Ikävä koko aika

Täällä yksi kohtalotoveri. Lokakuussa meillä tulee täyteen jo neljä vuotta yhdessäoloa ja voin kertoa että rankkaa on. Vuosi vuodelta yhä vaikeampaa olla erossa. Hänellä on menossa erittäin riitaisa avioero ja ex heittelee kapuloita rattaisiin. Jos mies ei olisi niin ihana kuin on ja jos meillä yhdessäolo ei olisi niin hyvää kuin mitä se on, niin ei tätä kestäisi.

Itse elän normaalielämää täällä ja hän siellä. Työ, harrastukset ja ystävät täyttävät arkeni, mutta monesti ne viikonloput ovat niitä pahimpia aikoja. Silloin se ikävä on kova. Hänellä on myös sellaiset työajat, että yhtäaikaista valveillaolo aikaa on vain aikaisin aamulla ja myöhään illalla. Hän on työs
sä myös aina viikonloppuisin.

Tarkoituksena meillä on se, että minä muutan sinne. Oma ammattini on sellainen että siellä riittää töitä ja kieli on jo minulla hallussa. Varsinkin kun meillä on molemmilla jo ikää - 50, niin myös sitä pitää ajatella. Tämän takia elän oikeastaan aina ikään kuin 2 vuoden syklissä. Kaksi vuotta eroon ja kaksi vuotta siihen että kaikki paperit on kunnossa ja voin muuttaa.

Ennen jokaista matkaa, mietin matkan peruuttamista. Tuntuu niin kauhealta taas mennä ja repiä kaikki haavat auki. Just kun on saanut elämänsä jotenkin kasaan täällä, edellisen näkemisen jälkeen, niin aloitan saman taas alusta. Koskaan en ole matkaa peruuttanut.

Syyskuun lopulla lähden taas reiluksi kuukaudeksi hänen luokseen. Toivottavasti siihen mennessä hänellä olisi jo erostakin jotain hyvää kerrottavaa.

kiva kun kirjoitit omasta tilanteestasi. Miten teillä suhde alkoi, oletettavasti hän oli silloin varattu kun tapasitte. Onko teillä ollut kuinka kauan suunnitelmat niin, että hän eroaa? Oletko aina luottanut häneen täysin ja uskot että saat hänet lopulta?

Mua vaivaa se, että en voi hänestä kertoa kenellekään (no, myönnetään, että hän ei ole vielä eroamassa, koska hän on isäpuolena rakastamalleen lapselle, ja menettäisi tämän erossa äidilleen toiseen maahan. Poika on kuitenkin jo yli 14v, niin toivon, että hän voisi ajatella että poika on tarpeeksi iso tapaamaan häntä vaikkeivät asukaan yhdessä) Minusta paistaa kauas että olen rakastunut ja läheiset tietävät rakkaastani jotakin mutta hän ei voi kertoa minusta kenellekään, vielä. Tiedän, että tämä kuulostaa siltä, että hän ei ole tosissaan kanssasi, mutta ehdottomasti on. Tunnen miehen niin hyvin, että hän ei voi tällaista teeskennellä. Hän on monella tapaa antanut ymmärtää, että haluaa olla kanssani, mahdollisesti myös Suomessa. Hän tekee netin välityksellä töitä ympäri maailmaa ja on alkanut etsimään suomalaisia asiakkaita. Hän on myös asunut muualla kuin Usassa suuren osan elämästään ja pystyy tottumaan elämään muualla helposti. Ei minullakaan ole mitään vastaa Usaan muuttamista mutta minun työkuvioilla juuri nyt se olisi hankalampaa. Olen siellä kyllä asunut aiemmin, joten se on ihan mahdollista.

Hän on nyt toistamiseen naimisissa ja edellinen ero oli vaikea ja nykyinen vaimo kiirehti eroa niin, että hän on tosi allerginen millekään aikarajoille, joten olen tyytynyt siihen, että hän haluaa viettää tulevaisuuden kanssani. Olen yli 40 vuotias ja en ole niin hullaantunut, että roikkuisin tässä sokeana, vaan uskon meihin oikeasti. Sen verran rakastunut olen, että haluaisin hänen kanssaan lapsen, mutta siihen ei ole monta vuotta aikaa. Hänellä ei ole biologisia lapsia ja hän on siitä hyvin pettynyt, koska vaimonsa vannoi, että haluaa niitä, mutta on vältellyt asiaa koko lyhyen liiton ajan.

Ei hän ole ollut varattu, vaan asuneet erossa ja jopa eri osavaltioissa jo lähes 10 vuotta ennen kuin minä tulin kuvioihin. Siellä vaan asumusero on niin eri kuin meillä ja varsinkin kun ex asuu vanhoillisessa osavaltiossa niin mutkia on tiedossa.

Meidän ei ole koskaan onneksi tarvinnut salailla mitään, vaan jopa hänen tyttärensä ovat minun Facebook kavereitani. Hänen sisarensa on hyvä ystäväni ja molempien sukukin on jo tullut tutuksi. Minut on jopa esitelty hänen työpaikallaan :)

Hänelle naimisiinmeno on ollut kuulema alusta lähtien selvää, minulle se selvisi kolmisen vuotta sitten ja kyllä molemmin puolinen luottamus on aina ollut ihan 100%.

Oma miehenikin olisi kyllä valmis muuttamaan tänne, mutta jotenkin tuntuu että toisin päin se muutto vaan olisi helpompaa. Pakkohan tässä on vain olla ja uskoa, kun kerran se sielunkumppani on löytynyt.

Ouch, voiko tosiaan eron saaminen kestää noin kauan? Uskomatonta. Varmaan se on mahdollista jos toinen ilkeyksissään sitä haluaa jarruttaa.

Puolustuksekseni on sanottava, että miehen vaimo on yli puolet vuodesta "työmatkoilla", omasta halustaan. Vaimo on aina pitänyt omaa uraansa etusijalla, ja jättänyt oman poikansa miehen luo ja tämä on lähes yksinhuoltaja. Nainen on sanonut haluavansa lapsen ja tukevansa miehen opiskelut loppuun, mutta molemmat ovat olleet valheita. Musta tuntuu tosi pahalta hänen puolesta, koska tiedän että nämä on totta. Hän on rapumies, erittäin lojaali koti-ihminen, joka ei odota puolisolta mahdottomia. Tutustuin mieheen kun he olivat olleet naimisissa hieman yli 3v. Ei siinä ajassa liitto rakoile, jos molemmat ovat olleet tosissaan alusta asti.

Vaikka olenkin salaisuus hänen puolellaan, hän ei muutenkaan omaa pahemmin ystäviä ja puhu edes ongelmistaan liitossa muiden kuin minun kanssa. Minulle taas on vaikea pitää surut tai ilot pelkästään omana tietona vaan on helpompaa kun ne jakaa.

Olemme puhuneet, että teemme asioita, jotka pikku hiljaa tuo meidät lähemmäksi toisiamme. Hän rakentaa uraa nyt kun hän joutui jättämään väitöskirjan kesken, kun vaimo on aina pois ja lapsi yksin huollettavana. En halua painostaa, koska en haluaisi, että samassa tilanteessa muakaan kukaan painostaisi jättämään lapseni toisen vanhemman luo.

Näen hänet kuukauden kuluttua, joten toivon että voimme puhua myös tulevaisuudesta. Me emme ole puhuneet avioliitosta, vaan yhdessäolosta.

Eron ongelmana on lähinnä raha, tai siis sen puute. Exälle ei riitä mikään ja osaava lakimies maksaa hunajaa. Varsinkin kun tarvitaan sellainen lakimies joka voi toimia yli osavaltiorajojen. Periaatteessa sielläkin ero on ihan helppo, jos vain molemmat sitä haluaa.

Kaikesta kannattaa puhua ja varsinkin silloin kun on kasvokkain. Toisaalta taas sitä arvokasta yhteistä aikaa ei haluaisi tuhlata asioiden vatvomiseen. Sinulla matka onkin jo lähellä. Minä odotan omaani syyskuun lopulle. Sitten olenkin siellä reilun kuukauden.

Avioliitto tulee kyllä sitten väkisinkin puheeseen mukaan kun päätätte perustaa sen yhteisen kodin. Se nimittäin on jokseenkin ainoa keino joko saada mies pysyvästi tänne tai sitten jos päätätte että sinä muutat sinne.

Jos kaipaat vertaistukea, niin tämän nimimerkin kautta saat sähköpostiosoitteen. Jaksamista sinulle

Varmaankin noisssa kaukosuhteissa juuri se, että toinen on niin tavoittamaton, on se suurin viehätys. Tähän toiseen kilpistyvät kaikki unelmat ja kuvitelmat, joita omassa päässään kehittelee. Suurin osa tästä romantiikasta rapisee, kunhan aletaan olla oikeasti yhdessä. Arki astuu kuvioihiin aivan kuin kaikissa muissakin suhteissa. Kaipuu ja ikävä saa todellista suuremmat mittasuhteet, kun toiseen ei ole päässyt vielä tutustumaan kunnolla.