Lapsen kaverisuhteisiin puuttuminen

On rajoitettu. Syynä on kaverin huonot käytöstavat, jotka alkoivat tarttua (mm. kiroilu, uhittelu, riitely yms.). Emme olleet yhteydessä vanhempiin.

Ois ollu hyvä jos olisitte olleet yhteydessä lapsen vanhempiin. Vanhemmat eivät aina tiedä lastensa käytöstapoja kodin ulkopuolella.

Meillä lapsi pelkäsi uutta, kiroilevaa, hyvin uhmakkaasti ja äkkipikaisesti käyttäytyvää kaveriaan. Meillä vanhemmat eivät kiroile, joten lapset eivät ole tottuneet v-sanojen viljelyyn.
Lapsi kertoi minulle, ettei halua olla tekemisissä kyseisen kaverin kanssa, mutta minun ei tarvinnut puuttua tilanteeseen, vaan kaverisuhde päättyi omaan mahdottomuuteensa. Aluksi jopa yritimme sanoa lapselle, että uudet tulokkaat pitää ottaa mukaan leikkeihin, mutta eihän lapselta voi sellaista vaatia. Valitsemmehan me aikuisetkin itse ystävämme.

"Käytöstavat opittuja" minkä ikäisestä kaverista kyse?

Meillä asui samassa talossa poika, jonka kanssa kielsin lastani olemasta. Lapseni on niin sanottu erityislapsi, ja kavereina on ollut monenlaisia tapauksia.
Ylivilkkaita, tourette lapsia ja muuten erillaisia. Tämä poika ei ollut mitenkään "erityinen", vaan väkivaltainen kiusaaja ja haukkuja. Pahinta oli, että kun hän käyttäytyi huonosti, hän äitinsä tullessa paikalle väitti toisen tehneen ne asiat jotka hän teki. Tätä tapahtui koko ajan. Lapseni kommunikointi ei ole hyvää, joten hän oli hyvä uhri. Minua tai muita äitejä pihalla ei uskottu. Tilanne meni niin pahaksi, että emme olleet enää pihalla, vaan kävelimme puistoon, joka päivä.

Se oli pakkotilanne. Sen pojan kanssa oleminen aiheutti jatkuvia ongelmia lapselleni (myös muille lapsille).

Monestihan on myös näin, että omat lapset tuntuu niin kilteiltä ja monia juttuja katsotaan ikäänkuin sormien läpi , ei uskalleta myöntää itselle , että omakin lapsi käyttäytyy huonosti. On helpompaa syytävällä sormella osoittaa toisten lapsia ja luetella heidän vikojaan ja vielä kaiken huipuksi syyttää näiden lasten vanhempia, joita useinkaan ei edes joko tunne ollenkaan tai huonosti.

Olipa kenen lapsi tahansa ja millainen tahansa, aikuinen ihminen ei hauku paskiaiseksi...... Ne käytöstavat... ne käytöstavat !

:) :) :) :)

Olen 8. luokkalainen tyttö, ja minulla oli outo kaveri. Se varasti, joi, teki ilkeyttä ja oli muutenkin ajattelematon. Ei se koulussakaan pärjännyt ja oli hieman tyhmä. Jouduin pikkuhiljaa mukaan ongelmanuorten touhuihin. En kuitenkaan tehnyt mitään ilkeyttä. Siinä vaiheessa olisin tosissani toivonut että äiti olisi kieltänyt minua olemasta koko tyypin kaveri. Halusin kuitenkin selvittää asiat itse, ja pääsin hankalasta tilanteesta eroon. Äiti sanoi, ettei kiellä minua, muttei suosittele olemaan sen kanssa. Koska pahin vaihe oli mennyt jo ohi, sain rohkeutta mennä sanomaan, etten halua olla enää sen kaveri. Nykyään saan olla muidenkin kanssa kun "ongelmakaveri" ei ole kieltämässä enkä joutunut kovinkaan pahoihin tilanteisiin. Toisaalta kiinnostaisi tietää mitä se on taas tehnyt, mutta ehkä on parempi näin. Toisaalta kaipaisin jännitystä elämääni, mutta ehkä jännitystä löytää mukavammallakin tavalla. Ymmärtäkää lapsianne ja kieltäkää tarvittaessa. Älkää minkään kiroilun takia, mutta jos lapsesi on vaarassa niin silloin vastuu on sinulla.

Kyllä on syytä rajoittaa sellaisten kanssa jotka kiroilevat ja muutenkanei ole mitään rajoja.Jos 10-12vuotiaat saavat mennä kotiin koska itselle päähän pälkähtää niin silloin on palNjon pielessä.Nää näkyvät katukuvassa häiriköinä ja kaupoista varastelevina lapsina.Rakkautta ja rajoja niillä kasvatetaan normaaleja nuoria.

Olen joskus kieltänyt jonkun kaverin kanssa olemisen... juuri tuollaisia "hyväksikäyttäjä"tyyppejä.
Kysymys ei ole pelkästään siitä että en pitäisi perheen tavoista tai lapsen käytöksestä vaan siitä että huomasin oman lapsen kärsivän kaverisuhteesta.

Toki sitä aina näkee omat lapsensa eri tavalla ...ehkä "parempina" myös väärin perustein...mutta mielestäni vanhemmalla on oikeus tehdä asioita lapsen parhaaksi.

Meillä on lasten kavereina ollut erityisluokkalaisia, häiriköitä, alkoholistuen ja "hyvien" perheiden lapsia... ja olen ollut myös kavereiden tukena tarvittaessa.
Lasten kaverit ovat viihtyneet meillä paljonkin mutta olen myös vaatinut käytöstapoja...talossa talon tapaan...ja kaverit on siihen sopeutuneet :-)

ei ainoastaan saa, vaan pitää ja täytyy. vääriin asioihin houkuttava kaveruus pilaa pahimmillaan koko elämän. niin kävi mulle, olisinpa uskonut.

luin tässä näitä juttuja ja periaatteessa lasta voi kieltää olemasta huonon seuran kanssa mutta tosiasiahan on se että lapsi lopuksi kodin ulkopuolella tekee itse ne päätökset,tärkeintä olis kannustaa lasta,viedä harrastuksiin(mistä saa luultavasti hyvää kaveri seuraa)antaa jonkinlaista viikko/kuukaus rahaa että ei tarvi asemilla lorvia katulasten kanssa(joiden vanhemmat ei anna heille mitään)tasapainonen lapsuus,hyvät perhe suhteet niin että lapsi voi kertoa vanhemmilleen ihan kaikesta ja tietenkin ne hyvät käytöstavat perheessä.mulla oli nää kaikki ja vaikka teini ikä ja kaverit oli mitä oli niin kaikesta huolimatta järki oli sen verran päässä että ymmärsi missä menee se raja.huono asia mikä on jäänyt on tuo tupakan poltto ja sitä kadun että pitikin aloittaa vaan sen takia kun muutkin poltti..NUORET ÄLKÄÄ ALOITTAKO POLTTAMAAN=/ ja jos hyvällä vaikka lapsuus kaverilla tulee pahoja ongelmia nuorena sitä pitää yrittää auttaa jos ei ota apua vastaan nii sitten ei voi muuta kun hylätä.ihmisen pitää haluta apua ennen kun kukaan sitä pystyy auttamaan

Tunnen lapseni kaveriporukan vielä aika hyvin ja vain yksi tapaus on ollut, että olen kieltänyt jonkun kanssa olemasta. Tosin lapsi oli asiasta samaa mieltä, että emme ottaneet asiasta yhteen. Pari kertaa olen puuttunut kaverin käyttäytymiseen ja ollu tyhteydessä hänen äitiinsä ja oli tyytyväinen yhteydenottoon. Yhteispelillä asiat sujuu.

Tyttäreni oli hirmuisen kiukkunen kotona ja näki että jokin oli ahdistanut jo pitkään. Kävi ilmi että samalla kadulla asuva luokkakaveri ja hyvä ystävä ei antanut hänen puhua kenellekään muulle tai olla koulun ulkopuolellakaan kenenkään muun kaverin kanssa. Tämä oli alkanut heti ekalla luokalla, mutta tyttäreni kertoi asiasta vasta neljänellä luokalla.
Minä olin kyseisen naapurintytön äidin hyvä ystävä ja olimme perheineemmekin paljon yhdessä.
Kävi ilmi että mikäli tyttäreni vastusti tätä naapurintytön määräilyä, niin alkoi naapurintyttö uhkailemaan tytärtäni eri asioilla, lähinnä silä että huolehtii että kukaan ei halua olla tyttäreni kanssa. Hän myös toteutti uhkauksiaan, pilkkasi tytärtäni muiden luokkalaisten edessä ja sai muut osallistumaan ym. Kertoi julkisesti jaettuja salaisuuksia ym. Tätä kiusaamista saattoi jatkua pari viikkoa putkeen ikäänkuin kostona jos tyttäreni oli yrittänyt ystävystyä myös muiden luokalla olevian kanssa. Se loppui vasta kun tyttäreni pyysi anteeksi.

Otin yhteyttä tytön äitiin ja kysyin mitä voisimme nyt asialle tehdä että tyttöjen välit saataisiin normaaleille raiteille. Tyttäreni ystävän äiti alkoi haukkua minun tytärtäni liian herkäksi joka ei osaa asettaa tarpeellisia rajoja ja se on kuulemma hänen ongelmansa jos menee mukaan hänen tyttären manipulointiin. Naaurin rouva katkaisi myös välit minuun.

Keskustelin tyttäreni kanssa ja kerroin että elämässä kannattaa olla sellaisten ihmisten kanssa ystävä joiden seurassa on hyvä ja helppoa olla. Että tuo ei ole mielestäni terveellinen ystävyyssuhde. Kannustin tytärtäni naapurintytön uhkauksista huolimatta tutustumaan muihin luokan tyttöihin jotka tuntuvat mukavilta ja sanoin että nyt kannattaa ainakin vähäksi aikaa ottaa etäisyyttä naapurin tyttöön, vaikka se pahalta tuntuukin ja voi joutua olemaan vähän yksinkin ennen kuin muita ystäviä löytyy. Tyttäriemme ystävyys pian sen jälkeen loppui ja tyttäreni ystävystyi muidenkin luokkalaisten kanssa.

Nyt 16-vuotiaina vaihtavat ilolla välillä kuulumisia naapurin tytön kanssa kun kotiintulo tms. rajoittuu samaan aikaan ja törmäävät sattumalta. Mutta muuten liikkuvat aivan erilaisissa porukoissa ja olen siitä todella iloinen.

Naapurintyttö on kova polttamaan ja juomaan alkoholia ja liikkuu aika epämääräisissä piireissä. Hän on jo öitä pois niin ettei vanhemmat tiedä missä on jne. Meillä sellainen ei tule kyllä vielä kyseeseen. Tyttärelläni on laaja ystäväpiiri ja kaikki hänen ystävät ovat jotenkin samanhenkisiä. Ovat paljon meillä kotona ja toisaalta kavereidensa kotona ja ystävien vanhempien kanssa olemme myös tekemisissä tyttäreihin menoihin ja samansuuntaisiin sääntöihin liittyen ym.

Joten joskus mielestäni kannattaa puuttua ystävyyssuhtesiin jos ne ovat jollakin lailla haitaksi omalle lapselle. Mutta ehkä niin että kannustaa eteenpäin ja ohjaa myös lasta miettimään itse millaisessa seurassa hän voi olla oma itsensä ja voi hyvin. Pelkkä kielto ei toimi ja se ei kunnioita lapsen omaa persoonaa ja ajattelukykyä. Yllättävän fiksuja lapset on kun heidän kanssa keskustelee kunnioittavasti ja arvostavasti. Kysymykset on hyviä..mitä kivaa siinä ja siinä ystävässä on. Onko jotakin sellaista mikä toistuvasti harmittaa. Mitä ajattet siitä että ystäväsi kiroilee noin paljon? ym. Minkälainen olisi ihanne ystävä ja minkälaisten ihmisten kanssa sun on helppo ja turvallinen olla. jne? jne?

Puuttukaa. Itse olisin sitä toivonut vanhempieni kohdalla, kun ajauduin huonoon seuraan nuoruudessani. Omat yritykset irtautua seurueesta oli liian heikkoja. Tärkeintä on, että saisi kavereiden kanssa olla oma itsensä, eikä muiden johdeltavissa.

Jos oma äitini ei olisi teini-iässä estänyt minua kovalla otteella tekemästä typeryyksiä ja pilaamasta elämääni, sen olisin luultavasti tehnyt.
Ei sitä aina ole niin kovin fiksu 15 -vuotiaana, vaikka "hyvän kasvatuksen" olisikin saanut. Varsinkin jos ajautuu huonoon seuraan..

Ja voin yhtyä myös tuohon, että ÄLKÄÄ NUORET ALOITTAKO POLTTAMAAN TUPAKKAA! Juokaa vaikka viidet kännit, mutta kännistä aina selviää. On niiin pirullista yrittää päästä tupakasta yli kakskymppisenä eroon, että ei sitä usko kukaan joka ei ole polttanut vakituisesti...

Jos seura on kovin väärää, voi puuttua. Mutta mistä saisi sopivan kaverin lapselle.

siinäpä pulma,mistä löytää hyvän kaverin lapselle joka ei lemppaa kun vastaan tulee vielä parempi kaveri.:(

Itse olen kahden murrosikäise äiti (13, 14 vuotta) ja juuri nuorempi meni ulos ovesta kavereiden kanssa. Poppoo menossa kaverin luo, jonka äiti löytänyt uuden poikaystävän, jonka luo itse mennyt viikonloppua viettämäään. kysäisin tttäreltäni, onkos siellä jotain ruokaa varattu viikonlopulle ja vastaua oli, että näkkäriä jota he ovat joka kerta siellä syöneet... Lapseni ollut siellä monta kertaa pe-su, vaan sen takia, että kaverille seuraa ja itse teen töitä, jossa olen poissa kotoa
viikon...

Omaan kaveripiiriin ei sen koommin puututtu. Tulee sitä jo lapsena opittua missä seurassa kannattaa likkua ja missä ei. Kolhujen kautta voittoon?

SUORA VASTAUS TÄSSÄ NO EI TODELLAKAAN PUUTTUISI EIKÖ ISOILLA IHMISLLÄ OLE PAREMPAA TEKEMISTÄ KUN VOLLOTTAA LAPSEN PERÄÄN HEI HALOO!!! EN YMMÄRRÄ TUOMMOISTA AIKUISTEN TUNKEUTUMISTA!!!!!!!!!!!!!! SAIS HÄVETÄ JA KATTOO PEILII