Hei,
Olen seurustellut nykyisen poikaystäväni kanssa suunnilleen puolitoista vuotta. Koko ensimmäinen vuosi oli aivan ihanaa, kuin luksusta verrattuna edelliseen parisuhteeseeni. Mies oli juuri sitä mitä olin aina halunnut. Hän oli niin kohtelias, ei koskaan riitatilanteissakaan haukkunut tai sanonut pahasti vaikka itse saatoinkin muutaman sanan turhan julmastikkin ilmaista.
Nyt viimiset 6kk ovat olleet jotenkin erilaisia, menetän hermot todella helposti ja lähes kaikki mitä poikaystäväni tekee ärsyttää minua. Hän saa minut lähes päivittäin hermoromahduksen partaalle, mutta silti en voi edes kuvitella elämääni ilman häntä. Rakastan häntä enemmän kuin mitään muuta ja arvostan (sekä ihmetten) todella paljon kun on jaksanut minua kiukkupäivinäkin.
Jokuhan tämän kuitenkin aiheuttaa? Miksi vihaan kaikkea mitä hän tekee? Miksi asiat jotka ennen eivät häirinneet millään tavalla saavat pääni nyt kiehumaan? Tuntuu ettei meillä nykyään ole edes mitään yhteistä tekemistä, tänäänkin piti tehdä jotain kivaa yhdessä mutta sekin päätyi siihen että me emme keksineet yhtään mitään ja molemmat lopulta lähtivät eri suuntiin, riidoissa. Ei tämä ennen tällaista ollut.
En tiedä kauanko enää jaksan, pelkään jo itseäni koska pelkään kokoajan milloin satutan häntä. Ei ole ollut kaukana sekään. Riitelemme jokaisesta mahdollisesta asiasta mutta joka kerta kun "eroamme" ja lähdemme erisuuntiin, palaamme takaisin toistemme luo jo muutaman tunnin päästä.
Toivoisin todella että saisimme tämän taas toimimaan, pelkään silti että se on jo liian myöhäistä.
Pitäisikö siis jo luovuttaa? Olen todella väsynyt henkisesti tällaiseen..
Olen seurustellut nykyisen poikaystäväni kanssa suunnilleen puolitoista vuotta. Koko ensimmäinen vuosi oli aivan ihanaa, kuin luksusta verrattuna edelliseen parisuhteeseeni. Mies oli juuri sitä mitä olin aina halunnut. Hän oli niin kohtelias, ei koskaan riitatilanteissakaan haukkunut tai sanonut pahasti vaikka itse saatoinkin muutaman sanan turhan julmastikkin ilmaista.
Nyt viimiset 6kk ovat olleet jotenkin erilaisia, menetän hermot todella helposti ja lähes kaikki mitä poikaystäväni tekee ärsyttää minua. Hän saa minut lähes päivittäin hermoromahduksen partaalle, mutta silti en voi edes kuvitella elämääni ilman häntä. Rakastan häntä enemmän kuin mitään muuta ja arvostan (sekä ihmetten) todella paljon kun on jaksanut minua kiukkupäivinäkin.
Jokuhan tämän kuitenkin aiheuttaa? Miksi vihaan kaikkea mitä hän tekee? Miksi asiat jotka ennen eivät häirinneet millään tavalla saavat pääni nyt kiehumaan? Tuntuu ettei meillä nykyään ole edes mitään yhteistä tekemistä, tänäänkin piti tehdä jotain kivaa yhdessä mutta sekin päätyi siihen että me emme keksineet yhtään mitään ja molemmat lopulta lähtivät eri suuntiin, riidoissa. Ei tämä ennen tällaista ollut.
En tiedä kauanko enää jaksan, pelkään jo itseäni koska pelkään kokoajan milloin satutan häntä. Ei ole ollut kaukana sekään. Riitelemme jokaisesta mahdollisesta asiasta mutta joka kerta kun "eroamme" ja lähdemme erisuuntiin, palaamme takaisin toistemme luo jo muutaman tunnin päästä.
Toivoisin todella että saisimme tämän taas toimimaan, pelkään silti että se on jo liian myöhäistä.
Pitäisikö siis jo luovuttaa? Olen todella väsynyt henkisesti tällaiseen..
Vastaukset 16
Vanhimmat
Teillä on suhteen "kuherruskuukausi" päättynyt. Jos teillä olisi takana useampi vuosi parisuhdetta ja tuntisit jo toisen, silloin kehoittaisin miettimään mahdollisesti eroa. Mutta nyt kun silmäsi ovat vasta auenneet toisen vioille, niin on normaalia, että tulee tuollaisia tuntemuksia.
Kehoittaisin teitä miettimään yhteisiä mielenkiinnon aiheita jo valmiiksi, ennen kuin teillä on vaikkapa yhteinen vapaapäivä. Silloin tiedätte jo mistä toinen (molemmat) pitää ja voitte harrastaa yhdessä.
Tuossa vaiheessa on tärkeää keskustella ja löytää se tapa, jolla voi sanoa toiselle, mitkä asiat sinua ärsyttävät, ilman että se toinen loukkaantuu syvästi siitä.
Jos riitely jatkuu kauan tai muuttuu aggressiiviseksi, niin sitten teidän on lähdettävä eri suuntiin...
Kiitos paljon vastauksestasi. Tosiaan olemme koko tämän puolitoista vuotta asuneet saman katon alla, uskon tuntevani hänet todella hyvin juurikin siitä syystä että olemme olleet yhdessä 90% ajastamme. Liekö sekin syynä tähän.. tiedä sitä.
Poikaystäväni ei koskaan, ei ikinä missään tilanteessa ole käynyt minuun käsiksi tai edes meinannut, minä olen muutaman kerran meinannut ihan kunnolla suoraan sanottua vetää turpaan mutta olen hillinnyt itseni. Pelkään vaan että joku päivä kun hän saa minut pahasti suuttumaan, itsehillintäni pettää.
Entinen parisuhteeni oli väkivaltainen, tosin ei minun osaltani. Sitä jatkui pitkälti yli vuoden ja olen miettinyt, "kostanko" sitä alitajuisesti nykyiselleni? Olin sillon heikko enkä tajunnut että se mitä hän teki oli väärin.
Täytyy yrittää keskustella tästä, ilman riitelyä ja jos tämä ei tästä paremmaksi muutu niin kai se on parempi sitten eri teille lähteä :/ Vaikeaa se tulee olemaan jos siihen pisteeseen mennään.
Onhan teillä myös kummallakin omat ystävät ja omaakin tekemistä? Jos olette asuneet koko seurustelunne ajan yhdessä, olette astuneet siihen arkeen aivan heti. Ja kyllä mielestäni voi nuo ruusunpunaiset lasit olla päässä toisen suhteen vaikka sen parikin vuotta, koska senhän verranhan se "rakastumisvaihe" kestää. Siis vaikka olisitte asuneetkin yhdessä.
Oletko käynyt läpi entisen suhteesi? Oletko käynyt juttelemassa jonkun ammatti-ihmisen kanssa ex-poikaystäväsi väkivaltaisuudesta. Oletko päässyt purkamaan sitä vihaa, joka jäi silloin tuntematta häntä kohtaan? Olisi tärkeää jutella jonkin ammattilaisen kanssa, että ei ole sitten riippakivenä omassa elämässä jonkun noin vastenmielinen teko.
Vaikea lähteä arvioimaan syitä käytökseesi ja vihantunteeseesi avokkiasi kohtaan, kun olemme kaikki niin psykologisia olentoja. Parhaiten tiedät kuitenkin itse, mitkä asiat saavat sinut hermostumaan. Mutta kuten sanoin, se viha, joka sinuun on jäänyt edellisestä suhteesta, tulisi käsitellä ulos.
noin käy kun muutetaan liian nopeasti yhteen - kyllästytään toiseen, kun ei olla tätä edes kunnolla vielä tunnettu ennenkuin yhteen ollaan muutettu
lifemockkeria kannattaa kuunnella. Hän on ASIJANTUNTIJA!
A-luokan siantuntija ehkä...
näinpä
"Entinen parisuhteeni oli väkivaltainen, tosin ei minun osaltani. Sitä jatkui pitkälti yli vuoden ja olen miettinyt, "kostanko" sitä alitajuisesti nykyiselleni? Olin sillon heikko enkä tajunnut että se mitä hän teki oli väärin."
voiko olla että olet tottunut lähinnä päivittäisenkin elämän olevan taistelua, nyt kun kukaan ei sua jyrää , sä silti jatkat taistelemista, vaikka olet jo voittanut taistelun ja tappelet lähinnä haamuja vastaan. Oot vähän kuin nyrkkeilijä joka ei tajua että vastustajaa ei ole, tuomari on jo viheltänyt voittaja julistettu, ja nyrkkeilet nyt jotain viatonta sivullista vastaan kun et tajua.
Ootko mitään apua saanut sen entisen suhteen tiimoilta?
Tään takia kannattaa hoitaa entiset traumat aina alta pois, ettei ne tuollai siirry seuraaviin suhteisiin.
Oletko viimeisen puolen vuoden aikana siirtynyt käyttämään hormonaalista ehkäisyä; pillereitä, hormonikierukkaa tai ihon alle laitettavaa hormonikapseleita? Näistä voi löytyä syy muuttuneeseen käytökseesi.
Yst.terv. sairaanhoitaja
Itseasiassa kyllä ! Viime marraskuussa minulle laitettiin ehkäisykapseli mutta se ei sopinut joten reilu kuukausi sitten siirryin takaisin e-pillereihin. Voiko tämä tosiaan olla syynä? ;O
Minäkin olin tulossa hormonaalisesta ehkäisystä kysymään. Ja kyllä, joillekin naisille hormonaalinen ehkäisy ei sovi siksi, että se saa naisen kulkemaan sumussa, kiukuttelemaan ja känkkäränkkäilemään 24/7.
Itse söin yhdistelmäehkäisypillereitä noin 5 vuotta, joista viimeiset 2 vuotta olivat melkoista taistelua. Sitten kun lopetin pillereiden käytön, meni muutama kuukausi ja tuntui, että maailma kirkastui ja elämä oli taas hirveän mukavaa. Verrattuna aikaisempaan kun olin ihan masentunut ja teki mieli vetää ranteet auki ja paiskoa lautaset seinään. Tai ensin paiskoa astiakaapin sisältö seinään ja sitten vetää ne ranteet auki.
Ei voi olla totta..jos olisin tuon aikaisemmin tajunnut niin olis saanut jäädä kaikki hormonaaliset ehkäisyt samantien.. Täytyypä kokeilla nyt pitää taukoa pillereistä jos vaikka parisuhdekkin korjaantuisi :)
minä asuin miehen kanssa joka kosti minulle enstistä eroaan. great.
Minulla on hieman samanlainen ongelma.
Erosin exästäni noin 7 vuotta sitten..noin 5 vuotta oltiin yhdessä..silloin kumpikin oli nuoria ja huimia ja suhteessa oli ongelmia..kumpikin silti rakastettiin toisiamme..
Silloin luulin että olisimme onnellisempia eri tahoilla vaikka en olisi halunnut erota..
Suhteen lopettamisen jälkeen minulla meni vuosia että pääsin ns. jaloilleen ja jatkamaan elämääni..
Tällä hetkellä olen ollut parisuhteessa n. 1,5 vuotta..mentiin kihloihin alkuvuodesta ja viimeiset nelisen kuukautta olen ollut kuitenkin omalta osaltani outo..kiukkuinen, etäinen, ahdistunut, seksikään ei kiinnosta..poikaystäväni on aivan ihana, mutten ole täysin varma mitä haluan loppujen lopuksi tulevaisuudelta..
Hän rakastaa minua koko sydämestään ja on valmis tekemään mitä tahansa vuokseni..koskaan emme ole suhteen aikana tapelleet..
Exäni kertoi minulle vasta miten hän on nyt vuosien jälkeen ymmärtänyt että olin hänen elämänsä nainen..
Hän saa minun sydämeni edelleen pamppailemaan ja ajatukset sekaisin..omat tunteeni häntä kohtaan on edelleen tallella ja tulee varmaan aina olemaankin..
Pelkään vain että teen väärän valinnan..
Voiko ihminen muuttua? vai oliko kihloihin meno virhe?
Taas laitetaan e-pillereiden syyksi kaikki! :D Olenko ainoa, joka on huolissaan naisen entisen väkivaltaisen suhteen vaikutuksista naisen elämään? Kai se on helpompi syyttää tabuja, kuin katsoa totuutta silmiin! :D
en halua olla ilkeä mutta onko sinulla itselläsi kaikki ok? onko stressiä? masennusta tai joku muu asia joka vaivaa ja päädytkin purkamaan pahaa mieltä poikaystävääsi sitä tajuamattasi.
moni masentunut alkaakin käyttäytyä agressiivisesti puolisoaan kohtaan. tajuamattaan että se onkin omaa pahaa oloa eikä parisuhde ongelmaa.