Jännittää kauppaan meno

Olisin kyllä minäkin ahdistunut, jos olisin menettänyt molemmat vanhemoani jo noin nuorena. Ei ihme, että kehittyy kaikenlaisia pelkoja ulkopuolista maailmaa kohtaan kun alku on ollut noin arvaamaton ja varmaan turvatonkin.

En tiedä terapioista mitään, mutta itse varmaan hakeutuisin mihin tahansa terapiaan, vai päästäkseni käsittelemään omia pelkojani ja eristäytymisen tarvettani, sillä ne molemmat rajoittavat liikaa elämää.
Uskon, että kun sen ongelmavyyden pään saa auki, alkaa kaikki pikkuhiljaa seljetä ja pelko menettää otettaan.

Mm. ajatusten hallinnalla tässä itse kukin pärjää itselleen epämiellyttävissäkin tilanteissa. Kun ei anna tunteelle kaikkea valtaa vaan pyrkii tsemppaamaan itseään ajatuksillaan, huomaa aika pian kuinka sitä alkaa sietämään enemmän paineita ja stressitasokin alenee.

Eli kyllä se siitä, kun et anna periksi vaan hoidat ja välität itsestäsi.
Kohti parempaa kesämieltä! :)

Juu niinhän se täytyy yrittää... Olen kuitenkin tähän asti pystynyt hoitamaan asian joten kuten,,esim töissä käynnin.. Mutta kokoajan pahemmaksi tää on nyt mennyt,vaikka aattelen vaa,ettäkun ikää tulee lisää niin asiat alkaa helpottaa,muuta ei... Sekin on harmi,kun en saa mistään rahaa tällä hetkellä ja nuo psykoterapiat on kuitenkin niin kalliita... Mutta kai tässä jotainkeksii... Toivottavasti voittaisi lotossalauantaina.

Olen 24-vuotias mies ja painiskelen ihan samojen ongelmien kanssa. Minullakin on sama ongelma että aina kun hermostun niin silmistä alkaa vuotamaan vettä tai ainakin on sellainen tunne. Silloin olen aivan varma että ihmiset katsoo minua että mitä toikin tyyppi tuossa poraa. On kyllä todella masentavaa kun tämän ongelman takia ei voi tehdä juuri mitään ja elämästä nauttiminen on mahdotonta. En todellakaan tiedä mikä tähän olis avuksi.

Olen käyttänyt yhtä masennuslääkettä reilun vuoden josta ei ollut apua joten lopetin sen käyttämisen. Terapiassa olen käynyt muutaman kerran mutta jotenkin on sellainen tunne ettei siitäkään ole apua. En tiedä sitten onko minulla vain totaalisen väärä asenne vai mistä kiikastaa.

Varmaankin tässä täytyis vain suostua kokeilemaan vaikka monia eri lääkkeitä jos jostain olis apua niin ehkä sitten jaksais edes siellä terapiassa käydä. Haluaisin elää ilman lääkkeitä mutta ei tässä kohta taida olla vaihtoehtoja kuin aloittaa taas joku lääkitys.

Onko se venlafaksiini, ja muut ssri-lääkkeet sos fobiaan niin pahoja kuin väitetään?
Ei minullakaan terapiat ja muut juuri nyt onnistu. Olisiko kokemuksia hyvistä lääkkeistä, joissa ei mitään tunteiden latistumista, ja sellaista tyhjän päälle meininkiä ym.

Ei muakaan toi terapia oikeen kiinnosta,mutta kaise on pakko kokeilla jos siitä jotain apua olisi... Eikä noi lääkkeet hirveesti kiinnosta,tänäänki ollu jotenkin ihan jumissa koko päivän ku ekan pillerin otin... Voi olla jos ne jättäs pois ja kokeilis vaan sitä terapiaa...

Tää on todella yleistä.

Minä en taida pärjätä tämän ahdistuksen kanssa vaikka ei tarvitsekkaan töissä käydä enkä varmaan jaksa käydä edes siellä terapiassa. Varmaan silloin joku lääkitys olis paikallaan kunhan vain löytäis jonkun sopivan lääkkeen. Eri asia sitten että onko sellaista sopivaa lääkettä olemassakaan joka auttais eteenpäin elämässä.

Entä efexor tai joku muu tuon tyyppinen, onko lyricasta ollut minkäänlaista apua kellään? vastatkaa jos tiedätte, vai kannattaako noita ssri-lääkkeitä edes kokeilla, neuroleptejä ei tarvitse ottaa esille, koska tiedän jo millaisia ovat, entä rivatril tai joku muu sen tyyppinen, mikä on ollut tehokkain?

Tämä tunne on tuttu myös mulle. Vuosia takaperin en lähtenyt mihinkään,ilman että joku tuttu ja turvallinen oli mukana. Haastoin itseäni ajan myötä vahvemmaksi tämän kanssa,lähdin vain yksin esim.kauppaa vaikka ahdisti ihan mielettömästi,tuntui että pyörryn ym. Nyt pystyn liikkumaan yksin,vaikkakin ajoittain ahdistaa paljon ja tuntuu että kaikki tuijottaa juurikin mua. Vaikka eipä kukaan varmaan sen kummemmin tuijota,pää vain tekee kepposia.
Kävin tuon ja muiden mielenterveys ongelmieni takia psykiatrin vastaanotolla,lääkkeitä en koskaan ottanut vastaan vaikka koettivat tyrkyttää. En kokenut käynneistä olleen mitään hyötyä.

Kuulostaa niin tutulta! Kärsin itsekin joskus tuosta, mutta olen päässyt siitä eroon ihan itsekseni ilman hoitoja ja lääkkeitä. Tosin kärsin tuosta ainoastaan kun olin yksin jos joku oli seuranani tunsin oloni turvalliseksi.
Et ole nyt työssä, mutta liikutko ihmisten parissa? Itse aloitin kaupoissa käymään niin, että valitsin kaupan josta tiesin pääseväni pois ilman kassan ohitusta siis jos en ostanut mitään ja alkoi ahdistaa eli tiesi, että pääsen pois nopeastikin jonottamatta. Eli tavallaan kävin vain alkuun katselemassa ja sitten kun tuntui siltä, että voi ostaa niin sitten valitsin rauhallisen hetken jolloin oli helppo toimittaa asiaa ja siitä pikku hiljaa uskaltauduin, ei kaupassa käynti edelleenkään ole mikään kiva juttu, mutta luotan jo itseeni ja hyvin hyvin harvoin tulee ahdistava olo, mutta osaan jo rauhoittaa itseni ja selviydyn siitä joten luota itseesi, mutta älä vaadi itseltäsi liikaa aluksi vaan lähde pikkuhiljaa liikkeelle, vaikka alkuun vain kävelylenkille ulos ja siitä sitten katselemaan kauppojen tarjontaa ilman, että ostaisit mitään. Tsemppiä ja ihanaa kesää sinulle!

Täällä on täti-ihminen joka on käynyt kaupassa viimeksi vuonna 2009 syksyllä!Lääkärissä käyn ja hammaslääkärissä sekä apteekissa!Mutta kauppaan en uskalla mennä,heti kun yritin alkaa "heittää"tuntuu kun maa kallistuisi,menen ihan "tunnottomaksi"kärsin paniikkihäiriöstä!Ex-mieheni kanssa kävin kaikki kaupat ym.putiikit,mutta kun erosimme tämä kaikki alkoi,kyllä suorastaan ottaa KAALIIN kun en kykene yksin mihinkään!Löysin vahingossa uuden miehen mutta en luota häneen,että menisimme yhdessä kauppaan??Hän jätti kerran minut yksin menemään kassalle,siitä varmasti alkoi??Mutta yksi hyvä puoli on kuitenkin että tiedän ettei tähän tautiin kuole!!Nyt mies hoitaa kauppareissut yksinään,säästyypä rahaa,ei tule heräteostoksia tehtyä!Syön lääkkeitä joka päivä tähän,mutta täällä en niitä "mainosta"!Olen käynyt terapiassa ja siitä on todella APUA kaikkeen muuhun elämässä!Annan sinulle neuvon käy terapiassa,kun olet noin nuorikin vielä!Muista että huomenna voi olla parempi päivä??Toivon että paranet tai saat elämän hallintaan!!Minä olen muutaman viikon kokeillut uutta elämää katsotaan kerron miten menee??Muista ALKOHOLI kokonaan kielletty,muuten siitä tulee "tukikeppi"!!

Vaikea juttu kun ei ole läheskään aina ketään joka auttaisi kaupassa käynnissä ja viimeistään jossain vaiheessa elämää kauppareissuista on selvittävä täysin yksin.

Jos haluaa, niin voihan sitä käyttää tummennettuja laseja peittääkseen punoittavat silmät. Luomiin voi myös pistää värillistä peitevoidetta.

Tuttua minulle ja,eli paniikihäiriöö,enenn kaupasta piti lähtee kesken ostosten pois,kun iski paniikki,tuntu et ilma loppuu ja kuolo tulee y,.saitten sain oxamin 15mg,ja sitä olen ottanut 2pilleriä päivässä,ei ole enää apniikkii tullut,ei sopinut muut lääkkeet,eli masennus lääkkeet!lopetan jos on aihetta ja en enää atrtte,mutta olen tottunut lääkkeeseen,ihan normi olo on!lihasjännityksetkin on poissa!

Minä en ainakaan ole saanut mistään masennuslääkityksestä irti yhtään mitään. Bentsot auttavat. Nyt kesälomalla (ensimmäinen vuosikausiin) voin kärsiä viekkarit pois, että toimivat taas syksyllä hyvin.

Ahdistaa, vituttaa, masentaa, mutta perkele periksi en anna. KOSKAAN!

anteeks mut mua naurattaa , jos teillä olisi joku oikea vamma ,sokeus, raajarikko ym. niin vaikeenpi liikkua.miettikääppä sitä. mutta en vaan tajua täysin terveet ihmiset syö mömmöjä tullakseen sairaaksi, jos joku katsoo niin hohoo. pelottavanpaa mömmöjä tukee suuhun, kävin jus kaupassa jossa aina käyn niin eipä tarvinnu edes sanaakaan sanoa kelleen ihan rauhas kuljin eikä kenenkään katse tappanut, liekö edes kukaan huomannut. . ei edes kassa, sano vaan hinnan näpyttelin kortin ja poistuin. siis siks en tajuu.

Et ole ainoa. Yritä ajatella niin, että kukaan tuskin ihmettelee tai jää miettimään, jos olet hermostunut tai ahdistunut kaupankassalla. Ahdistuneilla ja peloista kärsivillä (mkl minä) on usein yhteinen oire, eli luulo siitä, että kaikki muut tuijottavat tms. Täyttä roskaa, ei kenelläkään fiksulla ihmisellä ole oikeasti mitään pahoja ajatuksia tai edes aikaa niille jossain kaupan kassalla! Sitäpaitsi vieressä oleva asiakas saattaa olla itsekin sos.tilanteista kärsivä... :) Ahdistukseen ei kuole, se on ikävää mutta siihen ei sydän pysähdy!!

Ikävää, että sinulle on tapahtunut vaikeita asioita. Käsittääkseni on olemassa tahoja, joilta saa keskusteluapua ilmaiseksi, voisit myös kysyä lääkäriltäsi mahdollisuutta esim. Kelan korvaamaan kuntoukseen tai terapiaan, ja tulosi huomioon ottaen varmasti saatkin sitä. Tsemppiä!

Olisko niistäkään ihmisistä jotka nauravat tälle ongelmalle mukavaa jos minä tai joku muu alkais nauramaan jollekkin asialle mikä on heille todella arka paikka? Kannattais miettiä ennenkuin nauraa toisten ongelmille.

Sosiaalisten tilanteiden pelko ja ahdistushäiriö on tuhonnut minun elämäni ja se on todella raskas paikka. Moni ihminen ei siltikään miellä tätä miksikään sairaudeksi vaikka sos-fobia tuottaa erittäin paljon inhimillistä kärsimystä.

Dieetti kuntoon, paljon vihanneksia, hedelmiä, marjoja, reippaasti auringonvaloa. Ei enää viljatuotteita, karkkeja, limppareita... yllättävän paljon on kiinni kehosi terveydestä.

Vaikka noista lääkkeistä on aina ne, joilla niistä huonoja kokemuksia on, huutelemassa, pitää muistaa, että on myös paljon niitä, joille niistä on hyötyä.

Itse olin ihan samassa jamassa vielä 5 vuotta sitten, tosin sillä erotuksella, että lopulta en pystynyt menemään edes pihalle, siitä kaupasta puhumattakaan.

Sain sitten diagnoosit sosiaalisten tilanteiden pelosta ja yleistyneestä ahdistuneisuushäiriöstä, ja monien eri lääkekokeilujen jälkeen aloin syödä Efexoria. Tiedän, että moni siitä saa pahat aloitusoireet ja on niitä, joille se ei käy ollenkaan, mutta kuten tuolla aiemmin sanoin, on paljon niitäkin joille se sopii, ja mitään lääkettä ei tosiaankaan kannata jättää kesken parin päivän jälkeen. Itse vedin sitä isolla annostuksella (300mg) ja jo se helpotti sitä ahdistusta ja sitä kautta niiden sosiaalisten tilanteiden kohtaamista.

Monen mutkan kautta pääsin lopulta vielä Kelan tukemaan kognitiiviseen psykoterapiaan jossa kävin 3 vuotta, ja oikeasti... jos sitä on mahdollisuus saada niin MENKÄÄ! Se ei tuu olemaan helppoa, harvoin se on kivaa, joutuu tekemään paljon töitä ja välillä otetaan takapakkia, mutta se on ihan sen kaiken arvoista. Siinä vaiheessa se "paraneminen", tai vähintään se olon koheneminen on sitten ihan vaan itsestä kiinni. Kyllä se menee lähestulkoon terapian piikkiin, että allekirjoittanut tässä tänä päivänä edes hengissä enää kirjoittelee.

Mä en lähde ketään huijaamaan ja väittämään, ettenkö edelleen välillä stressais jostain ihan typerästä jutusta, mutta jos verrataan siihen tilanteeseen mikä oli ennen lääkkeitä ja terapiaa, niin kyllä se parannus on miljoonakertainen, ja nykyään pystyn ihan normaaliin elämään, eikä sitä kauppaanmenoa sun muuta tarvitse jännittää enää tippaakaan.

Tsemppiä kaikille asian kanssa painiskeleville. Helppoa se ei oo, mutta siitä voi parantua, kunhan vaan ottaa härkää sarvista ja hakee apua.

Itse sos fobiasta kärsinyt aikuisikäni. Erilaisia lääkekokeiluja takana, nyt menossa valdoxan. Siitä en ole huomannut olevan sos fobiaan apua, mutta se tasapainottaa myös unta, sen takia syön sitä.

Pääsin kela korvattavaan psykoterapiaan, se on ihan alussa vielä mutta uskon että se tulee minut pelastamaan. Ja ihan ammattinikin puolesta(sairaanhoitaja) voin teille kertoa jotka epäilevät hoitomuotoja, KANNATTAA MENNÄ TERAPIAAN JA SYÖDÄ LÄÄKKEITÄ, JOTTA PAHIMMAT OIREET LÄHTEVÄT. lääkkeen voi lopettaa sitten kun siltä tuntuu, voi olla että lääkettä joutuu syömään jopa vuosia.

Nykytutkimusten mukaan kognitiivinen terapia on tehokkain, koska siinä keskitytään omien haitallisten käyttäytymismallien muuttamiseen. Terapia jossa vain keskustellaan, ei tule tuottamaan merkittävää tulosta, mikäli ongelmat ovat syvällä omassa vaurioituneessa minässä. Kaikenlaiset väärät käyttäytymismallit ilmentävät rikkinäistä minäkuvaa, ja ne ehkä ovat kehittyneet jo vuosia ja vuosia, niitä ei keskustelemalla muuteta. Sosiaalisten tilanteiden pelossa on myös tyypillistä välttämiskäyttäytyminen, se mikä tuottaa hyvää oloa niin sitähän me ihmiset teemme, jos alkoholi vie pois tuskan ja helpottaa omaa fobiaa, niin siihenhän sitä helposti kallistuu. Jos seksi helpottaa omaa tyhjyyden tunnetta, niin sitähän sitä silloin tekee. Kysymys on siitä tunnistaako omia haitallisia käyttäytymismalleja ja onko halukas lähteä niitä muuttamaan, ja sitä kautta parantaa omaa elämänlaatuaan.

Terapiassa terapeutti ei paranna sinua, vaan sinä itse teet sen, terapeutti tarjoaa työkalut siihen. Terapian aloittaminen voi tuntua mahtavalta, ja suorastaan sitä "parantuu" heti, mutta kertojen karttuessa joutuu käsittelemään yhä vaikeampia asioita, ja välillä tuntuu ettei se auta mitään. Tällainen on aivan normaalia ja ainoa keino miten tuska ja hankalat olot lähtevät pois, on vaikeiden asioiden kohtaaminen; välttämiskäyttäytymisen lopettaminen. Ei alkoholia tms.
Tsemppiä ja voimia teille kaikille! sitä ei moni ymmärrä kuinka paljon meitä sosiaalifoobikkojankin on olemassa, mutta jos itse haluaa sitä enemmän kuin mitään muuta, siitä voi selvitä! :) :)

Täältä yliluonnollista voimaa!

http://www.youtube.com/watch?v=hkbDqxyl8G0

http://www.youtube.com/watch?v=hVlv8DJkaGM

http://www.youtube.com/watch?v=cEe1P159WRc

Kuinka pian saadaan Dustin. S Suomeen Hartwall-areenalle?

Itsekin olen vähän arka. ennen en uskaltanut mennä kauppaan ilman että suunnittelin sitä jonkin aikaa. mutta kun menee jonkun kaverin kanssa niin ei ole mitään ongelmaa. Yleensä käyn kaupassa melko sutjakasti. Mutta pahinta on jos en löyda mitä etsin, tähyilen vain hyllyihin ja kävelen tavallisella kävelynopeudella eestaas. ahdistaa jäädä katsomaan esim mikä noista jauhelihoista on se edullisin tai että missä tässä hyllyssä nyt on se tietty mauste.
Myös se aiheuttaa ongelmia jos samalla sattuu olemaan väsyneet silmät, tai roska silmässä tai muuten vain vuotaa. Itsestäkin tuntuu että kaikki vaan tuijottaa ja ja menen vähän paniikkiin varsinkin isommissa kaupoissa.
Ainiin ja tuo tuttuun/puolituttuun en tahdo jostain syystä törmätä kaupassa. jos näen sivusilmällä jonkun tutunoloisen en voi katsoa suoraan häneen ja menen paniikkiin vaikkei se olekaan kukaan tuttu.

Mutta onneksi nyt ei ole enää niin paha kauppapelko kuin pari vuotta sitten, ja on tullut itsetuntoakin jonkun verran :)

Muutamia pointtereita:

SSRI-lääkkeistä fluvoxamine eli fluvoksamiini on sellainen, mitä kannattaa tässä oireilussa pyytää lääkäriltä. Googlen avulla voi tutkiskella ja katsoa vakuuttaako itseä.

SSRI-lääkkeitä popsitaan useampia viikkoja ennenkuin ne 'toimivat' eli ovat ensin suoraan sanottuna doupanneet aivot uuteen vireeseen, jonka jälkeen kroppa reagoi tähän etsimällä uuden tasapainon muuttuneeseen tilanteeseen. Eli kun ainetta X tulee kehoon, kehon täytyy muuntua toimiakseen optimaalisesti uusissa olosuhteissa.

Aiempi kommentti "Nykytutkimusten mukaan kognitiivinen terapia on tehokkain" on semisti bullshittiä; kognitiivinen lyhytterapia on suosittu vakuutuslafkojen ansiosta ja itse kognitiivinen suuntaus on puolestaan (terapeutista riippuen, tietysti) pääosin pintapuolisiin asioihin keskittyvää - eli siihen, miten käyttäydyt ja miten ajattelet jne. eikä niinkään siihen, mistä nämä edelliset johtuvat ja mitä ne merkitsevät. Sopii toki niille, ketkä eivät halua mennä pintaa syvemmälle.

Lääkkeitä kannattaa ottaa jos se on edellytys sille, että pystyy mennä terapiaan. Kelan tukema terapia edellyttää kolmen kuukauden suhdetta psykiatriseen poliklinikkaan ja luonnollisesti lääkkeiden tarjoaminen on se, miten psykiatri voi yrittää tuoda helpotusta asiakkaansa tilanteeseen. Niiden syöminen ei kuitenkaan - kuten joskus luullaan - ole edellytys Kelan terapiaan pääsemiseksi. Eli tuon asiakassuhteen jälkeen voi pyytää B-lausuntoa terapiaan (tai oletettavasti fiksu lääkäri tarjoaa sitä). Ja kuten ehkä tiedätte, Kela on poistanut määrärahakaton terapioista, joten nyt on eittämättä uskomattoman hyvä aika olla suomalainen oireileva ihminen: pääset ilmaiseksi kolmivuotiseen terapiaan, jos haluat.

Kuten aiemmin kirjoitettiin, terapiassa henkilö itse auttaa itseään ja terapeutti auttaa häntä auttamaan itseään. Yhden kokemus monivuotisesta psykoanalyysista kuulostaa harmilliselta - jotkut syyttäisivät potilasta resistanssista, toiset analyytikkoa kykenemättömyydestä ohittaa tätä resistanssia. Kannattaa käyttää se koko aika hyväksi: tavallisesti siinä ekan vuoden aikana tulee halu lopettaa terapia esim. syyllä että se ei joko hyödytä tai että se on hyödyttänyt jo tarpeeksi eikä anna enää mitään. Tämä on se kynnyskohta, missä valitettavasti monet kurauttavat. Kannattaa pitää mielessä, että tässä on kyse tiedostamattomasta halusta pitää kiinni vanhasta ja suojella sitä - toisinsanoen, välttyä muutokselta. Se muutos on kuitenkin sekä asia mikä tuo helpotusta oireisiin että mahdollisuus oppia tuntemaan itsensä aivan uudella tavalla. Rahalla ei tuota voi mitata, mutta eipä se ole psyykkisesti mikään huvipuistoajelukaan. Itsensä kehittäminen ja kehittyminen eli henkinen kasvaminen ei ole kivaa - jos se tuntuu hyvältä, se on itsensä kusettamista. Tämä siksi, muutos on aina sekä luopumista että uuteen, tuntemattomaan ja siten pelottavaan (mutta myös kutkuttavaan) menemistä. Uusia valaisemattomia huoneita tutkittavaksi - joihin oma mieli ja muistot luovat kauhuelokuvien elementit äänineen, väräjävine varjoineen ja kylmine ilmavirtoineen.

Tämä siis kannustuksena, että menkää terapiaan jos vain mahdollista ja mielenkiintoa eli motivaatiota on. Huvikseen tuskin kannattaa mennä, koska saattoi olla niin ettei toista mahdollisuutta noin vain anneta Kelan kustantamana.

Sinänsä kannattaa mennä ilman lääkityksen hankkimista, koska tällöin on nopeammin ulottuvilla se materiaali mihin halutaan päästä käsiksi. Jos on lääkitys niin sen kanssa sitten.

SSRI:stä vielä sen verran, että niitä kannattaa käyttää minimiannoksella mikä itselle riittää, sekä tehdä muutokset hitaasti. Esim. lopettaminen siten, että puolittaa puolessa vuodessa annoksen ja näin eteenpäin. Tämä siksi, että mielelle jää tarpeeksi aikaa sopeutua siihen (virikkeiden, ajatusten, tunteiden jne.) määrään (jos ei tulvaan) mitä lääkitys on auttanut pitämään poissa tai syrjässä, eli minkä se on 'blokannut pois' - ja siten helpottanut oireilua.

Ja vielä loppuun, bonuksena niille ketkä malttoivat lukea tänne asti, simppeli 'oikotie onneen': α1-selektiivinen beetasalpaaja. Tämä jarruttaa ahdistumisen fyysistä kehää rajoittaessaan adrenaliinin/noradrenaliinin vaikutuksia, kuin asettaen 'ylärajan' sille kuinka paljon keho alkaa käymään kierroksilla. Näitä jotkut käyttävät kun pitää pitää esitelmä ja jännittää kovasti. Mutta, muistutan vielä, että nämä eivät ratkaise ongelman syitä, vaan vaikuttaa pelkästään seurauksiin eli oireisiin.

hei artsi.itse käyn kaupassa torstaisin ja tiistaisin.keskityn kauppalistaan ja ostosten löytämiseen,tuoteselosteisiin ym..odotan sivussa niin kauan että pääsen suoraa kassalle jonottamatta ja kannattaa suosia isoja marketteja,ihmisten määrä ei tunnu niin uhkaavalta.itse käynyt psykoterapiassa vuosia ja siitä iso apu.suosittelen.saat ihmisiä jotka tukevat ja neuvovat ja lääkkeet voivat tehdä ihmeitä.kunhan ensin löytyy se sopiva lääkitys,se vie hieman aikaa.koeta olla kärsivällinen ja usko pois tilanteesi helpottuu kyllä kunhan saat terapiaa ja tukea.

Minullakin on kauppapelko. Jos asuisin yksin, tilaisin ruuat kaupasta kotiovelle. Nyt kuitenkin puoliso hoitaa ruokaostokset.

Mietin itsekin, että ostaisinko porkkanoita vai lanttua naposteltavaksi, en jaksaisi tänään laittaa ruokaa, mutta on pakko. Huusholli on siivoamatta. Töissä oli huono päivä ja se pomokin on aina sellanen ja tällanen. Haluaisin omaa lomaa ja joskus hetken hengähtää. Äkkiä ostokset koriin ja ulos kaupasta että pääsee vihdoin sohvalle makaamaan rankan työviikon vuoksi. Ei kiinnosta yhtään enää sosialisoida ihmisten kanssa tämän päätteeksi. Antakaa olla rauhassa.

Ja sinulle aloittaja kuten huomaat, et edes käy mielessäni kun käyn kaupassa. Näin varmasti tekevät suurin osa ihmisistä, eli keskittyvät omaan elämäänsä. Et ole niin kiinnostava.