Viimeiset kaksi viikkoa on ollut elämäni raskainta aikaa. Tällöin huomasin että 2 vuotta elämäni tärkeimmän ja rakkaimman ihmisen tunteet alkoivat kuolla. Yritin keskustella asiasta ja luvata muutosta elämään. Lupasin yrittää kaikkeni mutta turhaan.
Ero astui voimaan viime lauantaina eli 25.5. ja tunteet ovat olleet melkoista vuoristorataa. Välillä itken, välillä panikoin, välillä ajattelen järkevästi. En voi olla aloillani ja mietin kokoajan miksi tämän piti sattua juuri minulle ja miksi juuri nyt. Minulla alkaa kesätyö viikon päästä ja en ymmärrä miten onnistun pitämään mieleni virkeänä.
Asumme vielä ensi kuun yhteisessä asunnossa sillä vuokra pitää tästä kämpästä vielä maksaa ja uudet kämpät hommata. Pitää siivoilla järjestellä asioita yms. Tuntuu erittäin kamalalta olla paikassa jossa olen viettänyt kaikki nämä yhteiset hetket. Inhottavaa olla kaikkien muistorikkaiden tavaroiden keskellä ja haistaa tyttöystäväni tuoksuja.
Eron syystä en edelleenkään ole varma, mutta tyttöystävä sanoi ettei jaksa enää tätä tilannetta. Sanoi että arki alkaa tuntua inhottavalta ja ettei ole enää kanssani onnellinen. Sanoi myös ettei tiedä mitä elämältään haluaa ja ilmeisesti haluaa kokeilla jäätä. Olen ollut typerä ja välinpitämätönkin välillä. Olen pitänyt suhdetta itsestäänselvyytenä enkä aina joustanut tarpeeksi. Olen ollut kahlitsevakin ja välillä jopa sairaalloisen mustasukkainen. Miksi tajuan vasta nyt että minun tulisi muuttua kun se on jo myöhäistä. Miksi?
Silti pidän sisälläni turhia toiveita siitä, että kun muutamme erilleen hän huomaisi kuinka tärkeä olin hänelle ja kuinka inhottavaa yksin oleminen on. Läheisyydenkaipuuni on sanoin kuvaamaton. Inhottavimmalta tuntuu ajatus siitä, että hän voisi jatkaa elämäänsä hyvinkin nopeasti ja olisi kohta jopa uudessa suhteessa. Hän on niin kylmä ja tuntuu siltä ettei tämä tilanne hetkauta häntä ollenkaan. Itse olen aivan paniikissa ja ahdistaa sekä masentaa. Menen tänään puhumaan ammattiauttajalle ja toivon että saan jotain selkoa päähäni. Tämä on hirveää.
Ja silti sanoo että rakastaa minua eikä koskaan voi lopettaa rakastamasta. Yhteiset kissatkin meillä on ja on hermoja raastavaa kun joutuu muutonkin jälkeen vielä kissojen hoidon takia olemaan väkisinkin jossain yhteydessä.
Viime yönä nukuimme yhteisessä sängyssänne ja kesken yötä hän tuli unissaan kainalooni. Tuntui niin pahalta että tiedottomassa tilassa hän haluaa käpertyä viereeni, mutta todellisuudessa läheisyyteni on vastenmielistä ja ahdistavaa. Haluaisin vain pussailla häntä, tehdä mukavia asioita yhdessä ja suunnitella tulevaa.
Tyttö itse ehdotti jopa kihlojakin pari kuukautta sitten ja sanoin etten ole vielä valmis. Olin sitoutumiskammoinen. Nyt tuntuu etten mitään muuta haluaisikaan. Raastavaa on. Kaipaan vastauksia!
m21&n19
Ero astui voimaan viime lauantaina eli 25.5. ja tunteet ovat olleet melkoista vuoristorataa. Välillä itken, välillä panikoin, välillä ajattelen järkevästi. En voi olla aloillani ja mietin kokoajan miksi tämän piti sattua juuri minulle ja miksi juuri nyt. Minulla alkaa kesätyö viikon päästä ja en ymmärrä miten onnistun pitämään mieleni virkeänä.
Asumme vielä ensi kuun yhteisessä asunnossa sillä vuokra pitää tästä kämpästä vielä maksaa ja uudet kämpät hommata. Pitää siivoilla järjestellä asioita yms. Tuntuu erittäin kamalalta olla paikassa jossa olen viettänyt kaikki nämä yhteiset hetket. Inhottavaa olla kaikkien muistorikkaiden tavaroiden keskellä ja haistaa tyttöystäväni tuoksuja.
Eron syystä en edelleenkään ole varma, mutta tyttöystävä sanoi ettei jaksa enää tätä tilannetta. Sanoi että arki alkaa tuntua inhottavalta ja ettei ole enää kanssani onnellinen. Sanoi myös ettei tiedä mitä elämältään haluaa ja ilmeisesti haluaa kokeilla jäätä. Olen ollut typerä ja välinpitämätönkin välillä. Olen pitänyt suhdetta itsestäänselvyytenä enkä aina joustanut tarpeeksi. Olen ollut kahlitsevakin ja välillä jopa sairaalloisen mustasukkainen. Miksi tajuan vasta nyt että minun tulisi muuttua kun se on jo myöhäistä. Miksi?
Silti pidän sisälläni turhia toiveita siitä, että kun muutamme erilleen hän huomaisi kuinka tärkeä olin hänelle ja kuinka inhottavaa yksin oleminen on. Läheisyydenkaipuuni on sanoin kuvaamaton. Inhottavimmalta tuntuu ajatus siitä, että hän voisi jatkaa elämäänsä hyvinkin nopeasti ja olisi kohta jopa uudessa suhteessa. Hän on niin kylmä ja tuntuu siltä ettei tämä tilanne hetkauta häntä ollenkaan. Itse olen aivan paniikissa ja ahdistaa sekä masentaa. Menen tänään puhumaan ammattiauttajalle ja toivon että saan jotain selkoa päähäni. Tämä on hirveää.
Ja silti sanoo että rakastaa minua eikä koskaan voi lopettaa rakastamasta. Yhteiset kissatkin meillä on ja on hermoja raastavaa kun joutuu muutonkin jälkeen vielä kissojen hoidon takia olemaan väkisinkin jossain yhteydessä.
Viime yönä nukuimme yhteisessä sängyssänne ja kesken yötä hän tuli unissaan kainalooni. Tuntui niin pahalta että tiedottomassa tilassa hän haluaa käpertyä viereeni, mutta todellisuudessa läheisyyteni on vastenmielistä ja ahdistavaa. Haluaisin vain pussailla häntä, tehdä mukavia asioita yhdessä ja suunnitella tulevaa.
Tyttö itse ehdotti jopa kihlojakin pari kuukautta sitten ja sanoin etten ole vielä valmis. Olin sitoutumiskammoinen. Nyt tuntuu etten mitään muuta haluaisikaan. Raastavaa on. Kaipaan vastauksia!
m21&n19
Vastaukset 9
Vanhimmat
Tollasia tuuliviiriä etenkin nuoret naiset on, miksei myös yli 35 vuotiaat. Parempi kun ei koskaan sitoutuisi liikaa tai pysyttelisi sinkkuna. Voimia sulle! Kyllä sä siitä vielä ylipääset.
Sitä yleensä huomaa mitä on menettämässä vasta kun todellisuus iskee kunnolla otsalohkoon. Oot ainakin selvästi ajatellut asioita, kun tänne kirjoitat näin pitkästi. Ero ei ikinä ole helppo, tunteita aina on pelissä, ei ehkä nitä halutun laisia enään kuitenkaan. Jaksamista sinulle! Eihän sitä tiedä vaikka jos tyttöystäväsi huomaisikin millaista arki on ilman sinua ja herää joku päivä todellisuuteen kuinka ikävöi sinua.
Kyllä hän sinua varmasti rakastaakin, vaikka haluaa erota. Ei rakkaus koskaan täysin katoa jos on yhdessä asuttu ja asioita jaettu. Yleensä eron jälkeen ei enää yhteen palata, mutta poikkeuksiakin on. Älä silti jää elättelemään toivoa, joka estää sinua rakentamasta elämääsi uusiksi. Yritä kärsiä tuskasi riippumatta hänessä, koska takertuminen ei auta teitä kumpaakaan.
Hänen on pakko olla kylmä voidakseen viedä eron päätökseen tuskastasi huolimatta.
Kannattaa mennä keskustelemaan johonkin kriisikeskukseen tai psykologille, ettet pyöritä ajatuksia yksiksesi. Ystäviäkään ei kannata liikaa kuormittaa omilla murheilla, siksi neutraali kuulija on hyvä.
Älä ota itseesi. Älä kadu sitä, että olet joskus rakastanut, vaikka se nyt sattuukin. Elämässä on lupa tehdä virheitä ja opetella. Tällä kertaa suhde ei kestänyt, eikä siihen varmaankaan voi yhtä erityistä syytä sanoa. Voi olla, että tyttösi on epävarma tunteistaan, mutta se on hänen ongelmansa ja hän on nyt yrittänyt hakea siihen ratkaisua omalla tavallaan. Sä et voi tehdä enempää, valitettavasti.
Kuulehan poikaseni.. missä sun faija on, mikset puhu sille? Isän tehtävä olisi auttaa poikaa uuteen alkuun juurikin näissä kulminaatiopisteissä.
Ellei ole isää paikalla niin minä olen, olen entinen armeijan kapiainen ja tottunut hyvinkin sun ikäisten nuorten miesten sydänsuruihin.. armeija ottaa mutta myös antaa, ainakin joskus :P
Ihan ensiksi huomaan että olet hyvin älykäs ja myös herkkä nuori mies, pojot siitä. Mutta kylmä totuus on että tyttösi ei vaan rakasta sinua enää riittävästi. Voit ja saat itkeäkin sitä, ei se miestä heikennä. Kunhan osaat lopettaa ajoissa.
Teidän iässä suhteet on Virgie aika harjoittelua, kunhan nouset itsesäälistäsi ylös niin huomaat sen kyllä. Sinä olet NUORI ja maailma on edessä. Katos mun ikää :P Hahahhaa!
Minäkin olin sun iässä kuten sinä olet nyt.. aika teki tepposet :) Hyvin oon selvinnyt, siitä ei mitään sanottavaa. Itkutkin on itketty heh. Rakastan naistani. Ei enempää raportoitavaa.
Tai noh, sen verran on raportoitavaa etten ikinä kirjoittanut sanaa "Virgie" eli ilmeisesti kaikki tää menee jonkun suodatuksen läpi. Kiitos Poliisi ja haistakaa nyt perse! Keskusteluja siis tarkkaillaan. Ei reilua mutta ymmärrän kyllä.
Uusi nainen astuu sinunkin elämääsi, kun aika on siihen kypsä. Nyt tiedät paremmin miten suhdetta pidetään yllä, kun olet siitä saanut jo elämänkokemusta. Menneitä ei todellakaan kannata murehtia eikä kantaa mistään syyllisyyttä. Jos nainen on mennäkseen, hän ei ollut sinua varten loppuelämäksi, vaan vain väliaikaiseksi elämänkumppaniksi.
Suru hellittää kyllä, aika parantaa haavat.
Eilenkin tyttöystäväni kävi kylässä ja hieroin hänen päätään ja hän piti minua kädestä kiinni. Juteltiin ihan niin kuin ennen ja naurettiin. Ennen kuin hän lähti ystäviensä luo hän halasi minua pitkään ja oli melkein kuin ennen. Miksi hän käyttäytyy yhtäkkiä noin?
Ilmeisesti tytölläsi jotakin tunteita on jäljellä edelleen ja onhan teillä yhteinen pieni menneisyys. Kai se kalvaa sitten häntäkin tuo ero. Voi olla myös pientä sääliä sua kohtaan kun olet noin herkkä mies, ehkä huono omatunto tytöllä. Tuollainen toiminta ei kuitenkaan aiheuta muuta kuin lisää kipua ja tuskaa sulle. Sun täytyy nyt vaan repiä itsesi henkisesti irti tuosta suhteesta ja jatkaa eteenpäin.
Jos tyttö tulee katumapäälle niin harkitse tarkkaan mitä teet. Toinen kierros tuskin päättyy sen paremmin kuin ensimmäinenkään. Tosin arvaan jo että jos tyttö tulee katumapäälle niin otat hänet riemumielin takaisin. Se ei kuitenkaan ole ehkä se oikea ratkaisu mutta minkäs teet. Rakkaus on hullu voima. Todennäköisesti kuitenkin penaltya ja kuhmuja tulee uudestaan.