Potkut !

Sodankylän seurakunnan kanttorille pitää antaa potkut heti! Jos ei tuollainen tollo lähe srk:n leivistä NIIN MINÄ EROAN KIRKOSTA.
Niin paljon on tuon työntekijän hommia kuultu jja nähty että nyt riittää
351768
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Sinäpä sen sanoit! Mistä siinä muuten erotaan, seurakunnasta vaiko kirkosta? Tuskinpa kuitenkaan pelkästä rakennuksesta.

Mieti nyt vielä: Sodankylän seurakuntatalo on erinomainen paikka mm. muistotilaisuuden järjestämiseen. Sinne mahtuu niin musiikkiesityksiä kuin mm. lippu. Ja on suvaitsevaista, koskapa olen nähnyt myös Saamen lipun tangossa. Joten joikattukin luultavasti on.

Äänestä

"Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi." Kanttori teki väärin, mutta on kuitenkin alansa ammattilainen.

Äänestä

Ei vaikuta kovin ammattimaiselta käytökseltä.

Äänestä
  • Eipä vaikuta tosiaankaan, kun RIEHUVA ammattilainen vietiin POLIISIVOIMIN. Onnekseni en ole ollut tätä vaikutelmaa luomassa eikä tarvitse ottaa kantaa, koska en ole mitään nähnytkään.

    Kysynkin, että mikä voisi oikeuttaa sen, ettei asiaa ole haluttu hoitaa sivistyneemmin, kun vaihtoehtoja olisi ollut vaikka kuinka paljon ja aikaakin pari viikkoa?

    Äänestä

  • Visuaalinen oppija kirjoitti:

    Eipä vaikuta tosiaankaan, kun RIEHUVA ammattilainen vietiin POLIISIVOIMIN. Onnekseni en ole ollut tätä vaikutelmaa luomassa eikä tarvitse ottaa kantaa, koska en ole mitään nähnytkään.

    Kysynkin, että mikä voisi oikeuttaa sen, ettei asiaa ole haluttu hoitaa sivistyneemmin, kun vaihtoehtoja olisi ollut vaikka kuinka paljon ja aikaakin pari viikkoa?

    Katsokaa vaikka sivistystoimen sivulta, niin seurakunta hoitaa koululaisten iltapäivätoiminnan. Ja nyt argumentteja, miksi pitäisi kuulua kirkkoon! Kunta ja kirkko eroon toisistaan, jos ei parempaa mallia pystytä näyttämään.

    Äänestä

  • Visuaalinen oppija kirjoitti:

    Katsokaa vaikka sivistystoimen sivulta, niin seurakunta hoitaa koululaisten iltapäivätoiminnan. Ja nyt argumentteja, miksi pitäisi kuulua kirkkoon! Kunta ja kirkko eroon toisistaan, jos ei parempaa mallia pystytä näyttämään.

    Ei kunta voi kirkosta erota. Valtio ja kirkko olisi se homma, missä ero tehtäisiin. Kirkko kuitenkin hoitaa paljon tehtäviä, mitä muut ei hoida. Siksi valtion raha on oikeutettua, ja kirkollisverokin. Ei mua ainakaan haittaa, että vuodessa menee se muutama kymppi kirkollisveroa.

    Koen saaneeni rahalle vastinetta, mm upeita kirkkoja, konsertteja (ilmaisia) ja vaikka mitä.

    En ymmärrä, että jos kanttorilla ei homma onnistu, niin pihalle vain, ja uusi tilalle.

    Äänestä

  • kirkollisvero kirjoitti:

    Ensinnäkin, pyydän anteeksi sitä, että on pakko vaihtaa nimimerkkiä. Menee niin epäammatilliseksi.

    Tosiaankaan, käsittääkseni vain harvoin - jos silloinkaan - ovat ympäristön ja työyhteisön ongelmat korjaantuneet sillä, että yksi yksilö (aluksi) on savustettu pois.

    Äänestä

  • Toiminnall. oppija kirjoitti:

    Ensinnäkin, pyydän anteeksi sitä, että on pakko vaihtaa nimimerkkiä. Menee niin epäammatilliseksi.

    Tosiaankaan, käsittääkseni vain harvoin - jos silloinkaan - ovat ympäristön ja työyhteisön ongelmat korjaantuneet sillä, että yksi yksilö (aluksi) on savustettu pois.

    Jos tulee riehumaan hautajaisiin, ei kyse ole työyhteisön ongelmasta, vaan ihan kanttorin omasta ongelmasta, terve se ei ole, sen nyt tajuaa jo jokainen.

    Äänestä

Kyllä kyllä..mutta jos työyhteisö ja koko sakki kirkkovaltuustoa myöten kattoo sormien läpi tämän akan hommia niin minusta se on VÄÄRIN!

Äänestä
  • Kai se menee sillai, ett ketä on äänestäny, niin vastaa mokasta. Ite olin silloin vielä kirkossa, mutta en äänestänyt ...

    Äänestä

Synkkää,hämyä porukkaa .Pitää pysyä kaukana.

Äänestä
  • Sanoisin, että meitsikin touhuoppilas tajuu pysyy omalla hiekkalaatikolla eikä mee sotkeen naapurikunnan kuvioita. Murkkuna tietty ei meille riittäneet pyssykylän pojat vaan haettiin Kemijärveltä. Mutta ei mitään vakavampaa, kerran kävi poliisit, kun naapuri ei ollut saanut nukkua koko yönä. Anteeksi näin jälkikäteen.

    Siis mikä tää kuvio on? Onko pidetty täysimittaiset hautajaiset Sodankylässä? Vai tultu ainoastaan kirkkoa lainaamaan? Täällähän olisi olleet mitä mainioimmat puitteet ja mahdollisuus vaikka mihin.

    Mitäpä, jos mä väitän, että tää voi vaikka levitä käsiin? Ja lisäksi totean, että Mika Tölli sai kyllä minut aisoihin.

    Äänestä

  • Touhuoppija kirjoitti:

    Sanoisin, että meitsikin touhuoppilas tajuu pysyy omalla hiekkalaatikolla eikä mee sotkeen naapurikunnan kuvioita. Murkkuna tietty ei meille riittäneet pyssykylän pojat vaan haettiin Kemijärveltä. Mutta ei mitään vakavampaa, kerran kävi poliisit, kun naapuri ei ollut saanut nukkua koko yönä. Anteeksi näin jälkikäteen.

    Siis mikä tää kuvio on? Onko pidetty täysimittaiset hautajaiset Sodankylässä? Vai tultu ainoastaan kirkkoa lainaamaan? Täällähän olisi olleet mitä mainioimmat puitteet ja mahdollisuus vaikka mihin.

    Mitäpä, jos mä väitän, että tää voi vaikka levitä käsiin? Ja lisäksi totean, että Mika Tölli sai kyllä minut aisoihin.

    Täysimittaiset hautajaiset Sodankylässä pidetty, kuten suurimmalle osalle vainajan kotikylän edesmenneille, moni on Sodankylään haudattu. Ennen ei vaan ole kanttori tainnu riehaantua ainakaan yhtäpahoin, vaikka on Sodankylän kirkossa ennenkin Veteraanin Iltahuuto laulettu, eikä edes ole kovin pitkää aikaa. Eihöhän tuo Iltahuuto vielä anna rauhan kun veteraanit keskuudestamme vähenee kiihtyvää tahtia. Sotaveteraani, sotainvalidi, olisi ansainnut hautajaiset ilman kanttorin kaahotusta.

    Äänestä

Kirkkoon kuulumaton ateisti,,,olen tuommosten hihhulismi ideologioiden yläpuolella.
Naureskelen vaan ku uskovaiset repii silmät päästä toisiltaan riidellessään ns "oikeaoppisesta uskonnosta".

Äänestä

Lasten pyörien pyörävaraskin oli nimitetty lutiksi.Niin sitä pitää

Äänestä

Onneksi olen vapaamielisiä ja rauhaisia luonnonuskontoja kannattava pakana. Naureskelen vain, kun ristikirkon työntekijät repivät toisiltaan hiuksia päästä ja riitelevät tiukkapipouskontonsa oikeaoppisuudesta.

Äänestä

Arvelekko,että lukevat kuin piru raamattua

Äänestä

Hetassa oli oikein kalakkarokäärme päässy sissään.Sielä ei rantustella

Äänestä
  • Päässy käärme sisään, kirkkoonko? käskikö vielä syömään paikallisia omenoitakin?

    Äänestä

Tämän akan hommiiin on ennenkin jouduttu puuttumaan.Jos nyt tarjotaan jotain varoitusta niin porukka eroaa kirkosta.Kannattaa kirkkovaltuustonkin tosi tarkkaan miettiä mitä tekee...haluavatko esim vanhempiensa hautajaiisiin moisen kanttorin...MINÄ en halua.

Äänestä
  • Onhan se niin että länsimaisen demokratian perusta on kreikkalaisroomalainen filosofia, kristinusko ja muut opit.Kattokaa stalinin neukkulaa tai jotain musulmaanimaata.Ei voi soittaa suutaan, suolet kuivuu puunoksalla. Onhan näitä hupsuja eukkoja aina ollut, älkää kiihtykö, aika hoitaa.

    Äänestä

kyllähän kanttorikin voi niinsanotusti palaa loppuun, väsyä. toivokaamme hänen tervehtymistään, ei tuomitseminen ja erottaminen ole ainoa vaihtoehto. hän kanttori on omapersoonasa, ihan mukava ihminen.

Äänestä
  • Jo vain oliki melekonen loppuunpalaminen ku piti mennä hautajaisiin riekkumaan. Kait sitä pitää ymmärtää...

    Äänestä

No jos haluatte jollekin antaa potkut,niin potkikaa sitä kahjoa per....le,joka houhottaa kameroiden kanssa kirkokylässä sekä hätyyttelee ihmisiä.

Äänestä
  • Ketään!

    Äänestä

  • Suuttuja voisi käyttää semmosta muslimien rättiä naamallaan jos ei kestä tulla nähdyksi päivänvalossa.

    Äänestä

  • Piiloon piiloon kirjoitti:

    Suuttuja voisi käyttää semmosta muslimien rättiä naamallaan jos ei kestä tulla nähdyksi päivänvalossa.

    Helpompi ratkasu on sen kahjon poistua katukuvasta kameroineen,kun toisten alkaa rättinaamalla kulkea juoksujalkaa..

    Äänestä

  • Ratkasu xy kirjoitti:

    Helpompi ratkasu on sen kahjon poistua katukuvasta kameroineen,kun toisten alkaa rättinaamalla kulkea juoksujalkaa..

    Onko tämä juuri totta? Enpä oikein taida uskoa. Liiottelua taas, kuten tavallista.
    No siinähän sitä samalla saa kunnon kohennusta ja laihtuuki vähän.
    Sairausmenotkin vähentyy kansalta. Säästyy veroeuroja.
    Liikunta, varsinki juoksu on hyvin terveellistä.

    Äänestä

  • Ratkasu xy kirjoitti:

    Helpompi ratkasu on sen kahjon poistua katukuvasta kameroineen,kun toisten alkaa rättinaamalla kulkea juoksujalkaa..

    Mitähän se niillä kuvilla sitten tekee? Jos on kamerat tätyyhän silloin kuvatakin.

    Äänestä

Tyypillistä pyssykylää,jos ei osata sanallisesti keskustellen sopia asioista,niin turpiin vaan...se on sitä

Äänestä

Töihinsä palannut tämäkin riehuja. Ihme hommaa!

Äänestä
  • Kannatteeko tuollaiseen yhteisöön verorahojaan uhrata.

    Äänestä

...lyötyä!? Tiiättekö tapauksen taustat? Lopettakaa ajoissa! Kasvatatte hänen henkistä painolastia entisestäänkin raukkamaisesti tällaisella anonyymipalstalla kun ette tiedä mistä- ja minkälaisesta tapauksesta oikeasti on ollut kysymys. Hävettää olla Sodankyläläinen!!!! Tunteettomia ihmisiä!

1Äänestä

Voisiko joku kertoa, mistä kyse? En todellakaan usko, että kanttori alkaa riehua kesken aktin, näin kuitekin kävi.

Mikä perkele kanttoriin meni ja miksi hän alkoi toimia ei asiallisesti.'?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kortistoon heti! kirjoitti:

Sodankylän seurakunnan kanttorille pitää antaa potkut heti! Jos ei tuollainen tollo lähe srk:n leivistä NIIN MINÄ EROAN KIRKOSTA.
Niin paljon on tuon työntekijän hommia kuultu jja nähty että nyt riittää

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu