Parhaimmat mokat täällä!!

Hauska idea! Toivottavasti tulee paljon vastauksia! :) Tässä yksi minun tarinoistani.

Eräänä talvipäivänä, vuosia sitten, satoi niin paljon lunta, että lumityöt olivat lähes katkeamaton projekti. Meillä on n. 100m pitkä pihatie ja melko iso piha, eli aluetta riittää; varsinkin kun lumityöt on tehtävä lapiolla ja kolalla, koska meillä ei ole traktoria, lumilinkoa tms. Lunta tuli muutamassa tunnissa niin paljon, että urakka oli toivoton lapiolla, eikä lumikola johtanut mihinkään, koska sitä ei pystynyt työntämään mihinkään kinosten keskellä. Lumet oli kuitenkin saatava pois, koska äiti oli töissä eikä olisi millään päässyt kotiin sellaisen hangen läpi.

Näin oli käynyt muutaman kerran aiemminkin, joten olimme tehneet puusta hevosvetoisen auran - kun tallissa kerran oli vetokelpoinen hevonen. Mutta kun yritin ottaa auran esiin, se hajosi käsiin. Puu oli päässyt lahoamaan kesän aikana niin että koko häkkyrä meni osiin eikä minulla ollut aikaa eikä voimia ruveta rakentamaan uutta.

Joten luovaa improvisointia kehiin: löysin ikivanhan lumikolan jota emme olleet käyttäneet kertaakaan sen painon takia, joten valjastin hevosen ja virittelin lumikolan sen perään kuin reen. Sitten istahdin kolaan ja ajelin sillä edestakaisin pitkin pihatietä. Lunta se ei aurannut, mutta litisti sen niin hyvin, että kun äiti myöhemmin tuli kotiin, ei autolla ollut mitään vaikeuksia päästä perille. Ja samalla heppa sai liikuntaa.

Ja tässä tulee se hassu osa tarinaa: Kun olin litistämässä lunta, jouduin kääntymään hevosen kanssa ympäri pihatien päässä käyttäen hyväkseni ohi kulkevaa isompaa tietä. Olin juuri tulossa "kääntöpaikalle", kun ohi sattui ajamaan muuan miekkonen hienolla autollaan. Hän alkoi tuijottaa improvisoitua rekeäni niin kiinteästi, että unohti katsoa eteensä eikä huomannut, että tie alkoi kaartua loivasti vasempaan. Kun huomasin sen, viittoilin kuskille, että katsoisi eteensä, mutta oli jo liian myöhäistä. Hän ehti jarruttaa sen verran ettei mennyt täysin penkkaan, mutta toisen puolen renkaat juuttuivat joka tapauksessa tien reunan kinokseen niin ettei hän päässyt enää irti.

Kuski oli ulkopaikkakuntalainen enkä minäkään tiennyt kenenkään paikallisen puhelinnumeroa niin että olisi voinut pyytää vetoapua, joten vaihtoehtoja ei juuri ollut. Kävin hakemassa tukevan köyden ja muutin valjastusta hieman, ja sitten hevosella vedin auton penkasta. Onneksi ei ollut kovin pahasti hangessa, niin että heppa pystyi sen sieltä kiskomaan. Kuskin kasvot olivat koko toimituksen ajan juurikkaan punaiset eikä hän näyttänyt tietävän, olisiko hänen pitänyt itkeä vai nauraa. Päätyi kuitenkin jälkimmäiseen. Kiitteli sitten kovasti avusta ja halusi tietää, teenkö useinkin tuollaista hevoseni kanssa. Kun sanoin, ettei se ole mitenkään harvinaista, hän vannoi ettei enää ikinä aja sitä tietä pitkin; hänellä ei kuulemma ollut varaa ajaa ojaan joka kerta siitä kulkiessaan.

On ollut tuo sama jo yli 20 vuotta. Siinä ajassa on totisesti ehtinyt sattua ja tapahtua kaikenlaista.

Ensimmäisenä kesänä kun olimme juuri muuttaneet pysyvästi maalle, meillä ei ollut aitoja laitumen ympärillä koska niitä ei yksinkertaisesti tarvittu. Eräänä päivänä se tarve sitten tuli, mutta ei hevosen, vaan ihmisen takia.

Muuan miekkonen päätti oikaista pellon poikki eikä huomannut että siellä oli hevonen. Hän oli ehtinut melkein puoliväliin matkaa, kun poni huomasi hänet ja lähti ravaamaan perään nähdäkseen kuka oli laitumelle tullut. Kun mies huomasi sen, hän pelästyi ja lähti juoksemaan. Poni sitten innostui siitä, että hei tämä onkin kiva leikki kun juostaan, ja lähti laukkaamaan - edelleen miekosen perässä häntä kohti. No siinä vaiheessa mies pelästyi tosissaan, hän luuli että poni oli hyökkäämässä, ja paransi vauhtian entisestään - ja poni perässä! Lopulta hän pääsi keskelle peltoa missä kasvoi muutama nuori koivu, ja kiipesi puuhun turvaan.

Näistä tapahtumista me emme tienneet tässä vaiheessa mitään. Olimme raksimassa pajupusikkoa pellonreunasta, kun havahduimme siihen, että joku huusi vapisevalla äänellä apua. Kesti vähän aikaa ennen kuin paikallistimme äänen lähteen. Mies oli kiivennyt niin korkealle pieneen koivuun kuin sen runko vain kesti, täsmälleen samaan tapaan kuin sarjakuvissa joku kiipeää lipputankoon karkuun joltakin, ja poni seisoi korvat pystyssä puun juurella ihmettelemässä, miksi mies oli sinne kavunnut.

Oil hiukkasen haastavaa olla nauramatta, kun menimme paikalle ja otimme hevosta harjasta kiinni ja kutsuimme miekkosen alas. Hän ei ollut lainkaan huvittunut, vaan alkoi huutaa meille siitä, että vihaista hevosta pidetään irrallaan pellolla. Siihen äiti vastasi tyynesti, että hevonen on asiallisesti omalla alueellaa, mutta mies itse ei ole. Sitten aloimme selvitellä tapahtumia ja saimme tietää miten näin oli päässyt käymään. Lähteissään mies uhkasi soittaa poliisille vihaisesta hevosesta, ja sanoimme lähes yhteen ääneen, että ole hyvä vain.

Pari päivää myöhemmin, kun poni oli lyhentämässä pihanurmikkoa, edelleen irrallaan, pihaan ajoi poliisiauto. Heille oi tehty ilmoitus vaarallisesta hevosesta. Osoitimme pihassa ruohoa rouskuttelevaa ponia, että tuossa tuo on, ja menimme porukalla sitä "vihaista hevosta" katsomaan. Poliisit siinä aikansa silittelivät ja rapsuttelivat ja poni vain nuuski heitä ystävällisen uteliaana, samalla kun selitimme tapahtumat, ja he totesivat, että oli ollut täysin turha ilmoitus. Kehottivat kuitenkin laittamaan edes paalinnarusta jotain aitaa laitumen ympärille. Ei sen takia että hevonen pysyisi siellä, vaan siksi että ihmiset älyäisivät pysyä sieltä poissa. Sitten he toivottivat hyvää päivänjatkoa ja lähtivät.

Ja nämä ovat vain pari esimerkkiä siitä mitä kaikkea meillä on tapahtunut. Äiti joskus vitsaileekin, että niistä voisi kirjoittaa vaikka kirjan. Mutta toivottavasti tänne nyt joku muukin kertoisi kommelluksistaan kuin minä! Minustakin olisi hauska lukea ihmisille käyneistä sattumuksista! :)

Sinulla, Lampinajadi, näyttää noita hullunkurisia kertomuksia riittävän. Kerroit parista eläinkunnan edesottamuksesta siellä hevoset ja ponit osiossakin, luotettavat vastaajat-ketjussa ja niistäkin riitti meidän perheesä hauskaa pitkäksi aikaa!

Minulla ei ole noin lennokkaita juttuja kerrottavaksi, mutta eräs nolo tilanne lapsuudesta tulee mieleen. Ratsastushousuni olivat jäämässä minulle pieneksi, mutta emme olleet vielä ehtineet hommata uusia. Asuin lähellä tallia jossa minulla oli hoitsu, joten pukeuduin tallivaatteisiin jo kotona ja kävelin tallille. Yhtenä syksynä löysin maasta jotakin kesken matkan, en enää muista mitä, ja kumarruin sitä ottamaan. Takaani kuului äänekäs, raastava rusahdus. Nousin äkkiä suorana kuin seiväs ja tunnustelin takamustani. Ratsastushousujeni takalisto oli ratkennut saumastaan koko nahkaiselta alueelta! Kangas oli kyllä joustanut riittävästi, mutta nahkapaikka ei, ja neulos oli sen takia pettänyt. Vaikka oli kylmä ilma, minulla ei ollut takkia (niin kylmä ei ollut), joten jouduin riisumaan pitkähihaisen paitani ja sitomaan sen vyötärölleni peittämään housuntakamuksessani ammottavan ratkeaman. Loppumatkasta tallille tuli hyytävän kylmä, mutta onneksi olin jättänyt tallikaappiin varavaatteet joten sain lämpimät verkkarit ratkenneiden ratsastushousujeni tilalle. Se oli ensimmäinen ja viimeinen kerta kun vaatteeni ehtivät osoittaa oireita pieneksi jäämisestä ennen kuin vanhempani ostivat jo uudet tilalle.

Tapahtui eilen ( 11.6. )
Pihaamme tuli mersu joka sisälsi miehen ja naisen, nainen oli pitkä hoikka lady, hienosti pukeutunut, hatussa pari ruusua ja kädessä myös ruusupuska. Olin juuri laittanut ponimme pihaan nurmikkoa lyhentämään siksi aikaa kun siivoan boxin.
Herra meni silittelemään ponia ja minä tuntien ponimme kiirehdin kysymään asiaa. Hätistin ponin kauemmaksi ja kysyin asiaa. Olivat kysymässä tietä. Olin neuvomassa miten meiltä pääsee Helsingin tielle kun kuulimme kiljahduksen.
Ponimme rakastaa ruusuja ja oli napannut rouvalta puskan jota naposteli tyytyväisenä. Kun rouva kumartui pelastaakseen edes jonkin maahan pudonneen kukan, poni huomasi hatussa olevat kukat ja otti nekin evääkseen. Koska ne olivat tekokukkia niin se ei syönyt niitä vaan alkoi huiskia hattua hampaissaan.
Kesti hetken ennenkuin sain hatun siltä pois. Ikävä kyllä, hattu ei ollut enää edustuskelpoinen.
Herttileidi sentään!! Otin ponin kiinni ja tarjouduin tietysti maksamaan sekä hatun että kukat. Jestas, kuinkahan paljon nekin maksaa!!
Herra kuiskasi korvaani: " Älä sentään, hevonen teki palveluksen, tuo hattu on hirvein häkkyrä mitä maa päällään kantaa, nyt ei tarvi hävetä vaimoa. Ja kukkia kyllä saa tähän aikaan vuodesta. Voinko lähettää hevoselle toisen ruusupuskan kiitokseksi?"
Ja sitten he lähtivät, hyväntuulinen herra ja pahantuulinen rouva.

Täällä töissä työt näköjään pysähtyivät kuin seinään siihen asti että ihmiset toipuvat hysteerisestä naurustaan jonka tuo juttu sai aikaan! No, piristys päivään on aina tervetullutta... Ja kuten kotona usein sanon, jos saa jonkun nauramaan, päivä ei ole mennyt aivan piloille.

Se pariskunta kyllä tulee muistamaan piipahduksensa meillä... Toinen hyvässä mielessä, toinen ei niinkään... Rouva tuskin menee toista kertaa hevosen lähelle ainakaan kukkahattu päässä ja kukkapuska käsissään! Poni kuitenkin epäilemättä ilahtui odottamattomasta herkkupalasta!

Toivottavasti pariskunta löysi uuden kukkapuketin. Kenelle kukat olikin tarkoitettu, hän varmaankin hieman hämmentyi kuullessaan että hevonen söi matkalla alkuperäisen...

Uhhuh! Siinä sitä varmasti olikin hommaa saada kaikki takaisin järjestykseen! Zoca, miten te saitte kissan klipattua? Tarkoitan, että eikö klipperi mennyt tukkoon siitä kärpäspaperin tahmasta? Sitähän ei saa pestyä pois millään ilveellä!

Kun nyt kissat tulivat puheeksi, niin kerronpa viimeisimmän kissaepisodin meiltäkin, parin kuukauden takaa.

Minulla on muutamanlaisia lihansyöjäkasveja, mm sellaisia tötterön mallisia. Olin siirtänyt ne pöydälle missä ne saavat paremmin valoa, kun meidän kissamme (1,5v maine coon tyttö, leikattu) tuli paikalle ja hyppäsi samalle pöydälle. Ensin se ei välittänyt kasveista vaan alkoi pestä itseään oikein pitkän kaavan mukaan. Mutta yhteen tötteröön oli pudonnut iso kärpänen joka päästeli heikkoja surahduksia yrittäessään turhaan kiivetä sieltä pois. Kissa tietenkin kuuli äänen, kiinnostui siitä ja jäljitti äänen lähteen. Vähän aikaa se tuijotti kiinnostuneesti hiljaa surahtelevaa tötteröä, ja sitten se työnsi nenänsä siihen kiinni. Suoraan kärpäsen kohdalle, näin se hyvin, koska aurinko paistoi kasvin takaa ja läpivalaisi sen. Kärpänen kai tunsi tönäisyn, koska se siinä vaiheessa päästi pitkän ja todella äänekkään pörinän. Kissa taatusti tunsi pörinän nenässään kasvin seinämän läpi, koska se loikkasi alas pöydältä puolen huoneen poikki yhdellä loikalla ja joka ikinen karva niin pystyssä että hetken se oli kuin piikkisika! Toinen loikka joudutti sen sängyn alle, missä se murjotti melkein puoli tuntia ennen kuin suvaitsi kömpiä esiin, hyppäsi sängylle ja alkoi loukkaantuneen näköisenä pestä itseään. Etenkin nenäänsä se näytti hierovan aivan erityisen pontevasti. Siihen asti sillä oli ollut taipumusta mennä sorkkimaan kasvejani heti kun silmä vältti, mutta tuon tapauksen jälkeen ne ovat saaneet olla aivan rauhassa!

Sainpas taas pitkät makeat naurut näitä juttuja lukiessa! Se tulikin tarpeeseen, koska olen nyt viikon päivät ollut jumissa neljän seinän sisällä ankaran kesäflunssan takia ja todellakin piristyksen tarpeessa! Kantaakseni oman korteni kekoon kerron erään mieleen jääneen jutun lapsuuteni ajoilta.

Kävin tallilla jossa oli 24 hevosta. Eräänä kesänä olimme talkootyönä rakentaneet puuaidat laitumen ympärille, ja tietysti päästimme hevoset sinne kun kaikki oli valmista. Porukalla siinä sitten ihasteltiin kun hevoset juoksentelivat laitumella nauttien kesän tuomasta vapaudestaan. Sitten, aivan varoittamatta, koko lauma otti suunnan kohti erästä nurkkausta (laidun oli maaston vuoksi hyvin epäsymmetrinen) ja lähti täyttä laukkaa sitä kohti. Siinä vaiheessa huomasimme kauhuksemme, että olimme unohtaneet yhdestä tolpanvälistä poikkipuomit emmekä olleet edes tarkistaneet aitoja ennen kuin päästimme hevoset laitumelle!

Karkuunhan ne lähtivät, koko lauma, emmekä me voineet tehdä yhtään mitään. Suurin osa meistä lähti juoksemaan lauman perään edes nähdäkseen minne ne juoksevat, loput lähtivät hakemaan autojaan päästäkseen hevosten perään nopeammin. Siellä päin tiet olivat hiekkateitä, joten hevosia oli helppo seurata jälkien mukaan, mutta kun tiet muuttuivat asfaltiksi, ainoat johtolangat olivat satunnaiset lantakasat - ja säikähtäneet ihmiset, jotka sanaakaan sanomatta osoittivat sormellaan suuntaan mihin lauma oli juossut. Lopulta näimme ne erään suuren omakotitalon pihassa. Ne olivat rytistelleet pihaan matalan pensasaidan läpi, talloneet polun villiintyneen pihaheinikon poikki ja lopulta asettuneet rehottavan vadelmapensaikon ympärille vatun oksia rouskuttamaan. Isäntäpari seisoi kuistilla niitä katselemassa ja olimme ihan varmoja, että nyt saamme kuulla kunniamme.

Mutta kun pääsimme lähemmäksi, huomasimme emännän kasvoilla loistavan hymyn, ja isännänkin kasvot olivat pikemminkin mietteliäät kuin harmistuneet. Meidät huomatessaan heidän hymynsä vain leveni. He olivat juuri muuttaneet taloon ja tuskailleet villiintyneen puutarhan raivaamiseen kuluvaa aikaa, mutta hevoset olivat ratkaisseet pulman. Koska ne näyttivät vadelmapensaista pitävän, he pyysivät, että veisimme hevoset sinne toistekin; ne raivaisivat puutarhan heidän puolestaan. Näin teimmekin seuraavan viikon verran. Kun hevoset olivat syöneet vadelmat loppuun, ne keskittyivät heinään ja muihin ruohokasveihin. Isäntäpari laittoi jopa lanka-aidan pihansa ympärille, mutta emme me silti jättäneet niitä sinne ilman valvontaa. Viisi hevosta me veimme sinne kerrallaan päivittäin, ja niiden rouskutellessa me lapset söimme emännän leipomia herkkuja ja joimme kylmää mehua.

Kun hevoset olivat tehneet voitavansa, isäntäpari kiitteli lämpimästi koko tallin väkeä ja jopa järjesti pienet kekkerit koko porukalle sen kunniaksi että olimme olleet niin huolimattomia aitaa rakentaessamme. Ilman sitä mokaa he olisivat jotuneet tekemään hirveästi työtä puutarhansa raivaamiseksi. Loppu hyvin kaikki hyvin!

Meidän tallilla oli jonkin aikaa ylläpidossa valtava puoliveriruuna. Todella kiltti kaikille, niin ihmisille kuin eläimille. Mutta jotenkin se aina tiesi milloin oli unohtunut laittaa sähkö päälle laitumen aitaan, ja silloin se työnsi päänsä lankojen alle ja nosti ne ylös niin että laitumen neljä ponia pääsivät aidan alta karkuun. Näytti kuin ne olisivat tehneet sen täysin harkitusti. Hirveä homma saada ponit kiinni! Päästivät melkein kosketusetäisyydelle, ja sitten ne pinkaisivat taas kauemmaksi. Ei auttanut houkuttelu herkuilla, ne tiesivät jäävänsä kiinni jos lankeaisivat namiin joten ne varoivat houkutuksia. Ne sai kiinni vasta sitten kun ne saivat leikistä tarpeekseen.

Minä poden pahaa hyönteiskammoa joten pelkään suunnilleen kaikkia ötököitä perhosia lukuunottamatta. Tallilla olen oppinut sietämään kärpäsiä ym "asiankuuluvia" öttiäisiä, mutta kaikki muut saavat minut aivan hysteeriseksi. Erään ratsastustunin jölkeen menimme loppukäyntiä, kun joku tolkuttoman iso sudenkorento laskeutui hevosen harjaan lähelle käsiäni. Kuulin surahduksen, ja siinä se oli. Kiljaisin kovaa ja korkealta, en voinut sille mitään, ja hevonen tietysti pelästyi ja säikkysi eteenpäin. Minä en ehtinyt tehdä mitään, vaan tein (kuulemma) tyylikkään kuperkeikan takaperin hevosen lautasten yli ja päädyin selälleni kentälle. Onneksi hiekka oli pehmeää joten en loukannut itseäni, mutta kentällä oli vähän aika vilinää kun hevoset sekoilivat kun se minun tuntihevoseni juoksenteli pitkin poikin saaden kaikki muutkin hermostumaan. Tosi noloa kun kaikki tuijottivat minua kun opettaja tuli luokseni kysymään olinko kunnossa. He kyllä tiesivät kammostani, mutta se oli ensimmäinen kerta kun he olivat nähneet mitä se todella tarkoittaa. Se rauhallisesta loppukäynnistä!

Tapahtui eilen: Meillä on tämän kesän hoidossa sh o 4v. Kiltti kuin mikä, mutta sillä on joku pakkomielle kiskoa paikoiltaan kaikki kupit mitä se löytää. Ruokakupit, vesikupit ja kaikki laatikot mihin se vain pääsee käsiksi. Se ottaa etureunasta kiinni, nostaa kipon ilmaan ja alkaa heiluttaa sitä.

No, eilen se sai hajotettua saavin joka sillä oli juomakippona laitumella. Laitoin tilalle 20L ämpärin koska niin yhtäkkiä ei ollut isompaa tarjolla. Aloin laskea ämpäriin vettä, mutta sitten veli ajoi autollaan letkun päälle ja veden tulo tyssäsi kun ämpäri oli vasta puolillaan. Lähdin katsomaan mitä oli tekeillä, enkä sitten huomannut sitoa ämpäriä kiinni. Olin juuri tulossa takaisin, kun näin oriin tarttuvan ämpärin reunaan, nostavan sen ilmaan ja heilauttavan sitä ylöspäin.

Roiskahdus oli vaikuttava, kun oripoika sai kymmenen litraa vettä suoraan silmilleen. Jukra, että se loikkasi! En ole koskaan ennen nähnyt hevosen hyppäävän tasajalkaa suoraan taaksepäin! Sitten alkoi ponteva pään ravistelu ja pärskiminen. Se sai varmasti sieraimensa täyteen vettä, ja päätellen siitä, että sillä on vieläkin toinen korva vinossa, se sai vettä korviinsakin. Toivottavasti sille ei tule korvatulehdusta.

Että näin...

Haha! Herra oli sitten tosissaaan! No, ainakin heillä oli kaikesta päätellen juhlat jotka muistetaan ponista, hatusta ja kukkasista!

Juu, ei heittele oripoika enää ämpäreitä, mutta ei toisaalta suostu niistä enää juomaankaan... Pienestä saavista juo kyllä, mutta ei ämpäristä. Toivottavasti tuo tuosta tokenee, muuten tulee ongelmia, kun sillä on kantovesi kotonaan... No, yritän vaihtaa astiaa pienempään vähän kerrallaan ja toivon parasta. Nyt sillä on 50L saavi. 20L ämpäri on liian pieni, ei suostu juomaan vaan on mieluummin janoissaan.

Ämpäri ruoka = ok, mutta ämpäri vesi = kauhistus!

Entä jos upotat ämpärin täysinäiseen saaviin? Kun vesi vajaantuu niin ämpäri tulee esiin.

Ei toimi. Hommasin uuden saavin ja kokeilin, mutta nyt melkein kaksi viikkoa myöhemmin se lakkaa vieläkin juomasta siinä vaiheessa kun sen pitäisi alkaa juoda ämpäristä veden vajaantuessa.
*huoh*

Kokeilen uudestaan pienen saavin kanssa. Siitä 50-litraisesta se kyllä joi, ja nyt sain yhdeltä tutulta 40-litrasen. Katsotaan mitä sen kanssa käy.

Meidän koira, sakemanni narttu 3v, vieritti vahingossa pehmopallonsa oripojan tarhaan. Heppa kiinnostui siitä ja otti hampaisiinsa ja lähti laukkaamaan ja loikkimaan ympäri tarhaa. Vähältä piti ettei emokissa jäänyt jalkoihin kun se meinasi oikaista tarhan poikki. Hevonen ei edes huomannut sitä hyppiessään ja pomppiessaan pallo suussa, mutta kissa kyllä huomasi hevosen... Ei olekaan aikoihin kattia viety sellaista vauhtia! Se kiiti kuin musta salama tarhan poikki kaikki karvat pystyssä ja kesti melkoisen kauan ennen kuin saimme houkuteltua sen pois sängyn alta. Hevonen jatkoi temmellystään koiran katsellessa aidan takaa surkean näköisenä.

Täytyy kai hankkia oripojalle oma pallo kun se näytti siihen niin ihastuvan.

Haha! Meillä kävi samaan tapaan yhtenä kesänä kun poni löysi jonkun ikivanhan sotilaskypärän ja alkoi riehua sen kanssa. Kissaa vietiin kovaa...

Eilen kun olin koirani kanssa mökillä, päästin sen uimaan ja aloin heitellä sille sellaista kirjavaa, pehmeää vesilelua. Yksi heitto meni pieleen ja lelu lensi hieman syvemmälle kuin oli tarkoitus. Koiran ei tarvinnut mennä uimasilleen sen hakeakseen, mutta vettä oli sen kyljen puolivälin tienoille, mitä syvemmälle se ei halua mennäkään.

Koira oli juuri nappaamassa lelunsa, kun yhtäkkiä sen edessä parin metrin päässä pulpahti iso lintu pintaan kuin korkki. Se oli kuikka joita sillä järvellä pesii, ja jostain syystä se oli tullut sukelluksissa epätavallisen lähelle rantaa. Varmasti se oli kuullut loiskeen jota koirani piti vedessä loikkiessaan, muttei nähtävästi ollut välittänyt siitä.

Pienen hetken verran tuntui kuin aika olisi pysähtynyt, kun lintu ja koira tuijottivat hölmistyneinä toisiaan aivan sen näköisinä, että "Häh! Mikä tuo on?"
Kumpikaan ei pelännyt, ne vain yllättyivät kun odottamatta eivät enää olleetkaan yksin.

Sitten koira sanoi "Grrrrrr" ja kuikka sanoi "Narrrrr" (se päästi sellaisen hassun narisevan äänen), ja sitten se sukelsi ja katosi tiehensä. Koira nappasi kiireesti lelunsa ja kahlasi nopeasti rantaan, ja vinkui ja kieppui kiihtyneenä ympärilläni kuin olisi yrittänyt selittää mitä omituista oli juuri nähnyt.

Se rauhoittui kyllä nopeasti ja jatkoimme leikkiä, mutta siinä vaiheessa housujeni lahkeet olivat jo läpimärät. Onneksi oli lämmin päivä!

Meillä on Maine coon - kissa, vajaa pari vuotias. Se pyydystää kaikkea mikä liikkuu, heiluvia heinänkorsia, kärpäsiä, perhosia, sisiliskoja ym. Eräänä päivänä se löysi myyrän jonka tietysti nappasi.
Kissojen tapaan se jahtasi myyrää pitkin pihaa. Jos myyrä pysähtyi, kissa tönäisi myyrää tassullaan että se liikuisi taas.
Lopulta myyrä sai tarpeekseen, uhitteli hetken aikaa ja iski sitten kiinni kissan tassuun. Ilmeisesti se ei osunut varpaaseen vaan oli kiinni pitkissä tassukarvoissa kun kissa ravisteli tassuaan saadakseen myyrän irti. Ja myyrä piti kiinni, heilui vaan tassun tahdissa. Myyrä irtosi vasta sitten kun kissa hyppäsi tyylikkään kaksoisaxelin kierteellä. Hetken kissa vielä ravisteli tassuaan kuin kokeillakseen oliko myyrä vielä kiinni siinä. Sillä välin myyrä pinkaisi karkuun ja katosi jonnekkin pitkään heinikkoon. Kissa jäi ilman ateriaa ( tai leluaan) ja haukahteli kuin koira harmista.

HAHA!

Kaikkea teilläkin..! Onko kissa sen jälkeen käynyt kiinni jyrsijöihin?

Meillä otti naapurin kissa yhteen oravan kanssa vajaa viikko sitten. Orava oli piilottamassa pähkinöitä maahan meidän pihalla kun naapurin rag doll-kissa huomasi sen ja alkoi hiipiä lähemmäksi (se on sisäkissa, mutta oli päässyt livahtamaan oven raosta vahingossa). Orava kuitenkin huomasi sen viime hetkellä ja onnistui väistämään hyökkäyksen. Vähän aikaa kissa yritti päästä lähemmäksi ja orava teki valehyökkäyksiä kissaa kohti ajaakseen sen kauemmaksi, ja lopulta katti käänsikin selkänsä ja lähti tappion kärsineenä kotia kohti.

Orava käytti tilaisuuden hyväkseen ja sanoi viimeisen sanan... Se hyökkäsi kissan kimppun ja puri sitä hännästä. Kissa päästi tokuttoman rääkäisyn ja teki vaikuttavan loikan kolmoisvoltilla kerien, ja paineli sitten karvat pystyssä sinne mistä oli tullutkin.

Eilen kävin naapurissa muissa asioissa ja huomasin, että orava oli purrut kattiparkaa ihan kunnolla. Naapuri oli joutunut käyttämään sen eläinlääkärissä tikattavana - kolme tikkiä - , ja parin tuuman päässä sen hännänpäästä oli noin viiden sentin levyinen, täysin karvaton alue. Lääkäri oli joutunut ajelemaan karvat pois nähdäkseen missä haava oli, ja nyt se näyttää ihan joltain futuristiselta villakoiralta, kun "keskellä" häntää on karvaton kohta ja valtava karvatupsu hännänpäässä.

Miten teidän cooni, onko kaikki varpaat tallella?

HAHA!! Nauran teidänkin tapaukselle!

Kyllä vaan, edelleen se pyydystää jyrsijöitä kuten ennenkin. Se ei pienistä pelästy.
Sisäkissa meilläkin on mutta se saa ulkoilla häkissä jonne se pääsee aina kun haluaa ja lisäksi valjaissa juoksulangassa aina kun olemme kotona ja se pyytää. Se osaa pyytää valjaisiin, älykäs katti. Silloin kun se on juoksulangassa ulkona niin meillä on ovet selällään että se pääsee aina sisälle kun se haluaa.
Ja aina kun sitä harmittaa se tosiaan haukkuu kuin koira.

Teidän kissalla kävi todella hyvä säkä! Tiedän omasta kokemuksesta kuinka lujaa hiiri voi purra, kun kakarana menin yhden ottamaan kiinni paljain käsin. Ei ollut kovin fiksu veto...

Huomaan, että teillä nähdään poikkeuksellisen paljon vaivaa eläinten mukavuuden eteen. Harvat viitsivät vaivata päätään sillä, miten elukat pääsisivät kulkemaan sisään ja ulos mielensä mukaan silloinkin kun oma väki on poissa kotoa. Tai eivät vain tule ajatelleeksi että niinkin voisi tehdä.

Joka tapauksessa, nostan teille hattua! :)

Mulla sattui tämmönen tapaus, että olin ponillani mun kaverin kanssa maastossa, ja meidän piti lähteä laukkaamaan yks pitempi ylämäki. Jotain tää polle sitten ennen tätä mäkeä säikähti tai halus yrittää näyttää kaapin paikan, ja heitti mut selästään maahan, taisin lentää jotenkin sivuvoltilla selälleni . (Huom. kaveri meni meistä jonkin verran edellä, vähän tottelevaisemmalla ponilla) Kun lensin ilmaan, päästin todella korkean kiljaisun.. Siihen se poni oli hölmistyneenä jäänyt viereeni seisomaan, että "mitäs sä ny siinä teet?" Jostain syystä kun katsoin poniani ja sen hölmistynyttä ilmettä, sain kamalan naurukohtauksen.

Siinä mä aikani hepuloin, kun kaverini jo palasikin katsomaan että mitä oli käynyt. En pystynyt kertomaan kun nauratti niin paljon, kyllähän mä yritin.. :DD Sitten kaverikin rupesi nauramaan samaa apinanaurua, kun molemmat huomasimme, että olin osittain (arvaat varmasti miltä kohdalta) tippunut pieneen vesilätäkköön. Olikin sitten kiva palata kotiin uudet, vaaleat ratsastushousut takapuolen kohdalta märkänä :) Ja kaiken lisäksi tämä oli yleisesti käytössä oleva hevosten maastoreitti! Siellä oli muutama kauempaa katsonut, että onkohan neideillä kaikki kunnossa............. Hehheh, kiva........ ;)

*nauraa*

Joo, Hepulix, tiedän tunteen. Jos saa tuollaisen hysteerisen naurunpuuskan, sitä ei pysty lopettamaan vaikka järki onnistuisikin sanomaan että rauhoitu. Ja tilanne vain paranee (tai pahenee, miten vain), jos huomaa jonkun töllistelevän vieressä kuin miettien, pitäisikö paikalle kutsua mieluummin poliisi mahdollisesti vaarallisen mielipuolen takia, vai ambulanssi samasta syystä.
Onneksi housut eivät sentään ratkenneet! Ja hyvä että poni kuitenkin jäi odottamaan sinua, oli syy mikä hyvänsä. Sait ainakin ratsastaa takaisin tallille eikä tarvinnut kävellä koko kylän halki takamus märkänä. :D

Zandor, kiitoksia! Meillä tosiaan ajatellaan elikoiden mukavuutta niin pitkälle kuin on järjellisyyden puitteissa mahdollista. Kaikkihan siitä lopulta hyötyvät. Elukat saavat tulla ja mennä miten haluavat, eikä meidän tarvitse olla jatkuvasti aukomassa ovia milloin kenellekin, mikä vapauttaa meidät tulemaan ja menemään miten huvittaa. Tietenkään kissaa ei jätetä juoksunaruun jos lähdemme kotoa vaikka vain lyhyeksikin aikaa, mutta noin muuten. :)

KAIKKI TÄLLÄ PALSTALLA VASTAILLEET:

JOS JOSKUS KIRJOITAN SEN KIRJAN NIIN SAANKO KÄYTTÄÄ TEKSTEJÄNNE SIINÄ KIRJASSA?

Haaveilen edelleen sen kirjoittamisesta ja keräilen hiljakseen aineistoa. Jos ( ja se on iso jos ) sen kirjoitan niin haluaisin tämän palstan hauskat jutut mukaan.

Tapahtui noin 7 - 8 vuotta sitten.
Oli kylmä ilta tammikuussa ulkona noin 20 astetta pakkasta.
Koska melkein sata vuotta vanhassa talossa ei ole kylpyhuonetta eikä suihkua, enkä kestä saunan kuumuutta, olen ratkaissut peseytymisongelman tuomalla olohuoneeseen tarvittaessa 150 l:sen muoviastian ammeekseni. Siinä on mukava köllötellä ja katsella telkkaa samalla kun peseydyn, lämmittelen ja rentoudun.
Taas kerran nautiskelin kuumasta kylvystä ja katselin telkkaa.
Silloinen musta kissamme nukkui tapansa mukaan muurin päällä. Koira nukkui pöydän alla mihin sille on tehty petipaikka.Siellä nukkui aina jompikumpi koiristamme, tällä kertaa musta. Meillä oli silloin kaksi koiraa.
Yhtäkkiä pärähti pöytäpuhelin soimaan ja minäkin hätkähdin sitä. Mutta kissa säikähti muurin päällä ja loikkasi yhdellä hypyllä pöydälle jonka alla koira nukkui. Yleensä se kulki arvokkaasti seinällä olevien hyllyjen kautta mutta ei nyt.
Koska pöydällä tömähti niin koirahan ampaisi pystyyn pöydän alla ja löi päänsä pöytään että kumahti. Kissa pöydän päällä pelästyi alta tulevaa kumahdusta ja loikkasi pöydältä hyvällä loikalla - suoraan ammeeseeni.
Vesi roiskui joka suuntaan kun katti yritti loikata liukkaasta ammeesta ylös ja minä yritin väistellä sen teräviä kynsiä. Ja kun ammeessa oli vettä niin syvälti että sen jalat eivät kunnolla yltäneet pohjaan niin se yritti käyttää minua ponnahduslautana ammeesta päästäkseen.
Koira tietysti innostui sähellyksestä niin paljon että oli vähällä loikata myös ammeeseen. Autoin kissan ylös ja se singahti salamana eteiseen pienestä luukusta joka on tehty varta vasten kissalle oveen.
Pahuksen katti! Likomärkänä jääkylmään eteiseen! Oli pakko nousta ammeesta ja hakea katti pyyhkeiden sisään kuivattavaksi. En ehtinyt ottaa edes aamutakkia päälleni kun ampaisin kissan perään eteiseen. Sain pyydystää sitä tovin ennenkuin sain sen kiinni. Siinä vaiheessa olin jo itsekkin aivan jäässä.
Äkkiä sisälle ja kissaa kuivaamaan. Kuivailin sitä niin että pyyhe heilui koiran nenän edessä ja koirasta oli hauskaa yrittää tarrautua heiluvaan pyyhkeeseen. Tönin sitä parhaani mukaan kauemmas ja yritin pitää samalla kissasta kiinni ettei se karkaa ennenkuin saan sen kuivattua.
Lopulta kissakin hermostui koiraan ja rappasi kuonon veripilkkuiseksi. Vasta sitten koira uskoi ettei sillä ole mitään asiaa tähän operaatioon.
Sitten olikin lattian vuoro. Sen kuivaamisessa menikin sitten hyvänlainen tovi.
Jotenkin meni maku kylpemiseen ja laitoin ammeen tyhjeneen.
Se rauhoittavasta kuumasta kylvystä.

Hei, vähän armoa! Ei saa enää kertoa tuollaisia juttuja tai ihmiset kuolevat nauruun! Vatsaa särkee...

Tokkopa sentään. Nauruhan pidentää ikää..? :D

Mitenkäs oriin kanssa menee?

Tässä viimeisin välikohtaukseni eilispäivältä:

Olin käymässä tätini luona. Hän pitää kissakatastrofiyhdistystä, ja niinpä päädyin hänen mukaansa hakemaan kolmea kissanpentua eräästä paikasta. Pennut oli saatu kiinni pieneen saunamökkiin, tuskin leikkimökkiä suurempaan, joten siellä oli todella ahdasta, etenkin, kun lauteilla ja lattialla oli jonkin verran tavaraa ja lisäksi sinne tunkeutui kaksi ihmistä kantokopat käsissään. Ensimmäinen pentu saatiin kiinni ja koppaan ilman ongelmia, mutta toinen oli lauteiden alla nurkassa. Koska olin lähimpänä, polvistuin lattialle ja ryömin lähemmäksi. Olin huomannut, että lattialla oli foliovuoka joka oli täynnä maitoa, mutta kun tiesin sen olevan siinä, osasin varoa kaatamasta sitä. Sain vedettyä pennun lähemmäksi niin että tätini sai siitä kiinni ja nosti koppaan, ja sitten aloimme etsiä viimeistä pentua.

Kohta näimme pienen valkoisen raidan vilistävän samaan nurkkaan josta olimme napanneet edellisen. Pentu ei pitänyt minusta, vaan murisi ja sähisi kuin sähikäinen vaikken ollut vielä lähelläkään. Polvistuin uudestaan lattialle ja aioin juuri ryömiä takaisin lauteiden alle sitä hakemaan, kun pentu pinkaisikin minua kohti ja loikkasi polveni yli - ja päätyi suoraan maitokuppiin. Kuppi meni tietyst nurin ja maidot levisivät lattialle, ja maidosta likomärkä pentu ryntäsi karkuun seuraavaan nurkkaan vetäen valkoista maitovanaa perässään. Sieltä minä sain sen kiinni, mutta olin sellaisessa asennossa etten päässyt kääntymään, joten tätini otti pennun niin että pääsin kääntymään. Avasin kopan luukun ja tätini tunki pennun sisään, ja minä löin luukun kiinni ennen kuin kukaan pääsi karkaamaan.

Puh! Kaikki kolme kiinni! Hyvä! Laskin käteni lattialle saadakseni tukea noustessani - ja tunsin jotakin kylmää ja tahmeaa käteni alla. Jotakin, mikä levisi ja pursui sormieni välistä. Ensimmäinen ajatukseni oli "YÖK", mutta sitten tajusin, että jos mössö olisi ollut sitä mitä ensimmäisenä ajattelin, olisin varmasti haistanut sen ja osannut varoa. Katsoin vastahakoisesti kättäni.

Kissanruokaa?

Katsoin tarkemmin. Kyllä, kissanruokaa se oli! Katsoin lattialla olevia sanomalehtiä, ja huomasin, että lehdellä tosiaan oli litistynyt läjä kissanruokaa. En ollut huomannut sitä kirjavalta paperilta, ja viileän ilman vuoksi en ollut edes haistanut sitä. No, harmitontahan kissanruoka on, joten pyyhkäisin käteni puhtaaksi lehden kulmaan ja nousin jaloilleni. Sitten mieleeni juolahti uusi ajatus: olin maannut rähmälläni lattialla juuri sillä kohdalla yrittäessäni saada pentuja kiinni lauteiden alta. Katsoin itseäni.
Loistavaa! Farkkujeni tasku oli täynnä kissanruokaa, ja sitä oli myös paitani helmalla.

Hyvä uutinen oli se, että vaatteeni olivat imeneet ruuasta kosteutta niin paljon, että se oli helppo rapsutella pois eikä siitä jäänyt oikeastaan mitään näkyviä jälkiä. Sama asia oli myös huono uutinen... Ruumiinlämpöni levitti aromit ilmaan, ja paluumatkalla koko auto haisi kissanruualta. Ja takapenkiltä leijaili heikko maidon tuoksu kantokopasta...
Onneksi haju laantui vaatteideni kuivuessa ja kissanpennun kuivatessa itsensä matkan aikana! Minulla ei ollut vaihtovaatteita mukana ja perillä meitä odotti ateria. Olisi ollut noloa istua pöytään kissanruualta lemuten, etenkin, kun tätini aviomies ja tämän vanhemmat olivat paikalla.

No, tärkeitä olikin saada pennut pois ulkoa villiintymästä, joten loppu hyvin kaikki hyvin!

Olen työssä urheiluhallissa. Istuin vaxin kopissa kun kuulin hallin puolelta hälinää. Lähdin katsomaan syytä ja näin kentällä bordercollien jota iso lauma porukkaa yritti saada kiinni. Koirasta näki että se vain leikki, siitä oli hauskaa kun iso lauma ihmisiä leikki sen kanssa. Taitavasti se väistelikin ihmisiä jotka muksahtelivat nurin kun koira väisteli viime tingassa heidän taklausyrityksiään.
En voinut kuin nauraa, niin hassunkuriselta tilanne näytti. Lopulta joku huomasi että istuin laidalla ja nauroin.
" Yritä itse ottaa se kiinni" sanoi eräs mies.
" Okay, yritetään!" vastasin ja vihelsin kimakasti. Kun ihmiset pysähtyivät vihellyksen takia komensin kaikki pois kentältä, kävellen.
Koska koiralla ei ollut enää leikkikaveria, se tuli pelkästä kutsusta luokseni.
Olisittepa nähneet ihmisten ilmeet!
No, heissä ei tainnut olla koiraihmisiä. Kymmenen minuutin kuluttua tuli koiran omistaja etsimään sitä. Se oli kuulemma karannut auton avonaisesta ikkunasta kun isäntä oli hetkeksi poistunut autosta ja jättänyt ikkunan auki.