Mitä ajattelisit tuollaisesta parisuhteesta?
Onhan siinä 12-vuotta ikäeroa, mutta itse en näe sitä vielä kovin pahana. Minusta parisuhteet joissa on alle 15v ikäeroa, eivät ole kovin suuria ja voisin itse ihan hyvin lähteä sellaiseen nyt näin täysi-ikäisenä. Ala-ikäisenä mulla oli vielä sellainen periaate, että en kovin paljon vanhempien kanssa voinut kuvitellakaan olevani eli tyyliin ne poikaystävät oli silloin jotain 2-3v max. vanhempia tai sitten oman ikäisiä. Nuoremmista en oo silleen koskaan vielä itse ainakaan tähän päivään mennessä välittänyt.
Tuo 31-vuotias mies on oikein nuorekas, hemmetin hyvännäköinen ja mukava.
Itse taas näytän ikäistäni vähän vanhemmalta ja monet vanhemmat ihmiset jotka on jutellu mun kanssa, suunilleen miehen ikäiset, sanoo että en mie kuullosta ees oman ikäiseltäni ( mitä se ikinä sitten meinaakaan.. ) että mä kuulostan juttujeni perusteella joltain 25-27vuotiaalta.
Mä oon ite ollu aina sitä tyyppiä, että oon haaveillu vanhemmista miehistä. En tiedä miks, kai meillä kaikilla on vaan ne omat mieltymykset. Mä oon luonteeltani sellanen, että saatan just haluta vanhemman ja kypsemmän miehen seuraa ja mulla on ollut haave perustaa myöskin perhe esimerkiksi nuorena. En mikään teiniäiti halua olla, enkä minä enää edes kerkeäisikään mutta ainakin yksi lapsi olisi jo kiva saada tuossa 20-25vuotiaana ja senkin takia vanhempi mies voisi olla hyvä juttu, jos hänkin jo sitten lapsia haluaa niin minäkin pystyisin toteuttamaan mun omat unelmat nuorena aikuisena äitinä olosta.
Mua ei itteeni silleen kauhistuta tuo ikäero, vaikka alussa vähän ajattelin että "wou!". Musta kuitenkin on tärkeämpää se rakkaus, onnellisuus ja se että on toisen kanssa hyvä olla ennemmin kuin ne ikänumerot...
Mies ei oo lähellä ees mun vanhempien ikää, vanhempani on 51v. eli siinä mielessä en ois ees vanhempieni ikästä miestä lähellekkään meille viemässä ja omat vanhempani voisivat oman ikänsä puolesta olla miehenkin vanhempia jos olisivat saaneet tämän 20-vuotiaina, mikä on musta kanssa jo ihan ok ikä saada lapsi. Enkä usko, että porukat pitäis ees pahakseen, ne on kuitenkin aika rentoja ja isän työpaikalla on suunilleen yksi samanikäinen mies kuin tuo kenestä olen nyt kiinostunut, muutamaa vuotta nuorempi ja oon viettäny joskus sen kanssa kaverillisessa mielessä vaan aikaa ja isä vihjaili että ei se yhtään pahakseen pistäis vaikka meillä ois jotain enemmänkin, koska mun vanhemmat luottaa mun kypsyyteen ja olin 18 ja tiesivät että se on tosi mukava jannu ja niiden silmissä 28-vuotiaskin on vielä nuori. :)
Itsenäistynyt mä myöskin olen jo, muutin heti 18-vuotiaana pois kotoa ja valmistuin juuri tässä myöskin ammattiin.
Mitä mieltä sinä olet?
Onhan siinä 12-vuotta ikäeroa, mutta itse en näe sitä vielä kovin pahana. Minusta parisuhteet joissa on alle 15v ikäeroa, eivät ole kovin suuria ja voisin itse ihan hyvin lähteä sellaiseen nyt näin täysi-ikäisenä. Ala-ikäisenä mulla oli vielä sellainen periaate, että en kovin paljon vanhempien kanssa voinut kuvitellakaan olevani eli tyyliin ne poikaystävät oli silloin jotain 2-3v max. vanhempia tai sitten oman ikäisiä. Nuoremmista en oo silleen koskaan vielä itse ainakaan tähän päivään mennessä välittänyt.
Tuo 31-vuotias mies on oikein nuorekas, hemmetin hyvännäköinen ja mukava.
Itse taas näytän ikäistäni vähän vanhemmalta ja monet vanhemmat ihmiset jotka on jutellu mun kanssa, suunilleen miehen ikäiset, sanoo että en mie kuullosta ees oman ikäiseltäni ( mitä se ikinä sitten meinaakaan.. ) että mä kuulostan juttujeni perusteella joltain 25-27vuotiaalta.
Mä oon ite ollu aina sitä tyyppiä, että oon haaveillu vanhemmista miehistä. En tiedä miks, kai meillä kaikilla on vaan ne omat mieltymykset. Mä oon luonteeltani sellanen, että saatan just haluta vanhemman ja kypsemmän miehen seuraa ja mulla on ollut haave perustaa myöskin perhe esimerkiksi nuorena. En mikään teiniäiti halua olla, enkä minä enää edes kerkeäisikään mutta ainakin yksi lapsi olisi jo kiva saada tuossa 20-25vuotiaana ja senkin takia vanhempi mies voisi olla hyvä juttu, jos hänkin jo sitten lapsia haluaa niin minäkin pystyisin toteuttamaan mun omat unelmat nuorena aikuisena äitinä olosta.
Mua ei itteeni silleen kauhistuta tuo ikäero, vaikka alussa vähän ajattelin että "wou!". Musta kuitenkin on tärkeämpää se rakkaus, onnellisuus ja se että on toisen kanssa hyvä olla ennemmin kuin ne ikänumerot...
Mies ei oo lähellä ees mun vanhempien ikää, vanhempani on 51v. eli siinä mielessä en ois ees vanhempieni ikästä miestä lähellekkään meille viemässä ja omat vanhempani voisivat oman ikänsä puolesta olla miehenkin vanhempia jos olisivat saaneet tämän 20-vuotiaina, mikä on musta kanssa jo ihan ok ikä saada lapsi. Enkä usko, että porukat pitäis ees pahakseen, ne on kuitenkin aika rentoja ja isän työpaikalla on suunilleen yksi samanikäinen mies kuin tuo kenestä olen nyt kiinostunut, muutamaa vuotta nuorempi ja oon viettäny joskus sen kanssa kaverillisessa mielessä vaan aikaa ja isä vihjaili että ei se yhtään pahakseen pistäis vaikka meillä ois jotain enemmänkin, koska mun vanhemmat luottaa mun kypsyyteen ja olin 18 ja tiesivät että se on tosi mukava jannu ja niiden silmissä 28-vuotiaskin on vielä nuori. :)
Itsenäistynyt mä myöskin olen jo, muutin heti 18-vuotiaana pois kotoa ja valmistuin juuri tässä myöskin ammattiin.
Mitä mieltä sinä olet?
Vastaukset 27
Vanhimmat
panosuhde, nainen liian teini oikeaan suhteeseen
sulla ei taida olla kokemusta muusta kun käsipeleistä.
ALOITUS VUODELTA 2013. Fiksua nostaa tämmöisiä ylös..
Jokainen seukkaa sen ikäisen kanssa kuin haluaa. Muilla ei ole siihen mitään sanomista. Olen seurustellut 22 vuotiaan kanssa kun itse olin 31 vuotias Ja nyt tapailen 25 vuotiasta kun itse olen kohta 38 vuotias. Ehkä vanhempi mies on viisaampi ja osaa kohdella naista hyvin eikä petä. Elämänkokemusta on vanhemmalla sen verran et ehkä nuori nainen katsoo vanhemman olevan tasapainoinen, eikä sellanen juhliva teini et joka viikonloppu käy joka baarissa etsimässä parempaa.
Vanhempi mies voi sopia juuri tuon lapsitoiveesi takia, sillä hänellä on varmaan jo kypsempi käsitys sitoutumisesta ja perhe-elämästä. Kaikki tietämäni nuoret äidit yhtä uskis-paria lukuunottamatta ovat ikävä kyllä tällä hetkellä yh-äitejä, sillä samanikäiset isät ovat järkiään lähteneet omille teilleen.
Kiitos tähän asti tulleista vastauksista. :)
Ihan kuin itsestäni olisin kirjoittanut! Ja samoja asioita mietin minäkin... Hyvä tietää että meitä on muitakin samassa tilanteessa :)
Todellakin! Antaa palaa vaan. Ei tuossa ole mitään ihmeellistä ikäeroa. Ero vieläpä tasoittuu aikaa myöden.
Sitä paitsi, vaikka ottaisit samanikäisen tai vain 5v vanhemman kumppanin, niin siltikin ennen pitkää edessä olisi todennäköisesti ero.
Joten miksi stressata?
Jos joskus suostuisin seurustelemaan, niin nainen saisi olla kyllä 18-22. Itse olen 32v.
et sä semmosta teiniä pitkään jaksais katella
Miksi juuri mulle kävisi niin ikävästi että mulla olisi aina ennen pitkää ero edessä, en ymmärrä..??
Mikä mussa olisi vikana, nuo lapsitoiveetko karkoittaa miehen?
Enhän siis minä ala heti hössöttämään mistään lapsista, vaan ajan kanssa ne ja niin että ne ovat yhteinen juttu sitten ja että molemmat haluaa sitä.
Toivon tosiaan, etten ole niin surkea tapaus, että mulla olisi todennäköisesti ero edessä kenen tahansa kanssa sitten olisinkin. Ei nimittäin kovin hyvältä tuntuisi olla niin huono ihminen.
Ei varmaan kannata ottaa henkilökohtaisesti. Jos oikein käsitin Go for it tarkoitti tilastollista todennäköisyyttä, jonka mukaan ero on todennäköisempi kuin yhdessäpysyminen, olipa pari samanikäinen tai olipa ikäeroa miten paljon hyvänsä, sillä hieman yli puolet kaikista avioliitoista päättyy ennen pitkää eroon. Seurustelusuhteiden todennäköisyys päättyä eroon on vielä suurempi.
Nämä ovat tilastoja. Kukin voi tehdä parhaansa, ettei päädy erotilastoon.
Olin ite 19 ja jätkä oli 30. Suhde ei kariutunut ikäeroon vaan muihin juttuihin että anna palaa jos kiinnostaa!
Hieman analogiaa.
Aloittaessamme kiinteän seurustelun oli nykyinen vaimoni 18v ja silloiseen tapaan asui kotonaan.
Heti kansakoulun jälkeen hän oli mennyt kauppa-apulaiseksi.
Itse olin vasta 24v mutta Skandinavian kiertolaisvuoteni lienevät vanhentaneet minua henkisesti koska olin väsynyt levottomaan, epävakaaseen elämään.
"Kiinteä" seurustelu alkoi paremman tutustumisen jälkeen todettuamme viihtyvämme yhdessä muutenkin.
Luulisin vanhemman miehen minun laillani kaipaavan vakautta nuorta enemmän?
Elämänkokemus lienee siellä puoltavien tekijöiden puolella?
Tuolla ikäerolla mies jo arvostaa nuoruutta.
Mielestäni tärkeintä kuitenkin on ajatusmaailmojen samansuuntaisuus.
Vaimoni oli pesueen vanhimpana joutunut ottamaan jo hyvin nuorena vastuun nuoremmistaan.
Varhainen työhön meno oli kypsyttänyt ajatusmaailmaa.
Saman kaltaisista taustoista johtuen asenteemme yhteiskunnallisiin kysymyksiin ja perhetalouteen olivat saman suuntaisia.
Olimme molemmat kiinnostuneita urheilusta.
Myöhemmin ilmeni samanlaiset asenteemme mm. lasten kasvatukseen, matkusteluun jne.
On turha epäillä vaimoni tulleen "sopeutetuksi" koska kyse on tempperamenttisesta ja tiettyjen rajojen jälkeen itsepäisestä ihmisestä.
Pitkä lätinäni pyrkii osoittamaan, ettei ikäero ole ratkaiseva tekijä vaan muut asiat, kuten ovat pienemmänkin ikäeron suhteissa!
No minusta on kyllä aika surkean olosta jos SUURIN osa parisuhteista ja avioliitoista päätyy eroon. Mihin me ollaan oikein menossa?
En minä ainakaan halua noin ajatella. Haluan ajatella, että rakkaus sen oikean kanssa on ikuista ja pysyvää. Näin näen järkeäkin aloittaa seurustelusuhteen. Emmä näe järkeä siinä, että miksi aloittaa mitään tai yrittää panostaa mihinkään parisuhteeseen jos sun ajatusmaailma on sellanen että " kyllä se nyt siitä päättyy eroon kuitenkin perkele. " aika masentavaa hei...
Ja kuten tuo toinenkin tuossa selitti, että ne muut asiat enemmän ratkaisee kuin ikäero. Niin oon täysin samaa mieltä. 18-vuotiaana nuori nainen, on valmis tekemään just mitä se haluaa, vaikka ryhtymään parisuhteeseen sitten vanhemman miehen kanssa, jos kemiat kohtaa.
Myös kaikki minun tietämäni nuoret (14-19v ikäisenä muksun saaneet) ovat nykyään yh äitejä.
En tietenkään asiaa yleistä, se kun riippuu suhteen laadusta jne, mutta yh äitejä vain ympärilläni näen.
Olen 19v ja seurustelen 27v kanssa, vuosi jo mennyt ja suhde on ollut mainio. Olemme henkisesti samalla aaltopituudella. Toisin kuin ensimmäisessä kommentissa väitetään, ikäerosuhteet eivät todellakaan ole mitään panosuhteita. Ainakin omalla kohdallani suurimman ikäeron suhde on ollut parhain. Nuoret aikoinaan saman ikäiset jätkät/miehet joiden kanssa olen seurustellut 15-19v, suhteet on kaatuneet joko kumppanin lapsellisuuteen, "pleijeri" tyyliin, pettämiseen ja valheisiin, ja kasvu kriiseihin joita nuorilla varsinkin on. Siksi koen että tapaamani ikäistäni vanhemmat miehet ovat tasapainoisempia ja enemmän sinu itsensä kanssa. En yleistä, tokki on nuoria kjotka ovat mainioita kumppaneita, mutta valitettavasti omalla kohdallani kaikki nuoret miehet eivät ole sitä rehellistä seurustelumatskua pettämisen, naiiviuuden jne myötä.
Ikä on vain numero, enemmän merkitsee se mitä on henkilön pään sisällä, miten kemiat ja juttu natsaa, elämänarvot jne. Elämänkokemus on tietenkin plussaa ettei ole missään lyijylaatikossa elänyt.
"Julkkis" Saana parviaisenkin suhteesta vanhempaan mieheen, Jussi parviaiseen, on kritisoitu. Saana saisi luultavasti kauniilla ulkonäöllään useimpia miehiä hurmattua, mutta valitessaan jussin ehkä hän ei olekaan pinnallisten ominaisuuksien, kuten sen "täydellisen"ulkonäön perään, kuten eivät monet muutkaan ole. Kauneus on katoavaista ja kauniit ihmiset rumentuvat ihmisten silmissä mikäli heidän luonteensa on kamala.
En tiedä mikä heidän suhteensa laatu on, eikä kiinnosta, mutta tärkeintä loppujenlopuksi on se, että on itse onnellinen.
Ihmetyttää, että jotkut valitsevat puolison rahan ja uran perusteella... meitä on joka junaan.
Toisille on tärkeämpää todellinen rakkaus, luotettavuus, rehellisyys , aitous jne.
No, mitä siitä jos joku, täysi-ikäinen, ihminen pitää itseään vanhemmista tai nuoremmista (muttei kuitenkaan liian nuorista :D )? Eipä se ketään pitäisi pahasti liikuttaa jos jollain pariskunnalla on suuri ikäero, kunhan suhteessa olijat ovat molemmat omasta tahdostaan suhteessa ja onnellisia niin sehän se tärkein asia on. En laittaisi liikaa painoarvoa muiden mielipiteille. Kyllähän ihmiset löytyy kaikesta ja kaikista jotain kritisoitavaa. Jollei ikäerosta niin sitten jostain muusta...
^^ Olen samaa mieltä.
Jos oikeasti rakastuu ihmiseen, ja on onnellinen tämän kanssaan, niin miksi olla elämättä ihmisen parasta aikaa, rakastumista ja rakkautta, vain yhteiskunnan "paineiden" tai muiden kritisoinnin takia?
Vain yksi elämä aikaa, kannattaa elää se niinkuin haluaa ja itselle on parhaaksi.
Rakkaus on lahja, jota harva molemmin puolisesti löytää.
Sitä kannattaa vaalia ja arvostaa, rakkauden tärkeyden ihminen tajuaa vasta kun sen menettää (esim. läheinen kuolee tms parisuhde ero)
Miksi yrittää elää ollen muille mieliksi, jos oma onni on vaarassa?
Ei ne muutkaan elä sinun pillisi mukaan niin kuin sinä haluaisit.
Jokainen on oman onnensa seppä - sanonta pätee siinä, että ei kannata antaa onnen eikä rakkauen valua sormien läpi hukkaan.
Olen terveiden ihmissuhteiden kannalla, ikä on vain sivuseikka suhteessa.
Jos on olemassa "se oikea" niin miksi olla käyttämättä tilaisuutta vaan hakea muilta hyväksyntää.
Mielestäni ne, jotka tekevät elämänsä tärkeimpiää päätöksiä (kuten esim vaikka lapsen hankinta, avioliitto jne jne...) heidän tulee kuunnella itseään ja "sydäntään". Klisee lause kylläkin, mutta enemmän totta kuin mikään.
Pitää olla "munaa" ja pokkaa pitää huolta omasta hyvinvoinnistaan, esim tässä rakkaus parisuhde asiassa.
On raukkamaista tehdä suuria elämään vaikutavia päätöksiä vain muiden mieliksi, hyväksyntää hakien ja painostettuna. (esim. homous, transseksuaalisuus). Nostan hattua niille jotka uskaltavat olla omia itsejään ja toteuttaa ns. yhteiskunnan painostuksen alaisia tabuja, se vaatii sisua!
En ymmärrä niitä ihmisiä jotka jälkeenpäin valittelevat että esim "Voi kyynel, tein abortin vain muiden painostuksen takia koska halusin olla heille mieliksi enkä pitänyt puoliani. Nyt kadun ja olen katkera.." ( HUOM! Toki on niitä jotka tekevät nyt esim vaikka abortin oman halunsa myötä, vaikka muut haluaisivat heidän pitävän lapsen, en siis yleistä ketään)
Ikäero on tavallaan tabu, joillekin se on ongelma. Jos se on ongelma, niin miksi se on? Eikö elämän tulisi olla elämisen arvoista ja kannattaa pitää lähellä ihmiset, jotka tahtovat hyvää ja joiden kanssa on hyvä olla.
Maailmassa on liikaa itsekkäitä, ahneita, vain omaa etua tavoittelevia ihmisiä.
Olet onnekas jos sinulla on toimiva ja hyvä parisuhde, älä anna "ulkoisten" pikkuseikkojen pilata onneasi.
Kaikkea hyvää aloittajalle ! :)
31v oikein nuorekas? Sehän on oikein ja todella nuori oikeastikin. :D
Olen itse suhteessa, jossa ikäeroa on 12 vuotta. Hyvin se sujuu. Ikä ei ole niinkään se juttu, vaan se, että elämäntilanne ja suunnitelmat sopivat yhteen. Olisi hankalampaa, jos esim. toinen haluaisi lapsia, toinen ei. Pelkästään iän perusteella ei kannata tehdä päätöksiä :)
Ok.
Ok.
Kokolailla optimaalinen lähtokohta kestävälle parisuhteelle..Kiität itseäsi vaihdevuosi-ikäisenä, jolloin ikääntyminen tasoittuu, koska nainen vanhenee hurjaa tahtia verrattuna mieheen fyysisesti.
Silloin on jo aika pitkällä elämä. Ennen vaihdevuosia, kun nainen on 40-50 v. ja mies 52-62, koittaa miehelle huono aika, jo toki ennenkin sitä, mutta tuolloin kulminoituu. Nainen on seksuaalisuutensa huipulla, kun miehellä se on jo auttamattomasti hiipunut.
Pikemminkin siis vielä nuorina suhde toimii (jos seksuaalisuuden kaari on normaali ja molemmilla normaali sukupuolelleen tyypillinen kyvykkyys- ja halukkuustaso), mutta tuossa kymmenen vuoden kuluttua alkaa ongelmia tulla.
Ikä on vain numero. Itsellä 22 vuotta vanhempi aviomies. Olen hieman alle kolmekymppinen.
Ei se vielä tuossa haittaa mutta kun sinä olet 40-50v niin miehesi 60-70v niin silloin haittaa. Miehenä seurustelin 25v muistaakseni 5 vuotta nuoremman naisen kanssa niin ihan kakara oli ja puutui elämänkokemus ja yritti vielä määräillä liikaa niin eihän se kestänyt kuin 3-4 vuotta niin meni sukset ristiin.
Sen olen huomannut, että onnelliset suhteet, joissa nainen on kovin paljon vanhempi, on juuri tuollaisia että nainen näyttää huomattavasti ikäistään vanhemmalta. Eihän sitä yleensä kovin lapsellinen tyttö vanhemmista miehistä kiinnostu.
Itse olen päinvastoin, ollut pitkään ikäistäni nuoremman näköinen. Kolmekymppisenäkin luultiin että olenko edes täysi-ikäinen. En ole ollut koskaan kiinnostunut vanhemmista miehistä, vaan usein ihastun nuorempiin. Korkeintaan 2-3 vuotta vanhempaa voin kuvitella, nuorempi voi olla kymmenenkin vuotta (ei tietysti silloin parikymppisenä, heh).
Mutta eipä se ulkonäköasia pitäisi olla, jos natsaa niin natsaa. En minäkään ulkonäköjen (oman tai miesten) kautta asiaa ajattele, tulee vain jälkeenpäin huomattua.
12v ei ole mikää ääretön ongelma ikäero, mutta ei se kaukana ole...
Mutta onhan kahden ihmisen elämässä ja yhteydessä muitakin tärkeitä asioita joihin elämä perustuu....
Ei sillä. Itse olen kyllä sillä kannalla, että ikäeroa ei olis noin paljoa....