Vaimo on ilmoittanut ettei rakasta, ainakaan oikealla tavalla. Ystävänä ja lapsen isänä kyllä, muttei romanttisesti.
Seksin harrastaminen on hänelle ollut viime vuodet hankalaa, ensimmäiset vuodet meillä oli erittäin vilkas seksielämä, erillään asuminen ja riittävästi välimatkaa vielä korostivat alkuhuumaa.
No, viime vuosina ei moisesta ollut puhettakaan, lähinnä mentiin linjalla "hoida homma äkkiä pimeässä että pääsen nukkumaan". Lapsiperheen arki tietysti vaikutti ja väsytti molempia, oli riitoja, puhumattomuutta, luottamuspulaa ja ties mitä. Henkistä alistamista ja mitätöintiäkin kuulemma.
Erohan siitä saatiin viimein käyntiin. Vaimo on heti eroilmoituksestaan lähtien kutsunut meitä eksiksi, eikä oikeastaan halua keskustella koko asiasta. Hän vaikuttaa enimmäkseen oikein iloiselta, ja järjestelee itselleen uutta asuntoa, juttelee kavereiden kanssa netissä yms.
Seksi ei kuulemma kiinnosta kenenkään kanssa, maailmassa on liikaa seksiä muutenkin ja kaikki pyörii sen ympärillä.
Ainoastaan hetkittäin hänestä on havaittavissa jotain tunteita, esimerkiksi kun tarpeeksi kyselin pariterapian tai harkinnan perään, hän sanoi saavansa jopa fyysisiä oireita, pahan migreenin yms koko asian miettimisestä, kun ahdistaa niin. Itki kerran, että hän on niin rikki ettei varmaan saa enää koskaan uutta suhdettakaan.
Onkohan tällaisessa tilanteessa enää mitään iloa yrittää saada vaimoa pariterapiaan? Varmaan ihan erikseenkin jossain juttelu voisi laukaista jotain lukkoja, kävi sitten miten vaan eron kanssa.
Välimatka ja miettimisaika voisi myös auttaa. Vaimo ei vaan ole katuvaista sorttia eikä jää haikailemana menneitä, todennäköisyys sille että minkään tauon jälkeen palaisimme yhteen on aika pieni. Siksi olisi hyvä saada hänet edes kerran juttelemaan jonkun puoluettoman henkilön kanssa aiheesta.
Seksin harrastaminen on hänelle ollut viime vuodet hankalaa, ensimmäiset vuodet meillä oli erittäin vilkas seksielämä, erillään asuminen ja riittävästi välimatkaa vielä korostivat alkuhuumaa.
No, viime vuosina ei moisesta ollut puhettakaan, lähinnä mentiin linjalla "hoida homma äkkiä pimeässä että pääsen nukkumaan". Lapsiperheen arki tietysti vaikutti ja väsytti molempia, oli riitoja, puhumattomuutta, luottamuspulaa ja ties mitä. Henkistä alistamista ja mitätöintiäkin kuulemma.
Erohan siitä saatiin viimein käyntiin. Vaimo on heti eroilmoituksestaan lähtien kutsunut meitä eksiksi, eikä oikeastaan halua keskustella koko asiasta. Hän vaikuttaa enimmäkseen oikein iloiselta, ja järjestelee itselleen uutta asuntoa, juttelee kavereiden kanssa netissä yms.
Seksi ei kuulemma kiinnosta kenenkään kanssa, maailmassa on liikaa seksiä muutenkin ja kaikki pyörii sen ympärillä.
Ainoastaan hetkittäin hänestä on havaittavissa jotain tunteita, esimerkiksi kun tarpeeksi kyselin pariterapian tai harkinnan perään, hän sanoi saavansa jopa fyysisiä oireita, pahan migreenin yms koko asian miettimisestä, kun ahdistaa niin. Itki kerran, että hän on niin rikki ettei varmaan saa enää koskaan uutta suhdettakaan.
Onkohan tällaisessa tilanteessa enää mitään iloa yrittää saada vaimoa pariterapiaan? Varmaan ihan erikseenkin jossain juttelu voisi laukaista jotain lukkoja, kävi sitten miten vaan eron kanssa.
Välimatka ja miettimisaika voisi myös auttaa. Vaimo ei vaan ole katuvaista sorttia eikä jää haikailemana menneitä, todennäköisyys sille että minkään tauon jälkeen palaisimme yhteen on aika pieni. Siksi olisi hyvä saada hänet edes kerran juttelemaan jonkun puoluettoman henkilön kanssa aiheesta.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.