Kuoleman kohtaaminen

rudiini

Usein puhutaan siitä, miten ihminen on kohdannut kuoleman. Kerrotaan millaisia kauhukuvia ja pelkoja on ateisteilla ja miten rauhallisesti uskovat kuolevat.

Olen muutaman uskovan ihmisen kuolemaa saanut seurata läheltä ja niistä todellakin on jäänyt kaunis muisto. He ovat luottamuksella suhtautuneet Jumalaan kuolemansa hetkellä.

Vaan ehkäpä meille uskoville antaa ajattelemisen aihetta myöskin ateistien kuolema. Julkisuudessa oli pari vuotta Christopher Hitchens, tunnettu ateisti, joka kuoli syöpään ja ei vaikuttanut tulevaa kuolemaansa mitenkään pelkäävän.

Tällä viikolla kuoli tunnettu suomalainen ateisti myöskin sairauden murtamana varsin nuorena. Myöskään hänellä ei vaikuttanut loppuaikoinaan olevan kuoleman pelkoa, kirjoituksistaan päätellen.

Toki emme tiedä, mitä näiden paljon julkisuudessa olleiden ateistien mielessä on kuolemansa hetkellä liikkunut, onko uskonsa Jumalan olemattomuuteen edelleen ollut riittävän vahva kantamaan heidät tyynin mielin rajan yli?

Jaakon viimeinen blogikirjoitus: http://odotushuone.blogs.fi/2013/06/07/viimeisiae-paeiviae-viedaeaen-16100527/

Eiköpä kaikkein hankalinta liene kuolema Jumalaan uskovalle, joka ei koe yhteytensä Jumalaan olevan kunnossa?

4

63

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kflö öe

      Uskovaisilla on enemmän huolia siitä, uskooko oikiaan herraan joka on tappattanut ihmisiä Jumalan, Jeesuksen ja Pyhän Hengen Nimeen Heitä pilkaten!
      Joka ei ymmärrä rikollisuuden herra jumalaa antikristukseksi tai sen palvelijaksi niin on ihmisyydensä täysin menettänyt uskontunnustuksen kaltainen ateisti.

    • teu,

      Kyllä truo jälkimmäinen , on varmasti hankala , mutta jos sinulla on Usko
      on sinulla Lupaus että Jeesus on kanssasi Jumala on Uskon antaja ja
      aina tekee Rakkaudellaan kaiken meille valmiiksi ,

      Jos Kuoleman hetkellä havaitsemme ,että Tieto loppuu. usko Loppuu
      Ja Rakkauus on se joka vie perille ( nimittäin Jumalan ja Jeesuksen
      lupaama Rakkaus meille ) kun se on sanottu että vie perille niin
      sen kuuluu olla sellainen että se on ikuisuuden helmaan .

    • Minä kun en luontaisesti ole mikään sankari, on mahdotonta sanoa tässä vaiheessa, kun kuolema TUNTUU etäiselle, miten kokisin sen läheisyyden. Ehkä pelkäisinkin koska minulla ei ole kainalosauvana (turhaa) taivastoivoa kuten teillä.

      Voihan olla niin että toivon todenperäisyydestä ei ole niinkään väliä kunhan usko on vahva...

    • Kadotus on osansa

      Paatunut ei tunne syntejään eikä niin muodoin pelkää kuolemaa. Kuoleman pelko on merkki synnin unesta heräämisestä.

      Joh. 12:37-38 Ja vaikka hän oli tehnyt niin monta tunnustekoa heidän nähtensä, eivät he uskoneet häneen, että kävisi toteen profeetta Esaiaan sana, jonka hän on sanonut: "Herra, kuka uskoo meidän saarnamme, ja kenelle Herran käsivarsi ilmoitetaan?"

      Joh. 12:39 Sentähden he eivät voineet uskoa, koska Esaias on vielä sanonut:
      Joh. 12:40 "Hän on sokaissut heidän silmänsä ja paaduttanut heidän sydämensä, että he eivät näkisi silmillään eivätkä ymmärtäisi sydämellään eivätkä kääntyisi ja etten minä heitä parantaisi."

      Joh. 12:41 Tämän Esaias sanoi, kun hän näki hänen kirkkautensa ja puhui hänestä.
      Joh. 12:42 Kuitenkin useat hallitusmiehistäkin uskoivat häneen, mutta fariseusten tähden he eivät sitä tunnustaneet, etteivät joutuisi synagoogasta erotetuiksi.


      **) ... Joh. 12:43 Sillä he rakastivat ihmiskunniaa enemmän kuin Jumalan kunniaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moni islamilainen maa on jo kieltänyt burkat ja nigabit

      mm. Marokko, Tunisia ja Turkki. Miksi he ovat sen tehneet? No perusteet ovat selkeät ja yhteneväiset: turvallisuus, yhte
      Maailman menoa
      132
      2564
    2. Vain puolet SDP:n kannattajista luottaa puoluejohtoon häirintäkohussa

      Ja SDP on ilmoittanut, että ainoa rangaistus häirintään syyllistyneille kansanedustajille on puhuttelu - aina sama. Eli
      Maailman menoa
      100
      2095
    3. Persujen vaalilupaus oli euron bensa

      Nyt puhutaan jo kolmen euron bensasta. Kyseessä on Suomen historian törkein vaalipetos.
      Maailman menoa
      40
      1755
    4. Maataloustuet perittävä korkojen kera takaisin

      Yrittäjiltä jotka ovat myyneet tuotantoaan ulkomaille. Veronmaksajan kustantama tuki on tarkoitettu elintarvikkeiden hi
      Maataloustuki
      39
      1578
    5. Kyllä mies pakit kestää

      Herranen aina nyt poijat! 😃 Jos pelkäätte pakkeja noin paljon niin hamekangasta hakemaan. Oon ite saanut useammatkin n
      Ikävä
      59
      1456
    6. Palomestari sytytti tulipalon Kankaanpäässä

      Kankaanpää ei yllätä koskaan. Oukarinkadulla syttyi rivitalossa tulipalo toukokuussa 2024. Nyt sen sytyttäjää syytetään
      Kankaanpää
      27
      1139
    7. Topi osti Askon

      Hieno mies. Pelastaa työpaikkoja. Kiitokset myös emännälleen, joka pitää isännän virkeänä. https://www.is.fi/taloussan
      Maailman menoa
      58
      1110
    8. Kuka on Farmi Suomi Riiko?

      Farmi Suomi -realityssä Riiko Sakkinen on saanut paljon tv-aikaa. Riikon ajatuksia ja toisten nokittelua sekä lopulta pe
      Tv-sarjat
      10
      1085
    9. Vastuuhenkilöt

      Ketkä ovat Lapuan Kotiasunnot-yhtiön tili- ja vastuuhenkilöt? Nimet kehiin, julkista tietoa.
      Lapua
      62
      1050
    10. Pelataanko sivistyslautakunnan päätöksissä reilua ja avointa peliä?

      Huomasin, että sivistyslautakunta on tehnyt viikko sitten isoja miljoona päätöksiä lastemme koulukuljetuksissa ja kaup
      Ähtäri
      30
      746
    Aihe