Kaikki työtä tarvitsevat työttömät työhön

Haluan nostaa seuraavan aiheen keskustelunalle.

Olenkin ajatellut ehdottaa, että jollain systeemillä alettaisiin vaihtamaan työntekijöitä. Vaihto tapahtuisi tulevaisuudessa säädetyn lain turvin. Vaihdettavia hyviä olisivat toistaiseksi työsuhteessa olevat ja työttömät, sekä määräaikaiset edelleen vakinaistettaisiin suunnitelmien mukaan. Kaikkein kauimmin palvelleet, tai seuraavat mahdolliset (huomaa, että tarve ja osaaminen on huomioitu) määräaikaistettaisiin, ja uudet työntekijät aloittaisivat työnsä toistaiseksi työsuhteella.
9108
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Nyt kaikki työhön haluavat ottakaa kantaa tähän. Työhön päästään osaamisella, ideoilla ja, ennenkaikkea tahdonvoimalla.

Toivon, että tämä keskustelu ottaa tuulta siipien alle.

Äänestä

Heh,

Mähän työttömiä myyn vakitusiin suhteisiin Helsinkiin koska kun pistään työpaikka ilmoituksen MOL.fi-palveluun niin minulle tulee aika moinen kasa tarjouspyyntöjä, joissa luvataan palkkio siitä, että mitäs jos myyn kaikki työn hakijani tarjouspyynnön lähettäjälle. Näin IT/ICT-alalla missä on kova pula tekijöistä joilla on vähintään 5-vuoden työkokemus, mutta näillä spekseillä ei työtöntä löydy mistään, koska kukaan sellainen jolla on 5-vuoden työkokemus ei ole työtön eikä työmarkkinoiden käytettävissä.

Joten lopeta tämä typerä maailman perantaminen. Sitä työttömyyden poistamista Suomesta on koittaneet monet ja kukaan asiassa ei toistaiseksi ole onnistunut. Eikä tule onnistuman.

Äänestä
  • "Joten lopeta tämä typerä maailman perantaminen. Sitä työttömyyden poistamista Suomesta on koittaneet monet ja kukaan asiassa ei toistaiseksi ole onnistunut. Eikä tule onnistuman. "

    Tarkoitukseni ei olekaan poistaa työttömyyttä Suomesta, vaan lopettaa ja ainakin vähentää tätä vääryyttä, että joiltakin yksilöiltä estetään elämä, jossa voisi hankkia toimeentulon itselleen.

    Myöskin sosiaalipuoli ulosmittaa omaisuutta, koska toimeentulotukea ei makseta, jos on ollut aemmin fiksu ja säästänyt.

    Näin jaettaisiin rasituksia oikeudenmukaisesti.

    Kun nyt noin älähdit, niin tuntui että olet ennemminkin joku työllinen, johon KALAHTI KALIKKA.

    Äänestä

  • " Näin IT/ICT-alalla missä on kova pula tekijöistä joilla on vähintään 5-vuoden työkokemus, mutta näillä spekseillä ei työtöntä löydy mistään, koska "

    Juuri tuolle alalle en muuten itse koskaan päässyt sisälle edellä mainituista syistä. Olen siis lahjakas, ja olisin halunnut jatkaa tekniikan opiskelua, kunhan olisin vain saanut ylioppilastutkinnon ja keskiasteen koulutuksen jälkeen työpaikan. Mutta sain vain määräaikaisia työsuhteita, jotka vuoden kuluttua loppuivat.

    Useiden vuosien jälkeen vaihdoin alaa. Pettymystäni ei voi sanoin kuvata. Niitä työnanatajia, joiden palveluksessa olin ja tösuhteeni päättyi... Halusivat pitää aina kauimmin olleet, oli osaaminen sitä tai tätä, olivat kuinka sairaita tahansa tai kuinka tahansa mitä tahansa.

    Kukaan niista paapotuista vakkareista ei yleensä halunnutkaan opiskella enää mitään. Että siksi ei ole osaamista nyt sinulle minullakaan tarjota. Ja siksi vihaisena nyt aion parantaa vain maailmaa. Muuta en OLE SAANUT TEHDÄ.

    Äänestä

"Olenkin ajatellut ehdottaa, että jollain systeemillä alettaisiin vaihtamaan työntekijöitä. Vaihto tapahtuisi tulevaisuudessa säädetyn lain turvin. "

Tämä oli tarkoitettu niille, joiden kohdalla tämä on mahdollista. Suomessa on vieläkin paljon esim. ns. matalan tasoin osaamista, jonkalaisen työn oppii nopeasti käytännössä. Nämä työpaikat voisivat ainakin mennä vaihtoon työnantajalle ihan kivuttomasti. Muut sitämyöden kun on mahdollista.

Sieltä vain ulos kauimmin olleet ja uutta tilalle. Osaaminen karttuu myös nopeasti, kun pääsee alkuun. Sitten voi kehittää itseään ja edetä uralla. Kapean osaamisen alueella tämä on ongelmakin. Kukaan ei pysty kehittämään itseään räätälöidysti, jos ei pääse työn alkuun.

Äänestä

Joskus olen miettinyt, ett vuorotteluvapaa pitäisi säätää pakolliseksi työntekijälle, joka on on ollut työsuhteessa yli 20 vuotta eikä ole koskaan ollut lomautettuna tai perhevapailla. Työantaja voi kierrättää hommia eikä sijaisen tarvitse tulla juuri siihen hommaan, mistä vuorottelemaan lähdetään.

Erityisesti tämä vuorotteluvapaa pitäisi säätää niille, jotka ovat työssään tekemisissä työttömien kanssa kuten työkkäripyörittäjät ja sossun väki ym. Ja sitten muut arvauskeskusväet ja "tavalliset" työntekijät perässä ja lopuksi johtajatkin.

Ei työttömyyttä koskaan poisteta kokonaan, mutt tämä voi jotakuta auttaa.
Mitä mieltä?

Äänestä

"Ei työttömyyttä koskaan poisteta kokonaan, mutt tämä voi jotakuta auttaa.
Mitä mieltä? "

Minunkaan tarkoitukseni ei ole poistaa työttömyyttä, vaan todellakin jakaa oikeudenmukaisuutta.

Seuraavat toimenpiteet ovat jo mielessäni. Tästä olen ajatellut aloittaa.

Tuo ajatuksesi on sellainen ns. alkuajatus, mutta oikeudenmukaisuutta tuossakaan ei vielä ole. Miksi ihmeessä vuorotteluvapaalle lähtijä olisi oikeutettu palaamaan työhön, jonka joku muu on jo omakseen ottanut, ja tekee ihan yhtähyvin, ellei paremmin?

Miksi toinen saa ja toinen ei. Tuossa ei ole mitään järkeä. Miksi tyytyä rippeisiin, kun on ansainnut koko työpaikan, siinä kuin joku muukin?

EI SYRJINNÄLLE

Äänestä

"Jos pitkäaikaistyöttömät oikeasti haluavat mukaan työelämään, kannattaa ehdottomasti mennä työvoiman palvelukeskuksen asiakkaaksi. Kyllä sitä kautta töihin pääsee, jos vaan on halua edes yrittää"

Tällaistakin työttömille sanotaan.

Näin tullaan tekemään, ja sitten, kun olemme saaneet sen lain, joka velvoittaa vaihtamaan työntekijöitä, tämä toteutuukin.

Tulen tekemään kaikkeni, jotta tästä tulisi totta.

Äänestä

" jollain systeemillä alettaisiin vaihtamaan työntekijöitä."

Kuten kaikki asiat, tämäkin hoituisi parhaiten vapaaehtoisuuden kautta. Näin työn motivaatiotekijät nimenomaan parantuisivat ja työntulos paranisi kaikin tavoin. Myöskin työttömien joukko koostuisi tyytyväisistä, jotka pääsisivät toteuttamaan itseään parhain mahdollisin keinoin, koska suuri osa heistä olisi vapaaehtoisia.

Eli työelämään menisivät ne, jotka siellä haluaisivat olla, ja sieltä poistuisivat ne, jotka siellä eivät halua olla. Käsittämätöntä, että tällaista ei tapahdu. Tämä olisi kaikin puolin edistyksellistä. Turhaan pidetään kiinni vastahankaisista työntekijöistä. Annetaan uusille mahdollisuus, niin tuottavuus kasvaisi kohisten.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


LukekaaAjatelkaa kirjoitti:

Haluan nostaa seuraavan aiheen keskustelunalle.

Olenkin ajatellut ehdottaa, että jollain systeemillä alettaisiin vaihtamaan työntekijöitä. Vaihto tapahtuisi tulevaisuudessa säädetyn lain turvin. Vaihdettavia hyviä olisivat toistaiseksi työsuhteessa olevat ja työttömät, sekä määräaikaiset edelleen vakinaistettaisiin suunnitelmien mukaan. Kaikkein kauimmin palvelleet, tai seuraavat mahdolliset (huomaa, että tarve ja osaaminen on huomioitu) määräaikaistettaisiin, ja uudet työntekijät aloittaisivat työnsä toistaiseksi työsuhteella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu