Olen siis 22v tyttö joka taisi erota tänään poikaystävästään. Meille ois kohta tullut 3v täyteen, ja vuoden asuin poikaystävän kanssa yhdessä. Meillä oli kaksi ekaa vuotta kaukosuhdetta ja vuosi sitten muutin poikaystäväni luo 300 km päähän kotikaupungistani. Koko kaupungin vaihtaminen alkoi jotenkin niin huonosti. Ensiksi me muutettiin pieneen 30 neliön asuntoon ja sitten siihen päälle poikaystävän sairas isä asui meidän kanssa siellä 2kk. :/ Se oli erittäin rankkaa koska mulla oli muutenkin ikävä omaa perhettäni ja muutenkin oon sellainen ihminen, että en oikein viihdy ihmisten kanssa.
Tunsin itseni erittäin yksinäiseksi uudessa kaupungissa ja rasitti kun musta tuntui, että poikaystävää ei yhtään kiinnostanut mun tunteet eikä hän halunnut oikein viettää aikaakaan mun kanssa. :/ Yleensä aina kaverit ja sen isä meni aina mun edelle.
Tänään sitten vanhempani hakivat mun takaisin kotikaupunkiini ja mulla on ihan kauhea ikävä poikaystävääni. :( Hän lupasi, että tulee vielä käymään mun luona mutta en tiedä tuleekohan tästä enää mitään. Haluaisin vain, että poikaystä muuttais mun kotikaupunkiini mutta hän sanoo ettei se ole ainakaan vielä mahdollista koska joutuu hoitamaan sairasta isäänsä. Itken, itken ja itken, tuntuu ettei millään ole enää merkitystä. :( Tuntuu, että revin itseäni kahden kaupungin välillä ja, että mun sydän on ihan riekaleina.
Tunsin itseni erittäin yksinäiseksi uudessa kaupungissa ja rasitti kun musta tuntui, että poikaystävää ei yhtään kiinnostanut mun tunteet eikä hän halunnut oikein viettää aikaakaan mun kanssa. :/ Yleensä aina kaverit ja sen isä meni aina mun edelle.
Tänään sitten vanhempani hakivat mun takaisin kotikaupunkiini ja mulla on ihan kauhea ikävä poikaystävääni. :( Hän lupasi, että tulee vielä käymään mun luona mutta en tiedä tuleekohan tästä enää mitään. Haluaisin vain, että poikaystä muuttais mun kotikaupunkiini mutta hän sanoo ettei se ole ainakaan vielä mahdollista koska joutuu hoitamaan sairasta isäänsä. Itken, itken ja itken, tuntuu ettei millään ole enää merkitystä. :( Tuntuu, että revin itseäni kahden kaupungin välillä ja, että mun sydän on ihan riekaleina.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Joo heitä pois, turhaa energiaa kuluttaa kahden kaupungin elämä.
Opiskeluporukoissa aina erottuu selkeästi ne, joilla on joku "poikaystävä" eri kaupungissa.. Luistavat joka loman tullen 2 päivää etuajassa lomalle, joka perjantai alkaa jo torstaina, tiistaina tullaan kouluun, opiskelut menee päin peetä, mikään ei kiinnosta eikä kavereitakaan tule kun joka viikonloppu pitää sen poikaystävän perään juosta.
Ota sellainen mies joka tulee sun luo, niitäkin on. Mutta ensin pitää itse päättää missä sijaitsee, ja antaa ajan kulua ja valita mies jolla on sopiva elämäntilanne.
Niin aikuiset tekee, ne hoitaa asiansa ensin kuntoon, sitten opiskelunsa, ja työnsä, sitten vasta katsotaan että millainen kumppani valitaan.
Nyt on sydän riekaleina, mutta se menee ajan kanssa ohitse, tulet huomaamaan paljonko energiaa vapautuu kun ei tarvitse istua asemilla odottamassa junaa, tai kyytiä, tai laivaa tai bussia. Ihan turhaa ajan hukkaa eikä se hyvää parisuhdetta tuota kuitenkaan..
Vaikka ihminen olisi upea ja se mies, niin se kyllä sitten odottaa vuosienkin päästä jos niin on tarkoitettu,
yleensähhän jos ollaan kaukosuhteessa suhteen alussa niin homma kuivuu kasaan, koska kun ei voida nähdä kun halutaan niin oikeanlaista tunnesidettä toiseen ei pystytä luomaan.
ja sitten jos muutetaan toisen kanssa heti yhteen kun mennään samaan kaupunkiin niin huomataan, ettei toista edes kunnolla tunneta kun niin vähän aikaa ollaan toisen kanssa vietetty....
sitten vielä lisäksi kun sä oot noin nuori, niin sulla on vielä se elämän suunta vakiintumatta, joten siinäkin on haastetta kerrakseen pitkää suhdetta ajatellen
vain nniin