen päätyttyä ei pitäisi olla mitään väliä mitä teette keskenänne, vaikka joku voisi pahasti katsoakin. Olet varmasti selvillä mitä hänen taustansa ovat, ja osaat arvioida tilanteen.
Ihanaa, että ihmisille tapahtuu tuollaista! Oikeaan ihmiseen törmääminen ei ole päivänselvä tosiasia tässä elämässä. Voin kuvitella onnen tunteen, jännityksen, kaipauksen ja kaiken muun :)
Tee hänelle hienovaraisesti selväksi, että hoitojakson jälkeen voisi olla mahdollista muuhunkin.
Ihme kitisijöitä ja viisastelijoita täällä, onneen pitää tarttua, kun se kohdalle osuu! Jokainen tietää faktat, mutta ei se tee suhteen mahdollisuutta mahdottomaksi. Onnea matkaan!
Kun nyt viimeinen hoitokerta lähenee, niin ehdottaisin sinun ostavan tai tekevän kivan kortin, vaikka kukkia ja pari aforismia, jonka annat viimeisellä yhteisellä tapaamisellanne. Kirjoita tekstiksi mikä tuntuu iskevältä, jotakin kiitos kivasta yhteisestä ajasta tai valoisaa jatkoa ja hyvää kesää tms. Ja alle nimesi tietysti ja sen alle tai viereen pienellä kainolla käsialalla puhelinnumerosi. Halaatte kunnolla erotessa.
Älä hirveesti hämmästy jos hänkin muistaa sinua jollakin yllärillä.
Ja voit toki sanoa "kuntoutusta koskien", että hän voi soitella, kertoa kuulumisia ja kysellä lisäohjeita "ihan milloin vain" nytkin kun tienne eroavat : )
Voi kiitos teille, kuinka hienoa ettei heti tule tuomituksi. Senkin ymmärrän jos tulen.
Tämä viikko onkin ollut enempi sähköntäytteinen kun sähkö itse- toivon että kohta loppuisi ja samoin "salailu", että voisi pelata avoimin kortein.
Kyllä se on nyt aika ilmiselvää että tämä ei pääty tähän !
On oltu rämpimässä-fyysisesti / henkisesti - vaikeassa maastossa, molempia rajoja testaten. Välillä ei tiedä kuka ohjaa, kenenkä vesipullosta vielä löytyy tilkkanen että jaksaa mennä eteenpäin.
Kun ihmiset viedään oikeasti mukavuusalueistaan ulos, ja katsotaan se henkinen kapasiteetti niin auttajasta voi myös tulla autettava. Mullahan on tosiaan oltava fysiikka kymppinolla, mutta jos saan ikävän uutisen kesken matkan, niin silloin pystähtyy vähaksi aikaa homma.
Tässä tapauksessa sain tiedon että sairastan erästä perinnöllistä sairautta jonka testeissä kävin ennen lähtöä periferiaan.
Mitä tapahtuu- jään jonon hännille, hän huomaa että nyt ei ole kaikki ok ja jää mun perään ja katsoo jokaisen askeleen siitä tauolle asti. Tulee tulille ja kysyy mikä sulla on, vaikka ympärillä on myös oikeita ammattiauttajia, jotka helposti passittaisi siitä samointein lisätesteihin.
No mitä tehään, jatketaan tosiaan sitten reissu loppuun asti.
Päivän tai reissun eroottisin hetki ; rakkolaastareita kämmenpohjiin ja pingviinituutit kylki kyljessä "keikkabussissa".
Sekin kävi aiemmin keskuksteluissa ilmi että meillä on yhteensä kahdeksan lasta. Joku voi tuotakin pitää vastuuttomana toimintana, no --- yhdenkään vanhempi ei voi olla ignooraamatta sitä tosiasiaa että lapsi/a ON ja heistä kannetaan vastuu.
Meillä on niin paljon keskusteltavaa, toivottavasti saadaan paljon jatkoaikaa se yhteinen alkaisi heti kun se on mahdollista
Ketään ei ihmistä ei kohtaa sattumalta, kaikella on tarkoituksensa.
Sisin kukkii onnea kaikesta huolimatta, ja odotan oikeasti sitä halaamisen hetkeä. Katselkaa taivaalle, kun siniperhonen lentää, ja lokki kiitää taivaalla,sireeni tuoksuu ja on kesäyö ja ympyrä sulkeutuu silloin.
Kaikkea hyvää
Enpä kestä, puran tänne, lukekaa jos joku jaksaa. Onneksi saa olla nimetön.
Viikon viimeinen "raadantapäivä" takana, extremeä edelleen, tällä kertaa siedätystä erilaisiin kammoihin ja pelkoihin.
Aamulla siis into piukkana menemään, sää suosi onneksi tätä päivää ja pienet roiskeet ei kumminkaan haittaa tahtia.
Ihan mieletön päivä, hyvä tsemppi päällä , vastavuoroisuusteorioita , tekemisen meininkiä, hyvä veli asennetta. Loistavia keskusteluita.
Kotiin reppu samalla tyhjä ja toisaalta täysi ja sielu rikkaana ... siitä sitten kotiin vaihtamaan tänne pitkälle viikonloppuvapaalle...
Mitä löytyy tukkapehkosta kun haron sitä auki.
Lävistyskoru. Hänen.
Tiimellyksessä sinne joutunut !
Ne viimeiset yläfemmat, se karhunhalaus, se se se.. oikeesti vaikea edes selittää.. se tiiviiksi pakkautunut ilma keuhkoissa joka ei pukeudu oikeiksi sanoiksi.
Pidän sinusta erittäin paljon
Välitän sinusta mucho
Olen syvästi kiintynyt sinuun
Hypistelen korua kun talismania, kuin se olisi kaiken tämän materialoitunut ajatus. Tämä pieni palanen metallia on osa sinua.
Kuuntelen (hölmö) Tik Tak kappaletta samantekevää... sulla oli metalliketjussa heijastin ja mulla oli sotkuinen tukka ja maailma niinkuin ei muita ois.
Haluta panna minu sosiali tekija. Olla kaunis valkuainen nainen. Luulla se piti mine iso pullistus housu.
no hahaa sulle.
Kaikki salailu on pian ohi !
Voi vaikka kulkea käsi kädessä keskellä kaupunkia.
Halata puistossa.
Istua kesäterassilla kahdestaan.
Suunnitella tulevaisuutta, yhteistä, vaikka se on jo aika pitkälle tehty, Hän jääkin tänne ja nyt mietitään asumisjärjestelyitä lasten kantilta, niin että kaikilla oisi mahdollisimman hyvä olla.
Hoitosuhde on päättynyt mutta pidetään vielä varoaikaa hetki.
Onni, kerro minulle,
jos tulet, mistä minä
sinut tunnen?
Onko sinulla ruusu korvan takana?
Silmissä kolme valtamerta, huulilla
kuuden kevään linnut ja naurulle tuoksuvat tuulet?
Onni, jos minä nukun, herätä minut,
ravistele tyhjäksi minun surujeni pähkinäpuu.
Onni, kun se saapuu se kantaa suurta säkkiä
sylissään.
Siihen se minun murheeni kätkee kaikki,
virran vietäväksi heittää.
tommy Taberman
Onnea teille! Kohtalo, johdatus, sitä seuratkaamme, me keski-ikäiset äiti-naiset. Vaarojen kautta sisäiseen rauhaan tms.
Kiitos ahmisa2 !
Onneakin tarvitaan , johdatus on jo käynyt tällä polulla.
Toivottavasti saatais nyt se asunto jota hän par ´aikaa on katsomassa, ois aika uskomaton juttu jos tuokin onnistuisi.
Meillä on jo yhteisiä ystäviäkin, iltakahvipaikat siis tiedossa puolin ja toisin.
Pitkä tie piti elämässä kulkea ennenkuin meidän oli aika ja paikka kohdata, vaan tässäpä sitä nyt mennään.
Nyt kun hän ei enää ole asiakkaamme... työkaverit yllätti kertomalla että kyllä he aavisti asian ja lopulta joku bongasi meidät kaupungilla. Helpottava tunne vaikka on he tästä "naljailleetkin".
Ainoa joka ei asiaa hyväksy on eräs miespuolinen kolleegani, jolla taisi olla muitakin kun työllisiä fiiliksiä mua kohtaan. Sillä rintamalla rätisee ja paukkuu. Tänään jopa pomoni joutui puuttumaan asiaan kun kuittia tuli semmoisista asioista jotka oltiin ihan varmasti sovittu ... kyseessä aika jonka kanssa piti aloittaa työt mutta kaikkien kuullen sovittiin tuntia tuonnemmaksi. Ilmeisesti olis ollut jotain kahdenkeskistä asiaa, mene ja tiedä. Mutta onhan puhelimet keksitty !
Ja tälle kommentoijalle horatsu2: kommenttisi on asiaton ja naiivi. Ehkä sinulla "annetaan räpsää", meillä sitä kutsutaan rakastelemiseksi eikä sen suhteen ole mitään valittamista.
Erotiikka tai enenpikin sen puute näkyy juurikin tuommoisista lapsellisista jutuista.
Kaikkea hyvää kaikille, tässä starttaillaan viikonloppua vaikka huomenna onkin vielä mun työpäivä vaan sitten on kokonainen 1.5 vrk yhteistä aikaa. JESSSS !!
Anna vain räpsää sille asiakkaalle, molemmat saa mitä haluaa.
Ihanaa luettavaa. Rakkauden täyteistä kesää ap:lle.
Kirjoittelehan välillä kuulumisia jos kerkeet! :)
No höö, lopulta pääsee kunnolla istahtamaan koneelle ja tosi kiva jos sinua kiinnostaa Just Dreaming kuulla :o)) Aikamoinen härdelli alkoi kaiken kaikkiaan ja uutta asuntoa onkin yllättäen aika vaikea löytää tälle klaanile. Etsitään etsitään ja laitellan viestejä liikenteeseen. Tilanne jo välillä stressaa, mulla on töitä enempi kun laki sallii vaan onnkeksi hänen hermo on jotain valurautaa, minähän se skitsoon sillontällön , meille tuli vielä luottamustehtävänä puolivuotias ja puolkaheli koiranpentu joka rääkkää mun "vanhusta" ja väliin tuntuu että käämi palaa...
No mutta kaikki on vaan tätä lopultakin elämänmakuista elämää.
Aamulla herätessä tunnet tutun käden ympärilläsi, heräät siihen todellisuuteen että se entinen sänky on nykyinen hiekkalatikko... á la puudelit (... joo ne hypppii yöllä säkyyn, boxeri ja noutaja) ja kaikki on vähän vinksinvonksin heikunkeikun. Mutta sitä fiilistä ei vaihtais enää yksinäiseen puhelinherätykseen.
Kahvia kiehumaan-poppi soimaan (hän on myös muusikko) ja kohti päivän haasteita.
Juhannus oli ja meni, mulla ruhtinaallinen puolitoista päivää vapaata....me ryysittiin maastokamoissa koirien kanssa metsässä ja heinäpelloilla, wild and free !!!! Evästä mukana sen verran että riittää sille keikalle. Koikut väsäsähti ensin ja lopulta istuttiin vaan ulkona , hengittämässä kesäyötä.
Pelattiin naaprin mummon kanssa mölkkyä, toisten kanssa grillattiin
Siinä tulikin ilmi asia... vaikea semmoinen. Pariskunta jonka tunsin, kuoli aika traagisesti palamalla autoon. HÄN oli ollut pelastamassa heitä vapaapalokuntalaisena. Nothing to do- me mentiin siitä kahelleen isumaan ja huudettiin asia ulos. Vaikemapaa hänelle kun mulle; pelastusyritys epäonnistui, ei voi muuta kun miettiä mitä kaikkea tuossakin ammatissa saa kestää. Huudettiin, purettiin yhteistä surua, tehtiin sopimuksia yläkerran ukon kanssa ja sitten istuttiin hiljaa, todella hiljaa.
Me ei olla kaikkivoipia, vaikka tahto on luja, niin on jotain meidän ulottumattomattomia asioita, kuten kuolema... pitää hyväksyä se tilanne jolle et voi mitään. Ja varsinkin tästä mulla kokemusta , väillä tuntuu että liikaakin , lasteni isä äkilliseen sydäriin ja oma isä itsemurhan kautta .
Ja moni muu läheinen-
MUTTA elämäpä antoi sitten voipallon.
Oikein jaksa edes todeksi uskoa sitä asiaa, että tämä vopi olla jopa pysyvä olotila , epäilen osin sitä vieläkin että uskaltaakonan sitä vai räpsähtääkö kynsille vai mitä tapahtuu, saturnuksen kuut vaihatavat asemiaan ja tadaa-- oletpa sitten kokemusta rikkaampi sinkku taikka jotain sen suuntaista.
Hmmmmm-- ei kai muuta voi tehdä kun luottaa Tommyyn, siis Taberamnniin (vai olikse se) sanoihin
Niiden ihmisten kuuluu kohdata joiden kuuluu kohdata.
Ja: I`M IN LÖÖÖV
Tyyppiiln; johon pitänyt ikinä, se vaan saapasteli mun elämään, ihan kirjaimellisesti näin. Ekat sanat mitä silloin sanoin: no lähetkö mun kanssa sauvakävelemään ??? Lähen tässä vetämään ryhmän tuonne erilaiseen maastoon, tule mukaan.
Ja tässä ollaan :o)))))