Minulla on ns. mato-onki, vapa, siimaa n. 4m, koho, paino ja koukku. Saako tällaisella kalastaa muuallakin, kuin omassa kaivossa?
Mitä laki sanoo?
2
264
Vastaukset
Saa melkein missä tahansa järvessä, esim Särkijärvessä ja Jerisjärvessä. Jokeen et saa mennä kun siika- ja lohipitoisissa virtaavissa vesissä ei mato-ongella saa kalastaa, taitavat kaikki Muonion joet olla ainaki tammukkapitoisia, eli lohikalaa niissä on. Miten Utkujärven laita on, en tiiä, todennäköisesti saat kalastaa, mutta varmista vielä itse ennenkuin kalastat.
www.kalakortti.com - sivusto sanoo näin: "
Onkiminen on kiellettyä lohi- ja siikapitoisten vesistöjen koski- ja virtapaikoissa, tai vesialueilla, joissa kalastus on kielletty muun säädöksen tai määräyksen nojalla.
Lisäksi viranomainen voi kieltää onkimisen tietyillä alueilla. Tällaisia kieltoja ovat esim. TE-keskuksen myöntämä kalastuslain 11§:n mukainen viehekalastuskielto. Kalastus voi olla kiellettyä myös muun lain tai määräyksen perusteella."- Kalamies kuitenkin
Kiitos Original-Mikko ohjeistuksesta. Olen niin paljon lukenut kaikenlaisesta kalastusta hankaloittavasta pykäläviidakosta, että päällimmäiseksi on jäänyt ehdoton kielto ja silti olisi hyvä maksaa joku maksu??? No, nytpä tiedän, että onkeni kanssa saan mennä järville kalaan, kiitos vielä Mikolle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Päivän Sanna: Suomi maailman onnellisin maa
Sanna muutti Suomen maailman onnellisimmaksi maaksi. Hänen pyyteetön työnsä maailmalla tuottaa edelleen tulosta.1493981Taisi kolahtaa....
Joku kysyi, että miksi S24 sallii kirjoittelun tänne venäläisiltä alustoilta, juttu poistui. Täällähän tosiaan välillä392617Moni islamilainen maa on jo kieltänyt burkat ja nigabit
mm. Marokko, Tunisia ja Turkki. Miksi he ovat sen tehneet? No perusteet ovat selkeät ja yhteneväiset: turvallisuus, yhte692025Vain puolet SDP:n kannattajista luottaa puoluejohtoon häirintäkohussa
Ja SDP on ilmoittanut, että ainoa rangaistus häirintään syyllistyneille kansanedustajille on puhuttelu - aina sama. Eli771874Suomi edelleen maailman onnellisin maa
Olemme hyvällä tiellä. Laitetaan nyt talous kuntoon.2041742- 721055
Kyllä mies pakit kestää
Herranen aina nyt poijat! 😃 Jos pelkäätte pakkeja noin paljon niin hamekangasta hakemaan. Oon ite saanut useammatkin n211052Milloin olit onnellinen? Miksi?
Mikä saa sinut onnelliseksi? Suomi on 9. kertaa maailman onnellisin maa. Kuulutko sinä onnellisten suomalaisten joukkoon140752Anniina Valtonen odottaa - Sai 2-vuotiaalta lapseltaan napakan heiton!
Suosikkimeteorologi Anniina Valtonen elää uutta vaihetta elämässään. Hän on kertonut odottavansa toista lasta. Valtonen24742- 61734