Ulkomaalaisita rattijuopoista peräti 56%, mutta moni varmasti viron venäläinen ja venäläisten osuuskin kasvaa koko ajan.
"Rattijuopumukseen syyllistyneistä kuljettajista yhä useampi on ulkomaalainen. Vuonna 2012 rattijuopumusrikokseen syylliseksi epäillyistä 12,7 prosenttia oli ulkomaiden kansalaisia, kun vuonna 2006 heidän osuutensa oli vielä 7,2 prosenttia.
Vuonna 2012 kaikista ulkomaalaisista rattijuopoista 56 % oli virolaisia ja 16 % venäläisiä.
Suomessa vuonna 2012 tieliikenteen rattijuopumusonnettomuuksissa menehtyi 41 ja loukkaantui 617 tienkäyttäjää.
Rattijuopumusonnettomuudessa kuollut henkilö aiheuttaa noin 1 919 000 euron ja loukkaantunut noin 241 000 euron kustannukset."
http://www.iltasanomat.fi/autot/art-1288573983566.html
Nuo kustannukset ovat kyllä liioiteltuja. Useimmiten kuolleet alkoholisteja jotka eivät tuottaisi rahallista hyötyä yhteiskunnalle, säästyy eläkerahat ja muut sossukulut. Sivullisia kuolee vain 2 vuodessa. Vai lasketaankohan kuluiksi rekkojen romuttuminen, monet kun tekevät itsemurhan ajamalla rekkaa päin.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.