Itse en haluaisi jatkaa. En ole moneen vuoteen halunnut. Mutta vaimo roikkuu ja itkee jäämään. Kun on tunteet toista kohtaan täysin kuolleet, miten voi jaksaa vuodesta toiseen tunteettomassa parisuhteessa? Miten toinen voi olla niin epätoivoinen että tappaa toisenkin elämän halutessaan vain olla toisen kanssa väkisin yhdessä? Asioista on puhuttu, mutta mikään ei tunnu auttavan. Olisi vain itsellä tehtävä jyrkkä päätös ja hävitä.
Tunteet kuolleet
miespuolinenkärsijä
5409
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Meillä roikkui mies ja laittoin vastaan kaikkensa, etten hakisi eroa. Myös eron hakemisen jälkeen teki kaikkensa pitkittääkseen asioita, sopimista lapsista jne. Mikään muu ei kyllä todella auta kuin vain itse ryhtyä toimeen.
Naimisissa vastoin omaa tahtoa? Orjiako muka olette? Hah ja haloo, kamoon, vähän itserehellisyyttä ja lisää itsetutkiskelua ja omien motiivien selvittämistä.
Just just
Erityisesti liian kiltit naisihmiset, jotka uskovat kaikkeen hyvään ja ovat palveluhenkisiä jäävät todella pitkiksikin aikaa "kotiorjiksi", kunnes itsetuntoa on kasvateltu ja löydetty rohkeutta eroon. Näin siis hyvässä tapauksessa. Monet kuolevat pystyyn suhteessaan ja jäävät siihen.
"Mä rakennan kotini yksin,
mä armahdan nimeäni yksin,
ja pakotan pitämään itseni koossa.
En ole se surkea rätti,
jonka sydän on imetty kuiviin,
en rakenna sille kotiini huonetta."
Rakkaus, kuten me sen yleensä käsitämme on itsekästä. Sehän on asia, jota nimenomaan me haluamme joltain toiselta. Joskus haluamme sitä niin, että emme näe meidän vaativan toisen luopuvan omasta onnellisuudestaan meidän onnellisuutemme tähden.
Ei täällä mikään ole pysyvää. Meille on rakentunut ihmeellinen illuusio jostain ikuisesti kestävästä rakkaudesta/parisuhteesta. Toinen ihminen on kuin huumetta, jota on pakko saada tai jos hän lähtee pois, tulemme surulliseksi tai hajoamme täysin. Onnellisuus lähtee sisältä itsestään, siitä tiedosta etten tarvitse toista tekemään itseäni onnelliseksi. Näin en myös itsekään vaadi tai odota toiselta liikoja ja silti toista voi rakastaa ja olla tasapainoisessa parisuhteessa. Ei tietenkään mikään helppo juttu toteuttaa käytännössä, mutta näin se mielestäni menee.
Meidän on opittava erottamaan omat tunteemme toisen tunteista. Keskustelun avaaja ei ilmeisesti kykene irroittaumaan, koska näkee toisen kärsivän. Koetko olevasi siitä vastuussa? Luuletko ettei hän silti kärsi, vaikka roikuttekin löysässä hirressä?
Kun vastuu parisuhteesta jätetään toiselle osapuolelle, ei tunneta että olisi mitään tarvetta itse osallistua parisuhteen hoitamiseen. Kevytkenkäistä touhua ensin avioitua ja sitten yksinkertaisesti todeta, että tunteet on kuolleet.. Mikä niiden tunteiden kuolemisen aiheutti? Kenties toinen nainen, vai? Ainakin meidän tapauksessa näin kävi. Jokatapauksessa suosittelen tällaisille tunteen tappajille että pysyisivät sinkkuina ja selibaatissa kun ei parempaa selitystä löydy. Itse en ruikuta miehen perään, menköön jos on mennäkseen - löytyy parempiakin ottajia, vaikka eipä minua enää noin vaan otetakaan nykyään!