Luterilaisuuden maine maailmalla?

L.-M.

Perheemme tuttavista yksi toimii ulkomailla merkittävässä asemassa. Hän on kertonut häpeävänsä luterilaisuuttaan. Kun uskonnosta on puhe, hänen mukaansa luterilaiseksi julistautuminen on sosiaalisesti kuin täällä meillä joku olisi jehova. Ihmiset ihmettelet ja hämmästelevät sitä, että joku seuraa jonkin 1500-luvun munkin tulkintoja vielä tänä päivänä.

Oletteko te muut hävenneet luterilaisuuttanne? Kirkossakäyminen on luterilaisille ulkomailla hankalaa. Useimmissa maissa ehkäpä jostakin satamakorttelista voi löytyä pieni luterilainen (tai suunnilleen) kirkko.

Itse olen katolilainen. Sitä ei ihmetellä missään, vaan päinvastoin ihaillaan. Olenhan osa maailmanlaajuista kirkkoa, en mitään provinsiaalista lahkoa.

10

92

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lukija5

      "Oletteko te muut hävenneet luterilaisuuttanne?"

      Miksi luterilaisuutta pitäisi hävetä? Luterilainen kirkko kuuluu kristillisiin kirkkoihin ja kristilliset kirkot harjoittavat ekumeniaaa eli kirkkojen välistä yhteistyötä muiden kristillisten kirkkojen kanssa.

      Muistelen, että joku katolinen nimimerkki ( Sinäkö?) olisi kysellyt aikaisemminkin tällä palstlla, häpeävätkö luterilaiset luterilaisuuttaan. En ymmärrä, miksi tuommoinen kysymys edes esitetään. Eihän ainakaan kristillisin kirkkoihin kuuluvien tarvitse hävetä johonkin kristilliseen kirkkoon kuulumistaan. Luterilaisessa kirkossa ei ole ollut pedofiiliskandaalejakaan, niin kuin on ikävä kyllä ollut katolisessa kirkossa.

      • evl häppee

        Jehovantodistajia on lähes 8 (kahdeksan) miljoonaa.

        He ei häpeile todistajuuttaan
        vaan ovat
        innokkaita julistamaan kaikille tapaamilleen ihmisille
        Jumalan Valtakunnasta.

        Ovityötä ei tee se joka uskontoaan häpee. =>
        kuten luterilaiset:
        ei he kerro yhtä iloisina uskonnostaan.
        vaikenee vaan...


      • Lukija5
        evl häppee kirjoitti:

        Jehovantodistajia on lähes 8 (kahdeksan) miljoonaa.

        He ei häpeile todistajuuttaan
        vaan ovat
        innokkaita julistamaan kaikille tapaamilleen ihmisille
        Jumalan Valtakunnasta.

        Ovityötä ei tee se joka uskontoaan häpee. =>
        kuten luterilaiset:
        ei he kerro yhtä iloisina uskonnostaan.
        vaikenee vaan...

        "Ovityötä ei tee se joka ukontoaan häpee.= > kuten luterilaiset: ei kerro yhtä iloisena uskonnostaan vaikenee vaan..."

        Me ihmiset olemme erilaisia. Jotkut kertovat asioistaan muille ja jotkut toiset eivät. Minun mielestäni henkilökohtaisia asioitaan ei tarvitse toitottaa koko maailmalle, jos ei halua. Eivät kaikki ihmiset haluaa keskustella omasta uskonnostaankaan missä hyvänsä ja kenen kanssa hyvänsä.


    • reppana L.-M

      Niipä niin. "Olisiko sinun syytä hävetä sitä täällä Suomessa, kun olet sellaisen reppanakirkon jäsen, jolla ei ole edes katon korjaamiseen rahaa. Mitätön yhteisö kerta kaikkiaan."

      Vai oletko maailmanlaajuisen hävettävän pedofiilikirkon jäsen. Hävettävä riittää.

      Luulen että suuri osa katolisista häpeää sitä minkälaisen kuvan sinä annat Suomen katolisista näillä kirjotuksillasi.

      Siis näillä argumenteilleko sinä uskoasi rakennat.

      Mitenkä oli niitten varhaisten kristittyjen häpeämisen laita kun kokoontuivat vain kodeissa ja katakombeissa. Ei edes pahaista kirkko siellä satamassa.

    • sweet home

      ***Ihmiset ihmettelet ja hämmästelevät sitä, että joku seuraa jonkin 1500-luvun munkin tulkintoja vielä tänä päivänä.---
      Itse olen katolilainen. Sitä ei ihmetellä missään, vaan päinvastoin ihaillaan. ***

      no sehän oli Luther katolilainen munkki.
      Vanhempaa ja homeisempaa uskoa se sinun katolilaisuus on. :D

      • Lukija5

        Yleensä ihmisistä mainitaan korkein asema, missä he ovat olleet. Lutherilla se oli Wittenbergin yliopiston Raamatun selitysopin professorina toimiminen eikä mikään munkkina oleminen joskus nuorempana. Olen huomannut näillä palstoilla, että katolilaiset yleensä mainitsevat vain Lutherin munkkina olon josksu nuorempana eivätkä vahingossakaan koskaan sitä, että Luther toimi Raamatun selitysopin professorina Wittenbergin yliopistossa.


    • Surkeaa omakehua tuo Room. paavinkirkko-katolisuus. Ortodoksit ovat paremmin käyttäytyviä.

      • Lukija5

        "Surkeaa omakehua tuo Room.paavinkirkko-katolisuus. Ortodoksit ovat paremmin käyttäytyviä."

        Tuosta olen aika lailla samaa mieltä.


      • kuka älähtää?

        Totta, mutta eräs Luther-säätiöläinen harrastaa samanlaista omakehua!


      • Lukija5
        kuka älähtää? kirjoitti:

        Totta, mutta eräs Luther-säätiöläinen harrastaa samanlaista omakehua!

        "Totta, mutta eräs Luther-säätiöläinen harrastaa samanlaista omakehua."

        On aivan sama, kuka sitä omakehua harrastaa, sillä sellainen ei ole kovin asiallista.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      201
      1631
    2. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      58
      1061
    3. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      140
      964
    4. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      922
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      61
      916
    6. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      810
    7. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      268
      795
    8. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      75
      765
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      61
      732
    10. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      342
      731
    Aihe