Nämä ovat aika karmeita tapauksia:
-Kaljuuntuva kolmekymppinen sählyjäbä, joka esittää rentoa ja menevää äijää
-Vanhalla ja pienellä japanilaisella autolla ajava töissä käyvä kunnon mies, joka asuu yksiössä Pohjois-Vantaalla
-Örkkipelimies, eli jostain syystä 16-vuotiaana henkiseltä kehitykseltään pysähtynyt mies, joka keskustelee netin fantasiaseikkailupelien jännistä käänteistä toisten samanlaisten kanssa vielä reilusti yli parikymppisenä
-Punttia nostava kreatiinilla habansa paisuttanut Sali-Make, joka olisi YTM, jos vain pituutta olisi yli 178 senttiä ja jos päässä ei olisi sitä typerää lippistä (suomileijonakoru ei paranna tilannetta)
-Kolmekymppinen ikuinen kaveripoika-opiskelija, jonka punavihreä hipsteri-imago ei sovi kaljan pöhöttämään vartaloon
-Heti peruskoulun jälkeen varastomieheksi mennyt synkistynyt semi-kunnonmies-elättäjä, joka valitsi uransa siksi, että 70-luvulla aikuistunut isä tiesi kertoa pojalle, että koulutus on turhaa, töihin vaan heti kun pystyy. Kaveri on vain syntynyt väärälle vuosituhannelle
-Kahta duunia tekevä ylipirteä jees-mies, joka raataa itsensä hengiltä saadakseen hyväksyntää edes työntekijänä ja hukuttaakseen itse hankittuun stressiin ja kiireeseen yksinäisyytensä
-Kokoomuslaiset arvot omaava pikkutakkimies. Kaikki on keskinkertaista: äly, karisma, pituus, hiusten määrä, koti, auto, lapset, lomakohteet ja mielipiteet
No niin, nyt olen loukannut melkein kaikkia palstaa lukevia miestyyppejä. Antakaa palaa!
Pahimmat ATM-tyypit
83
1082
Vastaukset
- Mies1985
Miesten pahimmat ATN-tyypit: Toisten miesten kanssa vehdannut nainen.
- ...
Nainen on heikompi sukupuoli, jota tulee suojella ja siksi emme keskustele mahdollisista ATN-tyypeistä.
- Tyttö oli rehellinen
Eipä kai tässä rehellisyydessä mitään loukattu? http://pleieri.blogspot.com/2013/05/tyttoystavan-hankinta.html vaatii ATM:ltä sen, että hän on hoitanut http://pleieri.blogspot.com/2013/04/perusasiat.html kuntoon.
- ATN-nainen
... kirjoitti:
Nainen on heikompi sukupuoli, jota tulee suojella ja siksi emme keskustele mahdollisista ATN-tyypeistä.
Ei kannata. Lihavat ja rumat naiset suuttuu kun heidän ATN-tasostaan mainitaan huomaat sen http://pleieri.blogspot.com/2013/05/ruma-lihava-nainen.html kommentoijista.
Jopa kauniit naiset suuttuvat, jos mies kertoo kiinnostuksen katoavan heidän muuttuessaan kyseisen linkin rumiksi lihaviksi kurpiksi.
- turbo-atm
Pahin ihmistyyppi: oman henkisen elämän vajavaisuuden takia muiden elämää anonyymisti arvosteleva ihminen.
- ...
Onko tämä noin vakava asia? Kysehän on vain luuseriudesta.
- pimbleman.
Täytyy lisätä listaan yks mun kaveri: rikas tyyppi, joka sais rahalla vaikka mitä, mut silti pysyy neljän seinän sisällä. Tyyppi myös ryyppää joka viikonloppu, joka ei sinällään tee vielä tylsäks, muttakun sen tekee sen aina yksin omassa asunnossaan. Korkeintaan poikkee lähigrillistä kebabit hakemaan ja nekin kiireellä kotiin syömään ettei vaan olis ihmisten ilmoilla. Hän on ns luonnostaan tylsä. Raivostuttavan tylsä sanon minä.
- ...
Tai masentunut.
- pimbleman.
... kirjoitti:
Tai masentunut.
Olen kysynyt ja ihmetellyt syitä hänen luonaan. Sanoo vaan et yksinkertasesti ei kiinosta. Olen kysynyt myös tota masista ja hän sen kielsi. Hän hehkuttaa jopa omaa positiivista asennettaan ja sano et positiivisuudesta kaikki lähtee. Btw, hän kuuntelee sellasta bändiä ku paska ja myös m.a nummista. Kyllä kyse on luontaisesta outoudesta/tylsyydestä.
- 411424
Tunnetaanko me? No, ihan siltä varalta avaudumpa kuitenkin, jos olet kuka luulen.
Sinä olet ihan ok-tyyppi, soittelet muutenkin kuin kännikuskin tarpeessa ja tehdään aina välillä jotain yhdessä.
V. on ok-tyyppi, ja sen muijakin on ollut mulle tosi mukava vaikkei sillei tunnetakaan. Sitten J. on myös hyvä tyyppi, teidän kanssa vois ottaakin keittoo tai lähteä johonkin.
Mutta sitten on ne sun kaverit. Suoraan sanottuna osa niistä tuntuu vihaavan meikäläistä. T. sanoi kerran ihan suoraan että "painukko vittuun täältä" ja J2, vaikkei suoraan käskekään painumaan vittuun, on vähän sen oloinen että olen sen mielestä maailman turhin jätkä. K ei myöskään pidä minusta, mutta on sen verran kohtelias että käyttäytyy edes normaalisti.
Muuten voisin kyllä lähteä, mutta ei mua kiinnosta jos puolet porukasta ei halua että olen nurkissa niin en sitten ole. Helpompi se on että yksi jätkä jää pois kuin että 3-4 lähtee. Silti kiinnostaisi tietää mistä näiden kaiffareiden inho johtuu, mitään kun en ole mielestäni tehnyt.
Mutta ei sinne ihmisten ilmoille kannata lähteä kun osa porukasta ei ihan selvästi halua minua sinne. Vedän sitten ne lauantaikaljani himassa ja pelailen Armaa. Menee se niinkin. - sssna
Mitä vikaa siinä on jos ei halua olla "ihmisten ilmoilla" Ihmiset onkin niin vittumaisia että kuka niitten kans haluaa olla edes tekemisissä. Viisas mieshän tuo kaverisi on. Sinä taas et kovin viisas ole etkä mikään kaveri hänelle, kun häntä tuolleen haukut ja arvostelet. Vittuako se sinulle kuuluu miten hän elää????
- ymmymm
Surullista on, että mun tuttavissa on juurikin aloittajan kaltaisia ihmisiä. terv. noista se jees-mies ilman ylipirteyttä
- ...
Jostain syystä suomimiehen elämä on kurjistunut 2000-luvun alusta lähtien. Sitä ennen elo tässä maassa oli normaalia lamoista huolimatta.
- lkgjdlfkgldkg
Monet noista on kyllä pääasiassa KTM:iä, jos vakavissaan vedetään.
- HRN71
KTM??? tarkottaa?
- ADHDATM-KTM
HRN71 kirjoitti:
KTM??? tarkottaa?
Repesin!
- Ei kuvaava lista
Nuo ovat melkein kaikki tavis-tyyppejä, joista useimmilla nainen tai ainakin ollut. Varsinkin kokoomuslainen ja salimake ovat varatun/seurustelevan miehen perustyyppejä. Plösö-hipsterillä taas ollut 5-10 vuotta sitten hyvin villi ja kostea opiskeluajan alkupuoli ja saanut piukkaa humanistityttöä loppuelämän tarpeiksi.
Ei tuosta listasta löydy vanhan koulukunnan ATM:ää (teknisellä alalla pitkälle kouluttautunut ja hyväpalkkaisessa työssä oleva/siihen menevä, fiksu ja sporttinen mutta ujo ja hiljainen) ekä nyky-ATM:ää (kouluttautumaton tai kansanopistopohjalla, työtön, yleensä mielenterveysongelmainen, päihdeongelmainen ja muutenkin moniongelmainen).- Olet aivan oikeassa
ATM tarkoittaa miestä joka ei saa pillua/parisuhdetta. Ei mitää "alempitasoisuutta" sinänsä.
- 12+1
Tää oli aika hyvä jako. Noilla vanhan koulukunnan ATM:llihän olis periaatteessa kaikki edellytykset naisen saamiselle ja nousulle KTM- tai jopa YTM-kategoriaan, mutta homma kaatuu siihen etteivät osaa markkinoida itseään naisille, ts. eivät ole 'jänniä' eivätkä uskalla/osaa lähestyä naisia. Näillä tyypeillä sentään periaatteessa on vielä toivoa, jos vaan pystyvät kehittämään itseään tai joku nainen huomaa ne hyvät ominaisuudet.
Nää nyky-ATM:t sit onkin niitä todellisia ATM:iä, menetettyjä tapauksia. Ei ihme ettei naisia kiinnosta, jos tarjolla on juurikin tuollainen työtön ja kouluttautumaton katkera naistenvihaaja, joka yleensä bonarina vielä asuu muuttotappiokunnassa ja on enemmän tai vähemmän alkoholisoitunut ja päästään vialla. - Vanhasta uudeksi
12+1 kirjoitti:
Tää oli aika hyvä jako. Noilla vanhan koulukunnan ATM:llihän olis periaatteessa kaikki edellytykset naisen saamiselle ja nousulle KTM- tai jopa YTM-kategoriaan, mutta homma kaatuu siihen etteivät osaa markkinoida itseään naisille, ts. eivät ole 'jänniä' eivätkä uskalla/osaa lähestyä naisia. Näillä tyypeillä sentään periaatteessa on vielä toivoa, jos vaan pystyvät kehittämään itseään tai joku nainen huomaa ne hyvät ominaisuudet.
Nää nyky-ATM:t sit onkin niitä todellisia ATM:iä, menetettyjä tapauksia. Ei ihme ettei naisia kiinnosta, jos tarjolla on juurikin tuollainen työtön ja kouluttautumaton katkera naistenvihaaja, joka yleensä bonarina vielä asuu muuttotappiokunnassa ja on enemmän tai vähemmän alkoholisoitunut ja päästään vialla.Näinkin voi käydä. Olen siirtymässä vanhan koulukunnan ATM:stä rappio-ATM kastiin. Vedin nousujohteisen uran tietotekniikan alalla pöntöstä alas, kun sekosin pillunpuutteen takia.
- Mies1985
Kansanopistot tarjoavat toisinaan myös ammatillista koulutusta. Onko sillä merkitystä onko ammattiosaaminen hankittu nuorten yhteishaussa olevasta ammattiopistosta, kansanopistosta, oppisopimuksen kautta tai työvoimakoulutuksena?
Se vaikuttaisi ilkeämieliseltä maalitolppien siirtelyltä. - Nyky-ATM
12+1 kirjoitti:
Tää oli aika hyvä jako. Noilla vanhan koulukunnan ATM:llihän olis periaatteessa kaikki edellytykset naisen saamiselle ja nousulle KTM- tai jopa YTM-kategoriaan, mutta homma kaatuu siihen etteivät osaa markkinoida itseään naisille, ts. eivät ole 'jänniä' eivätkä uskalla/osaa lähestyä naisia. Näillä tyypeillä sentään periaatteessa on vielä toivoa, jos vaan pystyvät kehittämään itseään tai joku nainen huomaa ne hyvät ominaisuudet.
Nää nyky-ATM:t sit onkin niitä todellisia ATM:iä, menetettyjä tapauksia. Ei ihme ettei naisia kiinnosta, jos tarjolla on juurikin tuollainen työtön ja kouluttautumaton katkera naistenvihaaja, joka yleensä bonarina vielä asuu muuttotappiokunnassa ja on enemmän tai vähemmän alkoholisoitunut ja päästään vialla.Osui ja upposi ainakin tännepäin.
- ...
Perinteinen ätminkäisyys koskee siis kapeakasvoista konservatiivisesti pukeutunutta tukka siististi leikattua länsihelsinkiläis-espoolaista miestä, jonka maailma ei kohtaa kauniiden, nauravaisten, reippaiden, käytännöllisten, välittävien ja muutenkin herttaisten humanistinaisten tai heidän lähihoitaja-kassaneiti siskojensa siiderinhuuruisen puistoilta-maailman kanssa, minkä vuoksi nämä poloiset naiset muuttuvat melkein ilmestyskirjan petoa muistuttaviksi kaksinaamaisiksi olennoiksi, jotka antavat persoonansa auringon loistaa väärille miehille niiden oikeiden sijaan.
Kyllä, varmasti niin asian voi joku kokea, mutta mielestäni teoria on vanhentunut. Se on ilmeisesti kehitetty 90-luvulla. ... kirjoitti:
Perinteinen ätminkäisyys koskee siis kapeakasvoista konservatiivisesti pukeutunutta tukka siististi leikattua länsihelsinkiläis-espoolaista miestä, jonka maailma ei kohtaa kauniiden, nauravaisten, reippaiden, käytännöllisten, välittävien ja muutenkin herttaisten humanistinaisten tai heidän lähihoitaja-kassaneiti siskojensa siiderinhuuruisen puistoilta-maailman kanssa, minkä vuoksi nämä poloiset naiset muuttuvat melkein ilmestyskirjan petoa muistuttaviksi kaksinaamaisiksi olennoiksi, jotka antavat persoonansa auringon loistaa väärille miehille niiden oikeiden sijaan.
Kyllä, varmasti niin asian voi joku kokea, mutta mielestäni teoria on vanhentunut. Se on ilmeisesti kehitetty 90-luvulla.Tämä perinteinen ätminkäisyys taas osuu ihan asuinpaikkaa - nykyistä ja edellistä - myöten. En nyt pidä naisia ilmestyskirjan petoina, mutta heidän miesmakunsa kieltämättä harmittaa.
Tämä panikin miettimään, että jos olisin törmännyt ATM-puheisiin ensimmäisen kerran vasta tällä vuosikymmenellä, kun siitä on tullut Halla-Ahoa mestarikseen kutsuvien juttu, olisinko lähtenyt mukaan. Ikävä on sitä markkina-arvodiskurssin kesää 2004, kun kaikki ATM:ksi ilmoittautuneet edustivat nimenomaan perinteistä ätminkäisyyttä.- ...
lord.boredom kirjoitti:
Tämä perinteinen ätminkäisyys taas osuu ihan asuinpaikkaa - nykyistä ja edellistä - myöten. En nyt pidä naisia ilmestyskirjan petoina, mutta heidän miesmakunsa kieltämättä harmittaa.
Tämä panikin miettimään, että jos olisin törmännyt ATM-puheisiin ensimmäisen kerran vasta tällä vuosikymmenellä, kun siitä on tullut Halla-Ahoa mestarikseen kutsuvien juttu, olisinko lähtenyt mukaan. Ikävä on sitä markkina-arvodiskurssin kesää 2004, kun kaikki ATM:ksi ilmoittautuneet edustivat nimenomaan perinteistä ätminkäisyyttä.Oliko IT-buumin lakaistuminen mahdollisesti se ATM-ahdistuksen laukaiseva tekijä tuolloin vuonna 2004? Yht'äkkiä paljastui menestyksen vuosien jälkeen, että ns. "nörtti" ei olekaan kuningas. Taustalla koko ajan piileskellyt nörttiyden häpeä tuli kriisitilanteessa esiin, ehkä masennuksen esiin ajamana?
... kirjoitti:
Oliko IT-buumin lakaistuminen mahdollisesti se ATM-ahdistuksen laukaiseva tekijä tuolloin vuonna 2004? Yht'äkkiä paljastui menestyksen vuosien jälkeen, että ns. "nörtti" ei olekaan kuningas. Taustalla koko ajan piileskellyt nörttiyden häpeä tuli kriisitilanteessa esiin, ehkä masennuksen esiin ajamana?
Vaikea sanoa, harva näistä silloisista ATMeista oli IT-alan ihmisiä. Pikemminkin näen muutoksen alkaneen joskus 2007 jälkeen, ja ainoa yhteiskunnallinen piirre jonka havaitsen muuttuneen on äärioikeistolaisuuden kasvu, joka lienee taas osaltaan seurausta jostain. IT-kupla ei kieltämättä kuulosta kaukaa haetulta, nyt kun se tuli mainituksi.

Maahanmuuton tuoma kilpailutilanne pariutumismarkkinoille on ilmeisesti lisännyt äärioikeistolaisia kannanottoja ätminkäisten parissa. Talouskriisi puolestaan on heikentänyt taloustilannetta ja lisännyt syrjäytymistä. Töihin jääneet äminkäiset kärsivät yhä enemmän stressistä kasvaneen työtaakan seurauksena, eli kiristynyt talous kiristää hermoja kaikin tavoin alistetussa asemassa olevien miesten parissa.
- Ysäriä ysäriä
... kirjoitti:
Perinteinen ätminkäisyys koskee siis kapeakasvoista konservatiivisesti pukeutunutta tukka siististi leikattua länsihelsinkiläis-espoolaista miestä, jonka maailma ei kohtaa kauniiden, nauravaisten, reippaiden, käytännöllisten, välittävien ja muutenkin herttaisten humanistinaisten tai heidän lähihoitaja-kassaneiti siskojensa siiderinhuuruisen puistoilta-maailman kanssa, minkä vuoksi nämä poloiset naiset muuttuvat melkein ilmestyskirjan petoa muistuttaviksi kaksinaamaisiksi olennoiksi, jotka antavat persoonansa auringon loistaa väärille miehille niiden oikeiden sijaan.
Kyllä, varmasti niin asian voi joku kokea, mutta mielestäni teoria on vanhentunut. Se on ilmeisesti kehitetty 90-luvulla.Aivan oikein. MAT-teoria on 90-luvun alkupuolen tuotos. En usko että silloinkaan oli erityisen paljon niitä miestyyppejä mitä tässä kuvattiin "vanhan koulukunnan ATM" nimellä. Ehkäpä kysymys oli siitä että silloin ne muutamat sen kaltaiset miehet/pojat pääsivät yhteyksiin toistensa kanssa netin välityksellä koska nettiyhteydet olivat juuri tulleet teknillisiin korkeakouluihin.
Siihen aikaan oli varmaan myös syrjäytyneitä miehiä. Mutta he eivät silloin edes tienneet mitä joku internet tarkoittaa. Siksi ATM käsitteestä tuli aluksi ihan fiksua ja opinnoissa/työssä menestyvää mutta naisten hylkimää mieshenkilöä tarkoittava ilmaus. Oikeassa elämässä sellainen miestyyppi on hyvin harvinainen ja on ollut aina.
Mutta siinä olen yhtä mieltä että alunperin hyvin pienen piirin sisällä kehitetty käsite ATM on nykyään laajentunut tarkoittamaan sisäänpäin vetäytyneitä syrjäytyneitä ja usein moni ongelmaisia miehiä. - Näin on
Analysoidaanpa vähän tota sun vanhan koulukunnan ATM:ää
- Teknisellä alalla pitkälle kouluttautunut ja hyväpalkkaisessa työssä oleva/siihen menevä - ok, pitänee paikkansa, mutta suhtautuu työhönsä erittäin vakavasti ja pitää sitä arvokkaampana hommana kun esim. jotain humanistihömppää.
- fiksu - vain omasta mielestään. Muiden mielestä ärsyttävä besserwisser ilman minkäänlaista sosiaalista tilannetajua tai ihan vaan ärsyttävän rationaalinen, ei ymmärrä ihmisten tunteilua vaan suhtautuu siihen ylimielisesti.
- sporttinen - yhtä todennäköisesti ei-sporttinen.
Erityisesti nämä vanhan koulukunnan ATM:t kompastuvat juuri tuohon kun kuvittelevat olevansa fiksuja aivan samoista syistä kun muut kokevat heidät äärimmäisen ärsyttäviksi ja vastenmielisiksi.
- Nyt tulee totuus
Kuitenkin, jos ylläolevat pitävät tiukan linjan, eivätkä suostu työntämään kyrpäänsä yli 20-vuotiaaseen monen miehen nussimaan huoraan, he ovat joka tapauksessa parempia kuin käytettyä huoranvittua nöyrästi lutkuttavat aisurit.
Huti! Ohi meni ;)
- osu ja uppos =DDD
Onks paha että mä olen kaljuuntuva melkein kolmekymppinen, joka esittää menevää, asuu yksiössä, käyn salilla ja pelaan videopelejä.
Lisäksi tykitän sisään 10h päiviä tasaiseen tahtiin niin että esimiehen kanssa on asiasta jo pitänyt keskustella. Kielsivät perhanat tekemästä jos ei ole pakko, mutta on se vaan makiaa kun on saldot 150 plussalla. Lisäksi uskon kokoomukseen enemmän kuin sdpn hinttisateenkaaribolsevismiin.Minua ottaisi kupoliin jo se tilanne, että saldot kaikkinensa on jossain sadan kieppeillä. Olen ikionnellinen, kun sain jossain vaiheessa käytettyä melkein kaiken, ja nyt sitä taas on 30 tuntia -- ja pidän sitäkin liikana. Tavoitteeni on, että sitä olisi aina korkeintaan parin päivän saldovapaaseen riittävä määrä. Jouluksi sitä voisi olla enemmän, jos pyhät sattuvat ajoittumaan tympeästi.
- ...
Mitä siinä oikein tapahtuu, kun rennosta nuoresta miehestä tulee pingottunut ja teennäisen äijämäinen sählyjäbä, joka puhuu korostetun miehekkäällä äänellä porukan alfauroksille peittääkseen epävarmuutensa, joka syntyi lievistä koulukiusaamiskokemuksista?
- Pillunpuutteen syytä

Jää ilman pillua, ei siihen muuta tarvita. Paljon vaikeampiakin käyttäytymishäiriöitä tiedetään pillunpuutteen aiheuttaneen. Miehen itsetunnon perusta on teini-iässä tapahtuneessa teinineitsyen korkkauskokemuksessa. Mies joka ei koskaan ole päässyt korkkaamaan ei ole aivan 100% mies.
- JackDempsey
lord.boredom kirjoitti:
Minua ottaisi kupoliin jo se tilanne, että saldot kaikkinensa on jossain sadan kieppeillä. Olen ikionnellinen, kun sain jossain vaiheessa käytettyä melkein kaiken, ja nyt sitä taas on 30 tuntia -- ja pidän sitäkin liikana. Tavoitteeni on, että sitä olisi aina korkeintaan parin päivän saldovapaaseen riittävä määrä. Jouluksi sitä voisi olla enemmän, jos pyhät sattuvat ajoittumaan tympeästi.
Pojat pojat, sitten vasta aletaan laskea kun sadan tunnin liukumien lisäksi kolmen vuoden työajanlyhennysvapaat pitämättä.
- osu ja uppis =D
... kirjoitti:
Mitä siinä oikein tapahtuu, kun rennosta nuoresta miehestä tulee pingottunut ja teennäisen äijämäinen sählyjäbä, joka puhuu korostetun miehekkäällä äänellä porukan alfauroksille peittääkseen epävarmuutensa, joka syntyi lievistä koulukiusaamiskokemuksista?
150-saldotunnin mies tässä, oliko kysymyksesi minulle?
En tiedä, jotenkin missasin koko teini-iän (istuin tiiviisti sitällä pelaamssa pleikkaa kun en uskaltanut mennä pihalle) ja nyt sitten 25:n ikävuoden jälkeen tajusin kuolevani, ja on jotenkin pakko hoitaa se silmille hyppivä teinipersereikävaihe pois ennen kuin voin aikuistua.
Mut onhan tää vähän... aikuinen mies helvetti ajelee jollain enskatykillä auringonlaskun jälkeen viitaten liikennesäännöille kintaalla ja juo energiajuomaa samalla kun pelaa xboxia.
Usein toivon että olisin hoitanut nämä hommat oman ikäluokkani tahdissa, mutta mieluummin myöhään kuin ei milloinkaan. JackDempsey kirjoitti:
Pojat pojat, sitten vasta aletaan laskea kun sadan tunnin liukumien lisäksi kolmen vuoden työajanlyhennysvapaat pitämättä.
Totta, sadan tunnin liukuma voi olla pientä, mutta pidän sitä silti liikana. Itselle niitä kertyi aikoinaan yliampuvan vastuuntunnon (joku voisi sanoa "lievä työnarkomania"), mutta välillä näkee tyyppejä, jotka leveilevät sadan tunnin liukumillaan, jotka kertyvät siksi että aamupäivällä ei huvita tehdä töitä vaan selailla harrastusforumeja, ja sen vuoksi venytetään illasta sitten työpäivää.
Jos olisin nainen, huutaisin että minua et onnistunut, etkä voikaan onnistua, ahtaa ahtaaseen lokeroon, sika! Mutta kun olen mies, niin totean vain että ei osunut yksikään miestyyppi. Sen sijaan näyttäisin olevan yhdistelmä Pohjois-Vantaalla asuvaa, ikuista kaveripoika-opiskelijaa, kahta duunia tekevää ja pikkutakkimiestä. Jätän nyt auki, mitkä ominaisuudet tulevat miltäkin. Nuorempana minussa olisi vähän myös örkkipelimiestä.
- ...
Niin, tilanteesi on lukkiutumassa paikalleen omaksuessasi netissä ATM-identiteetin persoonaasi määrittäväksi tekijäksi.
- vajaa lista
Aloituksessa ei ivattu sätkäkonehippejä, tatuoituja paskoja ja boheemeja kitaranrämpyttäjiä ollenkaan. Aloittaja mitä ilmeisimmin valuttaa vitustaan mehuja, kun tällaisia miehiä kävelee vastaan.
- yksinmyös85
-Örkkipelimies, eli jostain syystä 16-vuotiaana henkiseltä kehitykseltään pysähtynyt mies, joka keskustelee netin fantasiaseikkailupelien jännistä käänteistä toisten samanlaisten kanssa vielä reilusti yli parikymppisenä
-Punttia nostava kreatiinilla habansa paisuttanut Sali-Make, joka olisi YTM, jos vain pituutta olisi yli 178 senttiä ja jos päässä ei olisi sitä typerää lippistä (suomileijonakoru ei paranna tilannetta)
-Kolmekymppinen ikuinen kaveripoika-opiskelija, jonka punavihreä hipsteri-imago ei sovi kaljan pöhöttämään vartaloon.
Nää osui ja upposi, mitä voitin? Kaljamaha, megahaba ja Suomi-lippis tosin puuttuu, mutta muuten natsaa aika hyvin.- ...
En tiedä, mitä voitit, mutta ehkä itseymmärryksesi lisääntyi, ja ehkä tunnistat veljiäsi reaalielämässä paremmin tämän jälkeen.
- 102
Mitä vikaa Pohjois-Vantaassa on? Jos vaan sietää vähän pidemmät työmatkat niin asuntojen hinnat ovat suhteellisen edullisia. Punttisali ja sähly ovat hyviä liikuntaharrastuksia. Kaljuuntumiselle ei taida paljon mahtaa mitään.
- ...
Ei kai Pohjois-Vantaassa mitään erityistä vikaa ole, onhan Jumbo lähellä. Pohjois-Vantaan status on kuitenkin aika matala, matalampi kuin minkään helsinkiläisen alueen. Onhan totta, että Vantaa ja Espoo ovat yksinäiselle miehelle vaarallisempia alueita kuin mitkään alueet Helsingissä, koska Espoossa ja Vantaalla on junttimaisia vaikutteita piilevänä enemmän kuin Helsingissä, ja ne imeytyvät ihmisen persoonaan ympäristöstä.
Eihän siinä muuta vikaa ole kuin pidemmät työmatkat ja pidemmät "hurvittelumatkat" kaupunkiin. Siis jos haluaisi vaikka elokuvissa käydä. Kehno maine sillä ehkä on, kun tulee heti mieleen joku Koivukylä (tai mikä se on se siinä sen vieressä, Havukoski tai joku?) tai Korso.
Vaan oikeasti työmatka on loppujen lopuksi aika oleellinen seikka. 20 minuuttia yhteen suuntaan on pikkujuttu, mutta kun se pitää mennä molempiin suuntiin, ja yleensä vielä samassa suunnassa muun ruuhkan kanssa.- 102
... kirjoitti:
Ei kai Pohjois-Vantaassa mitään erityistä vikaa ole, onhan Jumbo lähellä. Pohjois-Vantaan status on kuitenkin aika matala, matalampi kuin minkään helsinkiläisen alueen. Onhan totta, että Vantaa ja Espoo ovat yksinäiselle miehelle vaarallisempia alueita kuin mitkään alueet Helsingissä, koska Espoossa ja Vantaalla on junttimaisia vaikutteita piilevänä enemmän kuin Helsingissä, ja ne imeytyvät ihmisen persoonaan ympäristöstä.
Status maksaa paljon. Jos on valmis maksamaan niin mikäs siinä. Kontula vs Korso. Onko noiden statuksessa nyt oikeasti paljon eroa? Kontulassa on toki hyvä metroyhteys ja se on siinä mielessä parempi.
- 102
lord.boredom kirjoitti:
Eihän siinä muuta vikaa ole kuin pidemmät työmatkat ja pidemmät "hurvittelumatkat" kaupunkiin. Siis jos haluaisi vaikka elokuvissa käydä. Kehno maine sillä ehkä on, kun tulee heti mieleen joku Koivukylä (tai mikä se on se siinä sen vieressä, Havukoski tai joku?) tai Korso.
Vaan oikeasti työmatka on loppujen lopuksi aika oleellinen seikka. 20 minuuttia yhteen suuntaan on pikkujuttu, mutta kun se pitää mennä molempiin suuntiin, ja yleensä vielä samassa suunnassa muun ruuhkan kanssa.No juu, Kampista olisi lyhyet työmatkat. Huonona puolena vaan että sieltä olisi varaa ostaa vaan joku 15 neliön koppi jos sitäkään. Samalla rahalla saa suht hyväkuntoisen kaksion vaikkapa sieltä Pohjois-Vantaalta.
- ...
102 kirjoitti:
Status maksaa paljon. Jos on valmis maksamaan niin mikäs siinä. Kontula vs Korso. Onko noiden statuksessa nyt oikeasti paljon eroa? Kontulassa on toki hyvä metroyhteys ja se on siinä mielessä parempi.
Kaikki Helsingin lähiöt ovat urbaanimpia kuin Vantaan ja Espoon lähiöt. Ero ei ole suuren suuri, mutta Helsingin rajojen sisäpuolella ilmapiiri on toinen. Toki kyse on yhdestä ja samasta metropolialueesta, mutta eri paikoilla on aina oma identiteettinsä.
- hhhkköööäääååååååååå
lord.boredom kirjoitti:
Eihän siinä muuta vikaa ole kuin pidemmät työmatkat ja pidemmät "hurvittelumatkat" kaupunkiin. Siis jos haluaisi vaikka elokuvissa käydä. Kehno maine sillä ehkä on, kun tulee heti mieleen joku Koivukylä (tai mikä se on se siinä sen vieressä, Havukoski tai joku?) tai Korso.
Vaan oikeasti työmatka on loppujen lopuksi aika oleellinen seikka. 20 minuuttia yhteen suuntaan on pikkujuttu, mutta kun se pitää mennä molempiin suuntiin, ja yleensä vielä samassa suunnassa muun ruuhkan kanssa.Ei se niin paha ole Koivukylästä Hesan keskustassa töissä käydä, ja baareissakin sieltä voi Hesassa käydä jos haluaa. Lähijunat kulkee aika hyvin, ja jos kämppä on vielä lähellä asemaa. Kuusijärvi on sieltä lähellä, jotain 1km kävelymatkan päässä(ja fillarillakin aina pääsee). Joskin Kuusijärvellä käy nykyään kesäisin liian paljon väkeä, eikä siksi sinne niin ilkeä uimaan mennä kun se järvi on matalakin(sen järven olen muuten aikanaan pohjia myöten uimalla hyvinkin tutkinut), niin voi siellä muuten lenkkeillä ja varsinkin talvella.
Asuin aikanaan Hesan puolessa töissä ollessani pitkään juuri siinä Koivukylässä, ja minulla on edelleenkin se kämppäni siellä, joka kämppä on sittemmin ollut kyllä jo pitkäänkin vuokralla. Hyvin se on aina kelvannut uudelle vuokralaiselle kun entinen on lähtenyt. Vuokra kyllä on sellainen kohtuutasoa juuri 12€ neliö pienestä kasiosta.
Olen aina vuokralaisen vaihduttua käynyt tuossa asunnossa pientä remppaa tekemässä, ja sen kyllä olen huomannut että niitä monikulttuurisia siellä nykyään on alkanut olla tosipaljon. Tosin Virolaisiakin on joku vuokralainen sanonut olevan, ja että ne juhlivat äänekkäästi talon pihagrillissä.
Korsosta pitäisin jotain Mikkolaa vähän ikävänä paikkana, kun se on sivussa metsässä eikä lähellä isoja marketteja päivittyäisostoksiin, ja asemakin on sieltä kaukana. - Mies32
... kirjoitti:
Kaikki Helsingin lähiöt ovat urbaanimpia kuin Vantaan ja Espoon lähiöt. Ero ei ole suuren suuri, mutta Helsingin rajojen sisäpuolella ilmapiiri on toinen. Toki kyse on yhdestä ja samasta metropolialueesta, mutta eri paikoilla on aina oma identiteettinsä.
Se ilmapiiri tulee pääsi sisältä. Mitään mitattavissa olevaa eroa ei ole, mutta jos vesalalainen saa tyydytystä "stadilaisuudestaan" niin eipä se keneltään pois ole.
- 0pillu
atm = nollapillu
Ei sen kummempaa. - Karolin xx
Minä en tyypittele miehiä enkä jaa ihmisiä varsinkaan mihinkään "ATM"-kategoriaan. Lapsellista ja ylimielistä. Voithan sä keskittyä kaikkeen siihen mistä et tykkää, jos se sun mielestä on rakentavaa.
- vaikea laji...
Siis mulla on mennyt vähän ohi tuo koko ATM-käsitteen muuttuminen. En ole kyllä missään vaiheessa ajatellut, että keskinkertaisilla ominaisuuksilla varustettu ihminen voisi olla ATM.
Ehkä stereotyyppisesti ATM voi näyttää mielessä tältä. Järjellä ajateltuna tuollaiset miehet ovat kuitenkin juuri niitä, jotka jossain vaiheessa elämää tulevat löytämään sen naisen (yleensä joku lihava lähihoitaja/parturikampaaja, joka on jo hankkinut mahdollisesti lapsia jollekin toiselle miehelle ja jolla on tatuointeja) ja voivat siirtyä pois sieltä hikisestä yksiöstään omakotilähiöön asumaan ja hankkia pari lastakin ja kultaisen noutajan. Tuollainen on kai kuitenkin sitten sellainen vanhan koulukunnan klassinen ATM, joka ei kuitenkaan todellisuudessa edusta sitä, mitä ATM pohjimmiltaan on vaan on ainoastaan eräänlainen stereotypia, koska tuollaiseen ulkonäköön on helppo liittää paljon ei-toivottuja ominaisuuksia.
http://images.wikia.com/uncyclopedia/images/e/eb/Andrev_nerd.jpg
http://i59.photobucket.com/albums/g290/muffin_mcghee/UglyNerd.jpg
Real-ATM. Siis oikeasti sellainen mies, joka mielestäni täyttää nykyisin ATM-kriteerit on jotain tällaista (ainakin 3 pitää olla, jotta olisi mielestäni ATM):
- huonot sosiaaliset taidot ja eristäytyminen
- matala koulutustaso ja heikko tulotaso
- työttömyys ja työvoimatoimiston/sosiaaaliviraston asiakkuus
- muuttotappiokunnassa asuminen ja ns. peräkammarinpoika-status
- mielenterveysongelmat
- fyysinen heikkous
- tyhjä lasittunut katse
- huomiota herättävällä tavalla poikkeva/epäedullinen ulkoasu
- mahdollisesti alhainen älykkyysosamäärä
- sisäinen kokemus "kukaan ei voi ymmärtää" ja tunne, että on täysin aiheetta väärin kohdeltu
- luonteenpiirteitä: saamattomuus, yleinen vetelyys, flegmaattisuus, hätäisyys, taipumus paniikkiin, taipumus virheellisiin tulkintoihin, alkeelliset tavat osoittaa tunteita, lapsenomainen käytös jne.
Vaikea sanoa, mitä tällainen voi näyttää, mutta ehkä jotain tällaista:
http://playfulpallett.com/wp-content/themes/backstage/nerd-meme-guy-522.jpg
http://bbsimg.ngfiles.com/1/5197000/ngbbs42912a3aa841a.jpg
http://themediocrefight.com/wp-content/uploads/2011/02/stock-photo-ugly-man-showing-off-crooked-yellow-teeth-40254331.jpg
http://www.theyoking.com/wp-content/uploads/2011/04/dj_qualls.jpg
(HUOM. Tuossa oli sitä jotain!)- Muistellaas vähän
Kyllä ATM-käsite on muuttunut ja rajusti 20:n vuoden sisään. Tässä edellä oli asia hyvin tiivistetty kirjoituksessa missä puhuttiin vanhan koulukunnan ATM ja nyky-ATM käsitteistä. Laajempien nettipiirien tietoisuudessa asia ei ole ollut vielä edes kymmentä vuotta.
Esimerkiksi Laasanen kirjoittaa niistä vanhan käsitteen mukaisista miehistä. Hän ei todellakaan ole keksinyt käsitettä eikä markkina-arvoteoriaa, mutta nykyiset nettikeskustelijat luulevat häntä joksikin sen asian isäksi. Hän vaan toistelee sitä mitä eräät teekkaripiirit jo 20 vuotta sitten keskenään kirjoitivat, silloisessa netissä. Laasanen ymmärretään helposti väärin, että hänen sympatiansa olisivat erityisesti syrjäytyneiden ja vihamielisten nyky-ATM:n puolella mutta niin ei ole. Hän puolustaa sitä pientä osaa miehistä joilla menee muuten hyvin mutta jostain syystä naisten kanssaa ei onnistu. Ja toistan vielä että Laasanen ei ole itse keksinyt yhtään mitään tällä alalla. Hän vaan sattui löytämään netin ja erityisesti keskustelupalstat samoihin aikoihin kuin muutenkin suuri yleisö löysi ja keksi alkaa toistamaan pienemmillä foorumeilla aikaisemmin kuulemaansa asiaa. Siitä kyllä pitää antaa Laasaselle plussat että hän ihan kuin v***uillakseen, keksi tehdä asiastaan samanlaista hömppätiedettä mitä muut yliopistojen vihaopit (esim naistutkimus).
Vielä tähän repivään käsitteiden eroon vanhan ja uuden ATM:n välillä. Haetaanpa vaikka eräs Laasasen oppi-isä, eräs myöhemmin Amerikkaan muuttanut teekkari esiin niin nyky-ATM:t saavat niin kylmää vettä niskaansa että sen rinnalla Halla-ahokin suorastaan veljeilee maahanmuuttajien kanssa. Vanha ATM oli nimittäin myös erittäin yläluokkainen käsite. Luultavasti sillä yritettiin lohduttautua. Jos oli hieno titteli ja hyvä palkka niin sai kuvitella olevansa jotenkin muita parempi. Muistellaas vähän kirjoitti:
Kyllä ATM-käsite on muuttunut ja rajusti 20:n vuoden sisään. Tässä edellä oli asia hyvin tiivistetty kirjoituksessa missä puhuttiin vanhan koulukunnan ATM ja nyky-ATM käsitteistä. Laajempien nettipiirien tietoisuudessa asia ei ole ollut vielä edes kymmentä vuotta.
Esimerkiksi Laasanen kirjoittaa niistä vanhan käsitteen mukaisista miehistä. Hän ei todellakaan ole keksinyt käsitettä eikä markkina-arvoteoriaa, mutta nykyiset nettikeskustelijat luulevat häntä joksikin sen asian isäksi. Hän vaan toistelee sitä mitä eräät teekkaripiirit jo 20 vuotta sitten keskenään kirjoitivat, silloisessa netissä. Laasanen ymmärretään helposti väärin, että hänen sympatiansa olisivat erityisesti syrjäytyneiden ja vihamielisten nyky-ATM:n puolella mutta niin ei ole. Hän puolustaa sitä pientä osaa miehistä joilla menee muuten hyvin mutta jostain syystä naisten kanssaa ei onnistu. Ja toistan vielä että Laasanen ei ole itse keksinyt yhtään mitään tällä alalla. Hän vaan sattui löytämään netin ja erityisesti keskustelupalstat samoihin aikoihin kuin muutenkin suuri yleisö löysi ja keksi alkaa toistamaan pienemmillä foorumeilla aikaisemmin kuulemaansa asiaa. Siitä kyllä pitää antaa Laasaselle plussat että hän ihan kuin v***uillakseen, keksi tehdä asiastaan samanlaista hömppätiedettä mitä muut yliopistojen vihaopit (esim naistutkimus).
Vielä tähän repivään käsitteiden eroon vanhan ja uuden ATM:n välillä. Haetaanpa vaikka eräs Laasasen oppi-isä, eräs myöhemmin Amerikkaan muuttanut teekkari esiin niin nyky-ATM:t saavat niin kylmää vettä niskaansa että sen rinnalla Halla-ahokin suorastaan veljeilee maahanmuuttajien kanssa. Vanha ATM oli nimittäin myös erittäin yläluokkainen käsite. Luultavasti sillä yritettiin lohduttautua. Jos oli hieno titteli ja hyvä palkka niin sai kuvitella olevansa jotenkin muita parempi.Tohtori Kokkarinen oli kyllä hauskaa luettavaa, ja hän edusti jotenkin juuri "aristokraattista" (tai pikemminkin kokoomus-meritokraattista) alempitasoisuutta, tosin vain menneisyytensä ja tekstiensä kautta, mieshän oli ja on kai vieläkin naimisissa. Mielestäni juuri hänessä näkyi MAT-diskurssin liukuminen nykyiseen suuntaan, jonka rahvaanomaisimpia ilmentymiä ovat tämän palstan homo- ja maahanmuuttajaviha. Lakkasin lukemasta häntä kun hänen tekstit olivat jo muuttuneet englanninkielisiksi ja käsittelivät useimmiten pokeria.
Epäilemättä hän vihaisi moderneja ATMeja, koska seksi- ja sossuvaatimukseen nämä näyttäytyvät monesti jonkinlaisina rusinapullakommunisteina.
- 1800-1952
Laasanen ymmärretään helposti väärin, että hänen sympatiansa olisivat erityisesti syrjäytyneiden ja vihamielisten nyky-ATM:n puolella mutta niin ei ole. Hän puolustaa sitä pientä osaa miehistä joilla menee muuten hyvin mutta jostain syystä naisten kanssaa ei onnistu.(lainaus nim Muisteellas vähän )
Laasanen puolustaa omaa heikkoa markkinarvoansa
. Siitä kyllä pitää antaa Laasaselle plussat että hän ihan kuin v***uillakseen, keksi tehdä asiastaan samanlaista hömppätiedettä mitä muut yliopistojen vihaopit (esim naistutkimus).
Ei vaan Laasanen pyrkii korottamaan omaa markkinarvoaan Hypäten omiin
housuihinsa .Hän myös mielellään ottaa avukseen naistutkimukset kun
miestutkimukset ovat vielä hyvin torsoja .Ainakin hänen omansa.
Näin hän kilpailuttaa omaa markkinarvoa naistutukimusten kautta
toisille miehille .Hän väittää naisten polkevan miesten tasa-arvoa.
Tai naiset polkevat Laasasen arvoa.
Laasanen pyrkii samaan mitä alkufemakot kykenemättä kenttätyöhön.
Laajamittaiseen miesten elämän -elinolosuhteiden kortoittamiseen.
Alkufemakot järjestäytyivät naisasianaisia .He onnistuivat luomaan
historian aikana laajan naisverkoston .Heidän ansiostaan naiset käyvät
töissä (miehet väittivät naisten aivojen olevan liian pienet työelämään )
Laasanen kapinoi femakkojen kyetessä kumomaan työkyvyttömyytensä feministien oleavan tästä syystä edelleen taidoiltaan ja opeiltaan
yhä oppimattomia työelämässään .Hän pyrkii ojentamaan femakkoja .
Mistä syystä hän tähtää aseensa femakkojen niskakarvoihin .
Femakot silti lähtivät kenttätyöhön puolustamaan naisten heikkoa asemaa.
Mitä tekee Laasanen pissii enemmin housuihin, kuin lähtisi kentttyöhön
parantamaan miesten asemaa .
Laasanen on paikallaan polkeva turhautunut rassuka eväinään nettitikku. .
Blogissaan nostaa miehiä ylös naisten jaloista syyllistäen alkufemakkoja
heidän saavutuksistaan
Laasanen pyrkii naisliikkeen avulla hankkimaan olematonta meriittiä itselleen.
Hänen pyrkimyksensä miesten tasa-arvoon ovat täysin lähtökohtaisesti
vain hänen henkilöhistoriasta kumpuavaa omanarvon puutetta .
Alla linkki hirveästä alkufemakosta (kukkahattutäti )Maria Montessori (1870 - 1952)
http://areena.yle.fi/tv/1514349- Mies32
Kylläpä sinulla ovat peruskäsitteetkin sekaisin. Eivät alkuperäiset 1800-luvun feministit olleet mitään femakkoja, vaan reippaita, itsenäisiä, vahvoja ja oikeamielisiä naisrllisia naisia. Siis lähes nykyisten katkerien femakkokurppien vastakohtia.
Oletat ilmeisesti myös miesten olevan ylivertaisia, kun pidät Laasasta epäonnistuneena jos ei yksin saa aikaan samaa kuin feminismi 150 vuodessa.
Montessorin halveerausta en ymmärrä?
- Reipas Mies
Oikeastaan pelkkä atm-miesasia ei riitä nykyään antamaan vastausta miksi erityisesti joku mies jää ulkopuoliseksi parisuhdemarkkinoiltamme. Markkina-arvo voisi kertoa jo enemmän.
On tietysti mieskohtaisia atm-komponentteja jotka voidaan tunnistaa, mutta yleensä kentällä näkee aina sellaisia miehiä naisensa kanssa joiden ei uskoisi siihen pystyvän ulkonäön perusteella. Eli Luoja vähän jelppasi että jännyydellä ja kipinälläkin voi kompensoida- ei tietenkään missinaiseen se uppoa jos miehen naama on kuin petolinnunperäpää.
Siitä päästään mieli aiheeseeni eli tähän miten useat naiset ovat ulkoistaneet miehen valinnan miehen kontolle, eli mies iskee ja esittelee karaktäärinsä josta nainen päättelee miehen laadun. Kun suhteen luonti ja ylläpito on miehen vastuulla on naisen helppo irtaantua huonosta käsikirjoituksesta.
Nimenomaan laatumiesten supliikki on hyvää, sujuvaa ja jännää naiselle, sekä vältetään se kirous eli kamumieheksi joutuminen. Moni atm on liian kunnollinen mutta silti hajuton ja mauton miehenä. Pelaaminen ja harrastukiin eristäytyminen toimii kuten työnarkomaanina oleminen että paikataan se sisäinen onttous elämässään niillä keinoin.
Nimittäin ongelman luo se että jos mies ei ylitä kamumies-tasoa, on tulos roikkua naisen kamuna Fasebookissa ja simsalabim odottaa sitä naisen"parisuhteessa" uutisen julkistamista.
Naiset siis tahtovat olla samanvertaisia miesten kanssa. Kuitenkin ihan jokaisella naisella on se valtikka millaisen miehen iskennän hyväksyy. Tässä puhutaan että on miehen vika jos ei ole tarpeeksi komea tai hyvä supliikkinen saavuttakseen suhteen makunsa mukaisen naisen kanssa. Toki nainen joka mankuu sitä 31v triathlonisti-juristiaan koska on nainen ja vähän osasi meikata baariin, voi hiukan mennä itseensä onko se oma taso siihen käypäinen.
Suomessa naisen saanti on asia joka on siten mediassa esillä että mitä enemmän sitä parempi. Sinkku talouksia on vuosi vuodelta enemmän. Siellä se kenttätyö on, ei netissä länkyttämisessä. Odotan innolla gradua naista saamattomien miesten elämänkirjosta. - 1800-1952
Montessorin halveerausta en ymmärrä?
. Siis lähes nykyisten katkerien femakkokurppien vastakohtia.
.
Miesten näkemys femakkokurpista .Päivitettynä joka miehen
käyttöön .Miehen pettyessä suhteessaan naiseen .
Yleisin tapa käyttää femakkokurppa nimikettä
.Montessorin väite taasen naisten katkeroitumiseen
löytyi suoraan miesten tavasta kohdella naisia .
Hän joutui omalla ansioillaan kumomaan väitteen.
Ei katkeroituminen ole sama kuin femakko. .
Katkerana nim 32 olisi femakko ?
.
Ei katkeroituminen tee ketään femakoksi.
Ei myöskään Laasasta miesasiamieheksi .
Vasta teot !
Alkufeministit olivat kyllä katkeroituneet miesten väittessä heidän aivojen
olevan työhön kykenemättömiä .
Miehet kyllä pitivät naisia femakkoina, jotka eivät kykene kodin ulkopuoliseen
työhön .
Maria Montessori alkufemakkona kumosi väitteen ryhtyen femistiksi .- Mies32
En minä ole suhteessa sinuun, enkä ole yhtäkään oikean elämän naista minkään pettymyksen jälkeen femakoksi tai kurpaksi sanonut. En oikeastaan voi myöskään sanoa pettyneeni sinuun, kun en ole muuta sinulta odottanutkaan kuin mahdollisuutta päästä kauttasi alistamaan miehiä vihaavia femakkoja. Tämän toiveen olet täyttänyt yltäkylläisesti.
- 1800-1952
Mies32 kirjoitti:

t. En oikeastaan voi myöskään sanoa pettyneeni sinuun, kun en ole muuta sinulta odottanutkaan kuin mahdollisuutta päästä kauttasi alistamaan miehiä vihaavia femakkoja. Tämän toiveen olet täyttänyt yltäkylläisesti.
Eipä kovin kummoinen haaste
Sinun päämäärisi on alistaminen kuten mainitsemillasi femakoillakin .
Te ikkänkuin alistatte toinen toisianne päämääränä vihata miehiä ja
alistaa naisia. - Mies32
1800-1952 kirjoitti:

alistaa naisia.Jos kohdatessani sukupuoltani halveksuvan femakkokurpan nautin nöyryyttämisestään, ei se mitenkään liity yleisempään haluun alistaa naisia tai edes suurempaan päämäärään nöyryyttää kurppia. Tämä on vain luontaista käytöstä näissä tietyissä harvinaisissa kohtaamisissa. Aivan samalla tavalla vetelen henkisesti lättyyn esimerkiksi öyhönatsia sellaisen kohdatessani. Ei teitä, feminatseja tai rassikkanatseja, oikeassa elämässä ikinä kohtaa, joten "päämääristä" puhuminen on liioittelua. Kunhan nyt hetken hupina nautin oikeutetusta väkivallasta teitä tavatessani netissä.
- 1800-1952
Mies32 kirjoitti:
Jos kohdatessani sukupuoltani halveksuvan femakkokurpan nautin nöyryyttämisestään, ei se mitenkään liity yleisempään haluun alistaa naisia tai edes suurempaan päämäärään nöyryyttää kurppia. Tämä on vain luontaista käytöstä näissä tietyissä harvinaisissa kohtaamisissa. Aivan samalla tavalla vetelen henkisesti lättyyn esimerkiksi öyhönatsia sellaisen kohdatessani. Ei teitä, feminatseja tai rassikkanatseja, oikeassa elämässä ikinä kohtaa, joten "päämääristä" puhuminen on liioittelua. Kunhan nyt hetken hupina nautin oikeutetusta väkivallasta teitä tavatessani netissä.
Aha, otat siis kirjoittelun itseesi )).
Periaatteen miehenä .
Esim.Työporukassa (miehiä / naisia ) kaikki pitävät herra x käytöstä alistavana .
Yksi porukasta nostaa päänsä ylös puolustamaan
omaa sukupuoltaan alistamalla työporukan naisia. - Mies32
1800-1952 kirjoitti:
Aha, otat siis kirjoittelun itseesi )).
Periaatteen miehenä .
Esim.Työporukassa (miehiä / naisia ) kaikki pitävät herra x käytöstä alistavana .
Yksi porukasta nostaa päänsä ylös puolustamaan
omaa sukupuoltaan alistamalla työporukan naisia.Mene varjoon välillä.
Jos kurppa sanoo miehiä tunteettomiksi sioiksi, niin tottakai se osuu myös minuun. Ei tietenkään satu, mutta antaa minulle oikeutuksen toteuttaa sadistisia mielihalujani ja käyttää henkistä väkivaltaa kurppaan. - 1800-1952
Mies32 kirjoitti:
Mene varjoon välillä.
Jos kurppa sanoo miehiä tunteettomiksi sioiksi, niin tottakai se osuu myös minuun. Ei tietenkään satu, mutta antaa minulle oikeutuksen toteuttaa sadistisia mielihalujani ja käyttää henkistä väkivaltaa kurppaan.Onko kurppa sanonut sinua tunteettomaksi siaksi .
Mistä syystä ?
Oliko näitä kurppia laumassa vai ainoastaan yksi kurppa . - Mies32
1800-1952 kirjoitti:
Onko kurppa sanonut sinua tunteettomaksi siaksi .
Mistä syystä ?
Oliko näitä kurppia laumassa vai ainoastaan yksi kurppa .Lukuisia kertoja, koska olen mies, joka ei aina ole samaa mieltä kurppien kanssa, eikä.syytä miehiä kaikista kurppien vaivoista. Yleensä kurpat piipittävät yksin puskista, mikä sekin kertoo siitä, että miespelko hallitsee elämiään.
- 1800-1952
Mies32 kirjoitti:
Lukuisia kertoja, koska olen mies, joka ei aina ole samaa mieltä kurppien kanssa, eikä.syytä miehiä kaikista kurppien vaivoista. Yleensä kurpat piipittävät yksin puskista, mikä sekin kertoo siitä, että miespelko hallitsee elämiään.
"Miehet on sikoja " on kurppien läppää "poju" .
.
- hipsteridge
En oikein ymmärrä tuollaisia listoja stereotypioista. Oikeastaan mikä tahansa noista listan miehistä voisi olla ihan OK tyyppi, jos mies osaa jutella ja vaikuttaa parisuhdekelpoiselta. Tietenkin jos nyt ajatellaan, että kuka tahansa noista miehistä olisi baarissa ja vain tuijottaisi puhumattomana yrmeänä tuoppiinsa tai olisi kaatokännissä, niin siinä on ihan sama, että mikä hänen koulutuksensa tai toimenkuvansa on.
En ymmärrä esimerkiksi duunareiden halveksuntaa. Jos he tekevät töitä ja tykkäävät duunistaan sekä ansaitsevat sillä sen verran, että tulevat toimeen, niin sehän on aivan mahtavaa. Ehkä joillekin on tärkeää oppiarvot, armeijan tittelit, hyvä osoite tai vaikka hienon kuuloinen sukunimi, mutta jos itsetunto on kunnossa, niin tuollainen ulkokultaisuus ei ratkaise parisuhteen onnistumista. - 1800-1952
Oletat ilmeisesti myös miesten olevan ylivertaisia, kun pidät Laasasta epäonnistuneena jos ei yksin saa aikaan samaa kuin feminismi 150 vuodessa.
Pidän kyllä Laasasen tapaa tuoda esille miesten asiaa epäonnistuneena .
Hän esiintyy blogeissaan miesasiamiehenä .Sitähän hän ei varsinaisesti
edes ole .
Tosisasiassa hän edustaa pelkästään tiettyä miesnäköalaa femakkokurpista
Hän edustaa miesnäkökulmaa, jossa useimmiten syy miesten epäonnistumiseen
löytyy naisista Naisten muuttuneesta yhteiskunnallisesta asemasta käsin.
Hän tavallaan johdattelee miehiä harhaan .Miesten tulee kyetä muuttumaan
myös itse .Heidän täytyy tehdä työtä asemansa parantamiseksi .
Mennä mukaan yksinhuoltaja toimintaan ja muihin järjestöihin puoltamaan
omaa etuaan ja kantaansa .
Milloin hän ymmärtää Montessorin tavoin .Muutos lähtee aina ensin itsestä
käsin .Muuttamalla itse miesten asemaa näkyvämmäksi hän saavuttaa
miehille paremman aseman .Tästä syystä pelkkä blogikirjoitus ei muuta
juurikaan miesten asemaa .
Laasasen vielä menee naisten taakse kapinoidessaan miesten asemaa .
Miksi ?
Teinikin kapinoi ,muttei välttämättä itseasissa tee asille yhtään mitään .
Miehille ei enää tarjoilla valmista ateriaa .Heidän tulee kyetä valmistamaan
se itse . - Eiköhän se siitä
Se vaan, että Suomessa harvat vaikkapa noista mainituista syistä huonoitsetuntoiset ja katkerat miehet ovat pohjimmiltaan hyviä tyyppejä. Ihan samaa rupulaatua, mätiä ilkiöitä, jotka ottavat tilaisuudesta vaarin, kun on mahdollisuus päteä jonkun toisen kustannuksella. Jos siis onnistuvat muuttamaan vähän ulkoista habitustaan ja näyttelemään itsevarmaa, niin sisältä samantyyppisiä rupuliisoja kyllä löytyy kumppaneiksi pilvin pimein. Kyseenalaistaa ei osata eikä uskalleta.
- 5+7
Mitä vikaa näissä on?
-Vanhalla ja pienellä japanilaisella autolla ajava töissä käyvä kunnon mies, joka asuu yksiössä Pohjois-Vantaalla
-Örkkipelimies, eli jostain syystä 16-vuotiaana henkiseltä kehitykseltään pysähtynyt mies, joka keskustelee netin fantasiaseikkailupelien jännistä käänteistä toisten samanlaisten kanssa vielä reilusti yli parikymppisenä
-Kolmekymppinen ikuinen kaveripoika-opiskelija, jonka punavihreä hipsteri-imago ei sovi kaljan pöhöttämään vartaloon
Mä olen nainen, enkä näe noissa mitään pahaa. Voisin seurustella örkkipelimiehenkin kanssa ihan hyvin ja fanittaa sen kanssa, koska rakastan fantasiaa ja scifiä (oon ehkä itekin jääny sen 16-vuotiaan tasolle :D), eikä kunnon miehessäkään mitään pahaa ollut. :D Hipsterin kanssa voisin juoda kaljaa koska tahansa ja viihtyä. Mä osaan kyllä saada vipinää aikaan ja keksiä tekemistä.
Mut mua on jo tällä palstalla sanottu neitsytpoikien pervoksi metsästäjäksi, joten ette varmaan laske mun mielipidettä. ;D- yksinmyös85
Kas tässäpä ihana nainen :)
- Herää jo
Siis ei voi olla ettei nainen ymmärrä mitä vikaa noissa on???
Tuo Vantaalainen mies on EI-tapaus joka kohdassa. Vanha ja pieni japanilainen auto sekä Vantaalla yksiössä asuminen kertoo vain yhdestä asiasta: mies on PIHI. Ei pistä rahaa mihinkään asiaan elämässään, mikään ei hänelle siis ole niin tärkeää kuin penninvenyttäminen. Jos haluaa tylsimyksen kanssa kituuttaa kengänrajabudjetilla niin silloin ehkä, mutta elämänsä voisi heittää hukkaan hauskemminkin.
Örkkipelimies, tarviiko tätä edes avata? Haluatko oikeasti suhteeseen henkisen pikkupojan kanssa? Tuskin se ymmärtää sinun tarpeitasi naisena tai ymmärtää mitä häneltä seurustelukumppanina odotetaan. Kaveri voi olla ilman seurusteluakin. Yleensä tuohon örkkipelimieheen vielä liittyy henkinen löysyys, ja epäsiisti ulkomuoto. Yh!
Ikuinen opiskelija, eli ei saa hoidettua asioita loppuun. Voit varautua siihen että mikään suunnitelma ei tule tämän tyypin kanssa toteutumaan. Tai noh, et sanonut että seurustelisit tämän tyypin kanssa.
Mutta joo, nuo kaksi muuta, edellä mainituista syistä, EI KIITOS. Parempi on yksinkin.
- Perheväkivallan uhri
Asuuko se ATM sun kanssas samassa kämpässä vai mikä on ongelma ???
- ottaisinhan
Ottaisin näistä kenet tahansa paitsi Sali-Maken, jees-miehen ja kokoomuspellen.
Onneksi olen 179cm, muuten olis kolahtanut kovaa!
- DorkaMyös
Johan pomppas, lippalakki on siis kuuminta hottia.
Ei ole leijonakorua tai edes american history x tatskaa.
Puuttuvat pari centii löytyy..lompakosta.
Olenko jo ktm=keski jne ?- Laatta. Com
Kaikkein iljettävin ATM MIES: teryleeniä. Takaipusakka. Kalju melkeen mutta liuhulettiä silti! Lihakseton. Rastat jotka haisevat. T paita joka haisee! Ruostetta polkupyörässä! Istuu aina kahvilassa! Leniparta ja hattu! Maripaita! Punakalla ukolla pinkki paita!punasella ukolla ripulinruskeeta!
- Mies-21v
Mielestäni vain tähän kategoriaan kuuluminen aiheuttaa selkeästi ätmiyden:
"-Örkkipelimies, eli jostain syystä 16-vuotiaana henkiseltä kehitykseltään pysähtynyt mies, joka keskustelee netin fantasiaseikkailupelien jännistä käänteistä toisten samanlaisten kanssa vielä reilusti yli parikymppisenä"- teennäistä
Miksi videopelit ovat lapsellisia, mutta intoilu autoista tai urheilusta ei? Samalla tavalla moni mies seuraa jotain urheilukisoja pikkopojasta vanhuuteen asti.
- Mies-21v
teennäistä kirjoitti:
Miksi videopelit ovat lapsellisia, mutta intoilu autoista tai urheilusta ei? Samalla tavalla moni mies seuraa jotain urheilukisoja pikkopojasta vanhuuteen asti.
En minä tiedä, videopelit nyt vaan mielletään lapsellisiksi. Johtuu varmaan siitä ettei niitä hirveästi pelaa ennen 80-lukua syntyneet(?)
- nötti-pötti
Minä muistan lukiosta joskus 90-luvun lopulta erään nörttipojan joka istui pitkän matikan tunnilla parin muun nörttikaverinsa kanssa ja sönkötti kokoajan jotain impotenssista samalla kun opettaja puhui potenssilaskuista.
Sen lähellä istui erittäin hyvännäköinen blondi joka oli selvästi inhoa täynnä siihen impotenssia jankuttavaan nörttiin. Se nörtti taas yritti olla kaikintavoin hauska ja saada edes jotain kontaktia siihen blondiin.
Nyt tuossa vähän aikaa sitten kuulin että se nörtti oli tappanut itsensä, eli tuskin oli saanut pillua koskaan. Siitä tuli sitten impotentti ihan oikeastikin. Se blondi taas tuli pari vuotta sitten kaupassa vastaan ja sillä oli mulattikakara vaunuissa. Että semmosta vaan.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1631473Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä271311Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on691293Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2151154- 1271086
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3191027Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2261022- 42949
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että278933- 72915