Mitä mieltä olette?

Mitä mieltä olette suuresta ikäerosta parisuhteessa? Nainen 25 ja mies 52. Mies ei ole mikään pappa tyylinen vaan nuorekas, hoikka ja aktiivinen
27627
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Minulla ja miehelläni eroa 20 vuotta. Ikäeroista löytyy varmaan tuhat keskustelua, ja suurin osa ne tuomitsee. Suhteessa olijat sen kuitenkin määräävät, miltä tuntuu ja tuntuuko hyvältä. Asia on aina yksilöllinen, ja noin suuresta ikäerosta aiheutuu varmasti jonkinasteisia erimielisyyksiä/ erilaisia asenteita eri asioita kohtaan tms, mutta niistä voi selvitä. Yksilöllistä voiko toimia.

Äänestä

ero tulee sitten kun mies alkaa olla "liian vanha", että ei tuollainen suhde sun loppuelämää kestä. joudut sitten ~40v:nä etsimään uuden miehen itsellesi

Äänestä
  • Harva suhde kestää muutenkaan pitkään. Oli naimisissa tai ei ole. 50% avioliitoista päätyy eroon vaikka olisivat sekuntilleen samanikäisiä. Että näin.

    Äänestä

  • ettaninnnii kirjoitti:

    Harva suhde kestää muutenkaan pitkään. Oli naimisissa tai ei ole. 50% avioliitoista päätyy eroon vaikka olisivat sekuntilleen samanikäisiä. Että näin.

    silti sitä epätodennäköisempää sen suhteen kestäminen silti on, mitä enemmän erottavia tekijöitä parin välillä on

    Äänestä

  • lifemocker kirjoitti:

    silti sitä epätodennäköisempää sen suhteen kestäminen silti on, mitä enemmän erottavia tekijöitä parin välillä on

    Ikä ei ole erottava tekijä (kokemusta on).

    Äänestä

  • mokkulaaataa kirjoitti:

    Ikä ei ole erottava tekijä (kokemusta on).

    kyllä se voi olla

    Äänestä

  • lifemocker kirjoitti:

    kyllä se voi olla

    Jännää,että täällä antaa neuvoja sellaiset, joilla itsellään ei ole ollut ensimmäistäkään parisuhdetta...on vain luettu naistenlehdistä fiktiivisiä kertomuksia (kokemusta?).

    Äänestä

  • lifemocker kirjoitti:

    kyllä se voi olla

    Kokoerokin voi olla erottava tekijä?

    Äänestä

  • kokooneroon kirjoitti:

    Kokoerokin voi olla erottava tekijä?

    toki

    Äänestä

  • eikokeetaa kirjoitti:

    Jännää,että täällä antaa neuvoja sellaiset, joilla itsellään ei ole ollut ensimmäistäkään parisuhdetta...on vain luettu naistenlehdistä fiktiivisiä kertomuksia (kokemusta?).

    joo aika naivia ajatella ettei ikä, erilaiset elämäntilanteet jne vaikuta

    Äänestä

  • lifemocker kirjoitti:

    toki

    ja ulkonäkö.

    Äänestä

  • eikokeetaa kirjoitti:

    Jännää,että täällä antaa neuvoja sellaiset, joilla itsellään ei ole ollut ensimmäistäkään parisuhdetta...on vain luettu naistenlehdistä fiktiivisiä kertomuksia (kokemusta?).

    hmm jos toinen on 25 ja toinen yli 50 niin mä väittäsin että 40- 50 vuotiaana nuorempi joutuu ettimään uuden ihan kun toinen ottaa ja kuolla kupsahtaa. Vanhoilla on myös semmoi että ne alkaa himmetä päästä.... sitte 50 vuotiaana saat olla omaisena kun omat vanhemmat ja oma puoliso on saattohoidossa. :-D Vanhenemisesta ei tarvi lukea naistenlendistä sen vaikutuksista voi lukea kuolinilmoituksista.

    Äänestä

Jos nainen ei ole yhtään kiinnostunut seksistä, niin suhde voi kestää pitkäänkin. Mutta veikkaisin, että puoli vuotta enintään olette yhdessä. Kokeile ihmeessä, sittenhän sen näet.

Äänestä
  • "Jos nainen ei ole yhtään kiinnostunut seksistä, niin suhde voi kestää pitkäänkin".

    Mitä helkkaria tuo oikein tarkoittaa,itse en kyllä olisi suhteessa hetkeäkään jos ei seksuaalisuus asiat olisi kunnossa,tuntuu että mitä vanhemmaksi tulee seksin laatu ja määrä senkun vaan lisääntyy.

    Äänestä

  • Myös 52v mies. kirjoitti:

    "Jos nainen ei ole yhtään kiinnostunut seksistä, niin suhde voi kestää pitkäänkin".

    Mitä helkkaria tuo oikein tarkoittaa,itse en kyllä olisi suhteessa hetkeäkään jos ei seksuaalisuus asiat olisi kunnossa,tuntuu että mitä vanhemmaksi tulee seksin laatu ja määrä senkun vaan lisääntyy.

    Monenko viiskymppisen miehen kanssa olet ollut sängyssä? No keskimäärin ei tosiaan potenssi lisäänny iän myötä. Sitten vielä se, että viisikymppisten asenteet ja taidot seksin suhteen on usein päivittämättä suoraan 70-luvulta peräisin. Tietysti varmaan moni sen ikäinen on hyväkin sängyssä, mutta sellaiset taas ei usein olekaan enää paria hakemassa vaan pitkässä suhteessa. Vaikka yli viisikymppisellä olisikin jotain tarjottavaa nuorelle tytölle, niin tuskin 60-75 -vuotiaalla on enää keski-ikäiselle naiselle. Luonnon realiteetit nääs.

    Mutta tule sitten 10 ja 20 ja 30 vuoden päästä kertomaan, että seksin määrä lisääntyy vanhemmiten.

    Äänestä

20 vuoden päästä mies on 70!
Haluatko lapsia? He todennäköisesti menettävät isänsä nuorina ja lapsena harmittaa kun isä ei jaksa matkustaa tai potkia palloa takapihalla.
Vaikka mies on nyt nuorekas ikä kirii kovaa vauhtia. Vanhuus aiheuttaa usein monia sairauksia, kuten muistihäiriöitä, aistien heikkenemistä, sängyn kastelemista jne. Kyllä se rakkaus joutuu koetukselle, kun teidän ikäero tulee korostumaan jatkossa valtavasti.

Puolet liitoista päättyy eroon. Tämän liitton epäonnistumistodennäköisyys on varmaan noin 90% luokkaa. Olet siinä iässä, että kannattaa alkaa etsiä kumppania jonka kanssa suhde tulee todennäköisesti onnistumaan.

Äänestä

En mä vaan vois kuvitella seurustelevani(??) isäni ikäsen miehen kanssa o_O Tietysti jos joku tykkää nii en mä rupee tuomitsemaan :P

Äänestä
  • onneksi ikäero niinpäin, että mies vanhempi...toisinpäin ei toimisi...tai jos toisella olisi rutkasti omaisuutta, niin jonkin aikaa voisi toimia...rahahanat kiinni, homma ohi.

    Äänestä

  • :) enkä äitini ainakaan

    Äänestä

Yhdellä toimii toisella ei. 25 alkaa olla jo kypsä aikuinen joten saattaa hyvinkin toimia. 20 ja 47 luultavasti toimisi huonommin. Samaten toisinpäin olevassa ikäerossa saattaa muodostua isoksi esteeksi se että viisikymppinen nainen ei yleensä enää saa lapsia. Jos kersat on molemmin puolin jo hankittu niin sekin saattaa ihan hyvin toimia.

Anna heidän tehdä omalla elämällään mitä haluavat, mitä se sinulle kuuluu?

Äänestä
  • Täällä sama hlö aina vain päivystää (lmoku) ja antaa asiantuntevia mukakommentteja. Kuvasta päätellen, ei ainakaan hlöllä itsellään ollut ensimäistäkään suhetta. Millähän kokemuksella kommentit tulevat:)

    Äänestä

mun mielestä kannattaa kattoo miten siinä käy. Kuinka moni oikeesti kuuntelee noita eisetoimi -juttuja ja tilastojen mukaan blaa blaa. Ei se ota jos ei annakaan. Todennäköisyydet on ehkä vastaan mut entä sitte ? mikä nyt on pahin mitä voi tapahtua ?

Äänestä
  • Ei kannata ainakaan naimisiinmenoa suunnitella ilman tosi pätevää avioehtoa. Yleensä vanhempi on se varakkampi ja toinen vain hyötyisi saadessaan tasinkoa tulevassa erotilanteessa. testamentti kannatta myös tehdä,jos vanhemmalla on lapsia, että leski ei vie kaikkea. esimerkkejä löytyy,miten nuorempi pyrkii kaikin keinoin hyötymään tilanteesta taloudellisesti.

    Äänestä

Jos nainen haluaa viettää vanhuuttaa miehen kansaa niin pitää ottaa 5-10 vuotta nuorempi mies kun miehet kuolevat 10v aikaisemmin kuijn naiset.

Äänestä

Makuasia, en suosittele.
20 v. kokemus ja helvettihän siitä loppujen lopuksi tuli.

Äänestä
  • huh, pitkä kokemus, 20v, eikö joka muu suhde pääty 3,5-7v jälkeen siihen h...ttiin. Onnittelut extrapitkästä suhteesta:)

    Äänestä

Voihan siinä vanhassa miehessä olla karismaa, osaa minia asiotia ja luultavasti on jo kertynyt oamisuutta, eli on niitä eliittivälineitä, hieno auto, moottoripyörä ja varaa matkustellakin, toki viehättää nuorta naista.

Siten on se tulevaisuus, tämä päivä voi olla vielä varsin hyvää elämää jos nyt haluaa isänsä ikäisen rakastajan itselleen. Mutta jokainen vuosi tuo miehelle lisää ikääntymisen merkkejä, ryppyjä tulee, omapäisyys lisääntyy eli muututaan lapseksi jälleen, sitten nuo tiputtelu vaivat ym. rempat. Vain harva ihminen pääsee ilman suurempia juttuja.

No sitten ne lapset, ne jäävät kyllä ihan varmasti vaille jotakin, he näkevät vanhuksen ei osallistuvaa isää. Saattaahan olla että joudut yksin huoltamaan perhettä, niin että on alaikäisiä huollettavia, miehen kuollsessa tulusi mukaan lasten valvonta lasten perintöasioissa.

Mielestäni asioita pitää ajatella järjen kanssa, ei ainoastaan tämänhetkisen tuntuman mukaan. Ainahan voi sattua kaikenikäisille jotakin, mutta vanhan ihmisen kanssa saatu lapsi saattaa olla jotenkin vammainenkin.

Mieti haluatko omaishoitajaksi ja yksin vastuulliseksi, jaksatko.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tuija18 kirjoitti:

Mitä mieltä olette suuresta ikäerosta parisuhteessa? Nainen 25 ja mies 52. Mies ei ole mikään pappa tyylinen vaan nuorekas, hoikka ja aktiivinen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu