Mulla on ongelma, ku en tiedä rakastanko miestäni oikeasti. Olen parikymppinen ja mieheni vuoden vanhempi. Me ollaan täysin erilaisia, minä haaveilen yliopisto-opinnoista ja olen aina halunnut asua isossa kaupungissa. Olen käynyt lukion, ja haluan hyvän akateemisen koulutuksen, mutta olen luopunut haaveesta mieheni takia. Mieheni on ammattikoulun käynyt, ja hän on jo työelämässä. Hän polttelee, josta en tykkää yhtään. Me olemme muutenkin aivan erilaisia ihmisiä, minä olen todella avoin ja menevä tyyppi, hän on todella vähäpuheinen ja kotona viihtyvä. Olemme veistetty aivan eri puista :D Minä haluaisin mennä ja tulla viikonloput, hän haluaisi olla rauhassa kotona. Kun tapasimme, en ihastunut häneen ollenkaan. Silti tapailin häntä ja jotenkin olen yrittänyt muuttaa itseäni ja mukautua hänen kaltaisekseen. Jossakin vaiheessa rupesimme seurustelemaan ja löysimme jonkun yhteisen sävelen? En tiedä, olenko rakastanut häntä missään vaiheessa oikeasti, vai olenko vaan luullut tätä rakkaudeksi? Olin silloin ollut kauan sinkku, ja halusin vierelleni jonkun. Hänellä sama tilanne. Olen luopunut joistakin haaveista hänen takiaan. Olen jotenkin unohtanut, minkälainen oikeasti olen. Olen yrittänyt olla hänen kaltainen. Arvostamme täysin eri asioita. Olen nyt vasta huomannut, että olemme henkisesti aivan erilaisia ja eri aaltopituudella. Plääh, onko meillä tulevaisuutta? Vai päättyykö tämä suhde väkisinkin jossakin vaiheessa? Molemmilla on aivan eri haaveet jotenkin. Seurustelua siis takana jo 1½ vuotta, asuttu yhdessä vuoden. Toki rakkauden eteen on tehtävä töitä, mutta en tiedä onko tämä rakkautta.
Kaksi täysin erilaista ihmistä
Epävarma...
4284
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
ei suhteenne väkisin pääty jollei jompikumpi sitä päätä.
olet edelleen nuori ja sinulla on hyvät mahdollisuudet muuttaa isoon kaupunkiin opiskelemaan. ei se ole rakkautta, että luopuu kaikista unelmistaan toisen takia, tulet ennemmin tai myöhemmin katkeroitumaan mikset toteuttanut unelmiasi kun siihen oli mahdollisuus.
suhteenne tuntuu vaativan liian paljon työtä siihen nähden ettet ole edes varma rakastatko miestä. olette kuitenkin olleet sen verran pitkään yhdessä että tuskin kaikki suhteessanne on huonoa.
hae ehdottomasti kouluun. voittehan edelleen olla kaukosuhteessa jos eroaminen alkaa kaduttamaan.
Älä vaan jätä sitä opiskelua pois koska ilman koulutusta ei suomess pääse hyvä pailkkaisiin töihin ja lähdet opiskelemaan niin näet kestääkö suhde jos olet viikot toisella paikkakunnalla. Poikaystäväsi on maalaisjuntti kun haluaa vaan olla kotona ja eikä käydä missään ja elä menee miten menee eikä ola vanhana muistelemista kune ei ole missään oltu ja käyty. Tee niinkuin parhaaksi näet.
Mies ei edusta yhdessä ainoassakaan asiassa sitä mitä sinä suunnittelet ja mitkä ovat sinun päämääräsi elämässäsi.
Ystävän tasolla tuo ihminen voi olla osa eläämääsi, aivan kuten muutkin ystävät, kaverit. Onhan se rikastuttavaa olla tekemisissä erilaisten ja -ikäisten ihmisten kanssa. Lapset, nuoret, omanikäiset, vanhemmat ja vanhukset. MUTTA liimautua tuohon yhteen, niin erilaiseen ihmiseen on ISO, ISO virhe.
Pidä häntä ystävänä pienellä etäisyydellä ja mene reippaasti kohti omia suunnitelmiasi. Kenties voit nyt kesäaikaan ujuttaa siihen vaikka tyomatkan kesäksi Suomen ulkopuolella (äidin apuri Ranskaan, Englantiin jne touhuamaan lasten kanssa tai sairaalaan kesäapuriksi jne. Mahdollisuuksia on paljon)
Tee asioita tulevaisuutesi eteen, älä vain istu ja haaveile - sillä ei saa mitää aikaiseksi.
Sitten kun on liian myohäistä sinä liimaat itsesi miehiin jotka eivät edusta omia aatteitasi, teet liudan lapsia ja olet onneton koko loppuelämäsi.
Nyt on aika toimia- ei vain haveilla.
et sä ole vielä valmis seurustelemaan kenenkään kanssa eli sitoutumaan, kun sulla on tuo juoksu-vaihe elämässä nyt
joten tällöin kannattaa olla sinkkuna, kun seurustelemaan et pysty