Eilen mies kännissä tunnusti, että minä en kuulemma ole tuonut hänen elämään muuta kuin paljon velkaa.
Hän jatkoi perheen maatilan pitämistä 90-luvulla sukupolven vaihdoksen jälkeen ja otti uudistuksia varten velkaa. Ne velat hän on jo maksanut.
Vanhalle kotitalolleen hän ei ollut tehnyt yhtään mitään ja kun minä tulin kuvioihin, aloin ajan mittaan oirehtimaan näkyvän homeen takia. Sanoin että hänen on päätettävä mitä tekee, vanhaa ei kannata hänenkään mielestä alkaa peruskorjaamaan. Vaihtoehtona olisi ollut erota ja hän olisi jäänyt asumaan vanhaan taloon. Meillä ei ole lapsia.
Hän päätti ottaa velkaa ja laittaa uuden talon.
Koska kyse on maatilasta, en voinut mitenkään osallistua velan ottamiseen ja maksamiseen. Hän ei halunnut että maksan hänelle "vuokraa", koska eron tai kuoleman tapahtuessa, en saisi maksamiani summia takaisin. Sellaisen varalle ei pysty kirjoittamaan mitään paperia. Meillä on avioehto.
Olen ostanut uuteen kotiin koko sisustuksen, vanhasta ei homeen takia voinut juuri mitään tuoda. Otin sitä varten pienen lainan ja käytin ostoihin myös isänperintöni -jota hän väheksyy. Muutama tonni ei kuulemma meinaa yhtään mitään.
Minä huolehdin ruokaostokset ym. ja hankin hänelle myös vaatetta. Ostan pihaan kukkia ja pensaita.
Vaikka koitan ehdottaa että voisin maksaa hänelle joka kuukausi tietyn summan eli osallistuisin kustannuksiin -vaikka en niitä rahoja koskaan saisi takaisin, hän aina sanoo että ei tarvitse.
Olen syypää velkaan, eikä hän pysty nauttimaan uudesta ja viihtyisästä kodista.
Haluaisin helpottaa hänen taakkaansa, mutta en keksi mitään keinoa. Ja kaikkiin ehdotuksiin hän aina sanoo ei.
Siitä olen takuuvarma, että kuka tahansa nainen joka tähän olisi tullut, ei olisi pystynyt asumaan siinä vanhassa hometalossa. Hänelle itselleen ei ole tullut mitään oireita, paitsi että häneltä on leikattu aikaisemmin kasvaimia kehosta ja uusi leikkaus on odottamassa lähiaikoina. Äitinsä kuoli syöpään vähän ennen kun hän otti tilan hoitoonsa...
Yksin hän olisi pärjännyt siinä aivan hyvin omien sanojensa mukaan. Oli pärjännyt parikymmentä vuotta.
Hän sanoo rakastavansa minua kun kysyn, mutta velka nakertaa hänen onneansa.
Mitä teen??
Ja ei, ero EI ole vaihtoehto. Rakastan häntä ja kotia ja koko tätä paikkaa.
Hän jatkoi perheen maatilan pitämistä 90-luvulla sukupolven vaihdoksen jälkeen ja otti uudistuksia varten velkaa. Ne velat hän on jo maksanut.
Vanhalle kotitalolleen hän ei ollut tehnyt yhtään mitään ja kun minä tulin kuvioihin, aloin ajan mittaan oirehtimaan näkyvän homeen takia. Sanoin että hänen on päätettävä mitä tekee, vanhaa ei kannata hänenkään mielestä alkaa peruskorjaamaan. Vaihtoehtona olisi ollut erota ja hän olisi jäänyt asumaan vanhaan taloon. Meillä ei ole lapsia.
Hän päätti ottaa velkaa ja laittaa uuden talon.
Koska kyse on maatilasta, en voinut mitenkään osallistua velan ottamiseen ja maksamiseen. Hän ei halunnut että maksan hänelle "vuokraa", koska eron tai kuoleman tapahtuessa, en saisi maksamiani summia takaisin. Sellaisen varalle ei pysty kirjoittamaan mitään paperia. Meillä on avioehto.
Olen ostanut uuteen kotiin koko sisustuksen, vanhasta ei homeen takia voinut juuri mitään tuoda. Otin sitä varten pienen lainan ja käytin ostoihin myös isänperintöni -jota hän väheksyy. Muutama tonni ei kuulemma meinaa yhtään mitään.
Minä huolehdin ruokaostokset ym. ja hankin hänelle myös vaatetta. Ostan pihaan kukkia ja pensaita.
Vaikka koitan ehdottaa että voisin maksaa hänelle joka kuukausi tietyn summan eli osallistuisin kustannuksiin -vaikka en niitä rahoja koskaan saisi takaisin, hän aina sanoo että ei tarvitse.
Olen syypää velkaan, eikä hän pysty nauttimaan uudesta ja viihtyisästä kodista.
Haluaisin helpottaa hänen taakkaansa, mutta en keksi mitään keinoa. Ja kaikkiin ehdotuksiin hän aina sanoo ei.
Siitä olen takuuvarma, että kuka tahansa nainen joka tähän olisi tullut, ei olisi pystynyt asumaan siinä vanhassa hometalossa. Hänelle itselleen ei ole tullut mitään oireita, paitsi että häneltä on leikattu aikaisemmin kasvaimia kehosta ja uusi leikkaus on odottamassa lähiaikoina. Äitinsä kuoli syöpään vähän ennen kun hän otti tilan hoitoonsa...
Yksin hän olisi pärjännyt siinä aivan hyvin omien sanojensa mukaan. Oli pärjännyt parikymmentä vuotta.
Hän sanoo rakastavansa minua kun kysyn, mutta velka nakertaa hänen onneansa.
Mitä teen??
Ja ei, ero EI ole vaihtoehto. Rakastan häntä ja kotia ja koko tätä paikkaa.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Velka ei tietystikään ole mikään miellyttävä asia, mutta jos mies päätti sellaisen ottaa, mielestäni siitä on alhaista nurista tässä vaiheessa. Ei se velka nurisemalla mihinkään katoa.
On melko ajattelematonta mieheltä kaataa oma ahdistuksensa sinun niskaasi tuolla tavalla ja syyllistää asiasta, jolle sinä et ilmeisestikään mitään voinut. Jos talo on homeessa, siinä ei voi asua. Se ei ole sinun vikasi. Toivottavasti saat miehen ymmärtämään myös sinun näkökulmasi.
Ehkä en sitten ole tarpeeksi hyvä vaimo että velkataakka kompensoituisi sillä.
Jos hän olisi minuun ja tähän elämään tarpeeksi tyytyväinen, niin velka ei harmittaisi niin paljon.
Parisuhteen tarkoituksena ei ole asettaa toista tilanteeseen, jossa joutuu tuntemaan itsensä huonoksi.
Vaikka velka olisi vain miehen nimissä, taakka on yhteinen. Ei ole millään tasolla reilua syyllistää sinua velasta, kun sellainen olosuhteet huomioiden,oli kerran pakko ottaa.
Hän ei halunnut että maksan hänelle "vuokraa", koska eron tai kuoleman tapahtuessa, en saisi maksamiani summia takaisin. Sellaisen varalle ei pysty kirjoittamaan mitään paperia.
- Ihmetyttää että miksi pitäisikään saada mitään takaisin. Ei muissakaan "vuokrakämpissä" vuokraa takaisin makseta, ehkä joku ennakko. Kuitenkin siinä elää ja kuluttaa nurkkia, niin minusta on ihan oikein maksaa ja osallistua maksamiseen yhteisien kulujen kattamiseksi. Jotenkin miellän, että aikuiset maksaa majoittumisensa, lapset vielä menee vanhempiensa siivellä.
Kerrot kuitenkin ottaneesi velkaa irtaimistoon jne. No se irtaimisto tietysti lähtee sun matkaan, jos eroatte joskus tai ukko kuolee. Hän ei taida nähdä sitä ongelmana. Talon suhteen taas haluaa pitää täysin omanaan ja ehkä kuvittelee, että alat pyytämään siitä jotain osinkoja jos eroatte kenties jonakin päivänä, vaikkei se olekaan mahdollista koska et ole omistus asemassa. Teillä on avioehtokin, joka ei sitten oikeasti takaa mitään omaisuuden säilymistä omistajalla kokonaisuudessaan. Sellaiset laput voi kumota koska vaan, jos oikeus katsoo että köyhempi osapuoli tarvitsee saada jotain, koska on omalla panoksellaan ehkä jopa kartuttanut varoja. Aviolliset oikeudet nekin syytä muistaa, niitä voidaan oikeudessa erotilanteissa käyttää puntarina.
Yhdessä eletään, yhdessä maksetaan.
Sen takiako hän kokee joutuneensa velkavankeuteen, koska sinä et voinut asua hometalossa? Kysy joskus minkä hinnan hän on laittaisi sun terveydellesi. Onko sillä mitään väliä?
Kaivelin nyt tämmöisenkin sulle vielä esiin. Ketkä tämän asian tiedostaa, saattaa olla varovaisempia omaisuutensa suhteen avioehdosta huolimatta. Toisaalta avioliitto on avioliitto, varovaisuus ei auta siinä kohtaan juuri mitään.
---
Avioehtosopimuksen kohtuullistaminen
Pääsäännön mukaan avioehtosopimukset ovat osapuolia sitovia oikeustoimia. Sopimusta voidaan kuitenkin poikkeuksellisesti sovitella osituksen sovittelulla. Sovittelun seurauksena voidaan määrätä, että avioehtosopimuksessa avio-oikeudesta vapaaksi määrätty omaisuus tulee olemaan osaksi tai kokonaan avio-oikeuden alaista omaisuutta.
Sovittelu siis tapahtuu avioeron tai toisen puolison kuoleman jälkeen toimitetussa osituksessa (ks. ositus). Sovittelun edellytyksenä on, että ositus johtaisi ilman sovittelua kohtuuttomaan lopputulokseen tai toinen puoliso saisi perusteettomasti taloudellista etua. Harkittaessa sovittelun edellytyksiä huomioon otetaan mm. avioliiton kestoaika, puolisoiden toiminta yhteisen talouden hyväksi ja omaisuuden kartuttamiseksi ja säilyttämiseksi sekä muut vastaavat puolisoiden taloutta koskevat seikat.
Sovittelun mahdollisuus aiheuttaa sen, että avioehdon sitovuus tulevaisuudessa voi olla epävarmaa. Puolisot eivät voi koskaan olla täysin varmoja siitä, että heidän omaisuutensa olisi suojattu avioehdon nojalla vaan aina on olemassa vaara, että sopimusta sovitellaan ja samalla määrätään omaisuuden kuulumisesta avio-oikeuden alaisuuteen. Vaara on kuitenkin pieni, sillä sovittelu on mainituin tavoin poikkeuksellinen korjauskeino osituksen lopputuloksen osalta eikä siihen ryhdytä vähäisin perustein.
Ja tässä tähän vielä linkki. Löytyy muualtakin sama asiasisältö kyllä, jos osaa etsiä.
http://www.nettilaki.com/a/avioehtosopimuksen-kohtuullistaminen
Kiitos että vaivaudut tutkimaan asiaa. Siinä on vain se mutta, että minulla ei ole mitään halua mihinkään omaisuuksiin. Olen tottunut koko aikuisikäni ennen tätä liittoa asumaan vuokralla ja autoni on aina ollut käytetty ja mahdollisimman edullisesti hankittu. Omaisuus on vain rasite.
Enkä itke menetettyjen eurojen perään, sehän on vain elämää eikä mitään mukaan saa mitä elämän aikana on saanut hankittua. Eivätkä lapsenikaan odota mitään perintöjä, sen olen heille jo aikapäivää sitten kertonut. Jos minä kuolen ennen miestäni, irtaimisto jaetaan sitten lasteni kesken ja jos he haluavat jättää ne miehelleni ettei hänen tarvitse tyhjässä kodissa asua, on heidän välinen asia.
Jos meille taas tulee ero, vien mukanani ne kalusteet ja tavarat mitä tarvitsen. Tiedossa olisi yksiö tai pieni kaksio, eikä sinne omakotitalon tavarat kaikki mahtuisikaan.
Hoidin tänä aamuna pankkiasiat verkossa ja laitoin samalla viestiä, että laittavat tililtäni suoraveloituksen mieheni tilille joka kuukausi juokseviin menoihin. Toivon että se summa häntä etes vähän lohduttaa. Aika sitten näyttää, onko kyse ollutkaan rahan menosta vai lopujen lopuksi hänen tunteistaan minua kohtaan.
Kysyit välittääkö hän terveydestäni? Hänen mielestään vanhassa talossa ei ollut mitään vikaa. Pyysin silloin kunnan terveystarkastajan käymään meillä katsomassa kellarin hometta. Hän sanoi että ei ole ikinä nähnyt niin pahaa tilannetta. Minulla on kuviakin todisteena vaurioista. Siltikin mies edelleen väittää, että homeesta ei ole mitään haittaa, vaikka sairastin jatkuvasti. Oireet loppuivat vähitellen kun muutettiin tähän uuteen ja ovat pysyneet poissa. Työterveyslääkärikin myönsi, että jatkuvan sairastelun ja sairauslomien syy oli home.
No, toivottavasti elämä tästä paranee ja murheet unohtuu. Olen tehnyt asialle nyt sen mitä olen pystynyt.