Mies alkoi harrastaa extreme urheilua edellisessä suhteessa. Aluksi oli mielenkiintoista kun mies harrasti sellaista jännittävää lajia. Nyt se laji valitettavasti on tullut meidän väliimme. Meidän ja myös hänen ja lapsen.
Mies on ollut aina aika huono puhumaan ongelmistaan ja tajusin että varmasti edellisessäkin suhteessa mies pakeni ongelmia tuohon lajiin ja urheiluun.
Meidän suhteessamme vaan tuo muidostui ongelmaksi. Tietysti on hienoa että on omia harrastuksia mutta liika on liikaa varsinkin kun on se perhe jolle aikaa pitäisi myös jäädä. Mies on töissä eikä lapsi näe isäänsä viikolla juuri lainkaan. Viikonloput menee harrastuksen parissa ja perheelle jää aikaa jos jää. Sanoo menevänsä ja olevansa poissa pari tuntia mutta tuleekin vasta myöhään illalla. Ei susotu minun ja lapsen kanssa tekemään mitään. Minä hoidan kaikki kotityöt jne mikä on ok koska mies käy töissä ja itse olen kotona. Mutta olisi kivaa jos mies osallistuisi johonkin joskus mutta aina harrastus menee kaiken edelle ja on kaikki kaikessa :( Olen yrittänyt jutella mutta mies kieltää kaiken. Lapsi odotti yks päivä isää mukaan puistoon kun oli luvannut tulla mutta ei näkynyt. Tuli taas harrastuksista iltamyöhään eikä edes anteeksi pyytänyt.
Rakastan miestäni mutta en kestä tilannetta enää. Miehellä on perinnöllinen alttius riippuvuuksiin. Tulee alkoholistiperheestä ja toisaalta onhan se urheilu parempi kuin alkoholi. Mutta minun oli pakko laittaa stoppi suhteelle ja sanoa että haluan erota. Miehelle ihan ok, onhan hänellä harrastus johon uppoutua ja unohtaa kaikki muu...Tietysti säälin miestäni koska jos jotain sattuu eikä hän enää voikkaan harrastaa. Sitten hän ikäänkuin putoaa tyhjyyteen. Ei ole perhettä ei mitään. En kuitenkaan voi jäädä odottamaan että jotain tapahtuisi että mies tajuasia ongelmansa....tätä siis jatkunut reilu 3 vuotta..
Joillekin on ok että molemmilla on täysin omat elämät mutta sellainen ei kuulu mielestäni parisuhteeseen jos on lapsikin jota pitäisi huomioida...Asia olisi tietysti eri jos mies myöntäisi ongelmansa ja tekisi tilanteelle jotain, mutta mies ei näe ongelmaa. Kaikki se valahtelu ja jatkuvat pettymykset. En vain jaksa.. Olen ihan rikki koska itse halusin todellakin tältä parisuhteelta paljon, kun lapsikin saatiin. Ehkä tästäkin selviää. Itse käyn juttelemassa tilanteesta psykologilla joka ehdottanut että mies tulisi mukaan. Että hän voisi sitten lähettää meidän eteenpäin johonkin asiantuntevammalle ihmiselle juttelemaan. Mutta ei mies lähde...en voi siis tehdä muuta kuin erota tai jäädä parisuhteeseen jossa olen yksin ja yksinhuoltaja :(
Mies on ollut aina aika huono puhumaan ongelmistaan ja tajusin että varmasti edellisessäkin suhteessa mies pakeni ongelmia tuohon lajiin ja urheiluun.
Meidän suhteessamme vaan tuo muidostui ongelmaksi. Tietysti on hienoa että on omia harrastuksia mutta liika on liikaa varsinkin kun on se perhe jolle aikaa pitäisi myös jäädä. Mies on töissä eikä lapsi näe isäänsä viikolla juuri lainkaan. Viikonloput menee harrastuksen parissa ja perheelle jää aikaa jos jää. Sanoo menevänsä ja olevansa poissa pari tuntia mutta tuleekin vasta myöhään illalla. Ei susotu minun ja lapsen kanssa tekemään mitään. Minä hoidan kaikki kotityöt jne mikä on ok koska mies käy töissä ja itse olen kotona. Mutta olisi kivaa jos mies osallistuisi johonkin joskus mutta aina harrastus menee kaiken edelle ja on kaikki kaikessa :( Olen yrittänyt jutella mutta mies kieltää kaiken. Lapsi odotti yks päivä isää mukaan puistoon kun oli luvannut tulla mutta ei näkynyt. Tuli taas harrastuksista iltamyöhään eikä edes anteeksi pyytänyt.
Rakastan miestäni mutta en kestä tilannetta enää. Miehellä on perinnöllinen alttius riippuvuuksiin. Tulee alkoholistiperheestä ja toisaalta onhan se urheilu parempi kuin alkoholi. Mutta minun oli pakko laittaa stoppi suhteelle ja sanoa että haluan erota. Miehelle ihan ok, onhan hänellä harrastus johon uppoutua ja unohtaa kaikki muu...Tietysti säälin miestäni koska jos jotain sattuu eikä hän enää voikkaan harrastaa. Sitten hän ikäänkuin putoaa tyhjyyteen. Ei ole perhettä ei mitään. En kuitenkaan voi jäädä odottamaan että jotain tapahtuisi että mies tajuasia ongelmansa....tätä siis jatkunut reilu 3 vuotta..
Joillekin on ok että molemmilla on täysin omat elämät mutta sellainen ei kuulu mielestäni parisuhteeseen jos on lapsikin jota pitäisi huomioida...Asia olisi tietysti eri jos mies myöntäisi ongelmansa ja tekisi tilanteelle jotain, mutta mies ei näe ongelmaa. Kaikki se valahtelu ja jatkuvat pettymykset. En vain jaksa.. Olen ihan rikki koska itse halusin todellakin tältä parisuhteelta paljon, kun lapsikin saatiin. Ehkä tästäkin selviää. Itse käyn juttelemassa tilanteesta psykologilla joka ehdottanut että mies tulisi mukaan. Että hän voisi sitten lähettää meidän eteenpäin johonkin asiantuntevammalle ihmiselle juttelemaan. Mutta ei mies lähde...en voi siis tehdä muuta kuin erota tai jäädä parisuhteeseen jossa olen yksin ja yksinhuoltaja :(
Vastaukset 4
Vanhimmat
Niin. Se on yksinkertaista. Joko riudutte lapsesi kanssa "suhteessa" tai otat eron elät elämää jossa saat olla vapaa, onnellinen ja ainoastaan hoitaa velvollisuudet lastasi kohtaan.
Eipä tuossa ole välimuotoja, kun miehesi ei ole edes valmis tulemaan tippaakaan vastaan.
Valinta on sinun.
miehesi tuntuu olevan lapsi vielä itsekin.
pitikö sun lapsi tehdä miehen kanssa joka ei selkeästi isä halua olla?
taisit kuunnella vain omaa vauvakuumettasi, etkä miestä?
Kuulostaa jotenkin tutulta. Sillä erotuksella, ettei meillä ole pieniä lapsia. Puolisoni ei halunnut suunnitella kanssani lomanviettoa, viikonloppuja, ei ylipäätään yhtään mitään. Paitsi istua vanhan äitinsä vieressä vanhainkodissa. Aina oli äiti mielessä. No mitäpä tuosta. En jaksanut minäkään.