Mulle on sanottu että toisinaan mun elämä on kadehdittavaa kun olen sinkku ja saan mennä ja tehdä mitä mieli lystää.
Ei se kuulkaa aina niin hohdokasta ole. Yksin kun asuu ja elää niin ei todellakaan ole varaa tehdä kaikkea mitä haluais. Täytyy maksaa laskut, vuokra, ruoka ja auton polttoaine. Et ei sitä ihan mitä tahansa tehdä.
Onneks olen sellainen jolla on järki mukana ja mukavuudenhaluisena noi yökerhotkaan ei kiinnosta. Säästyy drinkki- ja taksirahat.
Toisinaan on sellanen olo et olis kiva joskus lähteä fillaroimaan tai kävelemään jonkun kanssa ja sais siinä samalla keskustelukaverin.
On mulla jokunen ystävä ja perhe jolle voin kertoa kaiken, mut pohjimmiltaan sitä on yksin.
Mua ei kiinnosta luoda nettideittiProfiilia koska kuulun siihen kastiin joka haluaa tavata kumppaninsa livenä. Tosin sekin on aika vaikeeta koska olen ympärilleni rakentanut aika vahvan suojamuurin ja suojelenkin itseäni henkeen ja vereen. En osaa päästää lähelle. Joku joskus on yrittänyt mutta mä pakenen.
Tiedä sitten että onko se joku vapauden menettämisen pelko...
Elämässäni on tietty rytmi ja rutiini ja en ole yhtään varma kykenenkö siihen nyt ketään mukaan ottamaan.
Kotini olen sisustanut omasta mielestäni ihanaksi enkä haluaisi luopua tästä.
Teen nyt töissäni aamuvuoroa ja talvella jokusen kuukauden pelkkää iltavuoroa. Työnantajia on kaksi joten lomaa mulla ei ole ollenkaan. Jokunen vapaapäivä ja ehkä joskus pitkä viikonloppu. Ne jo luovat haasteensa ja uskonkin ettei mies sitä kestä että elämäni on tällaista.
Ammatinvaliuntakysymyshän se on ja itse olen valinnut työn jossa tosissani viihdyn. Ala on miesvaltainen ja tykkään siitä että saan olla ulkona ja tehdä ruumiillista työtä ja siitä että kädenjäljen näkee heti.
En ehkä ole valmis suhteeseen mutta ystäväksi voisin miehen ottaa. Sellaisen joka voisi joskus arki-iltoina olla kanssani ja viikonloppuisin. Mutta ei aina.
Tiedän että olen vähän outo, mutta mitä mieltä miehet on?
Ei se kuulkaa aina niin hohdokasta ole. Yksin kun asuu ja elää niin ei todellakaan ole varaa tehdä kaikkea mitä haluais. Täytyy maksaa laskut, vuokra, ruoka ja auton polttoaine. Et ei sitä ihan mitä tahansa tehdä.
Onneks olen sellainen jolla on järki mukana ja mukavuudenhaluisena noi yökerhotkaan ei kiinnosta. Säästyy drinkki- ja taksirahat.
Toisinaan on sellanen olo et olis kiva joskus lähteä fillaroimaan tai kävelemään jonkun kanssa ja sais siinä samalla keskustelukaverin.
On mulla jokunen ystävä ja perhe jolle voin kertoa kaiken, mut pohjimmiltaan sitä on yksin.
Mua ei kiinnosta luoda nettideittiProfiilia koska kuulun siihen kastiin joka haluaa tavata kumppaninsa livenä. Tosin sekin on aika vaikeeta koska olen ympärilleni rakentanut aika vahvan suojamuurin ja suojelenkin itseäni henkeen ja vereen. En osaa päästää lähelle. Joku joskus on yrittänyt mutta mä pakenen.
Tiedä sitten että onko se joku vapauden menettämisen pelko...
Elämässäni on tietty rytmi ja rutiini ja en ole yhtään varma kykenenkö siihen nyt ketään mukaan ottamaan.
Kotini olen sisustanut omasta mielestäni ihanaksi enkä haluaisi luopua tästä.
Teen nyt töissäni aamuvuoroa ja talvella jokusen kuukauden pelkkää iltavuoroa. Työnantajia on kaksi joten lomaa mulla ei ole ollenkaan. Jokunen vapaapäivä ja ehkä joskus pitkä viikonloppu. Ne jo luovat haasteensa ja uskonkin ettei mies sitä kestä että elämäni on tällaista.
Ammatinvaliuntakysymyshän se on ja itse olen valinnut työn jossa tosissani viihdyn. Ala on miesvaltainen ja tykkään siitä että saan olla ulkona ja tehdä ruumiillista työtä ja siitä että kädenjäljen näkee heti.
En ehkä ole valmis suhteeseen mutta ystäväksi voisin miehen ottaa. Sellaisen joka voisi joskus arki-iltoina olla kanssani ja viikonloppuisin. Mutta ei aina.
Tiedän että olen vähän outo, mutta mitä mieltä miehet on?
Vastaukset 17
Vanhimmat
Eiköhän miehiä ole joka lähtöön niinkuin naisiakin? Lähdet kokeilemaan jotain, vaikka sillä nettideittiProfiililla, vaikka sinne tuleekin paljon törkypostia. Tapaat ihmisiä, ei paljoa maksa? Katsot lähteekö kiinanmuuri purkautumaan ympäriltäsi =).
Vaikutat kyllä asialliselta ja mukavalta tapaukselta tekstisi perusteella. Olen viime aikoina tavannut muutaman miespuolisen tyypin netin kautta, mutta olisi kiva tutustua johonkin tyttöön ihan kaverimielessä. Aiemmin olen tavannut nettityttöjä ihan deittimielessä, mutta nyt siis kaverimielessä niin, että ei heti mihinkään sänkyyn oltaisi menossa. Siinä menee helposti kaveruus vain sitten pilalle jos niin tekee.
Aivan tällä hetkellä ei tuollainen kaverityttö (ei siis tyttökaveri) ei ole ajankohtainen, sillä on vähän "sekainen" tilanne työelämään liityvien juttujen kanssa. Mutta lähitulevaisuudessa täytynee kysellä jostain vastaavilta palstoilta jos kaverityttöseuraa olisi tarjolla.
Olen sitä mieltä, että kuulu sillle miehelle joka puhkaisi neitsyytesi.
Sinä tiedät sen, korkkaaja tietää sen ja etenkin me aisurit tiedämme sen ettemme koskaan voi aidosti rakastaa käytettyä huoraa.
Olen kans ollut yksin 5 vuotta. Rahaa mulla säästyy koska en käy missään, en käy yökerhoissa enkä omista autoa joten säästyy bensa rahat ja verot. Fillarilla kuljen joka paikkaan.
Mut jos sulla on se muuri niin et voi ikinä seurustella. Veikkaan että olet seukannut ennen jonkun juopon kanssa joka kohteli huonosti ja siksi et luota miehiin. Sellasii naiset vaan on et juoppo kelpaas mut kunnon mies ei kelpaa. Kelpais mulle nais kaveri. Vois mennä rannalle sen kanssa kun nytkin on varmaan 30 lämpöö.
Muuten kyllä mutta vaivattomampaa on klikata toiselle sivulle.
Älä ihmeessä särje täydellistä elämääsi miehellä.
Säälin sitä miestä joka haluaa hypätä primadonna-perfetionisti-luonteisen naisen kelkkaan.
Älykkäät naiset eivät elä kuviteltua elämää.
Ainakaan minusta mikään tuosta ei ole outoa. Yksinäisyys, sinkkuelämä (ilman seksiä) on monelle miehelle täysin normaalia. 4 vuotta on todella lyhyt aika. Kokeile koko elämää! Monien miesten ja ehkä naistenkin kohdalla on näin. Itse seurustelin 29vuotiaana elämäni ekan kerran ja se oli lyhyt 3kk:n suhde. Sitä ennen ja sen jälkeen aina olen yksin ollut. Enkä käy baareissa eikä ole mitään seksisuhteita tai yhdenyön juttuja. Seksiä esim harrastan pelkästään parisuhteessa /avioliitossa vasta. Joten yksin olen elänyt sen 7 vuotta ja selibaatissa. En ikinä ole asunut yhdessä kenenkään kanssa. Enkä asu. Normaaliahan tämä on monelle.
Olen siis 36-v mies. Ikisinkku ja totaaliselibaattissa aina. Näin se menee kuolemaan asti.
Niiin,uskotko tuota nyt itsekkään,että olet vain elämän uhri...
Kyllä juttu on tasan niin että jokainen on "oman onnensa seppä" ja jos ei tee asioiden eteen mitään,niin eipä sitä kai saakaan mitään.Se on vaan julma fakta!
Itsekkin olen sinkkuna ollut koko elämäni,johtuen erinäisistä asioista mutta en voi sanoa täysin että olisin syytön tähän tilanteeseen.Kyllä sitä olisi voinut vaikka käydä jossain ja ehkä kohdata jonkun tässä välissä,koska ei ne neidit kotoa hae.
Tietysti,aidosti rakastuminen ei tietenkään tapahdu tuosta noin vaan mutta,silti,vaikuttaa voi aina itse asioihin.
Mikään tuossa mun viestissäni ei puhunut siitä, että olisin jotenkin uhri. Kerroin vaan faktat. Ja suurin syy on juurikin se, etten ikinä käy missään tai tee mitään sen eteen että saisin naisen. Kun en vaan osaa enkä tiedä minne mennä missä nähdä ja tavata naisia. Baareissa kun ei kiinnosta käydä. Ja toki tässä vaiheessa alkaa olla parkkiintunut tähän omaan elämään eikä halua mitään muutoksia. Yksin on ok.
Kuinka monelle olet jakanut tautista huoranvittuasi ?
Kiitos teille jotka olette asiallisia vastauksia laittanu.
En harrasta yhden yön juttuja enkä muutenkaan mitään irtosuhteita. Mulle tärkeää on elää itselleni. En tosiaankaan luota miehiin, johtuen varmaankin siitä että joskus on kaltoin kohdeltu.
Totaaliselibaatissa elän niin kauan kunnes tapaan jonkun jonka kanssa haluan elämäni jakaa.
Mä olen onnellinen näin. Seksistä luopuminen on mun oma valintani enkä koe sitä menetyksenä. Ei se niin kummoista ole etteikö ilmankin pärjäisi.
"kaltoin kohdeltu" = jyystärin korkkaama ja nyt rupsahtaneena huorana alkaa rauhalliset ATM-aisurit kelpaamaan.
Tsemppiä sulle äläkä välitä näistä sairaista miehistä, jotka täällä huorittelee ja haukkuu, ne vaan purkautuu, kun ei niitä kukaan tuu koskaan haluamaan ja ne tietää sen. Suosittelen tekemään elämällä sitä, mikä tuntuu hyvältä, enkä usko, että olet jäänyt paljosta paitsi. Miehet ovat tänä päivänä jääneet täysin ilman kasvatusta ja hakevat vain pelikaveria, jota käyttää hyvkäksi. Jos jostain löytyyy hyväsydäminen ihminen, niin onnea, mutta ei kannata laskea sen varaan, että sellaista koskaa tulisi. Kituminen parisuhteessa vain muodon vuoksi ei ole syy siihen, miksi kukaan syntyisi tänne, joten pidä vain itsestäsi huolta ennen kaikkea.
mitä sä sitten valitat kun olet selkeästi päättänyt ettet miestä kuitenkaan halua elämääsi ottaa?
No, haluaahan hän, kaverina!!!
Etkö ymmärrä lukemaasi??
Niiin,ehkä sinun tulisi tosiaan päästä eroon tuosta suojamuuristasi.Ensi kerralla kun joku koittaa lähestyä,niin muista tämä ja tietoisesti annat tilaa miehelle,edes hieman.Tietenkin pitää katsoa,niinkuin aina,minkälainen tyyppi on kyseessä,ettet joudu taas huonon kohtelunkohteeksi.
Itse olen ollut sinkkuna koko ikäni,joten tiedän ettei se ole aina helppoa.Iän myötä kun tulee vielä omia ajatuksia parisuhteesta niin ei se ainakaan helpota sen oikean löytämistä.Mutta,onnea,kyllä se vielä löytyy!:)
Se on totta, sinkkuna on usein haastavampaakin. Ainakin kalliimpaa, todella paljon kalliimpaa, ellei asu jossain opiskelijasolussa... Missä nyt harva haluaa elää koko ikäänsä.
Mutta, miksi sulla pitäisi olla väkisin joku? Ok, jotkut viihtyy ja pystyy olemaan pitkään sinkkuna, mitä pahaa siinä on? Kyllä sä jossain vaiheessa ehkä alat taas huomaamaan, että et enää haluakaan niitä muureja ja että niin, voishan sitä tässä... Ja se on sitten kun sä olet valmis. Sulla on töitä, perhe, harrastuksia, ok, kaikkea ei aina saa ja jos on loukattu ja suojamuureja tarttee tai nyt elämässä on vaihe minkä haluaa elää yksin, niin sitten se on se juttu. Ei suhteessa taas saa niitä juttuja.
Et sä ole outo, vaan elät omaa elämääsi.
Jos sulle joskus iskee uteliaisuus niin nettideitti on yksi mahdollisuus, ei mikään että kaikkien pitää olla kiinnostunut tai siellä. Olet jos olet ja jos et niin et.
Muista että suhteitakin ON erilaisia, ei aina tartte heti symbioosissa elää ja yhteen muuttaa. Moni aikuinenkin seurustelee ja rakastaa, aloittaa hitaasti eikä jatkossakaan ole muuttamassa yhteen. Niin, kyllä, suhteita voi rakentaa muutenkin kun heti menettämällä vapautensa ja kotinsa.
Jos sä tapaat jonkun joka oikeesti kiinnostaa, niin kummasti sitä aikaakin alkaa löytymään, jos oikeasti haluaa. Et säkään kai jaksa elää ikuisesti yksipuolista elämää, missä sulla on muurit ja työ..? Mutta nyt se on ok, joten... Miksi et nyt nauttisi siitä ja eläisi noin. Kyllä sä ehdit siihen kyllästyä :)
Usko pois, kaikki hokee miten pitäisi parantua heti ja mikä aika on kenellekin riittävä. Mutta me ollaan yksilöitä ja pauhasi media nyt miten vaan siitä miten vällyjen väliin pitää heti ottaa joku ja muut yrittää sinun toipumisaikaasi määritellä, niin se on sinun elämäsi. Mä uskon, että tuo sinun suojautumisesi on sinulle tarpeen. Kun luotat taas itseesi ja iskun kestävyyteesi ja huomaat että selvisit, alat kulkea avoimin silmin.
Miksi koet painetta tuohon? Miksi sinun pitäisi nyt väkisin leikkiä toipuneesi, kun et sitä ole? Miksi nyt väen vängällä pitäisi olla joku kun kaikki on hyvin?
Kuule, kyllä se hetki tulee ja se mieskin tulee. Mun mielestä oli hienoa kun Aira Samulin kertoi että hän oli liittonsa jälkeen 11 vuotta yksin. Se on pitkä aika, mutta hän tarvitsi sen, kohtasi elämänsä Ekun ja oli 30 vuotta tämän kanssa. Se missi, kenen mies kuoli, oli 9 vuotta yksin, ennenkuin jatkoi. Joten se ei ehkä ole muodikasta, kun ei heti pane kaikkien kanssa ja korvaa edellistä, mutta se on ihan normaalia ja sitäkin on aina ollut. Siitäkin löytyy esimerkkejä, ja takuulla tarjontaa molemmilla naisilla on ollut enemmän kuin riittävästi. Jotkut asiat vaan pitää elää läpi ja joidenkin ihmisten täytyy saada elää elämäänsä läpi omalla tahdillaan.
Onnea ja menestystä, ota rennosti ja anna itsesi elää omannäköistä elämää.