ENCODE-projektin jälkipyykki myrkkyä kreationisteille

Kreationistit innostuivat hetkellisesti ENCODE-projektista, kun siinä osoitettiin, että monilla lajeilla tilke-DNA:sta luultua suuremmalla osalla onkin biokemiallisesti merkittäviä funktioita. Tämä toimi kreationisteille todisteena siitä, ettei Jumala ole luonut mitään turhaa genomeihin, kuten he ovat ennustaneet. Myöhemmät tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, ettei tilke-DNA:ta tarvittakkaan suuria määriä monimutkaiseen elämään, vaan jotkin lajit deletoivat kertyvää roskaa. Tilke-DNA:sta myös syntyy tutkitusti de novo-geenejä, joten rappeutuminenkaan ei toimi kreationistien esittämällä tavalla.

ENCODE-projektissa havaittiin myös, että transkriptiotekijöiden, eli geenien säätelystä vastaavien proteiinien sitomispaikat sijaitsevat tilke-DNA:ssa. Tutkijat ovat hypotetisoineet yli 40 vuoden ajan, että geneettisillä kytkimillä, joiden siis nyt tiedetään sijaitsevan transkriptiofaktoreiden sitomiskohdissa, olleen suuri merkitys ihmisen evoluutiossa erkaantuessamme simpanssien kanssa yhteisestä kantamuodostamme.

Nyt tälle hypoteesille on saatu vahvistusta Cornellin tutkijoiden toimesta:

"The study, published June 9 in Nature Genetics, provides evidence for a 40-year-old hypothesis that regulation of genes must play an important role in evolution since there is little difference between humans and chimps in the proteins produced by genes. Indeed, human and chimpanzee proteins are more than 99 percent identical.

The researchers showed that the number of evolutionary adaptations to the part of the machinery that regulates genes, called transcription factor binding sites, may be roughly equal to adaptations to the genes themselves.

"This is the most comprehensive and most direct analysis to date of the evolution of gene regulatory sequences in humans," said senior author Adam Siepel, Cornell associate professor of biological statistics and computational biology.

"It's taken these 40 years to get a clear picture of what's going on in these sequences because we haven't had the data until very recently," said Leonardo Arbiza, a postdoctoral researcher in Siepel's lab and the paper's lead author."

Suosittelen kreationisteja suhtautumaan maltillisemmin tieteen saavutuksiin, koska selvää on, että ne eivät tule teidän näkemystänne tukemaan.

"The overall picture shows more evolutionary flexibility in the binding sites than in protein coding genes," said Siepel. "This has important implications for how we think about human evolution and disease."

This is the one of the first studies to combine recent data that identifies transcription factor binding sites, data on human genetic variation and genome comparisons between humans and apes. A new computational method called INSIGHT (Inference of Natural Selection from Interspersed Genomically coHerent elemenTs), designed by Ilan Gronau, a postdoctoral researcher in Siepel's lab and a co-author of the study, allowed the scientists to integrate these diverse data types and find evidence of natural selection in the regulatory DNA.

"Transcription factor binding sites are probably the regulatory elements we know the most about," said Arbiza. "If you want to understand evolution of gene expression regulation, that's a good starting point."

Tästäkin kaikesta on siis kiittäminen alunperin ENCODE-projektia, jonka antaman datan pohjalta näitä uusia tutkimuksia nyt tehdään.

http://phys.org/news/2013-06-genetic-big-role-human-evolution.html

16

194

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pitikö palata?

      Kattos Soloni saanu viikon ryypyputken poikki. Oota kuitenki deliriumin loppumista ennenku tuut pätemään evosatujas.

      • >Kattos Soloni saanu viikon ryypyputken poikki. Oota kuitenki deliriumin loppumista ennenku tuut pätemään evosatujas.

        Jeesuksen nimessä ja veressä aamen tälle! Nyt voit sovittaa kultaisia vaatteita, kun päivän näyte kristillisestä lähimmäisenrakkaudesta on annettu!


    • "Kattos Soloni saanu viikon ryypyputken poikki. Oota kuitenki deliriumin loppumista ennenku tuut pätemään evosatujas."

      Kreationsimi on näköjään jo epätoivon alhossa: solvaukset vastaan tieto ja järki. No mutta sinnehän me tuon humpuukin halusimme.

      • Jooba Joo

        Kreationismihan on jo viaabelisti todistettu, joten todistustaakka on nyt evoilla, kun heidän teoriansa on tieteessä kumottu.


      • Apo-Calypso
        Jooba Joo kirjoitti:

        Kreationismihan on jo viaabelisti todistettu, joten todistustaakka on nyt evoilla, kun heidän teoriansa on tieteessä kumottu.

        Multinicceilevä patologinen valehtelijamme jälleen lajityypillisessä puuhastelussaan.


      • Jooba Joo kirjoitti:

        Kreationismihan on jo viaabelisti todistettu, joten todistustaakka on nyt evoilla, kun heidän teoriansa on tieteessä kumottu.

        Ei mutta tässähän meillä taas varsinainen potilas on. Tervetuloa hauskuuttamaan palstan lukijoita ja saattamaan kreationistit yhä väkevämmin naurunalaisiksi. Voimia valitsemallasi tiellä!


    • txt()

      ENCODE -projekti on varmuudella osoittanut, että perimässämme on roska DNA:ta paljon vähemmän kuin aikaisemmin luultiin. Sitä tosiasiaa ei poista ihmisen ja apinan proteiinien samankaltaisuus eikä transkriptiotekijöiden sijainti.

      • kretarded

        Suosittelen käymään jonkun kurssin luetun ymmärtämisen parantamiseksi. Joku ala-aste voisi esimerkiksi päästää tunneillensa. Tarvitseehan maailma myös varoittavia esimerkkejä.


      • "ENCODE -projekti on varmuudella osoittanut, että perimässämme on roska DNA:ta paljon vähemmän kuin aikaisemmin luultiin"

        Totta. Kerroin tämän jo avauksessani, mutta samalla ENCODE-projekti osoitti, ettei proteiinia koodaamatonta DNA:ta tarvita välttämättä monimutkaiseen elämään paljoa, koska on lajeja jotka deletoivat tuota kertyvää roskaa. Ihmisen genomista mahdollisesti 20%:lla on merkittävä funktio, vaikka kreationistit haluavatkin puhua siitä 80%:sta, jolla saatta jokin funktio olla. Oli miten oli, niin genomeissa on enemmän tai vähemmän roskaa, lajista riippuen.

        "Sitä tosiasiaa ei poista ihmisen ja apinan proteiinien samankaltaisuus eikä transkriptiotekijöiden sijainti."

        No ei poista ei, mutta tämän uuden tutkimuksen tulokset, joiden mukaan adaptaatiot transkriptiofaktoreiden sitomiskohdissa selittää onnistuneesti, miksi ihmisen ja simpanssien proteiinit ovat yli 99%:sti samat, vaikka koko genomin vertailussa ero on suurempi.

        Tätä ei älykäs suunnittelu selitä millään logiikalla, vaan tarvitaan taas se jumalan oikku; Hän vain nyt päätti tehdä näin, ihan ilman mitään järkevää syytä.


    • txt()
      • "Aina on erotettava havainnot ja johtopäätökset. Johtopäätösten virheellisyys tulee yleensä aikaa myöten ilmi."

        Ikävä vaan, ei siinä tullut mirtään sellaista ilmi. Hanki parempia lähteitä kuin kreationistien vääristelyt.



      • tieteenharrastaja
        kekek-kekek kirjoitti:

        On käynyt tähtitieteilijä Esko Valtaoja näköjään niistämässä Jumalan hauvelin kostean kuonon.

        http://tieteenrakkikoira.blogspot.fi/2013_06_01_archive.html

        Tuo kuono kaipaisi kyllä päätoimisen niistäjän; niin pahanhajuista tippuu koko ajan.


      • tieteenharrastaja kirjoitti:

        Tuo kuono kaipaisi kyllä päätoimisen niistäjän; niin pahanhajuista tippuu koko ajan.

        Ja ilmeisestii hauvelia imartelee kaikki saamansa huomio. Niin tarkasti kirjaa hän kaiken sen blogiinsa.

        Kaipaisi varmaan kasvattajaa. Se tummatukkainen hoikka amer. nainen varmaankin kelpaisi.


      • kekek-kekek kirjoitti:

        Ja ilmeisestii hauvelia imartelee kaikki saamansa huomio. Niin tarkasti kirjaa hän kaiken sen blogiinsa.

        Kaipaisi varmaan kasvattajaa. Se tummatukkainen hoikka amer. nainen varmaankin kelpaisi.

        Siis se TV-kanavalla esiintyvä amer. koirankasvattajanainen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mukavaa sunnuntai päivää

      Kirsille ja mukaville ihmisille jos täällä enää ovat. 😊☕🌞🍁🧡 Jos eivät ole, niin sitten poistun.
      Ikävä
      340
      1819
    2. Milloin on kaivattusi nimi päivä?

      Otsikossa kysymys. Osumien kautta illaksi viä treffeille 💁💁💁
      Ikävä
      84
      1637
    3. Vanhan Mestarin porttikieltolaiset?

      VM lopettaa ja uutta tulee tilalle. Onnea uudelle yrittäjälle! Tuli vaan tuossa mieleen, että säilyvätkö vanhat porttiki
      Suomussalmi
      38
      1463
    4. Machokultti vai tasa-arvoa

      Oikein hyvää päivää kaikki Vedatietäjät ja Hare Krishnat! Tarkoitukseni ei ole provosoida vaan monen pettymyksen jälkeen
      Hindulaisuus
      422
      1456
    5. Kimmeliin yöksi?

      Sopii minulle, mutta en tiedä sopisiko se sinuun.
      Ikävä
      86
      1338
    6. Sofia Virta sanoi totuuden suoraan....

      ....Suomessa ei tarvita Persuja maamme taloutta hoitanaan. Hyvin sanottu.
      Maailman menoa
      380
      1286
    7. Mitä pidät

      Siitä että suhde alkaa pettämisen kautta
      Ikävä
      168
      1270
    8. Alan kyllästyä ihmisiin

      Hyvää yötä ja loppuiltaa. ☀️🥱🌌💤🌃✨🍁👍👎👐🫶🖖🧟‍♀️🫅🏼❄️💫
      Ikävä
      177
      1238
    9. Venäjän ydinaseet??

      Tuntuvat olevan muutamille jonkinlainen lähes seksuaalinen fantasia ja kierouma. Uskonnollinen (?) fetissi. Niillä sit
      Maailman menoa
      252
      1093
    10. Millon näit kaivattusi viimeksi? Missä??

      saitko vihdoin kerrottua häälle mitä tunnet? Oliko hetki lämmin vai kylmä.
      Ikävä
      33
      1022
    Aihe