ärsyyntynyt...

ja omat vanhempasi, siis miehesi anoppi ja appi, ovat tietenkin täydellsiä

Oman äidin kanssa on tullut jo ajat sitten selväksi välit, jota meillä taas anoppi ei ymmärrä milloin kannattaa lopettaa liika neuvominen ja puuttuminen.

Itse tasan tarkkaan tiedän mjltä tuntuu kun joka asiaan puututaan ja määräillään. Hyvät läheiset välit tarkottavat toisen mielipiteiden kunnioitusta ja myös yksityisyyden antamista. Parempi luoda rajat jo suhteen alkutaipaleella tai muuten siitä ei koskaan tule loppua. Tuntuu että naiset pystyvät selvästi sanomaan äideilleen suoraan miltä mikäkin asia itsestään tuntuu mutta miehet eivät tähän kykene ja se aiheuttaa usein parisuhdeongelmia.

Anoppiasi Sinä et voi muuttaa mutta omaa asennettasi kylläkin. Eihän sinun tarvitse vastata kysymyksiin joihin et halua!
Esim: anoppi;"kuinka teidän rakkauselämä sujuu?" Sinä: "Loistavasti, olet anoppi kasvattanut maailman parhaan pojan!"
Anoppi: "Mitä aiot laittaa paivälliseksi?" Sinä: " Jotain oikein hyvää josta poikasi pitää"
Anoppi: " MIllasen maton hankitte olohuoneeseen? Sinä: " Väriltään täysin neutraalin"
Anoppi: "Minä kasvattaisin teidän lapset aivan eritavalla!" Sinä: " voi anoppi rakas, poikasi on saanut mallikasvatuksen kotoaan joten aivan varmasti jatkaa oppimallaan tyylillä omiensakin kanssa"
Anoppi: "mitä mitä mitä....?" Sinä: " Nyt on aika laitta lapset nukkumaan, lähteä lenkille, alkaa valmistmaan (mitä tahaansa). Jatketaan juttua seuraavalla kerralla.

Toisin sanoi sinun ei tarvitse selitellä (ellet halua), vain ystävällisen ympäripyoreä vastaus tyydyttää anoppisi kyselyripulin.

On enemän kuin todennäkoistä että hvn viisveisaa vastauksistasi kuitenkaan. Se on vain hänen tapansa saada keskustelua aikaan.

Nirppanokat älkööt vaivautuko kenenkään vaimoksi tai äidiksi!Appivanhemmat on p.....stä! Varokaa!Typerää ja lapsellista kirjotella ongelmia.Kaikesta tulee ongelma joillekin,kun oikein jauhaa.

En kestäisi tuota, hermo menis! niin se vanheneminen taitaa viedä järjellä ajattelua pikkuhiljaa. Käytöstavat unohtuu siinä 55-60 v. Huomattu on omienkin vanhempien osalta. Vaikka he tietäisivät kaiken(kun ovat elämää jo niiiiiin paljon eläneet) niin eivät valitettavasti voi tietää jokaisen subjektiivista kokemusta koetusta elämästä. Samat asiat jokainen käy läpi? kyllä jos puhutaan koulusta, harrastamisesta, seurustelusta, asumisesta yleisellä tasolla, mutta kukaan ei tiedä mikä ihenkilölle sopii paremmin kuin se jonka elämästä on kyse. Eli kaikki anopit,äidit ym. : hommatkaa oma elämä!

Ja tuolle vanhukselle oppeliini1, mitä hiton järkeä tollasessa näennäisessä jaarittelussa on. Jos on asiaa niin silloin puhutaan niinkuin normaalit ihmiset, kysytään kuunnellaan, ollaan vuorovaikutuksessa. Jos ei tunnu luonnolliselta ei tarvitse itseään kiusata. Jos ei keksi puhelimessa puheenaihetta voi vaikka sanoa että "ei tässä nyt mitään oikeaa asiaa ollut, et kuhan soittelin" ja juttu lähtee sitten vaikka siitä. Ongelma on usein vaan se vanhempi polvi on kovin takakireetä porukkaa, eikä itseään voi mitenkään laittaa uuteen/yllättävään/erilaiseen tilanteeseen, vaan pitää aina olla tilanteen herra.

Niin ja täytyy myös hyväksyä se että jos anoppi/miniä ei ole samalla aaltopituudella niin turha väkisin työntyä liian henkilökohtaiselle alueelle. Silloin on korrektia ja jopa hedelmällisempää olla etäisemmissä väleissä. Silloin ei ainakaan pilaa sitä mahdollisuutta että yhteinen sävel voi löytyä vaikka kymmenen vuoden päästä.
Ja kyllä nuoret ilomielin on tekemisissä kaiken ikäisten kanssa mutta jo itsesuojeluvaistokin ilmoittaa milloin raja tulee vastaan..

Pikkupointti myös siinä että eikö utelu ole yksinkertaisesti rumaa käytöstä!

Vastaan tähän toiselta puolelta eli sieltä vanhempien puolelta.

Olen samaa mieltä kanssasi, että esim. sohvan osto ei kuulu tai kodin sisustaminen todellakaan muille, mutta asiallinen yhdeydenpito ja lupa olla yhdeydessä olisi sentään hyvä olemassa. Ainkain minä toivon lasteni voivan hyvin ja toivoisin, että he voisivat kertoa myös minulle pahasta olostaan, jotta osaisin olla tukena enkä rasitteena .

Minäkään en nuorena miänä uskaltanut anopin kanssa keskustella oikein mistään, sillä hänellä oli aika halu laittaa meidän koti omalla maullaan.
Meidän sohva oli anopin näkemys, hyvä, mutta vääränvärinen meidän kotiin. Siedin sohvaa kauan, mutta tuli aika, että sain itse valita uuden sohvan.
Anoppi oli ihan hyvä ihminen, ajatteli parastamme, mutta vähän liian paljon kysymättä mielipidettämme.

Koettakaa keskustella, mutta älkää polttako siltoja, ihan hyvää ne vanhemmat ja appivanhemmat teille tahtovat.

Puhut täyttä faktaa!
Teidän elämänne ei muille kuulu, joten tehkää rajat selviksi appivanhempien suhteen.

Tämä voi aiheuttaa hetkellistä v-tusta appivanhemmissa, mutta se ei todellakaan ole teidän murheenne.

Omat vanhempasi toimivat juuri niin kuin pitääkin, ole onnellinen heistä:)

Palstaa jota minä olen seurannut, niin huomaan todella, että tyttöjen äidit ovat tosi fiksuja !
Poikien äidit ovat typeriä . Niistä tulee anoppeja ja ovat täysiä kiusan kappaleita ja eivät erota mitään rajoja poikiensa perheeseen. Ne luulee, että poikien asiat kuuluu niille ikuisesti maailman tappiin asti.
Se on geeni -tai evoluutio juttu että typerät lehmänaiset, toisten asioihin sekaantuvat ihmiset synnyttävät poikia.
Niin se vain on.

Ihan järestään kaikkien naisten omat äidit osaavat pitää näppinsä erossa tyttöjensä perheestä. He ovat vaikka viisi vuotta ilmoittamatta itsestään yhtään mitään tunnollisesti ja kunnioittaen, jos tytär haluaa omistautua miehelleen, perheelleen ja lapsilleen.

Meidän äiti ei ainakaan sotkeennu meidän asioihin ja saan olla pitkinpoikin omassa perheessä ja omistautua lapsilleni. Anoppi sensijaan vänkää joka hetki päästä sisälle kuvioihin ja olen onnistuneesti torpannut hänet ulos olemalla aika paskamainen.
En yhtään sitä häpeä, saan suojattua selustani enkä ole antanut milliäkään periksi. Jos se saa jalkansa oven rakoon senttiäkään, niin kohta se vie koko oven talosta ja meidän kodista.
Näin neuvon muitakin toimimaan. Ei yhtään periksi antamista, nyyhkyköön omille tätiystävilleen mitä tahansa. Tämä tyttö pitää perheensä ja lastensa 2 ja 4 v. puolta. Onneksi nuo ovat tyttöjä. Minusta ei siis tule anoppia. Olen äiti ikuisesti.

Minusta tulee anoppi joskus, mut ainakin tiedän mitä ei kannattaa tehdä silloin ku pojalla on oma perhe. Ja kyllä vaikka anopeilla on kokemusta elämästä ja lasten kasvatuksesta jne., ei se silti tarkoita et niillä on oikeus puuttua toisten elämään neuvojensa kanssa. Antakaa anopit tilaa miniöille, tehdään niin kiun meistä tuntuu!!!

Meidän isännän vli oli juri tuota anoppilajia. Asui viereisessä talossa ja määräsi tahdin kummassakin kiinteistössä. Tein mitä tahansa, hän tuli kertomaan minulle, että jos olisin HALUNNUT, että juttu onnistuu, olisi pitänyt menetellä näin ja näin, mutta kun halutaan aina päästä helpommalla, niin....

Hänestä värisilmämme oli kaamea, tapetit olisi pitänyt ostaa kulmakaupasta eikä marketista, hullukaan ei tee tuollaista keittiötä, JOS olisit halunnut tehdän toimivan keittiön, niin....

Olimme huolimattomia. Hän oli kahden viikon ajan seurannut haravoitua lehtikasaa, ja se on YHÄ EDELLEEN viemättä kompostiin. Kasan nähdäkseen hänen piti kävellä tonttimme poikki pensaitten katveeseen, mutta uhrautuvasti hän jaksoi talsia asiaa toteamaan meidän poissaollessamme.

Kuistmmei olisi pitänyt maalata jo viime kesänä, ja näyttää ihan siltä, että ei vieläkään!
Kuinka he kehtaavat kutsua ystäviään kylään, kun naapuritalo on maalamaton rähjä?

Jne.

NIINKÖ