Kuinka moni on pystynyt ajan kanssa antamaan puolisonsa uskottomuudesta anteeksi ja pystynyt jatkamaan avioliittoa ns.puhtaalta pöydältä?
Meillä on asian tietoon tulemisesta nyt 7kk. ja vielä en ole anteeksiantoon pystynyt.
Siihen vaikuttaa osittain ehkä se, että epäilin uskottomuutta kuukauden päivät ja tuolloin sain osakseni niin paljon henkistä väkivaltaa ja solvauksia, sekä leimaamista vainoharhaiseksi, etten niitä voi unohtaa.
Mies eli kuin kahdessa eri maailmassa ja toinen nainen, ikääntynyt väitti vielä minulle halunneensa auttaa perhettämme vakavan sairastumiseni vuoksi...
Outoja piirteitä, sillä iskuyritys oli selkeä, myös ulkopuolisten mielestä. Mies oli masentunut, ehkä hieman maaninen ja tunnepuoli sekava kaikin tavoin. Hän muisti asioita väärin, teki paljon hommia saamatta mitään järkevällä tavalla tehtyä.
Joku mielenterveysjuttu näin oma psykiatrini asiaa kommentoi, kerrottuani viime kesästä/syksystä.
Itse kuljen terapiassa ja se antaa paljona voimaa. Iäkäs, elämää kokenut miespsykiatri osaa selkeyttää ajatuksiani hyvin paljon.
Millä atavoin teillä selvittiin?
Ehdotin pariterapiaa, mutta mies ei halua. Sanoo ymmärtävänsä nyt virheensä ja kahden kuukauden masennus hänellä lääkärissäkäynnit kuulemma selkeyttivät hänelle sen, kuinka oudosti hän oli toiminut uskottomuudessaan.
Mitä kokemuksia teillä on pariterapiasta?
Meillä on asian tietoon tulemisesta nyt 7kk. ja vielä en ole anteeksiantoon pystynyt.
Siihen vaikuttaa osittain ehkä se, että epäilin uskottomuutta kuukauden päivät ja tuolloin sain osakseni niin paljon henkistä väkivaltaa ja solvauksia, sekä leimaamista vainoharhaiseksi, etten niitä voi unohtaa.
Mies eli kuin kahdessa eri maailmassa ja toinen nainen, ikääntynyt väitti vielä minulle halunneensa auttaa perhettämme vakavan sairastumiseni vuoksi...
Outoja piirteitä, sillä iskuyritys oli selkeä, myös ulkopuolisten mielestä. Mies oli masentunut, ehkä hieman maaninen ja tunnepuoli sekava kaikin tavoin. Hän muisti asioita väärin, teki paljon hommia saamatta mitään järkevällä tavalla tehtyä.
Joku mielenterveysjuttu näin oma psykiatrini asiaa kommentoi, kerrottuani viime kesästä/syksystä.
Itse kuljen terapiassa ja se antaa paljona voimaa. Iäkäs, elämää kokenut miespsykiatri osaa selkeyttää ajatuksiani hyvin paljon.
Millä atavoin teillä selvittiin?
Ehdotin pariterapiaa, mutta mies ei halua. Sanoo ymmärtävänsä nyt virheensä ja kahden kuukauden masennus hänellä lääkärissäkäynnit kuulemma selkeyttivät hänelle sen, kuinka oudosti hän oli toiminut uskottomuudessaan.
Mitä kokemuksia teillä on pariterapiasta?
Vastaukset 11
Vanhimmat
meillä tunnustuksesta puolitoista vuotta, saman verran pariterapiaa takana. terapiasta on kyllä ollut apua, mutta se todellinen työ tapahtuu kuitenkin loppupeleissä siellä kotona, oman parisuhteen sisällä.
itse en ole vieläkään kyennyt anteeksi antamaan, nyt alkaakin olla ratkaisun paikka, koska ei tämä ole enää reilua kummallekkaan, molemmat voimme huonosti. en vain uskalla mitään ratkaisuja tehdä, pelkään lähteä mutta pelkään yhtä paljon myös jäädä.
meillä sitä henkistä alentamista jatkui 15 vuotta, vainoharhaiseksi leimaamista jne. teot voisikin ehkä anteeksi antaa (jos petturi pelaisi korttinsa oikein) mutta on niin vaikeaa niellä sitä kaltoinkohtelua jota on saanut osakseen, samaan aikaan kun sitä parempaa minää on tarjottu muille naisille, kaikki ne valheet, välinpitämättömyys perhettä (etenkin lapsia ) kohtaan.
Minä en koskaan antaisi anteeksi, en edes yrittäisi. Jos joku on valmis loukkaamaan puolisoaan pettämällä, valehtelee tälle, altistaa kumppaninsa taudeille jne. se on pahempaa kuin pahoinpitely ikinä. Täydellistä toisen ihmisen arvon mitätöimistä. Miksi olisin ihmisen kanssa joka ei rakasta tai kunnioita minua?
Minä annoin anteeksi jopa useampaan kertaa .... ja aivan turhaan. Olisin voinut käyttää uusiin yrityksiin hukkamani ajan paljon paremmin.
Käytiin terapiassa yhdessä ja erikseen. Aivan turhaan.
Avioliittoneuvoja kertoi kokeneensa puolisoni epärehelliseksi ( ei nähnyt omaa syytään ollenkaan vaan haki syitä minusta ) eikä halunnut senvuoksi ottaa vastaan enää.
Kun saatte puolisonne avioliitto/perheterapiaan niin oletteto aivan varmoja siitä että petturipuoliso on rehellinen sanoessaan haluavansa jatkaa liittoa ja sen vuoksi suostuu terapiaan?.
Meillä nuo yritykset meni täysin metsään. Paras apu oli kun kävin yksin juttelemassa terapeutin kanssa. Silloin ymmärsin, että ei kannata yrittää sillä ei kannettu vesi pysy kaivossa.
Ymmärrän kyllä että jos vielä rakastaa ja toivoo parasta niin sitä tekee kaikkensa.
Niin kai minäkin ajattelin mutta tuhlasin aikani ja voimani, sekä vaaransin henkisen hyvinvointi aivan turhaan.
Minä annoin anteeksi. Minä ja vaimoni suhde ja perheen tärkeys lapsille on tällaisten asioiden yläpuolella. Tuon tajuamiseen meni minuutti asian julkitulon jälkeen, sen sisäistämiseen meni 2-3kk ja sen unohtamiseen mennee loppuelämä.
Minulle se oli aika selvä juttu. Vaikka kuinka tuntuu pahalta, niin kun asioiden tärkeysjärjestys ja ihmisten merkitys toisilleen valkenee itselle, niin anteeksianto ei oikeastaan ole asia mitä edes tarvitsee miettiä tai erikseen yrittää.
Toisesta kerrasta tuhoutuisikin jo asioita siihen malliin, etten kyllä antaisi anteeksi vaikka kyseessä olisi kuka.
Minä annoin. Aikaa kyllä meni rehelliseen anteeksiantoon aika kauan, yli pari vuotta. Tajusin lopulta sen, että jos en anna anteeksi satutan ja vahingoitan eniten vain itseäni, sillä minä jouduin elämään oman pääni sisällä. Anteeksiannolla oli kyllä sitten isompi merkitys kun olin osannut kuvitella, se jotenkin vapautti meidät elämään taas tätä elämää. Varmaan loppupeleissä minä hyödyin siitä eniten.
Ei anteeksiantaminen ole sitä, että hyväksyisi toisen teon millään tavoin. Sillä sitä minä en hyväksy, mutta sen opin ajan kanssa hyväksymään ja siis antamaan anteeksi, että mieheni oli tehnyt virheen, joka oli satuttanut ja loukannut enemmän kuin mikään muu.
Unohtaa sitä ei voi, eikä tarvi. Elämä on jo alkanut tuoda uusia muistoja pettämisen päälle.Se ei katoa, mutta haalistuu ajan kanssa.
Perheenisä yllä kirjoittaa aika tavalla myös minun ajatuksiani.
"Anteeksiannolla oli kyllä sitten isompi merkitys kun olin osannut kuvitella, se jotenkin vapautti meidät elämään taas tätä elämää. "
Tuossahan tuo keskeinen sisältö anteeksiannosta on. Pystyy jättämään tapahtumia taakse ja jatkaa elämää ilman että raahaa perässään kaikkea.
En antanut anteeksi enkä kadu hetkeäkään. Loppuelämä menisi jossitteluun ja epäilyyn vaikka anteeksi olisi antanutkin. Tajuan ettei rakastava ihminen petä eli rakkaus oli loppu. Lapset ovat turha tekosyy omille peloille.
Miksi näin paljon miinuksia perheenäidin ihan hyvään vastaukseen? Mikä vika anteeksiannossa on?
Niinpä, pakkohan se on antaa anteeksi, jos halutaan jatkaa pettämisen jälkeen yhdessä. Jotkut eivät siihen pysty ja silloin suhde on tullut tiensä päähän. Toisella se on kerrasta poikki ja toinen haluaa vielä yrittää. Mutta kyllä jatkaminen vaatii molemmilta täyttä sitoutumista, pettäjältä ja petetyltä. Ja tuskin "normalisoituminen" tapahtuu hetkessä. Vaarana siinä on, että aina riidan tullessa, pettäminen otetaan esille ja taas soppa on valmis. Hatunnoston arvoinen asia, jos suhde saadaan toimimaan uskottomuuden jälkeen. Siinä kohtaa kun ei rakkauskaan aina riitä.
Jos haluat jatkaa miehesi kanssa, niin on helpompi antaa anteeksi. Jos et pysty antamaan anteeksi, eroa.
Kannattaa miettiä asaa myös toiselta kantilta. Jos olisit itse pettänyt miestäsi, haluaisitko miehen antavan sen anteeksi. Jos haluaisit anteeksiantoa anna myös itse anteeksi.
Asia pitää puhua ja käsitellä ja sitä on turha vetää sen jälkeen joka keskusteluun tai riitaan. Ymmärrän, että asia vaivaa ja ei pyyhkiydy heti mielestä, mutta joku raja on vedettävä murehtimisellekkin. Jos eroa, et välttämättä lopeta asian murhtimista ja vatvomista mielessäsi.
En tule koskaan hyväksymään miehen siittämää lasta toiselle, enkä koskaan hyväksy miehen tekoa. Jollain tasolla olen pystynyt unohtamaan ja armahtamaa. Kun en lasta näe ja mies tapailee lastaan missä lystää. Luottamus meni mutta omat lapsetkin tarvitsevat isän. Ei ole tämän lapsen vika että syntyi idiooteille vanhemmilleen. Koitan unohtaa kun ei tarvitse sitä pentua nähdä eikä kuulla sanallakaan. En voi ymmärtää koskaan mutta en myöskään tuhlaa yhtään sekuntia elämästä miettimiseen että miksi ja miksi. Kun mies ei itse osaa antaa yhtään järkevää syytä miksi. Asiaa en enää mieti päivittäin mutta riidellessä kyllä. Aika näyttää meneekö kuppi nurin vai ei.