Ajattelin kirjoittaa tänne ja purkaa elämääni, jos vaikka jollekin olisi käynyt tai on samanlaisessa tilanteessa kuin minä......
Olen 27v. nainen ja olemme mieheni kanssa olleet yhdessä n.8,5v. ja meillä on kolme lasta.....
Viime huhtikuun lopulla mieheni oli viikon matkoilla ja sieltä palattuaan meni noin viikko ja hän kertoi, että on rakastunut toiseen naiseen..... silti hän ei halunnut jättää minua eikä lapsia.... mutta ei tätä toista naistakaan.... tämä kaikki tuli minulle täysin yllätyksenä.... meillä oli aina ollut hyvä suhde ja mieheni usein sanonut rakastavansa minua.... mutta yhtäkkiä kaikki muuttui....
hajosin tuolloin aivan... en tiennyt mitä tehdä... no nämä menneet kuukaudet mieheni on välillä tapaillut sitä naista, ollut öitä pois ym... en ole pystynyt jättämään häntä ja käskemään lähtemään ainakaan vielä... koska kaikesta huolimatta rakastan häntä....
itse hän sanoo rakastavansa vain tuota toista naista...mutta ei halua lähteä kodistammekaan... hän on kuulemma lasten takia ja osaksi minunkin... hän on sanonut, että pian hän tekee päätöksen alkaako yrittää vielä meidän suhteen eteen vai jättääkö minut......
tämä tilanne on niin raastava ja raskas.... joka päivä mielessä..... tunteet heittelehtivät.... varsinkin kun kukaan lähipiiristämme ei tiedä tästä tilanteesta......
olen sanonut miehelleni, etten jaksa enää kauan.... ja hän sanoo ymmärtävänsä, mutta silti ei pysty sanomaan mitään tulevaisuudesta.....
miten tässäkin käy.... pahinta pelkään..... kaipaisin niin onnea, enkä tällaista jatkuvaa surua......
jos vain löytyisi kohtatovereita...... ja kokemuksia......kiitos....
mieheni pettää.....:(
18
3697
Vastaukset
- Taktikko
Taktisesti hieno veto mieheltäsi lyhyellä tähtäimellä. On aivan looginen vastareagtio sinulta pelätä tulevaa, kun miehesi esittää asiansa tavalla, jossa hän ei odota sinulta mitään.
Jos tapaus olisi paljastunut sinun taholtasi ja miehesi olisi anellut anteeksi, olisit hyvinkin saattanut heittää miehesi pihalle (tietäen, että loppu on sinun käsissäsi).
Nyt miehesi uskottelee, että tilanne on hänen käsissään, eikä sinulla ole mahdollisuutta kuin "pelätä pahinta". Heittäydy välinpitämättömäksi, kerro miehellesi, että hänen taitaa olla parasta lähteä.
Mielestäsi sinulla ei ole mitään menetettävää.
Saatat saada miehesi hyvinkin polvillensa, sekä lupaamaan muitakin parannuksia.
Henkisesti olet jo menettänyt miehesi. Alentumalla odottamaan hänen päätöstään menetät hänen lopullisesti, mutta heittämällä hänet pihalle, saatat saada hänet takaisin.
Fyysisesti et häntä vielä ole menettänyt, mutta sehän on vain kulissi, jonka pystyssä pitämisessä sinulla ei pitäisi olla mitään intressejä, jos asiaa järjellä ajattelet.- brokenN77
kiitos viestistäsi... kieltämättä tuo on käynyt "vahvoina" hetkinä mielessäni... sillä tiedän, etten ole hänelle kuitenkaan yhdentekevä....
- suositella
parisuhde- parisuhdepsykologiakirjoja tms? Pidin tavastasi ajatella.
- Sulle
Kuulostaa siltä että itseluottamus on kateissa.. ehkä paras kaveri voisi auttaa. Tsemppiä.. tee miehesi mustasukkaiseksi :)? ehkä se saa ajattelemaan mitä hänellä on !!
- Salla
miltä sinusta tuntuu...Oma tapaukseni liippaa joiltain osin omaasi. Olimme olleet mieheni kanssa yhdessä n.10vuotta, kun sain tietää ns.kakkosnaisesta. Mieheni ei sitä myöntänyt mutta urkin hieman ja sain asian selville. Luulin myös, että meillä on hieno suhde ja kaikki mallillaan. Hän oli tapaillut tätä toista 2,5 vuotta ennekuin "jäi" kiinni ja sinä aikana olin synnyttänyt kolmannen lapsemme...
Olin aivan shokissa. Toisaalta olin iloinen, että asia tuli julki toisaalta taas pettymys oli niin suuri, että vain raivosin ja itkin. Sanoin miehelleni, että valitse "lapset minä tai tuo toinen, minä en jaa sinua enään". Hän osasi tehdä valintansa hyvin nopeasti. Kerroin asiasta 2 kaverilleni ja heidän kanssaan puhuin paljon , kun pahalta tuntui. Vanhemmilleni en ikinä ole asiasta maininnut.
Olimme hyvin nuoria yhteen mennessämme, ettekä tekään mitään vanhoja ole??Miehelläsi voi olla joku "vaihe päällä ja uskon perheen "voittavan".Tosin, oman itsetuntosi/hyvinvointisi kannalta olisi hyvä, että päätös puoleen tai toiseen ei kestäisi kovin kauaa...Rakastat kuitenkin miestäsi vielä ja sinun ei tarvitse hyväksyä tuollaista, että hän vielä miettii...mitä haluaa...Lähde lasten kanssa reissuun, sukulaisiin tai pyydä miestäsi poistumaan kodistanne muualle miettimään...etäisyys tekee terää...
Koita puhua asiasta jollekin, tällainen on yleisämpää kuin luuletkaan ja SINULLA EI OLE HÄVETTÄVÄÄ, MIEHESIHÄN SE PÖLLÖILEE!
Voimia ja aurinkoisia syyspäiviä! - Ounou
miten kamala kohtalo sulla onkaan. Ole huoleti, kyllä se rakkaus kaiken kestää...
- Nojoo
Jätkä pihalle, kamat ulko-ovelle ja lukon vaihto.
Ei se rakkaus nyt ihan mitä tahänsa kestä.
Alku tietenkin kovaa, mutta laita poika taipaleelle. Miettii varmasti 2. naiswn kainalossa, kuis täs näin käi. Saattaa olla,että talven tullen puskee tuulta päin, kun ei enää ole kumpaakaan.
Tsemppiä ja järki käteen, jo pelkästään lasten takia...!
- ei voi olla
tuollaista ei joutuisi kyllä kukaa kattomaan!
älä anna sen äijän asua samassa kodissa vaan ottakoon vastuun tekosistaan ja häädä se asumaan yksin niin saattaa toinen nainen kyllä unohtua kun joutuu ite pesemään omat kalsarinsa!!!!!! - Sama juttu
Olen kokenut saman tässä lähiaikoina. Harkinta-aika on menossa näinä päivinä umpeen ja toinen lapsemme tulee vuoden.
Asia tuli ilmi helmikuun alussa. Minulla oli hyvä ystävä, jolle soitin välittömästi. Hän koki saman pari vuotta sitten. Hän antoi neuvon, että laita mies heti pihalle. Näin toimin, eikä mieheni vastaan hangoitellut. Pakkasi kamansa kiireesti. Hän lähti naisensa luo. Siinä meni pari viikkoa. Hän hommasi oman asunnon ja oli olevinaan tulossa takaisin. Yritti muka sovitella ja kävimme pari kertaa keskustelemassa ammattiauttajan kanssa. Mulla oli koko ajan sellainen tunne, että mies vedättää. Neljän kuukauden soutamisen ja huopaamisen jälkeen kaikki paljastui. Hän oli jatkanut suhdetta kaikista lupauksistaan ja "yrityksistään" huolimatta.
Minä muutin kaksi viikkoa tuosta päivästä lapsien kanssa omien vanhempieni luo väliaikaisesti. Olin silloin täysin loppu. Koko ajan sain ammattiapua ja saan edelleenkin. Minä olisin luultavasti tappanut itseni ilman ulkopuolista apua. Nyt asun pienessä vuokra-asunnossa lasteni kanssa. Kotimme on myyty ja mieheni asuu edelleen sen toisen naisen kanssa, jolla on myös lapsi.
Neuvoksi voisin sanoa, ettei miehesi puheisiin kannata ehkä kauheasti nyt uskoa. Hänelle on luultavasti turha puhua "järkeä". Sinun kannattaa kuunnella itseäsi. Kun riittävän pitkään kuuntelet itseäsi, tiedät vastauksen. Tukeudu ystäviin ja pyydä apua. Itselleni avun pyytäminen on ollut äärettömän nöyryyttävää, mutta olen löytänyt tutuistakin ihmisistä aivan uusia, vielä ihanampia puolia. Ihmiset kyllä tukevat ja auttavat hädän hetkellä. Pyydä rohkeasti apua lastenhoitoon ja arkeen.
Oma mieheni jahkaili, eikä todennäköisesti olisi vieläkään päätöstä tehnyt. Minäkin kerroin, että olen henkisesti loppu ja hän kyllä näki kaiken esim. laihtuessani 15kg. Mutta ei se vaikuttanut yhtään mitään. Minun oli otettava vastuu elämästämme, lastenkin takia. Meidän tapauksessamme oli järkevintä erota. Jälkeenpäin olen kuullut uskomattomia juttuja, mitä mieheni oli selkäni takana puuhaillut jo vuosikausia.
Ainakin ahdistuksen tunne loppuu, kun saat kuunneltua itseäsi ja saat omassa rauhassasi päätöksen tehtyä. Älä ole häpeissäsi. Jonkun muun pitäisi nyt hävetä. Miehesi on loukannut ja loukkaa sinua ja lapsia syvästi. Se on henkistä väkivaltaa.
Toivottavasti muistat, että lapsillesi olet kaikkein tärkein. Sen suurempaa rakkautta et tule koskaan mistään saamaan. Koet elämässäsi tämän jälkeen suurempaa onnea ja iloa, mitä et olisi tähän mennessä voinut kuvitellakaan. Mutta siihen menee aikaa, paljon aikaa.
Ympärilläsi on paljon saman kokeneita, liikaakin. Sinun selviytymisesi on nyt kuitenkin tärkeintä ja sinä selviät. Niin uskomattomalta kuin se nyt tuntuukin. - rv29
tuntui että on kirjoitettava, olen itse avioero perheestä, minä ja kolme vanhempaa sisarustani. isäni petti äitiäni 5vuotta, 30vuotta olivat olleet yhdessä, en tiedä koska hän jäi kiinni mutta alkoi olemaan öitä poissa, sen muistan vaikka ala-aste ikäinen olinkin. mitä olen jälkeenpäin kuullut/saanut selville, on se miten isäni lupasi äidilleni monesti tulevansa takaisin kuitenkin jatkoi tapaillen tätä toista naista. äitini uskoi ja odotti meidän lasten takia.. isä ei tehnyt päätöstä, valehteli ja petti lupauksia kunnes katosi selvittämättä mitään. he eivät ole eron jälkeen pitäneet yhteyttä, mitä nyt muutamat sähköpostit joskus meidän lasten asioista.. isäni muutti suoraan tämän toisen naisen, parikymmentä vuotta nuoremman luokse, he tekivät lapsen melkein heti. nyt lapsia on jo kolme!. jälkeenpäin on isäni kertonut miten kotona asuessaan joutui aina peiliin katsoessaan kiroamaan miten elämä voi olla tälläistä, oli äitini kanssa vain meidän takia. kun olimme pieniä oli ollut joitain hyviä aikoja, näin kertoi!.. äitini oli aivan murskaleina monen monta vuotta, vasta nyt vanhempana ymmärrän sitä vihaa mitä hän tunsi ja purki meihinkin. hän oli suunnitellut itsemurhaa, hänellä oli täyttä helvettiä mutta jaksoi silti vaikka vuosia veikin. nykyään seurustelee älyttömän mukavan miehen kanssa, joka hellii ja rakastaa, käyvät matkoilla ja katsovat leffoja vierekkäin.. minä en lapsuudestani muista yhtäkään halausta tai suudelmaa. minusta sinun on vaan heitettävä se miehesi pihalle, yritä jaksaa ja pyydä apua, tee se lastesi vuokse. nauti heistä, ja yritä saada elämäilo niiden ilosta.. älä tee erosta liian pitkää ja raskasta. en tiedä minkä ikäisiä lapsesi ovat, mutta meillä erosta on 9vuotta, olin silloin viidennellä luokalla, nytten olen 20 ja odotan esikoistani. tuo kaikki vaikuttaa parisuhteessa elämiseen, se on vain helvetin vaikeata luottaa ja uskaltaa olla.. tiedän että myös sisaruksillani, joiden kanssa tulimme eron aikana todella läheisiksi ja olemme yhä, on paljon samoja ongelmia suhteissa. olen itsekkin vielä rikki enkä voisi kuvitellakaan mitä kaikkea äitini joutui käymään läpi.... mua itkettää kun luin tuota juttuasi, tuntuu todella pahalta sun takia, mutta toivon että jaksat ja tiedäthän sen että jaksat!
- n70
Miehesi on pettänyt, älä anna hänen määräillä suhteessanne. Aseta kaksi selvää vaihtoehtoa: joko lapset ja sinä tai toinen nainen. Jos et tee valintaa, sama riutuminen jatkuu. Miehelläsihän ei ole mitään kahta naista vastaan: kotona on vaimo huolehtimassa lapsista ja kodista, toisaalla seikkailua toisen naisen kanssa. Tai sitten hän yrittää sysätä avioeropäätöstä sinulle, ettei hänen tarvitsisi tehdä vaikeaa päätöstä.
Varaudu siihen, että miehesi jossain vaiheessa haluaa avioeron. Hanki valmiiksi tietoa avioerosta, osituksesta ja lasten huoltajuudesta, niin miehesi ei pääse huijaamaan sinua näissä asioissa.
Minulla on vähän samanlainen tilanne, tosin mieheni tunnusti pettäneensä vasta pidemmän painostuksen alla, pitkäaikainen suhde. Suhteen paljastuttua kertoi, että hakee avioeroa ja suositteli, että muuttaisin pois yhteisestä kodistamme, ilmoittipa myös haluavansa lasten huoltajuuden itselleen.
Eroasia ja lasten huoltajuus on edelleen auki, mies alkoi empimään (tuli kai jotain kärhämää tämän toisen naisen kanssa, kun suunnitelma ei mennyt alkuperäisen suunnitelman mukaan). Loukkauksia satelee mieheltä joka päivä, mutta eiköhän sotku ala vähitellen selvitä, asianajajan ja lastenvalvojan luonakin on jo käyty. - Empty
Mun oli aivan pakko vastata tohon sun viestiin ku luin sen...kuten näkyy..=)
Mulla on sellainen tilanne, että epäilen avomieheni pettävän minua "työkaverinsa" kanssa. Tiedän, että he ovat tiiviistikin yhteyksissä työajan ulkopuolellakin ja olen jopa lukenut muutaman mieheni tälle naikkoselle lähettämän viestin (salaa, kun iski oikeen heikko hetki...se oli väärin mutta...). Niissä oli mm."Kuinka sä voit olla noin haluttava?" ja "Kyllä mä mielelläni imisin sun "mutkaa" yms...
Mieheni kieltää kaiken ja suuttuu syvästi jos edes kysyn häneltä mitään hänen tekemisistään tai varsinkin jos kysyn tästä naisesta jotain! Siitä se mekkala vasta alkaakin! Olen mieheni mielestä vainoharhainen ja minun olisi syytä mennä lääkäriin. He eivät ole muuta kuin "työkavereita" ja työajan ulkopuolella kuulemma edes harvemmin pitävät yhteyttä. Mitä se sitten lieneekään...se sana harvemmin meinaan. Jos se tarkoittaa n.paria kymmentä viestiä PÄIVITTÄIN niin ehkä mä tosiaan olen vainoharhainen...
Tiedän (varmasti) myös mieheni sanoneen ex:een, etten mä kiinnosta häntä yhtään ja sen takia hänen täytyy viikonloppuisin ryypätä ja iskeä kaiken maailman "rotkoja".
Muutama viikko sitten kun otin asian pettämisestä puheeksi, mies uhkasi pakata tavaransa ja häipyä. (Oli kännissä...ei mikään hyvä aika puhua vakavia...)Samalla kerralla sain myös kuulla olevani tyhmempi kuin koira ja siinä samassa kaikkea muutakin "ylentävää".
Olen yrittänyt laittaa suhteen poikki, mutta kun mieheni suurin piirtein anoo polvillaan, etten lähtis ja sanoo rakastavansa, mun päätös jotenkin tuntuu niin ylireagoinnilta, että päätän antaa hänelle yhden uuden mahdollisuuden...taas kerran. Aina uudelleen mä alan uskoa häntä kun se sanoo ettei ole ketään toista...
Mä alan olemaan jo yksinkertaisesti niin rikki, etten mä pysty syömään, nukkumaan tai keskittymään ylipäänsä mihinkään...Mä haluan vaan pois tästä kaikesta...kauas pois...mutta silti mä en näe mitään suuntaa mihin lähteä...mieheni kun ei ole ollut mitenkään aktiivinen oman asunnon etsimisessä. Se kyselee vaan multa, että mihin hänen pitäisi mennä...ei hänellä kuulemma ole mitään paikkaa...
Mulla on ystävät ja perhe onneksi tukena, mutta välillä tuntuu ettei nekään voi käsittää mitä helvettiä mun elämä tällä hetkellä on. Onneksi meillä ei ole lapsia.
Mä toivoin niin paljon,että tää suhde olisi toiminut. Kaikkeni olen kyllä yrittänyt, mutta nyt mä en vaan enää jaksa muuta kuin odottaa, että ehkä seuraavan kerran kun katson miestäni, en tunne enää mitään...en surua, en vihaa, enkä pettymystä ja kaikkein vähiten toivon tuntevani rakkautta.- N36
Tervehdys!
Voimia sinulle!
jos ette ole naimisissa ja eikä teillä ole yhteisiä lapsia niin heitä mies tavaroineen ulos!
Tämä mieslaji tunnetaan, pettävät aina uudelleen ja uudelleen. Haukutaan oma nainen kodin ulkopuolella ja kännissä vielä kotonakin. Kun "toinen" nainen huomaa minkä kanssa on tekemisissä niin sitten ollaan taas parkumassa takaisin!
Tsemppiä! On niitä kunnollisiakin miehiä, vai onko? - empty
N36 kirjoitti:
Tervehdys!
Voimia sinulle!
jos ette ole naimisissa ja eikä teillä ole yhteisiä lapsia niin heitä mies tavaroineen ulos!
Tämä mieslaji tunnetaan, pettävät aina uudelleen ja uudelleen. Haukutaan oma nainen kodin ulkopuolella ja kännissä vielä kotonakin. Kun "toinen" nainen huomaa minkä kanssa on tekemisissä niin sitten ollaan taas parkumassa takaisin!
Tsemppiä! On niitä kunnollisiakin miehiä, vai onko?Mä tosiaan haluan sen pihalle ja tuun tekemään kaikkeni että se lähtis ja heti. Oon miettiny koko viime yön ja tän päivän sitä asiaa ja olen tullu siihen tulokseen, että jos tää osa mun elämässä ei pian tule päätökseen, niin mä en jaksa enää. Ja sitä iloa mä en sille paskiaiselle aio antaa!!!!
Niin niistä kunnollisista miehistä...kyllä sellaisia varmaan jossain on, mutta mistä sellaisenki sitte tunnistaa. Luulin nykyistä miestäni kunnolliseksi, mutta kuinka kävikään..."So much for my happy ending...!!!" - tyttö_helsingistä
Moi Empty,
Sanoit haluavasi onnea. Kerronpa sinulle jotakin. Silloin kun ihminen elää rehellistä, avointa ja moraalista elämää (moraalin ohjenuoraksi sopii vaikka kymmenen käskyä, vaikka en kristinuskoa itse tunnustakaan, mutta moraalin jokainen tuntee myös syvällä sisällään sellaisina hetkinä kun on täydellisessä mielenrauhassa), silloin kun tuntee itsensä ja kunnioittaa itseään sellaisena kuin on, silloin ihminen on onnellinen. Siis jokaisella on mahdollisuus olla onnellinen, myös yksin elävillä. Ainoa mitä siihen tarvitaan on hyvä tahto (vs. pahantahtoisuus)!
Sinä et kuulosta erityisen pahantahtoiselta ihmiseltä. Tekstisi perusteella vaikuttaa siltä, että sinun onnesi ainoa este on miehesi (jonka elämä on tällä hetkellä kaikkea muuta kuin yllä kuvailemani kaltaista, mikä ei voi olla vaikuttamatta myös sinuun niin kauan kuin olet hänen kanssaan läheisissä tekemisissä). Jos ei kunnioita itseään (niin kuin miehesi ei tee) ei voi kunnioittaa läheisiäänkään. Veikkaan että sillä hetkellä kun eroatte lopullisesti, tai hyvin pian sen jälkeen (toki jonkinlaista luopumisen tuskaa joutuu aina näissä tilanteissa kokemaan), sinusta tulee onnellinen.
Älä kuvittele, että et voisi olla onnellinen ihan itseksesi. Usein juuri se on kaikkein helpointa! Myös siinä tapauksessa, että ihminen haluaisi olla onnellinen jonkun toisen kanssa, hänen on syytä ensin opetella olemaan sitä ihan yksin (se on vähän niin kuin nuoralla kävely - opit sen paljon paremmin silloin kun samalla nuoralla ei ole joku toinenkin tunaroimassa!).
Miehesi on kertomuksesi perusteella sen verran epäitsenäinen, ettei pysty omin voimin luotasi lähtemään (olisipa mielenkiintoista kuulla, millaisessa elämäntilanteessa hän oli ennen suhteenne alkua). Auta sinä häntä siinä. Etsi hänelle asunto, tilaa muuttoauto ja jaa tavarat tasaväkisesti (siis ihan OIKEASTI tasaväkisesti, niin että molemmat joutuvat luopumaan yhtä suuresta osasta tärkeitä/arvokkaita tavaroita, ja anna vaikka miehesi pitää osa sinulle kuuluvista tavaroista jos hän niin välttämättä haluaa - se on pieni hinta tulevasta onnestasi ja tasapainostasi). Jos miehesi ei osaa laittaa ruokaa, voit välillä käydä hänen luonaan kylässä ja auttaa ruoanlaitossa/pyykinpesussa (mutta vain välillä).
Osoita miehellesi kaikin tavoin, että et vihaa häntä, mutta et myöskään voi enää olla hänen kanssaan parisuhteessa. Pyri hoitamaan eronne ystävällisissä väleissä. Älä välitä siitä, että miehesi anoo polvillaan sinua jäämään - älä edes siitä vaikka mies itkisi kun joutuu lähtemään. Kirjoituksesi perusteella mies on aika sekaisin eikä itsekään tiedä mitä haluaa. Mahdollisen itkunkin todellinen syy saattaa olla ihan muu kuin miksi miehesi sen itse kuvittelee. Myös hänelle olisi todella tärkeää elää jonkin aikaa itsekseen ja selvitellä päätään.
Maailma on ihana paikka! Älä enää odota - aloita oma elämäsi ja huomaa se! - empty
tyttö_helsingistä kirjoitti:
Moi Empty,
Sanoit haluavasi onnea. Kerronpa sinulle jotakin. Silloin kun ihminen elää rehellistä, avointa ja moraalista elämää (moraalin ohjenuoraksi sopii vaikka kymmenen käskyä, vaikka en kristinuskoa itse tunnustakaan, mutta moraalin jokainen tuntee myös syvällä sisällään sellaisina hetkinä kun on täydellisessä mielenrauhassa), silloin kun tuntee itsensä ja kunnioittaa itseään sellaisena kuin on, silloin ihminen on onnellinen. Siis jokaisella on mahdollisuus olla onnellinen, myös yksin elävillä. Ainoa mitä siihen tarvitaan on hyvä tahto (vs. pahantahtoisuus)!
Sinä et kuulosta erityisen pahantahtoiselta ihmiseltä. Tekstisi perusteella vaikuttaa siltä, että sinun onnesi ainoa este on miehesi (jonka elämä on tällä hetkellä kaikkea muuta kuin yllä kuvailemani kaltaista, mikä ei voi olla vaikuttamatta myös sinuun niin kauan kuin olet hänen kanssaan läheisissä tekemisissä). Jos ei kunnioita itseään (niin kuin miehesi ei tee) ei voi kunnioittaa läheisiäänkään. Veikkaan että sillä hetkellä kun eroatte lopullisesti, tai hyvin pian sen jälkeen (toki jonkinlaista luopumisen tuskaa joutuu aina näissä tilanteissa kokemaan), sinusta tulee onnellinen.
Älä kuvittele, että et voisi olla onnellinen ihan itseksesi. Usein juuri se on kaikkein helpointa! Myös siinä tapauksessa, että ihminen haluaisi olla onnellinen jonkun toisen kanssa, hänen on syytä ensin opetella olemaan sitä ihan yksin (se on vähän niin kuin nuoralla kävely - opit sen paljon paremmin silloin kun samalla nuoralla ei ole joku toinenkin tunaroimassa!).
Miehesi on kertomuksesi perusteella sen verran epäitsenäinen, ettei pysty omin voimin luotasi lähtemään (olisipa mielenkiintoista kuulla, millaisessa elämäntilanteessa hän oli ennen suhteenne alkua). Auta sinä häntä siinä. Etsi hänelle asunto, tilaa muuttoauto ja jaa tavarat tasaväkisesti (siis ihan OIKEASTI tasaväkisesti, niin että molemmat joutuvat luopumaan yhtä suuresta osasta tärkeitä/arvokkaita tavaroita, ja anna vaikka miehesi pitää osa sinulle kuuluvista tavaroista jos hän niin välttämättä haluaa - se on pieni hinta tulevasta onnestasi ja tasapainostasi). Jos miehesi ei osaa laittaa ruokaa, voit välillä käydä hänen luonaan kylässä ja auttaa ruoanlaitossa/pyykinpesussa (mutta vain välillä).
Osoita miehellesi kaikin tavoin, että et vihaa häntä, mutta et myöskään voi enää olla hänen kanssaan parisuhteessa. Pyri hoitamaan eronne ystävällisissä väleissä. Älä välitä siitä, että miehesi anoo polvillaan sinua jäämään - älä edes siitä vaikka mies itkisi kun joutuu lähtemään. Kirjoituksesi perusteella mies on aika sekaisin eikä itsekään tiedä mitä haluaa. Mahdollisen itkunkin todellinen syy saattaa olla ihan muu kuin miksi miehesi sen itse kuvittelee. Myös hänelle olisi todella tärkeää elää jonkin aikaa itsekseen ja selvitellä päätään.
Maailma on ihana paikka! Älä enää odota - aloita oma elämäsi ja huomaa se!Kiitos vastauksesta. =) Mä olen aika varma, että kun me viimeinkin erotaan oikeen lopullisesti, ainoa tunne on helpotus...siitä että kaikki on viimeinkin ohi.
Toki mä tiedän, että voin olla onnellinen yksinkin. Olin sitä ennen tätä suhdetta, enkä mä silloin edes kaivannut parisuhdetta tms. Mä pärjäsin hyvin...Mä olin asennoitunu siten, että jos mun kohdalle tulee, joku jonka kanssa tuntuu siltä, että me voidaan "rakentaa pesää", niin okei, mutta mitään pakkoa sellaisen löytymiselle ei ollu. Kun sitten tapasin mieheni, me keskusteltiin asiasta ja hän sanoi ajattelevansa samoin yms...Mä ainakin tunsin sillon sellasta yhteenkuuluvuuden tunnetta, jota mulla ei vielä koskaan ole ollu, vaan jota mä olen vaan toivonu voivani tuntea jonku kanssa...Se oli tavallaan mun "haave valkoisella hevosella luokse ratsastavasta prinssistä".
En mä toki halua mitään pahaa, tolle "mun miehelle". En mä pysty vihaamaan häntä, en ainakaan nyt. Ainoa tunne mikä mulla on tällä hetkellä suunnaton pettymys. Tiedän, ettei mulla ole mitään syytä syyttää itseäni, mutta väkisin tulee välillä mietittyä, mitä mä olisin voinu tehdä toisin? Ja miks se toinen nainen on parempi kuin minä? Mitä multa puuttuu? Miks mä en huomannu, ettei se oo sitä mitä antoi ymmärtää? Ehkä mä halusin liikaa uskoa siihen, että hän on juuri se jonka joskus toivoin kohtaavani...
Hän asui ennen suhteemme alkua yksin ja vaikutti kovinkin itsenäiseltä. Nyt ajateltuna ehkä liiankin itsenäiseltä...Hän ei halua päästää ketään lähelleen: "Hän ei ole riippuvainen kenestäkään, eikä kukaan saa tulla hänen ja kavereiden tai harrastusten väliin". (Muistin juuri hänen sanoneen likimain tuolla tavoin, kun oltiin viettämässä juhannusta hänen ystävänsä luona). "Kukaan tai mikään ei meitä erota...ei kukaan nainen tai muukaan...", hän sanoi sille ystävälleen. Kyllä se omat pyykit osas/osaa hoitaa ja ruokaakin laittaa paljon paremmin kuin minä.
Mua ei haitannu se, että hän vietti paljon aikaa autoja ropaillen ja kavereiden kanssa (toisin kuin hänen ex:ää oli haitannut, tai ainakin niin hän antoi ymmärtää...). Päinvastoin! Mä nautin siitä, että mullakin oli omaa rauhaa ja halusin että hän on onnellinen, mutta silti olen saanut kuulla kommentteja siitä kuinka hän on hukannut elämänsä jne. Mitä tuollaisesta siis pitäisi ajatella? En keksi! Taitaa olla meiltä molemmilta elämä hukassa.
No nyt mun täytyy lopettaa, mutta toivottavasti jaksoit lukea tän...Kiitos vielä kerran sun viestistä. Se todellakin rohkaisi mua ja kannustaa etsimään sitä omaa elämää ja nauttimaan siitä! - Olivia
tyttö_helsingistä kirjoitti:
Moi Empty,
Sanoit haluavasi onnea. Kerronpa sinulle jotakin. Silloin kun ihminen elää rehellistä, avointa ja moraalista elämää (moraalin ohjenuoraksi sopii vaikka kymmenen käskyä, vaikka en kristinuskoa itse tunnustakaan, mutta moraalin jokainen tuntee myös syvällä sisällään sellaisina hetkinä kun on täydellisessä mielenrauhassa), silloin kun tuntee itsensä ja kunnioittaa itseään sellaisena kuin on, silloin ihminen on onnellinen. Siis jokaisella on mahdollisuus olla onnellinen, myös yksin elävillä. Ainoa mitä siihen tarvitaan on hyvä tahto (vs. pahantahtoisuus)!
Sinä et kuulosta erityisen pahantahtoiselta ihmiseltä. Tekstisi perusteella vaikuttaa siltä, että sinun onnesi ainoa este on miehesi (jonka elämä on tällä hetkellä kaikkea muuta kuin yllä kuvailemani kaltaista, mikä ei voi olla vaikuttamatta myös sinuun niin kauan kuin olet hänen kanssaan läheisissä tekemisissä). Jos ei kunnioita itseään (niin kuin miehesi ei tee) ei voi kunnioittaa läheisiäänkään. Veikkaan että sillä hetkellä kun eroatte lopullisesti, tai hyvin pian sen jälkeen (toki jonkinlaista luopumisen tuskaa joutuu aina näissä tilanteissa kokemaan), sinusta tulee onnellinen.
Älä kuvittele, että et voisi olla onnellinen ihan itseksesi. Usein juuri se on kaikkein helpointa! Myös siinä tapauksessa, että ihminen haluaisi olla onnellinen jonkun toisen kanssa, hänen on syytä ensin opetella olemaan sitä ihan yksin (se on vähän niin kuin nuoralla kävely - opit sen paljon paremmin silloin kun samalla nuoralla ei ole joku toinenkin tunaroimassa!).
Miehesi on kertomuksesi perusteella sen verran epäitsenäinen, ettei pysty omin voimin luotasi lähtemään (olisipa mielenkiintoista kuulla, millaisessa elämäntilanteessa hän oli ennen suhteenne alkua). Auta sinä häntä siinä. Etsi hänelle asunto, tilaa muuttoauto ja jaa tavarat tasaväkisesti (siis ihan OIKEASTI tasaväkisesti, niin että molemmat joutuvat luopumaan yhtä suuresta osasta tärkeitä/arvokkaita tavaroita, ja anna vaikka miehesi pitää osa sinulle kuuluvista tavaroista jos hän niin välttämättä haluaa - se on pieni hinta tulevasta onnestasi ja tasapainostasi). Jos miehesi ei osaa laittaa ruokaa, voit välillä käydä hänen luonaan kylässä ja auttaa ruoanlaitossa/pyykinpesussa (mutta vain välillä).
Osoita miehellesi kaikin tavoin, että et vihaa häntä, mutta et myöskään voi enää olla hänen kanssaan parisuhteessa. Pyri hoitamaan eronne ystävällisissä väleissä. Älä välitä siitä, että miehesi anoo polvillaan sinua jäämään - älä edes siitä vaikka mies itkisi kun joutuu lähtemään. Kirjoituksesi perusteella mies on aika sekaisin eikä itsekään tiedä mitä haluaa. Mahdollisen itkunkin todellinen syy saattaa olla ihan muu kuin miksi miehesi sen itse kuvittelee. Myös hänelle olisi todella tärkeää elää jonkin aikaa itsekseen ja selvitellä päätään.
Maailma on ihana paikka! Älä enää odota - aloita oma elämäsi ja huomaa se!Todellakin niin täynnä asiaa sinun tekstisi. Me ollaan ITSE niin paljon vastuussa omasta elämästä. Mua aina suututtaa niin paljon ku moni antaa päivien, kuukausien joista lopulta kertyy vuosia kulua hukkaan toivoen ja odottaen et kaikki olis taas joskus niin ihanasti kuin oli esim alku aikoina, mut elämä on tässä ja nyt. Huomenna voi olla myöhäistä. Mut miten ihmeessä saisit ihmiset sen tajuamaan? Itseni mukaan lukien välil :)
- Olivia
Voi hyvä nainen älä alennu tuollaiseen sil aivan oikeesti toista ei voi kunnioittaa eikä rakastaa kun hän heittäytyy tiskirätiksi. Tuolla tavalla ettet tosissaan vaadi mieheltäsi mitään vaan anovana odotat murusia niin menetät hänet varmasti. En tosiaan halua olla julma, mutta on kokemusta itsellänikin siitä kun kadottaa itsekunnioituksen niin paskaa saa kouraan toiseltakin. Älä ole anova koiranpentu se vai ahdistaa puolisoasi ja sääli tappaa rakkauden joten älä missään tapauksessa lähde sille linjalle. Me ihmiset ollaan aika julmia, jos toinen on ihan alistunut ja pompoteltavissa niin se on TYLSÄÄ. Itseänsä ei saa kadottaa ja niitä piirteitä mihin kumppani joskus rakastui. Henkilö kohtaisesti toivoisin et miettisit tosi tarkkaan et haluatko jakaa tämän ainoan elämän mikä meillä on, niin tollaisen ihmisen kanssa ja pystytkö siihen, ettet muutu pikkuhiljaa katkeraks ihmiseks sil katkeroituminen on minun mielestä pahinta mitä voi itselleen ja ympäristölleen tehdä. Mut jos asia on niin et sen häntäveikin takaisin haluat niin ryhdistäydy älä anele ja itkeä vollota, sitä ei kauaa kestä kukaan mies ja sillä karkoitat kunnioituksen ja rakkauden. Mitään en ole kirjoittanut ilkeyttäni vaan yritän saada sua heräämään. Hyviä miehiä on olemassa mutta sanonta et rakasta itseäsi jotta toinenkin voisi sinua rakastaa niin se pitää niin paikkaansa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka Purran kaudella nousi bensan hinta yli 2 euron
Muistatteko kuinka edellisen vasemmistohallituksen aikana, ns. Marinin aikakaudella, bensiiniä sai 1,3 euron litrahinnal1254813Veli Sofia teki urosmehiläisen työn
Paljastaessaan kuinka TPS:ssä ei joukkuehenki toimi sooloilijoiden vuoksi, jonka takia koko seura ei pärjää kilpailussa113479Mitäs nyt sijoittajat?
Pörssit laskevat maailmalla Iranin sodan takia ja muutenkin ovat olleet Trumpin vallan alla epävarmat. Ainoa, mikä on no1363272Hjallis Harkimon, 72, Jasmine-rakas, 37, paljastaa suhteen alusta: "Vähän..."
Liikemies, kansanedustaja Hjallis Harkimo ja tuottaja-juontaja Jasmine Pajari ovat pariskunta. He asuvat yhdessä Sipooss282716Unisex-vessat
Ahdistaa. Miksi kaikki pitää tasapäistää tasa-arvon nimissä? Tasa-arvo on sitä, että kunnioitetaan sukupuolien erilaisu842453Jutta Larm, 52, haluaa kumota tämän piintyneen ikämyytin
Oletko samaa mieltä? Jutta Larm on 52-vuotias ja tehnyt pitkän uran yrittäjänä. Hän haluaa kumota tämän piintyneen ikämy181813Henri Alen tilittää yllättäen Vappu Pimiän uudesta MasterChef -pestistä: "Vaikka hän ei..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Hän liittyi uudella MasterChef Suomi -kaudella arvovaltaiseen tuomaristoo91434Vastuun ottaminen omasta hyvinvoinnista
Olen huomannut tuttavapiirissäni ihmisiä, joilla on mt-diagnooseja. Sen sijaan, että millekään asialle yritettäisiin teh1211309Minkä kouluarvosanan 4-10 annat Beck-leffoille?
Vähiin käy ennen kuin loppuu... Beck-elokuvia on tullut tv:stä jopa 2-3 viikossa. Nyt leffojen esitystiheys on muuttunut101249Jäit kiinni siitä
että katselet minua. Käänsin pääni, minäkin etsin sinua, ja meidän katseemme kohtasivat. Eikä se haittaa - molemmat ky41248