Genomien sekvensointi ja "molekyylikellot"

Kreationistit kiistävät järjestelmällisesti radiometriset, luminesenssi, vuosilusto ja kaikki muutkin ajoitusmenetelmät, vaikka ne oikein käytettyinä ja kalibroituina antavatkin yhdenmukaisia ajoituksia. He väittävät niiden antamia tuloksia kehäpäättelyksi, vaikka nuo lukuisat menetelmät toimivat myös eri periaatteilla.

En tässä avauksessa aio väitellä noista ajoitusmenetelmistä, koska niistä on viime aikoinakin ollut tarpeeksi keskustelua, vaan aion keskittyä genomien sekvensointien analyysien yhdenmukaisuuteen muiden ajoitusmenetelmien kanssa.

Molekyylievoluution tutkiminen on kehittynyt huimasti 2000-luvulla parantuneen teknologian ja muiden innovaatioiden myötä. Molekyylikellojen epätarkkuudesta ollaan pääsemässä eroon yhä parantuvien kalibrointimenetelmien johdosta.

Uusimpien DNA-analyysien mukaisesti ennustetut erkaantumiset lajien kehityshaaroissa näyttävät sopivan täydellisesti löydettyihin fossiileihin ja niistä tehtyihin ajoituksiin.

Olen useammassa avauksessani tuonut tämän esille, mutta kreationistit ovat kiertäneet aiheeen, joten päätin tehdä oman avauksen tälle kysymykselle.

Miten voimme löytää molekyylitodisteiden ennustamista kerrostumista juuri oikeanlaisia fossiileja, jos molekyylikellot eivät olisi nykyisin luotettavia? Mikähän olisi todennäköisyys, että proteiinien rakenteesta tehdyt "ajoitukset" osuisivat sattumalta nykyisin aina sopivien ja sopivan ikäisten fossiilien kanssa yhteen?

Minua ei siis kiinnosta, että mitä valheita esittelette ajoitusmenetelmistä, vaan haluan selityksiä tuolle molekyylitodisteiden ja ajoitusmenetelmien yhteensopivuudelle. Salaliittoko?

4

109

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Näyttäisi siltä, että palstan pöljin evokki ei saa kaipaamiaan vastauksia kreationisteilta. Kreationismilla kun ei kyetä selittämään mitään.

      • "Kreationismilla kun ei kyetä selittämään mitään."

        Sehän on selvä, ja avauksen tarkoitus oli juuri tuoda tämä esille. Vaikeahan tuotakin yhteensopivuutta on selittää, jos nuo menetelmät eivät toimisi.

        "palstan pöljin evokki"

        Tämä kunnia oli tietenkin vain sen yhden kreationistin mielipide ja uskonkin, että monen kreationistin mielestä sinä olet edelleen palstan ylivoimaisesti pöljin evokki :)


      • tieteenharrastaja
        solon1 kirjoitti:

        "Kreationismilla kun ei kyetä selittämään mitään."

        Sehän on selvä, ja avauksen tarkoitus oli juuri tuoda tämä esille. Vaikeahan tuotakin yhteensopivuutta on selittää, jos nuo menetelmät eivät toimisi.

        "palstan pöljin evokki"

        Tämä kunnia oli tietenkin vain sen yhden kreationistin mielipide ja uskonkin, että monen kreationistin mielestä sinä olet edelleen palstan ylivoimaisesti pöljin evokki :)

        Diskvalifioitu:

        "..sinä olet edelleen palstan ylivoimaisesti pöljin evokki :)"

        M-h menetti hopeamitalinsakin, kun kilpaili teistinä atterievokkien sarjassa. Eikä päässyt ykköseksi edes vilunkipelissä, kun toinen kilpailija paljastui luteerilaiseksi.


      • solon1 kirjoitti:

        "Kreationismilla kun ei kyetä selittämään mitään."

        Sehän on selvä, ja avauksen tarkoitus oli juuri tuoda tämä esille. Vaikeahan tuotakin yhteensopivuutta on selittää, jos nuo menetelmät eivät toimisi.

        "palstan pöljin evokki"

        Tämä kunnia oli tietenkin vain sen yhden kreationistin mielipide ja uskonkin, että monen kreationistin mielestä sinä olet edelleen palstan ylivoimaisesti pöljin evokki :)

        "Tämä kunnia oli tietenkin vain sen yhden kreationistin mielipide ja uskonkin, että monen kreationistin mielestä sinä olet edelleen palstan ylivoimaisesti pöljin evokki :)"

        Olet armollinen. Niin mielelläni kuin ottaisinkin arvonimesi, niin kuten tieteenharrastaja toteaa, en ole oikeutettu siihen, joten se pysyy sinun itseoikeutenasi. Katsotaan jos ensi vuonna pääsisimme kilpailemaan samassa sarjassa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kylläpä on nautinnollista taas tämä palstan vassari valitus!

      Lähes jokainen avaus on vassareiden kitinää ja valitusta. Eikö se tarkoitakin, että silloin asiat menee maassamme parem
      Maailman menoa
      29
      2570
    2. Yksi kuoli nokkakolarissa

      Asiasta YLEn verkkosivuilla uutinen klo 23.02. Oliko itsemurha?
      Oulainen
      11
      1232
    3. Helvetistä ei ole paluuta

      Kun ihminen laskeutuu kuolleiden maailmaan, kauhujen valtakuntaan ja tuonelan ovet sulkeutuu kiinni, se on karu tunne ku
      Idän uskonnot
      329
      976
    4. Mikä on kaivattusi ammatti

      entäpä sinun? 💶
      Ikävä
      44
      861
    5. Terveisiä vanhemmalle

      J-miehelle. Ehkä nähdään vielä 😉
      Ikävä
      44
      818
    6. Järjetön Topi-ilta

      Lisää tappiota konkurssipesälle. Miten voi olla mahdollidta , että annetaan järjestää tämä. Sorsakoski pyörii haudassaan
      Ähtäri
      20
      789
    7. Miksi nainen nukut huonosti

      Onko sulla jotakin huolia, vai jotakin miestäkö mietit? Vai tunnemaailmassako velloo? Ajatteletko koskaan minua? Paljo
      Ikävä
      61
      734
    8. Niin siinä Kävi

      Ettemme koskaan saaneet toisiamme
      Ikävä
      44
      720
    9. Halutaan toisiamme

      Mutta se on Salaisuus❤️
      Intohimo
      44
      706
    10. Kokeilen uutta taktiikkaa; mustasukkaisuus

      Kun muut näkee arvoni, niin etköhän säkin ala😌
      Ikävä
      42
      624
    Aihe