Ihmeelliset miehet!

Just joo...?

Tapasin noin vuosi sitten sattumalta erään miehen, jonka kanssa olemme sittemmin olleet hieman yhteyksissä. Lähinnä yhteydenpito on ollut sähköpostin ja tekstiviestien vaihtoa, jonkin verran puheluita, mutta yli puoleen vuoteen ensitapaamisesta emme tavanneet uudelleen kertaakaan. Hän on osoittanut kiinnostuksensa minua kohtaan alusta alkaen, minulla kesti lämpeneminen hänelle aika kauan (tiettyjen, perusteettomien ennakkoluulejeni vuoksi), tästä syystä emme tapailleet pahemmin. No, sitten sovimme treffit, ennakkoluuloni alkoivat haihtua, tapailimme useamminkin, ikään kuin seurustellen (vaikka mitään sellaista ei ole sovittu). Meillä on jonkin verran välimatkaa ja molemmilla vaativat ja aikaa vievät työt, joten jokapäiväisiä tapaamisemme eivät ole, lähes jokaviikkoisia kuitenkin.

Sitten itse aiheeseen. Kun kiinnostukseni miestä kohtaan alkoi kasvaa, niin tuli myös tarve katsoa, mitä hänestä netin syövereistä löytyy. Nimellään ei löytynyt mitään, mikä ei sinänsä ihmetytä, sillä nimi on tavallistakin tavallisempi. Yritin antaa lisää hakukriteerejä, ei löydy mitään. Lopulta etsin autonsa rekisteritiedoista auton omistajaa, ja kas kummaa, auton omistaa mies, jolla on eri nimi, sekä etu- että sukunimi, jonka tapailemani mies on minulle ilmoittanut. Sama puhelinnumero kuitenkin, joten tuskinpa hän vain ajelee "setänsä" autolla. Siis voisiko joku nyt selittää? Ymmärrän, ettei ehkä ensitapaamisella haluta kertoa itsestään kaikkea ja saatetaan heittää tekaistu nimikin, mutta eikö vuoden sisällä missään vaiheessa ole tullut tarvetta mainita, että nimensä on väärä.

Mainittakoon vielä, että en ole hänen kotonaan käynyt (asumme tosiaan eri kaupungeissa ja tapaamme yleensä joko minun luonani tai matkan varrella, minun toiveestani, joka on hänelle sopinut aina), mutta samasta osoitteesta en ainakaan Googlen avulla ole löytänyt muita henkilöitä. En siis kuvittelisi hänen olevan naimisissa. Mitenköhän tuohon pitäisi suhtautua?

11

145

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tympääntynyt

      Onko tämä sama trolli, joka ilmestyy joka llta samaan aikaan samanlaisen trollinsa aikaan??

    • Just joo...?

      Missä se edellinen on?

    • Kuulostaa vähintäänkin epäilyttävältä... Ei ole minkäänlaista kokemusta väärästä henkilöllisyydestä, mutta kyllähän tuo pistäisi hälytyskellot soimaan.

      Ainoa tapa selvittää asia on miehen itsensä kanssa. Täällä voidaan vain arvailla miehen motiiveja salailla todellista nimeään.

      • prawo. prawi;)

        Itsehän sinä Fatimani salailet identiteettiäsi........ja siksi en paljasta häävuoteessaammekaan oikea nimeäni Bruno.................=O)


      • prawo. prawi;) kirjoitti:

        Itsehän sinä Fatimani salailet identiteettiäsi........ja siksi en paljasta häävuoteessaammekaan oikea nimeäni Bruno.................=O)

        Joo netissä salailen kyllä kuten muutkin. Livessä ei ole tarvetta salailla nimeä eikä muutakaan :)


      • hombre curios0
        oasis79 kirjoitti:

        Joo netissä salailen kyllä kuten muutkin. Livessä ei ole tarvetta salailla nimeä eikä muutakaan :)

        Noh, avaudupas irl elostasikin...........................
        Meillä jokaisella on tarinamme, joka on totta ja ehkäpä salailemmekin


      • hombre curios0 kirjoitti:

        Noh, avaudupas irl elostasikin...........................
        Meillä jokaisella on tarinamme, joka on totta ja ehkäpä salailemmekin

        No johan mä täällä avaudun ihan tarpeeksi irl-jutuistakin, eiköhän ne riitä :)


      • varpaat lammessa
        oasis79 kirjoitti:

        No johan mä täällä avaudun ihan tarpeeksi irl-jutuistakin, eiköhän ne riitä :)

        Ei riitä Fatimaseni=O) Mitä enemmän avaudut, sitä enemmän kansa vaatii raadollsia srikushuveja-----etenkin udmurttikansa.........
        Olet jo lusikkasi huttukuppin työntänyt ja tieltä on aniharvoin kunniallista paluuta


      • varpaat lammessa kirjoitti:

        Ei riitä Fatimaseni=O) Mitä enemmän avaudut, sitä enemmän kansa vaatii raadollsia srikushuveja-----etenkin udmurttikansa.........
        Olet jo lusikkasi huttukuppin työntänyt ja tieltä on aniharvoin kunniallista paluuta

        Pitänee siis avautua jatkossa vähemmän, niin sirkuskansaakin kiinnostaa vähemmän ;)


      • palstan musta aukko
        oasis79 kirjoitti:

        Pitänee siis avautua jatkossa vähemmän, niin sirkuskansaakin kiinnostaa vähemmän ;)

        Voi Fatimarukka.........pääsit jo palstan polttopisteeseen, eikä mikään voi enää auttaa
        palstan riiviöitä ei pidätä mikään.....olen sen kokenut jo......
        Iske takaisin ruman sanan kirveksillä anonymeetin suojassaa


    • Kyseinen mies on luihunen eikä rohkelikko. Riippumatta nöyttääkö Harry Potterilta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      59
      7474
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      123
      2906
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      142
      1746
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1639
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      115
      1448
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      167
      1384
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      129
      1116
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      73
      817
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      802
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      51
      707
    Aihe