Sain tänään "kurinpalautusta" ihan kahden esimiehen yhteispalaverissa, koska olin uskaltanut tehdä työsuojeluun valituksen itseni ja muiden alaisten huonosta kohtelusta. Kyllä hienosti puhutaan yhteishengestä ja kaikkien epäkohtien esiin tuomisesta esimiehille, mutta totuus on toinen. Ensin sanotaan naama hymyssä, että meille saa kertoa kaikki huolesi ja kun kerrot, hiillostetaan kuin mafian toimesta, että mitä sä tolla tarkoitit ja kuka on puhunut sitä tai tätä? En kait minä voinut nimiä mainita, koska luottamuksella ne työsuojelupuolella kerrottiin! Tästä sitten sain haukkuja, että omiani puhun.
Parille työtoverille kerroin, että menisivät nyt sanomaan, mitä heillä oli mielessä, rehellisesti ja itse, että tukisivat minua, niin p***t - pahiten otti päähän työkaverien lusmuilu. Selän takana puhutaan vaikka mitä ja kun pitäisi nostaa kissa pöydälle pomojen kanssa, niin menee pupu pöksyyn. Itse aion kuitenkin ajaa muidenkin asioita ja saada niihin parannusta. Se varmaan kelpaa työkavereillekin, kun vaan itse ei tarvitse mitään tehdä asian eteen ja minä ts-henkilönä saan esimiesten vihat niskaani.
Ihmettelin ennen, miksei kukaan halua luottamustehtäviä työpaikalla, mutta nyt tiedän. Kaksinaamaisuus ja selkäänpuukotus on lähinnä palkka, kun yrität työhyvinvointia lisätä. Sekä pomojen että työkaverien puolelta. Kiitos vaan paljon!
Esimiesten hampaissa ilman tukea
1
297
Vastaukset
- Et ole yksin
Olen kokenut myös samankaltaista. Tässä vain yksi esimerkki, mutta kaava on toistunut jo yli vuoden päivät. Esimiehet ovat uhkailleet, kerroin asiasta ja "yllättäen" osaston päällikkö hyökkäsi yhden uhkailijan kanssa eräänä päivänä kääntäen asian juuri toisin päin. Minä olin kuulemma uhkaillut!? Tulihan sieltä kommentit "Jos ei tässä nyt asia selviä niin viedään työsuojelulle".
SIIS MITÄ VITALISTA? Minähän tein asiasta ilmoituksen. Mennään työsuojelulle juttelemaan! Eipä olla juteltu vieläkään. Asiasta on juteltu viranomaisenkin kanssa, ne ei voi tehdä mitään. Olisiko aika perustaa vaikka FB-ryhmä miettimään laki aloitetta, työsuojelu lain muuttamiseksi ja työnantajan velvollisuuden muuttamista rangaistuksen uhalla ulkopuoliseen ja puolueettomaan tutkintaa. Tuolloin joku muu kuin yrityksen maksettu p***a-aivo kuulisi kaikkia. Annetaan tuolle tutkinnalle vielä viranomaisvaltuudet, jolloin vaikka nauhoitteella perättömäksi todistetut syytökset olisivatkin rikosasia. Luulisi tuon kaltaiselle löytyvän kiusattujen kannatusta se riittävä määrä ja kiusaajien puntit tutisemaan seuraavalla kerralla kun miettivät valheidensa levittelyä.
Tämä nyt on kyllä toive ajattelua, mutta eiköhän siellä joskus jotakuta uutta "Hiltusta" kiusata ja sitten ... no... paukkuu... ja taas ollaan kiristämässä jotain lakia, jolla ei ole hevon v***n merkitystä tapahtuneen estämiseksi tulevaisuudessa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1481997Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3041691- 931547
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2001180Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois761162- 671120
- 221027
- 48987
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl73936Maalaisliiton nuorilta paljon puhuva idea
Taas vongataan lisää tukea... kehdosta hautaan! Maalaisliiton nuoret aka Keskustanuoret haluaa Suomeen valtiollisen dei23907