Olen töissä paikassa, missä ei järjestetä oikeastaan ikinä mitään virallisia virkistymispäiviä. Ehkä kerran kolmeen vuoteen jotain, missä työnantaja pulittais jotain (silloinkaan ei kaikkea).
No kun näitä ei sitten järjestetä, niin työpaikalla kaikki innokkaat työntekijät haluaa järjestää sellaiset itse. Kaikki on omakustanteista. Työympäristöni on viihtyisä ja on kivat työkaverit, mutta ihan oikeasti ei hirveästi inspaa lähteä viettämään iltaa OMAKUSTANTEISESTI heidän kanssaan ja sitten tietysti jutellaan jotain kuivia työjuttuja (viikonloppuna, haloo!) tai toinen ääripää, kuulee heidän ongelmistaan ja seksielämästään. En pysty muutenkaan rentoutumaan heidän seurassaan, en ikinä voisi avata mitään omia suhdeongelmia heille tai jotain muuta. Ainoa hyvä juttu minkä olen huomannut, niin fiksuista ihmisistä tulee ihan urpoja näissä illoissa = koet olevasi itse edes hitusen parempi ihminen kuin ennen. :D
Olen varmaan liian nuori ymmärtääkseni, ehkä kun nää ihmiset on olleet samassa paikassa puolet mun omasta elämästäni, niin ehkä ovat yhtä suurta perhettä. Pitää pitää yhteyttä vapaa-aikana ja jakaa kaikki asiat toisille. Muutenkin tuntuu, että jotkut oikeen elää työnsä kautta. Ihan kun ei muuta sisältöä elämässä olisi. Sitten kun näihin virkistymisiltoihin on melkein velvollisuus osallistua. Jos et ikinä osallistu, sinua pidetään kummajaisena. Jos tarkoituksena olis juoda yhet bisset paikallisessa niin jees, mutta aina on tarkotus mennä jonnekin himskatin hienoon ravintolaan, juoda jotain viiniä, ehkä alkupalaakin ja jälkkäriä. Sen jälkeen sitten vielä sinne kaljalle ja taksia kotiin tietty. Tuolla summalla saa aika paljon jo jotain muuta olennaista, silläkin varmaan söis viikon kotona. Jos pitäis mennä pizzalle, niin ookoo, se nyt vielä menis omakustanteisesti. Mutta joo, mulla on vapaa-ajalle muutakin käyttöä, työkavereita näkee muutenkin joka päivä enemmän kuin omia läheisiään.
Itse taas ajattelen niin, että haluan pitää työn ja vapaa-ajan erillään. Töissä olen työminä, mutta vapaa-ajalla heitän ton roolin menemään ja olen täysin oma itseni ja puhun siitä mikä kiinnostaa. Nykyään tuntuu hirveän vaikealta pitää noita erillään, kun oleletaan että avaat koko sielunmaisemasi toisille. En myöskään haluisi pitää työkavereita naamakirja kavereina, mutta sanomistahan siitä tulee jos ei niitä ota. Jos et "kaveeraa" työkavereiden kanssa edes hiukkasen, niin aika helposti joutuu varmaan syrjityksi työpaikalla. Toki jos tapaa ihmisen jolla samanlainen sielunmaisema, miksei voisi kaveerata. Mutta silti olis mielessä että se on myös TYÖkaveri.
Olenko jotenkin erakko, vai onko ihan ookoo pitää nää asiat erillään?
No kun näitä ei sitten järjestetä, niin työpaikalla kaikki innokkaat työntekijät haluaa järjestää sellaiset itse. Kaikki on omakustanteista. Työympäristöni on viihtyisä ja on kivat työkaverit, mutta ihan oikeasti ei hirveästi inspaa lähteä viettämään iltaa OMAKUSTANTEISESTI heidän kanssaan ja sitten tietysti jutellaan jotain kuivia työjuttuja (viikonloppuna, haloo!) tai toinen ääripää, kuulee heidän ongelmistaan ja seksielämästään. En pysty muutenkaan rentoutumaan heidän seurassaan, en ikinä voisi avata mitään omia suhdeongelmia heille tai jotain muuta. Ainoa hyvä juttu minkä olen huomannut, niin fiksuista ihmisistä tulee ihan urpoja näissä illoissa = koet olevasi itse edes hitusen parempi ihminen kuin ennen. :D
Olen varmaan liian nuori ymmärtääkseni, ehkä kun nää ihmiset on olleet samassa paikassa puolet mun omasta elämästäni, niin ehkä ovat yhtä suurta perhettä. Pitää pitää yhteyttä vapaa-aikana ja jakaa kaikki asiat toisille. Muutenkin tuntuu, että jotkut oikeen elää työnsä kautta. Ihan kun ei muuta sisältöä elämässä olisi. Sitten kun näihin virkistymisiltoihin on melkein velvollisuus osallistua. Jos et ikinä osallistu, sinua pidetään kummajaisena. Jos tarkoituksena olis juoda yhet bisset paikallisessa niin jees, mutta aina on tarkotus mennä jonnekin himskatin hienoon ravintolaan, juoda jotain viiniä, ehkä alkupalaakin ja jälkkäriä. Sen jälkeen sitten vielä sinne kaljalle ja taksia kotiin tietty. Tuolla summalla saa aika paljon jo jotain muuta olennaista, silläkin varmaan söis viikon kotona. Jos pitäis mennä pizzalle, niin ookoo, se nyt vielä menis omakustanteisesti. Mutta joo, mulla on vapaa-ajalle muutakin käyttöä, työkavereita näkee muutenkin joka päivä enemmän kuin omia läheisiään.
Itse taas ajattelen niin, että haluan pitää työn ja vapaa-ajan erillään. Töissä olen työminä, mutta vapaa-ajalla heitän ton roolin menemään ja olen täysin oma itseni ja puhun siitä mikä kiinnostaa. Nykyään tuntuu hirveän vaikealta pitää noita erillään, kun oleletaan että avaat koko sielunmaisemasi toisille. En myöskään haluisi pitää työkavereita naamakirja kavereina, mutta sanomistahan siitä tulee jos ei niitä ota. Jos et "kaveeraa" työkavereiden kanssa edes hiukkasen, niin aika helposti joutuu varmaan syrjityksi työpaikalla. Toki jos tapaa ihmisen jolla samanlainen sielunmaisema, miksei voisi kaveerata. Mutta silti olis mielessä että se on myös TYÖkaveri.
Olenko jotenkin erakko, vai onko ihan ookoo pitää nää asiat erillään?
Vastaukset 2
Vanhimmat
meillä taas ei muuta olekaan kun vaikka mitä 'kesäjuhlaa' 'kesänkeikausta' ym... olen pysytellyt poissa noista karkeloista... en yleensäkään pidä mistään 'juhlista' ... jo sukulaisten synttärit on painajaisia... tekopyhää meininkiä... takanapäin kuitenkin haukutaan ja moititaan kaikki kaikkea... joten miksi tuommoiseen pitäisi osallistua.
Ihan ok, jos haluaa pitää työn ja yksityielämän erillään. Pidän sitä jopa suotavana. Mikään ei ole niin sokuista kuin olla työpaikalla, jossa ihmisillä on perheenjäsenet, ystävät, toverit, naapurit, seksikumppaneita ja sydänystäviä - entisiä ja nykyisiä. Osa on tietysti jo muuttunut vihamiehiksikin.