Olen ikäpolvea, joka muistaa Veikko Karvosen, Eino Oksasen ja Lasse Virenin (5. Montreal) maratonjuoksut. Ihmettelin kyllä jo ennen maratonia Janne Holmenin haastatteluja, joissa ainut tavoite tuntui olevan nimen saaminen juoksijoitten tauluun vanhalle stadionille. Ja itse kilpailu sitten näytti, miten tiedemies juoksee maratonia yrittäessään selvitä mahdollisimman vähällä. Herrapa oli laatinut aivan ikiomat tavoitteet , jotka täysin poikkeavat olympiakomitean virallisista tavoitteista. Olisihan samalla voinut pistää puoli tuntia hitaamman vauhdin koneeseen, koska on herttaisen yhdentekevää onko tuloksissa 21. vai 95. helpommalla olisi päässyt, tosin olisi pitänyt olla sen verran kauemmin jalkeilla. Missään vaiheessa ei ilmeisesti ollut tarkoitustakaan osallistua kilpailuun vakavasti.
Hesarin mukaan suurin nautinto matkalla oli vahingonilo kun joku tosissaan yrittänyt ei kestänytkään loppuun saakka. Tämä ohitettu YRITTI EDES! Meidän pitää palata SISUn alkujuurille ja hakea sieltä urheilijamateriaalia, joille jo toimeentulon pakko antaa riittävän motivaation yrittämiseen. Nyt tämä herraspentujen lepsuilu riittää. Hyvillä suhteilla ja sopivalla myötätuulella tehdään tulos, jolla ei ole mitään tekoa kansainvälisisä kilpailuissa, sitten vetelehditään viikkokaupalla pitämässä hauskaa veronmaksjien kustannuksella. Toiset hyväkkäät nämä purjehtijat ja keihäänheittäjät. Mukavasta harrastuksestaan he napsivat vielä yhteiskunnan tukimarkat mukavaan elämäänsä, ja tuloksen tekoaikoina keksitään joukolla tieteellisen hupaisia selityksiä.
Hesarin mukaan suurin nautinto matkalla oli vahingonilo kun joku tosissaan yrittänyt ei kestänytkään loppuun saakka. Tämä ohitettu YRITTI EDES! Meidän pitää palata SISUn alkujuurille ja hakea sieltä urheilijamateriaalia, joille jo toimeentulon pakko antaa riittävän motivaation yrittämiseen. Nyt tämä herraspentujen lepsuilu riittää. Hyvillä suhteilla ja sopivalla myötätuulella tehdään tulos, jolla ei ole mitään tekoa kansainvälisisä kilpailuissa, sitten vetelehditään viikkokaupalla pitämässä hauskaa veronmaksjien kustannuksella. Toiset hyväkkäät nämä purjehtijat ja keihäänheittäjät. Mukavasta harrastuksestaan he napsivat vielä yhteiskunnan tukimarkat mukavaan elämäänsä, ja tuloksen tekoaikoina keksitään joukolla tieteellisen hupaisia selityksiä.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Maksetaanko urheilijoiden palkat ym. veronmaksajien kustannuksella? Olen aina luullut että Veikkaus hoitaa tämän homman.
Veikkauksen voittovaroistakin tuetaan urheilua. Opetusministeriön rahamomentteja voi käydä vilkaisemassa. Siellä on mitä mielikuvituksellisempien nimikkeitten alla aivan riihikuivaa varattuna ja maksettuna esim. maratoonarin tilipussiin
Näin juuri. Käsittämätöntä pelleilyä.
Sitä ei kukaan muutaman kuukauden, saati sitten vuoden päästä, muista oliko Holmen Ateenan maratoonilla 21. vai 96. Se ja sama. No joo, joku sanoo tietty että onhan se hyvin jos on 100 juoksijan joukossa 21. Paskat!
Yrittää pitää edes, kuten teki Holmen EM-kisoissa.
Olet lajitoveri jäsähtänyt 50 luvulle? Jos seuraisit kilpailuja etkä lukisi vain teksti TV:n otsikoita olisit ymmärtänyt urheilua paremmin. Tämä ei tarkoita sitä, että puolustaisin lepsua kisajoukkuetta. Toisaalta Suomen yleisurheilun lamasta on turha syyttää urheilijoita. Myös tuo sivistyneen ja omia latujaan kulkevan Holmenin ottaminen silmätikuksi osoittaa sinun olevan todellinen pölvästi.
Toisekseen et tunnu ymmärtävän maratonjuoksusta höykäsen pöläystä. Jokainen juoksee maratonin tasan niin hyvin kun sen hetkinen kuntopohja kestää. Moni on yrittänyt juosta maratonia sillä sisulla, mutta lopputulos on pääosin keskeyttäminen.
Näin Holmen sanoi: "Olen iloinen kuntoni kehityksestä, vaikka sijoitus ei ollut kovin hyvä. Huomasin vauhdin jaon olleen oikean, koska 30 kilometrin jälkeen tuli juoksijoita selkäedellä vastaan. Nykyisellä kunnollani en näissä olosuhteissa yksinkertaisesti pystynyt parempaan vauhtiin nousuvoittoisella alkumatkalla. Münchenin euroopanmestaruuskilpailussa olin huonommassa kunnossa kun nyt"
Onko kukaan koskaa noteerannut Lassen Monteralin maratonia? Hän juoksi kympin ja vitosen alku- ja välierät sekä loppukilpailut. Vitosen loppukilpailu oli maratonia edeltävänä iltana jolloin Lasse juoksi pitkällä hivuttavalla kirillään mailerien jalat alta. Silti kaikesta tästä huolimatta hän oli maratonilla viides, Håkanit sekä muut vartavasten maratonille valmistautuneet olivat sijoilla joita kukaan ei muista ja todella paljon Lassesta jääneenä. Mikä olisi ollut Lassen sijoitus jos hänellä olisi ollut muutama palautusmispäivä ennen maratonia?
Tälläkin kertaa nämä vuoden pelkästään maratonille valmistautuneet olivat siellä tuntemattomuudessa, toinen keskeytti ja Janne oli 21. Missä vika? Sisussa, harjoittelusssa .... ?
Silloin kun Lasse juoksi kilpaa eletttin pikänmatkanjuoksussa ns. verenvaihto-aikakautta. Eli verenvaihtoa ja muuta veren manipuloimista kielletty. Nykyisin kys. menetelmät ovat urehilun piirissä kiellettyjä.
Siksi emme voi suoraan verrata esim. Lasse Viren suorituksia tai aikoja nykypäivän vastaaviin, koska säännöt ovat toiset kuin Lassen aikaan.
Vika on yksilössä. Holmenista tuskin koskaan tulee mitään tähteä, mutta hyvällä harjoittelulla Euroopan kärkiryhmää.
No, Lasse olisi voittanut maratonin selvähän se on. Lasse on ja oli poikkeuksellinen juoksija tyyppinä. Hän oli myös nopea joka Holmenilta puuttuu tyystin. Lasse oli vanhan kansan viimeienen suuruus, joka juoksi kaikki matkat,1500 maratoniin. Tosin siihen aikaan purnattiin kun Lasse ei ollut väivuosina kunnossa?......urheiluhullun kansan voitonjano on kyltymätön.
Niin, sinulla on varmatieto asiasta? Kukahan sen Myrskylän nuoremman konstaapelin veren vaihtoi joka kisaan?
Ottakaapa tilastot käsiinne ja tutkikaa ns. Välimerenmaiden juoksijoiden menestystä noin 40 vuoden aikana. Kovasti on italiaanojen ja espanjalaisten kestävyysjuoksijoiden taso noussut. Maantiepyöräilijöiden keinoja on otettu käyttöön!
Jos tutkisit hieman arvokisamaratonien tulosluetteloita, ennen kuin vaahtoat. Olkoonkin, että eilisen olympiamaratonin voitti eurooppalainen, hänen ja Janne Holmenin välissä oli aika monta afrikkalaista. Montrealin maratonilla -76 afrikkalaisia ei tainnut boikotin takia olla edes mukana. Taso on siis koventunut noista päivistä valtavasti. Jos taas vertaillaan Ateenan raskasta reittiä ja Montrealin suhteellisen tasaista reittiä, niin väittäisin Janne Holmenin eilisen ajan olevan kovuudeltaan melko samaa luokkaa kuin Lassella 1976. Tietysti Virenillä olikin alla varsin hyvin sujuneet kymppi ja vitonen, mutta kysyä sopii, kuinka monta Virenin tasoista juoksijaa suomessa on IKINÄ ollut? Paavo Nurmi aikoinaan kalasti mitaleita, mutta Nurmen tuloksilla ei päästäisi parjattuna nykypäivänä palkintopallille edes Kalevan kisoissa.
En yhtään väheksy mainitsemiesi maratoonareiden menestystä, mutta muutaman yksittäisen nimen vertaaminen Janne Holmeniin ei tee tälle oikeutta. Mihin unohdit listaltasi esimerkiksi Bostonin voittajat Olavi Suomalaisen ja Antti Viskarin, Suomen ennätystä hallussa pitävän Esa Tikkasen (maamme kaikkien aikojen kovin urheilija Esa Tikkanen), Jukka Toivolan, Jouni Kortelaisen, Pertti Tiaisen, 90-luvulla muutamia mainioita arvokisajuoksuja tehneen Harri Hännisen, 46-vuotiaana EM-mitaleille juosseen Väinö Muinosen tai kymmenet muut, jotka mielessäni ovat tätä kirjoittaessa, mutta joita ei ole mielekästä listalle kirjoittaa, koska joku kuitenkin unohtuisi.
Mielestäni Holmenilta osoittaa enemmänkin järkevyyttä, ettei hän lähde kärjen mukaan, noutaja olisi tullut aivan varmasti. Janne voi terveenä säilyessään juosta vielä 2-3 olympialaiset ja siinä välissä lukemattomat muut arvokisat. On sellaisiakin katsojia, joille ei ole herttaisen yhdentekevää, onko suomalaisjuoksija 21. vai 95., fiksu ihminen ymmärtää, että ensiksi mainitulta sijoitukselta on huomattavasti helpompi lähteä tavoittelemaan sitä voittoa. Münchenissä Holmenilla natsasi kaikki kohdalleen, kyseessä olivat EM kisat (lue: ei niin kova taso kuin Ateenan kaikkien aikojen kovatasoisimmalla olympiamaratonilla), märät ja viileät olosuhteet olivat silloin pohjoisen asukkien (myös Eestin Loskutov ja Norjalainen Rasmussen) puolella ja Holmenin taktiikka onnistui, muiden epäonnistui. Kenties silloin 2002 käyttöön tulleilla uusilla EPO-testeilläkin on ollut jotain osuutta asiaan, joskaan, en halua tässä yhteydessä maalata piruja seinälle, vaan uskon urheilijan puhtauteen, ennen kuin toisin todistetaan.
Holmenin parjaaminen herraspennuksi on vähintäänkin ontuvaa, toki mies on korkeasti koulutettu, mutta tekeekö se hänestä jotenkin huonomman maratoonarin kuin tehtaassa liukuhihnalla kolmea vuoroa painavasta duunarista? Vastaus: Ei tee. Maratonjuoksun lähtöviivalla tittelit on riisuttu, matka ei anna Holmenille armoa yhtään sen enempää kuin muillekaan. Kohdistaisit purkauksesi ennemmin niihin, jotka oikeasti ansaitsevat liikaa, eli formula- tai NHL-tähdet, etkä varsin pienellä budjetilla liikenteessä olevaan Suomen kisajoukkueen todelliseen sankariin. Miestä joka juoksee 42195 metriä alle 2.20 ei ole kenenkään syytä arvostella, ei ainakaan juoksunsa takia. Kannattaa itse kokeilla maratonia, vaikka vanhoillakin päivillä, niin sitten ehkä tajuaa. Hyvä, Janne Holmen!
mutta ei kannata aliarvioida Paavo Nurmea. Urheilutulokset ovat totta kai parantuneet vuosien saatossa, koska valmennus ja olosuhteet (radat jne.) ovat parantuneet 1920-luvulta. Paavo Nurmi oli 1920-luvun juoksukuningas, mutta tosiaan silloinhan vain osa maista osallistui kisoihin. Mm. afrikkalaisia taisi olla vain muutamia. Mutta Paavo Nurmi saavutti 9 olympiakultaa ja 3 pronssia, eikä niiden arvoa vähennä se, vaikka moni kansakunta puuttuikin silloin osallistujalistasta.
Olen kirjoittajan kanssa samaa mieltä, että 2.20 maratonaika jää monelta juoksematta. Kysymyshän onkin nyt siitä, että sellaista aikataulua olympiamaratonille tieteellisesti laatiessaan J.H:lla ei ole tarkoitustakaan kilpailla, vaan juosta jolkotella oman juoksukuntonsa analyysin varmistaakseen. Reilua olisi ollut, että noin tarkoin juoksukuntonsa tietäessään olisi ajoissa ilmoittanut sen olympiakomitealle, jonka kriteerit ja odotukset olivat kuitenkin jotain muuta.
Eivät ne OK:ssa mitään idiootteja ole (toisin
kuin sinä, kirjoituksesi perusteella).
Sehän nyt on selvä, että sohvanpohjaurheilijat
ja tavalliset urheilutoimittajat eivät tiedä
lajissa kehittymisestä mitään. Rasittavaa
vaan kuunnella niiden rakkikoirien räksytystä
varsinkin kun sitä yhtä (Mertaranta) joutuu
kuuntelemaan hienojen urheilusuoritusten aikana.
No, tarkoitukseni ei ollut aliarvioida Nurmea, vaan yrittää etsiä Lasse Virenille edes jonkinlaista vertailukohtaa Suomen juoksuhistoriassa. Nurmen merkitys juoksevan nuorison innostajana ja suomalaisten itsetunnon kohottajana on varmasti ollut yhtä suuri kuin Virenin. Toki tuossa itsetuntokysymyksessä ei pitäisi väheksyä jääkiekkoilijoitakaan, moni heistä vain ansaitsee vähän liikaa ainakin näin tavallisen nälkärajalla kitkuttelevan pulliaisen näkökulmasta.
Mitä Nurtsin tuloksiin tulee, niin uskon, että hän olisi pystynyt nykyajan radoilla ja kehittyneemmillä valmennusmenetelmillä 1-2 minuuttia kovempiin aikoihin kympillä. Täytyy muistaa, että kyllähän Pavekin jo kovaa treenasi.
..kyllähän minä tavallaan tuonkin näkökulman ymmärrän, varmaan osanottajien joukossa oli niitä, jotka lähtivät ensi metreistä antaumuksella taistelemaan kullasta, esimerkiksi brasilialaisen pronssimitalistin juoksu oli varsin huikaiseva. Toisaalta, hänkin hiipui lopussa. Maratonjuoksu kestää yli 2 tuntia. Miten olisikaan käynyt Holmenille, jos olisi lähtenyt alussa kaahaamaan kärjen mukaan? Kenties miestä ei oltaisi nähty maalissa ollenkaan. Eikä hän liene myöskään tilivelvollinen olympiakomitealle taktiikastaan? Vai kertoiko esim. Viren julkisuudessa etukäteen taktiikkansa? Muistaakseni ei vetänyt Münchenin kymppiä alusta lähtien. Holmenin loppuveto sunnuntaina oli erittäin hyvä, etenkin kun 20-25km väliajat ennustelivat täydellistä sippaamista. Jotkut tosin tulivat vieläkin kovempaa. Miksei siis haukuta Baldinia, joka "lönkytteli" ensimmäisen puolikkaan peräti 4 minuuttia hitaammin kuin toisen? Holmenilla vastaava ero oli vain 2 min. (joka sekin on parhaasta päästä osanottajien joukossa). Sillehän ei voi yhtään mitään, jos joku on kovemmassa kunnossa, varmasti Janne Holmen on valmistautunut kisaan jopa voitto mielessään, vaikkei ennakkoon asiasta metelöinytkään. Ja hyvä ettei metelöinyt, onhan nuo uhoajat nähty..