Seurustelua avomieheni kanssa reilut 1, 5 vuotta, siitä yhdessä asuen suurimman osan. Ostin (koska minulla enempi varallisuutta) talon josta oli tarkoitus remontoida mieleinen ihana koti, unelmien täyttymys ainakin minulle. Suhteemme on ollut mielestäni kokonaisuudessaan melko hyvä, mitä miehen välinpitämättömyys talon remontoimista kohtaan ja asioiden osittain katteeton lupaaminen on kiristänyt välejämme aikaajoin.Hänestä minä nalkutan vaikka kyyn ihan ystävällisesti jostain asiasta tai venyvistä töistä.
Slti olemme viihtyneet toistemme seurassa, meillä on kemiat pelanneet hyvin, seksi ollut ainakin minusta hyvää. Miehen satunnaiset ravarit ovat mietityttäneet, mutta olen niellyt nekin koska niitä on melko harvoin.
Mies ei kestä keskustella raha-asioista, laskuista ja niiden maksamisesta (minä olen joutunut enempi maksumieheksi, josta olen hänelle koettanut puhua ettei se jatkossa käty.)
Hän suuttuu mikä on erikoista minusta. Sanoin hänelle hänen käyttävän minua hyväkseen, enkä usko hänen aidosti minua rakastavan, vaikka useimmiten hän osaa olla hellä ja hyvä. Mutta olen epäillyt hänessä narsistisia piirteitä, jotain kummaa omahyväisyyttä ja oman egon nostamista, toiselle ei ole helppoa antaa myönteistä palautetta, ei minullekaan. Haluaa määrätä esim. tv ohjelmista, haukkuu minun valintojani jos ne ei miellytä.
Määräilevä joissakin asioissa, ailahteleva. Sosiaalinen ja ihmisten kanssa toimeentuleva, mutta joissakin asioissa epärehellinen, koska ei hoida omia asioitaan. ei maksa laskujaan. Olen puhunut siitä, ei hänellä ole kuulemma varaa, mikä osittan totta.
Miksikö olen sitten hänen kanssaan? Sitä joskus olen miettinyt. Kai se sielujen kumppanuus ja yhteiset kiinnostuksen kohteet yms on se joka minua tässä suhteessa kiehtoo. Hänen seurassa on yleensä hyä olla, mutta sitten kun rahat on loppu, alkaa äksyily ja mökötys, ilkeily.
Niinpä aloin miettiä miksi tätä suhdetta sitten edes jatkaakaan. Sanoin hänelle aika suoraan asiota, en kuitenkaan puhunut vielä erosta, koska yhä toivoin että hän muuttuisi ja olisi sanojensa mittainen. Hänen läheiset ovat hänestä varoittaneet viime aikoina, kehoittaneet jättämään koska hän vaan tuottaa kuulemma loppupelissä tuskaa. Olen hölmönä ajatellut että rakkauteni saa hänet pehmenemään, hänellä on rikkinäinen lapsuus. Hän on toisaalta tehnyt selväksi että rakastaa, tekojenkin tasolla, mutta on kummallinen tuuliviiri toisaalta. Osaa olla romanttinen tekee pieniä yllätyksiä itse.
Nyt sitten olin asioitani hoitamassa pari päivää ja olin yhden yön pois. Kun palasin hän oli yhä ilkeä ja öykkärimäinen, koetin kysyä nätisti mikä mättää, puhuttaisiko asiat selviksi. Kysyin onko hänellä toinen nainen, hän kielsi jyrkästi kuten aina jos olen epäillyt.
Kumma aavistus sai minut käymään hänen koneellaan josta löysin hänen rekisteröityneen deitti/pettämissivustoille, kahdelle eri. Tuntui etten halua uskoa sitä, mutta totta se on. Liekö jopa ollut vieraissa kun olin sen yhden illan/yön pois, oli aika rankalle "pano" sivustoilla kirjautunut. Eikö tämä ole aika paksua?
Hän on aina sanonut ettei ole muiden kanssa jos on suhteessa. Sis valehteli.
Olen ihan mieli maassa, ajattelin että alan pakata hetimiten hänen vähäisiä kampsujaan ja heitän koko tyypin ulos. Sain tietää eilen illalla noista ja se tapahuti tällä viikolla. Välillä olen vahvempi henkisesti sitten taas meinaan romahtaa. Hän tietää kuinka herkkä ja tunteilla elävä olen, ja silti hän haluaa satuttaa. Ei se ole aitoa rakkautta
Hän kosi minua keväällä ja oli tarkoitus mennä juhannuksena kihloihin!!! Sanoin etten naimisiin halua ainakaan aikoihin (harkinta-aikaa) On kai mnun onneni etten ehtinyt sinne saakka, kyllä tunteeni kuolevat, en ole ihan täysillä ollutkaan luottamuspulan takia vime kuukaudet.
Hänen läheinen sukulainen on ihan kuolemaisillaan, voinko heittää hänet pellolle koska en kestäisi katsella häntä enää päivääkään. tunnetasolla tämä tekee kipåeää, ja en tiedä onko koko kesä pilalla, niin paljon kun sitä odotti.
Huyviä neuvoja selviytymiseen jos saisin, kiitos.
Slti olemme viihtyneet toistemme seurassa, meillä on kemiat pelanneet hyvin, seksi ollut ainakin minusta hyvää. Miehen satunnaiset ravarit ovat mietityttäneet, mutta olen niellyt nekin koska niitä on melko harvoin.
Mies ei kestä keskustella raha-asioista, laskuista ja niiden maksamisesta (minä olen joutunut enempi maksumieheksi, josta olen hänelle koettanut puhua ettei se jatkossa käty.)
Hän suuttuu mikä on erikoista minusta. Sanoin hänelle hänen käyttävän minua hyväkseen, enkä usko hänen aidosti minua rakastavan, vaikka useimmiten hän osaa olla hellä ja hyvä. Mutta olen epäillyt hänessä narsistisia piirteitä, jotain kummaa omahyväisyyttä ja oman egon nostamista, toiselle ei ole helppoa antaa myönteistä palautetta, ei minullekaan. Haluaa määrätä esim. tv ohjelmista, haukkuu minun valintojani jos ne ei miellytä.
Määräilevä joissakin asioissa, ailahteleva. Sosiaalinen ja ihmisten kanssa toimeentuleva, mutta joissakin asioissa epärehellinen, koska ei hoida omia asioitaan. ei maksa laskujaan. Olen puhunut siitä, ei hänellä ole kuulemma varaa, mikä osittan totta.
Miksikö olen sitten hänen kanssaan? Sitä joskus olen miettinyt. Kai se sielujen kumppanuus ja yhteiset kiinnostuksen kohteet yms on se joka minua tässä suhteessa kiehtoo. Hänen seurassa on yleensä hyä olla, mutta sitten kun rahat on loppu, alkaa äksyily ja mökötys, ilkeily.
Niinpä aloin miettiä miksi tätä suhdetta sitten edes jatkaakaan. Sanoin hänelle aika suoraan asiota, en kuitenkaan puhunut vielä erosta, koska yhä toivoin että hän muuttuisi ja olisi sanojensa mittainen. Hänen läheiset ovat hänestä varoittaneet viime aikoina, kehoittaneet jättämään koska hän vaan tuottaa kuulemma loppupelissä tuskaa. Olen hölmönä ajatellut että rakkauteni saa hänet pehmenemään, hänellä on rikkinäinen lapsuus. Hän on toisaalta tehnyt selväksi että rakastaa, tekojenkin tasolla, mutta on kummallinen tuuliviiri toisaalta. Osaa olla romanttinen tekee pieniä yllätyksiä itse.
Nyt sitten olin asioitani hoitamassa pari päivää ja olin yhden yön pois. Kun palasin hän oli yhä ilkeä ja öykkärimäinen, koetin kysyä nätisti mikä mättää, puhuttaisiko asiat selviksi. Kysyin onko hänellä toinen nainen, hän kielsi jyrkästi kuten aina jos olen epäillyt.
Kumma aavistus sai minut käymään hänen koneellaan josta löysin hänen rekisteröityneen deitti/pettämissivustoille, kahdelle eri. Tuntui etten halua uskoa sitä, mutta totta se on. Liekö jopa ollut vieraissa kun olin sen yhden illan/yön pois, oli aika rankalle "pano" sivustoilla kirjautunut. Eikö tämä ole aika paksua?
Hän on aina sanonut ettei ole muiden kanssa jos on suhteessa. Sis valehteli.
Olen ihan mieli maassa, ajattelin että alan pakata hetimiten hänen vähäisiä kampsujaan ja heitän koko tyypin ulos. Sain tietää eilen illalla noista ja se tapahuti tällä viikolla. Välillä olen vahvempi henkisesti sitten taas meinaan romahtaa. Hän tietää kuinka herkkä ja tunteilla elävä olen, ja silti hän haluaa satuttaa. Ei se ole aitoa rakkautta
Hän kosi minua keväällä ja oli tarkoitus mennä juhannuksena kihloihin!!! Sanoin etten naimisiin halua ainakaan aikoihin (harkinta-aikaa) On kai mnun onneni etten ehtinyt sinne saakka, kyllä tunteeni kuolevat, en ole ihan täysillä ollutkaan luottamuspulan takia vime kuukaudet.
Hänen läheinen sukulainen on ihan kuolemaisillaan, voinko heittää hänet pellolle koska en kestäisi katsella häntä enää päivääkään. tunnetasolla tämä tekee kipåeää, ja en tiedä onko koko kesä pilalla, niin paljon kun sitä odotti.
Huyviä neuvoja selviytymiseen jos saisin, kiitos.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Pihalle vaan! Luuseri!
Selvä narsisti!!!!!!!!
Niin, nostin asiasta metelin ja kieltämättä olin kaiketi aika kovasanainen, mutta toisaalta, olen tosi surkeena ja masentneena miettinyt ja miettinyt. Mutta mitäs sanotte hänen vastineesta, miksi ne jutut oli netissä. Ensin sanoi, että hän hakee tästédes vaan rtosuhteita (vaikka emme ole edes vielä eronneet!!!) ja toinen syy myöhemmin oli että hän halusi kokeilla käynkö urkkimassa hänen konettaan, kun usein? olen käynyt. En oikein tiedä onko tuo selitysten selitys, yrittääkö pelastaa nahkansa vai olisiko totta?
Minusta sinun on viisasta lopettaa "suhde" eli kokoa hänen tavaransa ja näytä ulko-ovea. Jos ei muu auta, pyydä viranomaisilta apua miehen poistamiseksi talostasi.
Hän yrittää tehdä sinusta syyllistä joka asiaan. On hyvä keksimään selityksiä ja valehtelee.
Hän ei arvosta sinua mitenkään.
Kehtaa sanoa, että hakee tästedes irtosuhteita.
Kirjastosta voit löytää kirjoja esim. "Sata tapaa tappaa sielu"; "Naimisissa narsistin kanssa" jne.
Enpä olisi uskonu juu ei tule kovin helposti saamaan mitään irtosuhteitä sen vaikka luvata.. Juu toi on aika tyypillinen selitys sille mitä oikeasti puuhaa..
Kiitos vastauksista, varmaankin olette oikeassa. En vain käsitä, kun koetan alkaa puolustella häntä, petänkö näin itseäni, enkö uskalla kohdata totuutta tästä "luuserista"`Hän osaa manipuloida ja esittää ja näytellä, olen sen huomannut. Hänessä paljastuu myös sellainen piru js ilkeys jota ei monikaan uskoisi jos ei tietäisi sitä. Hän saa helposti empatiat puolelleen koska on niin kovin ystävällinen ja sosiaalinen. Olen niin pettynyt itseeni, miksen opi tunnistamaan tälläistä.
Suhteen alkumetreillä hän teki tempun josyta minun olisi pitänyt tajuta mikä hän on, mutta annoin hänelle anteeksi. Hän nimittäin muutti luotani salaa!! kun olin asioilla, valehteli asioiden kulun (huoltomies kertoi aivan muuta), joskus hän väittää minun sanoneen jotain mitä en ole taatusti sanonut, ihan pienissäkin asioissa. Esim jos olen tuonut hänelle jonkun pikku yllätyksen, ihmettelen ettei hän edes kiitä. Sanon myöhemmin asiasta että etpä edes kiittänyt; hän kiistää jyrkästi ja sanoo kiittäneensä, enkö minä muista... se saa välillä jo epäilemään omaa järjenjuoksuani, vaikka taatusti muistan. Tämä vaan esimerkkinä. On kai jonkinlainen patologinen valehtelija lisäksi.
Kysyin monesti miksi emme kävisi sairasta äitiä katsomassa, edes äitienpäivänä ei menty. Hän selitti ettei äitikään pidä juurikaan yhteyttä eikä ole koskaan pitänyt. Nyt kun äitiä ei ole, hän suree tolkuttomasti ja itkee ja en enää tiedä onko sekään ihan täydestä sydämestä (en halua olla ilkeä, voihan suru ollakin nyt totta, mutta kun narsisti ei juuri aidosti tunteile).
Nuo kirjat ovat tuttuja, voin silti kertailla. Pitäisikö minun hakeutua terapiaan jotta välttysin tälläisista suhteista. Hän etsii jo asuntoa vaikkei olla viedä oikein edes puhuttu erosta. Hän uhkailee noin kerra kuussa lähtevänsä, kun asiat ei mene hän mukaansa, se on minusta törkeää. Olen niin pettynyt itseeni, kun menin tnnetasollakin halpaan. Ja olisin halunnut että hän olisi ollt se loppueämän oikea.
Mies on tapapettäjä, joka voi valehdella sinulle kuinka härskisti vain, mistä asiasta vaan, suoraan silmiin katsoen mitä vakuuttavimmin. Ei tule koskaan tunnustamaan mitään, mitä tahansa kysymyksiä vaadit, vastaa aina että ei ole koskaan pettänyt sinua. Voi tykätäkin sinusta, ja on valinnut sint koska olet huolehtiva ja vastuullinen ja varakas. Näin hoidat arjessa asiat, talot ja muut, sillä hänelle itsellään ei ole henkisiä resursseja koskaan vastata tavallisen miehen tavoin kodin/perheen arkiasioista, kuten remonteista tai lasten kasvatuksesta. Vastuullinen vaimo mahdollistaa, että voi hyvällä maineella renttuilla ja pitää hauskaa selkäsi takana.
Taloudellinen hyväksikäyttö lienee totta, ainakin niin että petailee varmasti jo käryään ja sitä että lemppaat pellolle.
Miehen kanssa voit hyvällä ja pahalla yrittää keskustella vaikka vuosia, mutta totta hän ei koskaan tule sinulle puhumaan. Hän on kaksinaamainen, persoonallisuushäiriöiden toinen minä jopa uskoo itse valheet, jotka latoo sinulle. etkä näe synnintuntoa tai syyllisyyttä, sillä hän on lokeroinut pahat teot pois toisen minänsä elämästä ja ajatuksista.
Ainoa tapa saada varma tieto uskottomuudesta on että joku käräyttää hänet tai laitat etsivän perään.
surullisinta näissä tapauksissa on se, että vastuullisempi ja uskollinen osapuoli on monesti se ns. hullu ja sekopää muiden silmissä, koska toinen on sosiaalisesti taitava ja vastuullisellahan palaa käämit jossain vaiheessa, kun yksin yrittää pakertaa.
tuo on niin totta..
Kiitos asiallisista ajatuksista! Alussa sovimme, siis itse sitä ehdotin, että minä ostan talon, hän puolestaan remontoi, ja niin kauan kuin olemme yhdessä hän saa olla kuin kotonaan (no kotiahan tässä ollaankin luotu)
Olin hölmäö kun melko lyhyen tuttavuuden perusteella uskoin koska häntä, hän osasi olla hyvin vakuuttava ja niin rehdin tuntuinen. Ja kattia kanssa, totuus on alkanut paljastua viimeisen vuoden aikana aika karmivalla tavalla.
Näinkö typerä olen, enkö opi aiemmista virheistäni! Olen kuitenkin melko itsenäinen mutta kaiketi sitten läheisriippuvainen tai muuten tunnevammainen itsekin kun en osaa sen paremmin valikoida. Mutta kun sitä on halunnut uskoa ja luottaa muka rakkauteen.
Nyt kyllä ajattelen jo eteenkin päin, olisi kiva taas tapailla enempi ystäviä jotka jääneet tämän suhteen aikana pahasti varjoon, koska mies ja kaikki muu on vienyt aikani, valitettavasti. Onneksi yhteydenpito ei ole kokonaan lakannut, on sentään puheimet ja sähköpostit keksitty.
En minä erikoisen varakas ole, takataskussa on jotain, josta lähi tulevaisuudessa hieman hyödyn, en vielä, nyt on hyvinkin tiukkaa. Mies ei koskaan ole kysynyt että maksaisin esim hänen laskujaan, on senverran kai ovela. Kun pyydän yhteisiin menoihin rahaa, toteaa vaan että kun ei ole. Minun täytyy jostain sitten kehitttää rahaa, koska haluan hoitaa asiani toisin kuin hän. Ja minulla on paljon enemmän pelissä. Voin menettääkin enemmän.
Mutta se minua suututtaa, kun mikään mitä on luvattu, ei edisty, hän ikäänkuin taas lepäilee laakereillaan. Viettää suurimman osan ajasta fbssa, pelaa paljon nettipelejä on niistä mielestäni riippuvainen.
On näyttänyt varsinaiset karvansa, ei välitä enää olla minulle juurikaan edes ystävällinen, kun olen laukonut hänelle totuuksia, ja sitä hän ei kestä. Loukkaantuu sydänjuuriaan myöten ja vaikka olen joskus koettanut puhua että selviteltäisi asiat, ei ota mitään kantaa. Minusta hän on tunnetasolla täysin kylmä, paitsi silloin kun joskus herkkänä hetkenä osaoittanut hellyyttä ja lämpöä, senkin koen nykyään niin että jonkin sortin laskelmointa kaikki.
En kai liene ihan kammotus ulkonäöltäkään, ihan perustavallinen itsestään huolehtiva huumorinttajuinen ja liian tunteellinen ja herkkä nainen vain, joka ei halua ottaa marttyyrin viittaa vaikka valittaakin täällä. Kaipa se lopulta menee päähän, että oppisin pitämään puoleni enkä vaan sietäisi enää tälläistä.
Kun tämä tilanne rauhoittuu ja olen taas paremmilla vesillä ja sinut enempi itsenikin kanssa, haluaisin matkustella ja olla enempi lastenikin kanssa, nauttia kun siihen ehkä on taloudellisesti tulevaisuudessa varaa.
Nythän tämän miehen matkasssa hänellä ei tule ikinä olemaan rahaa ja eikai halujakaan tälläiseen, velkojat ovat kimpussa mutta kun ei etsi vakituista työtä, voi olla vaan pienellä päivärahalla ja antaa muiden maksaa viulut. Omasta tyhmyydestä tässä saa syyttää itseään, mutta kun en käsitä että joku voi olla niin törkeä ja huijata . Palailen silti maanpinnalle, uskon että selviän tästä vaikka kipeät muistot silti jäävät.
Luulen etten enää itke tämän typeryksen perään, niin loukkaavaa ja itserakasta käytöstä herra osoittaa eikä mitään katumuksen merkkejä eikä pahoitteluja siitä, miten kipeää hän on minulle tehnyt.
Joudun pakon sanelemana sietämään häntä jonkun päivän, vaikka mieleni tekisi heittää pellolle heti.
Humenna alan pakata hänen tavaroitaan, ilmapiiri on kireä kuin mikä, ja hän istuu illat koneella eikä meille enää tule sitä olotilaa mikä oli vielä äsken. Kysyin nimittäin häneltä äsken, miten hän suhtautuisi jos saisi tietää minun käyneen vastaavilla "haku"-sivuilla, hän totesi ettei hän urkkisikaan minun sivujani! Sanoin etten kysynyt sitä vaa ihan muuta. Sitten hän sanoi ettei tiedä.Totesin siihen jotain, en muista tarkalleen mitä, hän puolusteli tekoaan sillä, ettei ollut vielä "käytännössä" pettänyt!!! Sanoin että jo se riittää, kun noille sivuille on halu mennä hakemaan sieltä jotain.
Hän väitti vaan että kunhan aikansa kuluksi kävi kurkkaamassa. Sanoin etten ole todellakaan niin tyhmä että uskoisisn hänen tarinoihinsa. Siihen hän vaan totesi: "minusta on mukava tehdä sinut mustasukkaiseksi ja katsoa kuinka reagoit."
Ihan sairasta minusta, vai olenko väärässä? Joudun lähtemään loppuviikosta pariksi päiväksi pos, en tiedä annanko hänen enää jääda tänne, ties mitä keksii. Täytynee vaihdattaa lukotkin, koska saattaa viedä mennessään jotain ei hänelle kuuluvaa. Ei siis ole niitä maailman rehellisepiä. olen tyrmistynyt hänen lausunnoistaan, ei tunnu enää piittaavan yhtään mitä minulle heittää. Sitä saa mitä tilaa, hän nimittäin. Mutta kuinka ihminen voi muuttua noin paljon vikossa, en käsitä. Ikäänkuin se pimeä puoli olsi koko ajan esill, en meinaa tuntea häntä enää. Onko kellään kokemuksia vastaavasta?
"Ihan sairasta minusta, vai olenko väärässä? "
Tietenkin se tekee noin kun kerran lähdet tuohon perusteluleikkiin mukaan.
Tajua jo että elämä ei ole mikään oikeussali, jossa pitää pystyä todistamaan asiat aukottomasti taikka syytetty on syytön! Älä lähde ollenkaan perusteluleikkiin mukaan! Sanot vain joka ikiseen selitykseen että uskotaan, uskotaan mitä kaveri valehtelee.
"Joudun lähtemään loppuviikosta pariksi päiväksi pos, en tiedä annanko hänen enää jääda tänne, ties mitä keksii. Täytynee vaihdattaa lukotkin, koska saattaa viedä mennessään jotain ei hänelle kuuluvaa."
Et missään nimessä jätä äijää yksin asuntoon. Ja lukot vaihtoon heti, melko halvalla saat mielenrauhan.
Todellinen minä sieltä on paljastunut. Ei kuulosta hyvälle. Taitaa olla tyyppiä jolla on aina selitys kaikkeen. Teflon pintainen.. joten aina se syy tulee olemaan sinussa. Kärsii ehkä siitä että olet varakkampi kuin hän. Paras selitys oli tuo testaus käytkö hänen koneellaan... Et voi olla oikeasti noin sinisilmäinen, nyt ne ruusunpunaiset lasit pois silmiltä ja heti. Tuo suhde ei tule johtamaan kuin ikävyyksiin. :(
Asiaa puhut! Tiedostan tilanteen enkä enää tosiaankaan katsele vaaleanpunaisten lasien läpi hänen käytöstään. Haluan hänen lähtevän mahdollisimman pian, muutama homma olisi vielä jotka odotan hänen tekevän, itse kun en hallitse kaikkea. Mutta kyse on ihan päivistä. Mitään yhteistä ei ole, nukumme eri kerroksissa, emme puhu kuin välttämättömän ja hän "asuu" netissä nykyään. Eli hänesssä ei näy minkäänlaista katumuksen merkkiä, ei taida edes tajuta mitä tulee menettämään :-) Mutta sehän ei enää minulle kuulu. Eiköhän tämä tästä.
Mulla sama kokemus mutta vain muutamalta kuukaudelta.
Jokin vaisto sanoi ettei tämän tyypin kanssa kaikki ole miltä näyttää ja hänhän oli luonut deitti-ilmoituksen nettiin seurusteluaikanamme. En asunut hänen kanssaan mutta satoja viestejä lähettänyt kymmenille ellei yli sadalle eri naiselle. Kieltää ettei koskaan pettäisi ja osaa kääntää asiat päälaelleen. Vieläkään en ole hänestä irti päässyt, niin ristiriitaista viestintää joka suuntaan. Osaa olla hellä ja huomaavainen mutta myös kylmä ja sanaton.
Metsästää ja saalistaa. Tietääkö itsekään mitä tekee. Ei varmasti yhden naisen mies. Narsisti.
En voi sanoa, että onpa hyvä lukea täältä näistä kokemuksista. Mutta sitä se kuitenkin on. Miksi tunteva ja vastuullinen nainen, mitä koen että itsekin olen, löytää rinnalleen tuollaisia? Surullista. Itse olen tullut äärimmäisen tarkaksi intuition suhteen. Edellisen kohdalla intuitio varoitti kolmen viikon jälkeen mutta halusin uskoa suhteen kantamiseen. Toisin kävi ja aikaa meni hukkaan siltä oikealta.
Mies oli oikea viilipytty. Laskelmoiva. Ja minä olin se hullu, kun oirehdin toisen kylmyyteen ja kovuuteen.
Nyt on usko aika vähissä miesten suhteen. Yksin on parempi kuin alistettuna ja huonosti kohdeltuna.
"Kieltää ettei koskaan pettäisi ja osaa kääntää asiat päälaelleen. V"
Kuka tahansa keksii loputtomasti ad hoc-selittyksiä, jos vain antaa mahdollisuuden!
Alapa itse keksimään "hyviä" syistä mille tahansa. Hetihän niitä löytyy, voi väittää että epäili sinun olleen deittisivustolla ja siksi teki tunnuksen. Tai sitten tosiaan halusi vain nähdä, vakoiletko. Jokaiseen uuteen asiaan löytyy jokin selitys, mutta ainoastaan idiootti uskoo niitä.
Aloittaja luettelee vaan millainen mies on. Ei sitä millainen hän itse on miehelle. Parisuhde on aina kahden kauppa ja miehellä voi olla toinen kuva suhteesta ja naisesta.
Niin, tuskinpa mies haluaisi osallistua kskusteluun! Se on totta , minun näkemystähän tässä puidaan. Tässä mielentilassa ei vaan nouse pintaan ylistää niitä miehen hyviä puolia, joita hänellä on paljonkin! Olisikin melkoisen täydellinen jos vain olisi luotettava eikä toisia hyväksi käyttävä! Mutta en minä omasta päästäni kehittele kerron vaan miten asita on. Ja varmaan on myös niin, että itsessänikin on paljon korjaamisen varaa, en kuvittelekaan olevani kaikkitietävä, pois se minusta.
Mutta sen tiedän että olen yhden miehen nainen, enkä osaa/halua valehdella, koetan hoitaa asiani ja maksaa laskuni, en halua mitenkään rikkoa lakia, olen ihan tavallinen pulliainen. Mutta epärehellisyys, valehtelu ja kaksinaamaisuus on pahimpia asioita mielestäni ihmisessä enkä hyväksy niitä läheisiltänikään!
Olen liian kiltti, se on yksi huonoista puolistani, myönnän auliisti. Listaa voisi jatkaa, mutta en viitsi ketään pitkästyttää, toivon kuitenkin että näistä keskusteluista olisi apua vertaistukena jollekin muullekin samassa tilanteessa olevalle, koska tässä on melkoisen yksin. Itse olen saanut tukea mm miehen sukulaisilta, he kun tuntevat hänet kaiketi vielä paremmin kuin minä. Tarkoitukseni ei ole mustamaalata, mutta kuten jo sanoin, puhua asioista suoraan jarehellisesti.
...ja äskeiseen kysymykseen, olen miestä rakastanut, tunteeni näyttänyt, pitänyt hänestä hyvin paljon ja osoittanut sen monin tavoin. Meillä on ollut hyvin hauskaa, olemme nauraneet, ehkä itkeneetkin, viihtyneet toistemme seurassa. Ehkä näin olisi yhä, jos en olisi saanut asiota selville. Nyt mies on kylmä ja tunteeton, hyvin loukkaantunut (mistä?) hän on kuin eri planeetalta-koska sain tietää ja sanoin etten hyväksy sellaista ja kuinka hän saattoi.
Olen myös sanonut suoraan etten enää usko häntä mitenkään, kuinka hän on satuttanut minua. Ei hän ole puolustellut, ei halannut, ei lohduttanut. ollut hiljaa kuin kivi, kylmänä kuin jää. Eikö se kerro mitään?
No juuri noin toimi tämä minunkin miesystäväni. Ihan samoin voisin häntä kuvailla. Ei ollut ymmärtävinään kuinka satutti vaikka oltiin keskusteltu aiemmin että pelkään satuttamista ja hän vannoi ettei niin tekisi koskaan. Kun säppi kävi niin oli niin tunteeton. Ikäänkuin hänellä olisi oikeus olla loukkaantunut. Ei kantanut mitään vastuuta. Näistä on niin pirun vaikea päästä irti kun ovat niin kaksijakoisia ja sanoavat tuhat kaunista mutta teot puhuu toista.
"Hänen läheinen sukulainen on ihan kuolemaisillaan,"
Eipä ole ex-avomiehen ongelmat sinun sinun ongelmiasi!
Turha herkkämielisyys ja sääli pois ja äijä heti pihalle.
Ei ei ei ei eiii!! SINÄ ET RAKKAUDELLASI MUUTA YHTÄÄN IHMISTÄ MAAILMASSA, AIVAN TYYPILLISTÄ, ETTÄ HUONO LAPSUUS JA SEN TAKIA ON PASKA, LUUSERI. AIKUINEN MIES OSAA VALITA KÄYTÖKSENSÄ VAIKKA LAPSUUS OLIS KESKITYSLEIRISSÄ OLLUT. SINÄ ET RAKKAUDELLASI TEE MUUTA KUIN TYÖNNÄT KÄTESI P...KAAN. JOS TALOT OSTETAAN NII SE ON KYLLÄ KAHDEN KAUPPA, EI TULE MUUTTAMAAN LOISEMISTAAN,MIKSI? KOSKA EI OLE TARVINNUT MUUTTAA KÄYTÖSTÄÄN NYTKÄÄN!!!!
Tottahan nuo kaikki edellä kerrotut on, kun vaan saisin itseni sellaiseen sielun ja mielen tasapainoon että ajattelisin pelkällä järjellä ja kaikki tunteet mitä olen häntä kohtaan tuntenut, saisin eliminoitua pois.
Aina kun alan ajatela aikaa kun kaikki oli (mukamas-minun harhaa se olikin) hyvin, samalla kelaan myös kaikkea negatiivista mitä suhteessa on ollut. Mietin onko tämä tyyppi ollut jossain vaiheessa hetkeäkään rakastunut minuun, suhdehan oli melkoisen kiihkeä koko ajan, myös henkisellä tasolla en tarkoita pelkkää fysiikkaa.
Jos toisesta välittää, eikai silloin halua satttaa, vaikka eropäätöskin olisi tety?
En voi sille mitään, että itken välillä se auttaa uskoisin. itken sitä pettymystä mitä tämä on tuonut, kaikkia toteutumattomia asioita joista yhdessä puhuimme.
Kuinka joku voi muutamassa hetkessä heittää kaiken pos, eikö se, enkö minä merkinnytkään oikeastaan mitään? Nämä asiat meinaa tehdä minut hulluksi, vaikka uskoisin että selviän, tästäkin. Onneksi pari hyvää ystävää tukee tässä asiassa, heille olen saanut puhua pahaa oloani ja he kuuntelevat.
Koetan olla ylireagoimatta, mutta en voi itselleni mitään. Itken aikani, sitten itkujen väit pitenee, alan joskus ekä jopa hieman hymyillä, nauruun on vieä matkaa pitkästi. On tuskastuttavaa asua vielä samassa taloudessa kun yllä leijuu välnpitämättömyyden ilmapiiri. Pakko minun on selviytyä tästä, ja minä kun niin odotin yhteistä kesää ja kaikkea kivaa tekemistä. Toisin kävi. Jospa jotain mukavaa kesään siti mahtuu, toivon nin.